Kalpenevi ruusut Miiran posken,
ja hän metsään synkkään samoavi,
koska jymy Marosh-virran kosken
lemmenyöstä vihloin muistuttavi.
Mishka kiroo ei, vaan suree yhä
kohtaloa, joka Miiran tapaa,
sillä mustalaisten kesken pyhä
ihmislempi on ja aivan vapaa.
Miira jumalilta murheesensa
lammen luona uupuin itki hoivaa;
siihen nähtiin kuolleen kasvoillensa
vasten ruovikkoa vihannoivaa.
Mutta se, ken syynä tähän surmaan,
viehtynyt jo toisen neidon hurmaan.
Hiipii kreivin talliin keskiyöstä
Mishka — rengit nukkuu päiväntyöstä —
ja hän tuntijana kädellänsä
tutkii jouhet joka hevosen,
kunnes parhaan tuntee edessänsä
ratsun, jolla kreivi joutuen
äsken ajoi pustaa rajatonta,
siltä hiljaa leikkaa jouhta monta
jouhittaakseen käyrää kreivin häihin,
jott' ois kunnossa se juhliin näihin;
ja kun tallist' ulos kiiruhtaa,
ratsun kaviot hän kiroaa.