Hovissa kun Mishka soittelevi,
miespä olkimajaa lähenevi,
jossa Miira viulunkieltä
punoo, ollen yksin. Silloin sieltä
oven takaa neito kolkutusta
kuulee säikkyin, sillä ilta musta
saapuu. »Ah, ken?» näinpä tuskassansa
tyttö huutaa. »Täält' ei saalistansa
rosvo etsis, täällä kerjääjäkin
sääliin vaihtais avunpyynnön äkin.»
Mutta oven takaa mairittavaa
ääntä kuuluu vienosointuin.
Tyttö pelostansa tointuin
kohti rientää, oven heti avaa.
Sorjan nuorukaisen näkee impi,
miettii: liekkö kukaan kaunihimpi?
Haastaa nuorukainen lempiväinen:
»niin, tul' ovellesi kerjäläinen
ja hän tuntee tuskaa avuntarpeen,
mutt' ei kaipaa rahaa, ruokaakaan,
sinua hän yksin kaipaa vaan.
Sydänhaava mull' on, käy ei arpeen.
Kaunis neito, lemmenkipu mun
harhailemaan käskee luokse sun.
Saalista kun ajan, saalis oon
kuvas ajelema ahdinkoon.
Niinkuin riista karkaa siimespaikkaan,
haavoittunut luokse lähteen raikkaan
ikävöi, niin povin hehkuvaisin
jalkais juureen päästä haluaisin,
silmäripseis varjoon, jotta kuulla
haastavan sun saisin sulosuulla.
Liian hidas ratsu kiitämään,
kun ma luokses ajan kaihoineni,
vaikka tuntiessaan kannukseni
hepo lentää lailla tuulispään,
vaahtoansa viskoin arollen
riemuitessa hevospaimenten.
Ja kun kappelissa uhri pyhä
toimitetaan, silloin hartahasti
rukoilen ma Luojalt' ainoasti
suloillesi nimiä vaan yhä.
Sua valveilla ja nukkuissani
aina muistan lemmensairain povin.
Niinkuin orja maataan itkee kovin,
niinpä sua kaipaan, toivomani.»
Miira punastuen sulohurmaa
virkkaa: »oi jos totta lienee tuo,
niin se ikionnen mulle luo;
valhetta jos, silloin se mun surmaa.
Vesa rungon jalon, intoisasti
halvempasi luo sun jalkas kulkee;
vaan jos sylini sun kerran sulkee,
omakseni jäät sä hautaan asti.»
Maassa, josta Miiran heimo on,
Intiassa, hehku auringon
pian hedelmiä jouduttavi,
samoin lempi neidon valtoavi,
sydän tulinen sen voimast' aukee,
impi pojan syliin itkein raukee.
Kaikuu riemu hovilinnan häitten,
julki hehkuu ruusut poskipäitten;
majass' äänetön ja loistoton
yksinäinen häitten vietto on;
ruudun himmeen läpi tähdet hohtaa,
maisen taivahan ne säteet kohtaa.
Juhlaa hiljaisuus ja yöhyt varjoo
ja ne kuulee lemmenkuiskausta,
kuohahtavan kuumaa armastusta.
Juhlasoittoa vain sirkka tarjoo.
Sanat alottavan paljo näyttää,
mutta suukon sulo lauseen täyttää.
Vaihdellessa sanain, suukkojen
rientää Marosh yössä raivoten.
Joskus lemmenriehu levähtävi,
ja he kuulee virran jyskymistä,
niinkuin eläin ennen Eedenistä
kuuli, kuinka Tigriin kuohut kävi.