Vanki sanoi nimensä olevan Ook-ootsk, kummallinen kurkku-äänne, jota ei
kukaan paitsi A-ya kyennyt lausumaan. Kun hän oli oppinut niin paljon,
että häntä saattoi ymmärtää, koetti hän innokkaasti palkita Grômin
suojeluksen kertomalla vilpittömästi kaiken, mitä tiesi. Hänessä oli
paljon lapsen tarkkanäköisyyttä, joten hän pian huomasi olevansa jonkin
arvoinen, kun sekä päällikkö että Grôm kyseli häneltä tuntikausia
kaikenlaisia asioita. Oman kansansa hän hylkäsi katkerana, koska hänen
kaatuessaan kivikkoon ja loukatessaan jalkansa hänen toverinsa olivat
kieltäytyneet auttamasta häntä. Hän piti ylpeytenään tehdä isäntänsä
mieliksi ja nimittää itseään isäntänsä pienokaisen orjaksi.
Tiedot, jotka hän kykeni antamaan, olivat sellaisia, että ne saivat
päällikön ja Grômin mitä synkimmän levottomuuden valtaan. Niistä
ilmeni, että kaarijalat, vähitellen selvittyään Pienten Kukkulain
solassa kärsimästään kauheasta häviöstä, olivat päättäneet, että
tappio oli kostettava. Mutta he eivät enää pitäneet vastustajiaan
vähäpätöisinä heidän harvalukuisuutensa tähden. He myönsivät, että
jos heidän mieli onnistua seuraavassa hyökkäyksessä, oli heidän
järjestyttävä ja opittava käyttämään voimiaan paremmin. Sentähden, kun
Mawg ja hänen petturitoverinsa joutuivat heidän käsiinsä, he eivät
repineet heitä kappaleiksi eläimellisellä julmuudella, Vaan säästivät
heidät, pitivät heistä hyvää huolta ja koettivat uutterasti oppia
kaiken, mitä muukalaiset osasivat neuvoa. Ja Mawg, huomattuaan tässä
tilaisuuden kostaa Grômille ja tyydyttää mieletöntä kiihkoaan A-yaa
kohtaan, joka niin kauan oli hänessä kytenyt, oli tarttunut tehtävään
ilkein mielin ja suurella innolla.
Niiden tietojen perusteella, joita Ook-ootsk saattoi antaa, oli
selvää, että hyökkäys alkaisi niin pian kuin mahdollista sen jälkeen
kuin heidän joukkonsa olisivat täydellisesti varustetut uusilla
aseilla. Tämä, sanoi Ook-ootsk, tapahtuisi heti kuivan vuodenajan
alettua. Joka tapauksessa, sanoi hän, oli joukkojen pakko odottaa
kuivaa vuodenaikaa, sillä tie heidän asunnoiltaan Tulilaaksoon kulki
suoseudun läpi, jota suurempien joukkojen oli mahdotonta kulkea
sadekuukausina.
Kun kuiva vuodenaika oli jo aivan käsissä, alkoivat Bawr ja Grôm
kuumeentapaisesti ryhtyä puolustustoimiin. Laskien mukaan kaikki
vanhemmat pojat, jotka olivat kasvaneet isoiksi nuorukaisiksi viime
sodan jälkeen, ja voimakkaat naiset ja tytöt, he eivät voineet saada
kokoon enempää kuin noin satakaksikymmentä todellista sotilasta. He
tiesivät, että häviö merkitsisi heimolle nopeata kuolemista ja naisille
ilkeätä orjuutta ja inhoittavia puolisoja. Mutta he tiesivät myös, että
pelkkä onnistunut puolustus hyödyttäisi heitä vain hetkeksi. Elleivät
he voisi tuottaa vastustajilleen sellaista häviötä, että se tekisi
heistä surkean lopun, uupuisivat he pian suuren ylivoiman alle tai
nääntyisivät nälkään luolissaan. Ei siis ainoastaan puolustusta vaan
suurenmoista hyökkäystä, sadankahdenkymmenen miehen hyökkäystä yhtä
monta tuhatta miestä vastaan, suunnitteli Bawr, ja Grôm hautoi aivan
uusia keksintöjä.
Toinen niistä suurista luolista, joissa heimo asusti, jätettiin
tyhjäksi, koska sitä oli vaikea puolustaa. Bawrin tarkka silmä huomasi
sen pikemmin ansaksi kuin turvapaikaksi, sillä vuorilta luolan takaa
voi vihollinen vyöryttää kivilohkareita tukkien siten luolan suun.
Mutta jyrkänne, missä toinen luola oli, oli luoksepääsemätön ja ulottui
kauas sisäänkäytävän yli. Tähän luonnolliseen linnoitukseen siirrettiin
heimo, josta suurin osa napisi. Juuria ja kuivattuja lihavarastoja
kerättiin sisälle ja kaikki pantiin kokoamaan kuivia ja puolikuivia
polttoaineita. Suunnaton joukko pieniä, äkkiä tuleen leimahtavia
risukimppuja pinottiin käytävän sisäpuolelle, johon sade ei osunut,
ja tiheä metsikkö oikealla ja vasemmalla kaadettiin ja muodostettiin
sopiviksi puolustuslinnoituksiksi.
Aivan luolan edustalla oli pieni viuhkan muotoinen tasanko,
pinta-alaltaan useampien neliöjalkojen laajuinen. Oikealla kulki
kivilohkareiden välissä kapea polku, jolla vain yksi henkilö mahtui
kerrallaan kulkemaan ja joka vei toiselle luolalle. Tasangon vasemmalla
reunalla oli terävää kivilouhikkoa, jonka yli vain vaikeasti saattoi
kulkea. Edessäpäin oli matala jyrkänne, josta maa vietti vähitellen
laaksoon päin. Siellä kasvoi korkeita pensaita ja synkkiä tiheikköjä,
joiden läpi kulki lukemattomia kapeita polkuja.
Suoraan luolan edessä puolivälissä tasankoa paloi yötä päivää pyhä
tuli, josta vuorotellen piti huolta pieni joukko miehiä, jotka
päällikkö oli valinnut tähän merkilliseen palvelukseen. Päällikön
määräyksestä oli koko tasanko puhdistettu pensaista ja ruohosta ja
pitkin sen reunoja oli rakennettu rovioita noin kymmenen, kahdentoista
jalan päähän, ja kaikkien tuli olla valmiina sytytettäviksi.
Sillä välin valmisteli Grôm ahkerasti suunnitelmaansa, jonka varassa
lopullinen ratkaisu oli. Monta päivää yhtä päätä sai heimo kerätä
kuivia ja tuoreita risuja laakson toisesta päästä ja kuivuneita
heinäkimppuja suurilta ruohokentiltä laakson ulkopuolelta, tanssivien
liekkien tuolta puolen. Kaikki nuo helposti syttyvät aineet levitti
Grôm tiheikköihin tasangon eteen lähes kilometrin laajuudelta rinnettä
ylöspäin, kunnes koko tuo ala oli todella kuin laaja kokko, joka odotti
sytyttämistä.
Sillä aikaa kuin tehtiin näitä valmistuksia, joita heimo ihmetteli,
sillä se ei voinut käsittää, mitä hyötyä oli maan peittämisestä
tuollaisella roskalla, lähetti Bawr pienen vakoojajoukon vartioimaan
kaukaiselle vuorenharjalle. He olivat heimon nopeimpia juoksijoita.
Bawr, joka oli kaukonäköinen sotapäällikkö, antoi heidän vaihtaa vuoroa
kahdesti vuorokaudessa, etteivät väsyisi ja tulisi huolimattomiksi.
Kun kaikki oli valmista, alkoi jännittävä odotuksen aika. Päivä kului
toisensa jälkeen kuten ennenkin, kuumana ja pilvettömänä, ja maa tuli
kuivaksi kuin taula. Nähdessään, ettei mitään erikoista tapahtunut,
alkoi heimo epäillä tai unohtaa vaaran, joka uhkasi sitä. Muristiin
rasittavasta, yhtämittaisesta vartioinnista, mutta Bawr tukahdutti
murinan pienellä kädenliikkeellä. Ja rampa Ook-ootsk, joka kyykötti
rumana Grômin ovella A-yan pienokainen apinamaisella käsivarrellaan,
tuli yhä levottomammaksi. Mitä kauemmin he viipyivät, sitä suuremmat
voimat he keräisivät hyökkäykseen, puheli hän Grômille.
Kun hänellä ei ollut aavistustakaan Grômin suurenmoisista hankkeista,
katsoi hän epäluuloisesti noita pieniä puuläjiä, jotka aiottiin
sytyttää pitkin tasangon reunoja, ja toivoi ne rakennettaviksi
paljon suuremmiksi, sillä hän arveli, että hänen kansansa, vaikka he
hirveästi pelästyisivätkin loistavaa olentoa, pakottaisivat takimmaiset
eteenpäin, kun heitä oli suunnattoman joukot, ja he tallaisivat tulet
sammuksiin. Päällikön ja Grômin samoinkuin A-yankin rohkeus, millä he
ajattelivat uhkaavaa vaaraa, täytti hänet hämmästyksellä.
Sitten viimein eräänä iltana vähän ennen auringonlaskua tulivat
vakoojat juosten hengästyneinä ja yhdellä oli vaikea keihään
haava hartioissaan. Silmät suurina he kertoivat kaarijalkojen
lukemattomista joukoista, jotka samosivat laaksoon johtajinaan Mawg ja
jättiläismäinen, mustanaamainen mies, komea kuin itse Bawr.
»Onko heitä yhtä paljon kuin niitä, jotka hyökkäsivät meitä vastaan
pienillä kukkuloilla?» kysyi Grôm.
Vapisevat miehet kohottivat kätensä.
»Niinkuin heinäsirkkaparvet verrattuna kottaraisjoukkoihin», vastasivat
he.
Heidän hämmästyksekseen päällikkö hymyili julman tyytyväisenä
kuullessaan tuon kauhean uutisen.
»Hyvä on», sanoi hän. Kiiveten kalliolle luolan vieressä tuijotti hän
laaksoon koettaen nähdä vihollisen etujoukkoja. Sillä välin Grôm, joka
johti tulen palvelijoita, asetti heidät nuotioiden viereen valmiina
sytyttämään ne käskettäessä.
Kesti melkein tunnin, niin nopeasti olivat vakoilijat peloissaan
juosseet, ennenkuin rätinä ja peloittavat äänet ilmaisivat
joukkojen lähestyvän. Oli hämärä ja ensimmäiset tähdet ilmestyivät
vaaleansinipunervalle taivaalle. Laaksossa saattoi huomata sekavan
joukon liikuskelevan tiheiköissä. Bawr antoi nopeat ja pontevat
määräyksensä ja sotilaat asettuivat kahteen riviin tasangon eteen, noin
kolme, neljä askelta nuotioiden taakse.
Heillä oli kullakin kivipäinen nuija, suuri tai pieni kantajan koon
mukaan, ja ainakin kolme piikärkistä keihästä. Kapean polun päätä, joka
johti alemmasta luolasta, vartioi kuusi samalla lailla aseistettua
naista. Bawr oli valinnut nämä naiset, sillä jokaisella heistä oli yksi
tai useampia pienokaisia takana olevassa luolassa, ja hän tiesi, ettei
mikään vaarallinen vihollinen pääsisi elävänä sitä tietä. Mutta A-ya ei
ollut näiden kuuden kiihtyneen äidin joukossa, sillä hänen paikkansa
oli tulien hoitajana.
Kuului pahaa-ennustavaa ulvontaa tuon sekavan joukon lähestyessä
nopeasti. Bawr hypähti alas tähystyspaikaltaan heiluttaen suurta
nuijaansa ja harppasi pitkin askelin eturintamaan. Grôm huusi
määräyksensä ja kaikki nuotiot tasangon ympärillä sytytettiin. Ne
leimahtivat iloisesti ja samalla lisättiin suureen keskusnuotioon,
joka oli saanut riutua hehkuvaksi hiilikasaksi, kuivia polttoaineita,
jolloin se loimahti suureksi liekkipatsaaksi. Tuossa äkillisessä
valonhohteessa, joka valaisi muutaman sadan jalkaa laaksosta, nähtiin
kaarijalkojen etujoukkojen kuhisevan pensaikoissa. Heidän keltaiset,
ilkeät kasvonsa, ammottavat sieraimensa ja siansilmänsä olivat
suunnattuina kauhuisina tähän loisteeseen.
Etujoukot pysähtyivät hetkeksi, ja hiljainen mutina muuttui
kovaksi huudoksi. Silloin juoksi solakka Mawg etumaiseksi ja häntä
seurasi, hetken kummallisesti epäröiden, suuri olento, todellinen
kaarijalkamies, mutta yhtä solakka kuin Bawrkin ja väriltään melkein
musta. Tämä jättiläinen ja Mawg, karkoittaen pelkonsa tuota ihmeellistä
tuli-ilmiötä kohtaan, juoksivat pitkin sotilaiden rivejä kehoittaen
eteenpäin ja osoittaen, että viholliset seisoivat aivan liekkien
vieressä laisinkaan vahingoittumatta.
Etumaisiin joukkoihin ei tämä selitys näyttänyt ensin paljoa
vaikuttavan. Mutta juuri takana oleviin se näytti paremmin tehoavan,
sillä heitä kannusti uteliaisuus. Sitäpaitsi kulkivat jälkijoukot
eteenpäin ja niiden paino kävi pian vastustamattomaksi. Silloin
huomasivat etumaiset, ettei heillä ollut valitsemisen varaa. He
taipuivat, vetäytyivät jälleen itsepäisesti takaisin, antoivat sitten
kuin särkynyt sulku perään, ja joukko syöksyi kirkuen ja hyppien
suoraan tulia kohti.
Niin pian kuin hyökkäys todella alkoi, vetäytyivät Mawg ja musta
päällikkö taitavasti syrjään juosten korkeammalla sijaitsevalle
kivikkomäelle tasangon vasemmalle puolen, mistä he saattoivat nähdä
hyökkäyksen ja johtaa sitä. Oli selvää, että he olivat varmoja
voitosta, koska heillä oli niin suuri ylivoima.
Päällikkö ja Grôm odottivat kauheata hyökkäystä seisten rohkeina,
liikkumattomina ja äänettöminä tuliensa välissä. Kukaan heimolaisista
ei äännähtänytkään eikä kukaan sotilaista, ei miehistä eikä naisista,
liikahtanut. Mutta monen sydän salpautui, sillä näytti siltä, ettei
tuo elävä virta voisi milloinkaan pysähtyä. Äkkiä lensi eturintamasta
keihäspilvi, mutta ne eivät kantaneet kauas, ainoastaan puoli tusinaa
niistä lensi tasangon reunaan asti. Bawr vastasi siihen kohta huutaen
lujasti, jolloin keihäät lensivät tulilinjan takaa.
Nämä keihäät, jotka heitettiin vapaaehtoisesti ja taitavasti, osuivat
suoraan vihollisen sullottuihin joukkoihin, mutta ne aiheuttivat vain
hetken hämmingin, kun kuolleet kaatuivat, ja takanatulevat kömpivät
niiden yli. Noiden julman äänettömien sotilaiden toinen yhteisheitto
näytti saavan enemmän tuhoa aikaan. Heitettynä matalalle ja lyhyemmän
välimatkan päästä osui jokainen pykäläinen keihään kärki paikalleen,
ja kirkuvat uhrit hämmensivät takana olijat. Mutta hetken kuluttua
tuo mieletön virta syöksyi jälleen eteenpäin, kunnes se oli noin
kolmenkymmenen askeleen päässä tasangon reunasta.
Silloin Grôm antoi merkkihuudon, jota taistelijoiden eturintama oli jo
tuskallisena odottanut. Jokaiseen nuotioon oli sisäpuolelle asetettu
pihkaisia puukimppuja, jotka eivät vain palaneet iloisesti rätisten
vaan myös kauan. Näiden kimppujen toinen pää vain oli tulessa. Tarttuen
niiden palamattomaan päähän heittivät taistelijat ne täydessä liekissä
suoraan vihollisten kasvoja vasten.
Julmat, tuijottavat kasvot kirkuivat tuskasta ja kauhusta, ja koko
etujoukko huitoen hurjasti noita outoja heittoaseita kääntyi ympäri
ja tunki takana olevia joukkoja syrjään yritti raivata itselleen tien
niiden läpi. Mutta noita vyöryviä joukkoja ei voinut vastustaa. Hurjan,
hirveän taistelun jälkeen oli pakoon aikojat lyöty maahan ja tallattu
jalkoihin. Uusia tulokkaita tervehdittiin samanlaisena kekälesateella
ja kauhea näytelmä uudistui, mutta vähän erilaisena, sillä useat
hyökkääjistä, huomattuaan, ettei ollut mitään mahdollisuutta peräytyä,
syöksyivät suoraan eteenpäin täynnä toivotonta kuoleman kauhua,
välittämättä tulisista kekäleistä tai keihäistä.
Samalla heittivät päällikkö oikealta sivustalta ja Grôm vasemmalta
paljon leimuavia kekäleitä kauas etujoukkojen päitten yli rutikuivaan
risukkoon. Pitkiä tuliliekkejä leimahteli heti siellä täällä ja
kaikkialla kiemurrellen ja nuoleskellen hurjasti. Kuului sellainen
kauhun huuto, että kaikki joukot, jotka saattoivat sen kuulla,
pysähtyivät. Heikko tuuli puhalsi laaksoa pitkin, ja melkein heti
lähtivät hajautuneet liekit yhtenä vyörynä eteenpäin. Joukot kääntyivät
hurjan kauhun vallassa pakoon hyppien toistensa päälle ja tunkien
toisiaan syrjään taistellen henkensä edestä.
Riemuissaan ja pilkallisesti huutaen syöksyivät puolustajat tasangolta
ulos ja heittäytyivät edessään olevien, sekautuneiden joukkojen
kimppuun. Mutta nämä, joilla ei ollut mitään pakomahdollisuutta
ja joita oli monin verroin enemmän kuin riemuitsevia vihollisia,
taistelivat kuin rotat loukussa, ja luolamiehet huomasivat joutuneensa
kuolemantaisteluun juuri kun luulivat, että taistelu oli lopussa.
A-ya, jota ei enää tarvittu tulien hoidossa, aikoi juuri seurata Grömiä
veriseen taisteluun, kun huuto luolan suulta sai hänet pyörähtämään
ympäri. Hän ehti parhaiksi nähdä Ook-ootskin heittävän keihäänsä Mawgin
solakkaa vartaloa vastaan tämän hyökätessä hänen kimppuunsa rosoiselta
vasemmanpuoleiselta kallionrinteeltä. Puoli tusinaa kaarijalkoja
seurasi Mawgia aivan hänen kintereillään. Huutaen varoituksen Grômille
syöksyi hän takaisin luolaa kohti. Mutta Grôm ei kuullut häntä. Hänet
oli isketty tiedottomaksi ja hän oli hautautunut vihollisläjän alle.
Hiukset hulmuten ja silmät kuin naarastiikerillä pesäänsä
puolustaessaan syöksyi A-ya luolan ovelle. Mutta hän ei päässyt sinne.
Juuri sisäänkäytävällä häntä lyötiin nuijalla päähän ja hän kaatui.
Häneen käytiin heti kiinni ja hänet sidottiin. Hetkistä myöhemmin tuli
kolme kaarijalkaa verta vuotavan Mawgin seuraamana juosten luolasta.
Mawg heitti voimattoman olennon tyytyväisesti irvistäen hartioilleen,
ja joukko kiiruhti nopeasti rinnettä alas.
Muutaman minuutin kuluttua päättyi viimein taistelu tasangon
edustalla, ja Bawr, jättäen melkein kolmannen osan miehistään
kaatuneina kuolleitten kaarijalkojen joukkoon, johti iloitsevat
jäljelle jääneet takaisin luolaan. Voitto oli tullut Loistavan
Olennon lapsille kalliiksi. Mutta hyökkääjät olivat täydellisesti
hävinneet. Liekit vyöryivät pari kilometriä pitkin laaksoa, missä niitä
eivät tukahduttaneet kuolleitten tai kuolevain kaarijalkojen suuret
ruumiskasat. Synkässä yössä kuului lakkaamatta huutoja milloin yltyen
milloin hiljentyen, ja tuolla hehkussa vyöryi kauhea pakolaislauma,
johon liekit tarttuivat surmaten pakenevat. Nojaten pitkään nuijaansa
ja silmätessään mietteissään tuota kauheata hävityksen kenttää,
päätteli Bawr itsekseen, etteivät kaarijalat enää milloinkaan, niin
kauan kuin muisto tästä yöstä säilyisi, uskaltaisi hyökätä hänen
kansaansa vastaan.
Sitten vei naisten hurja voihkina päällikön luolaan. Siellä hän näki,
että puolet pienokaisista oli surmattu Mawgin nopean hyökkäyksen aikana
ja että melkein kaikki vanhat miehet ja naiset oli tapettu heidän
puolustaessaan hoidokkejaan. Grômin oven suussa kyyristyneenä ja
suuret hampaat puristettuina kuolleen kaarijalan kurkkuun makasi rampa
vanki, Ook-ootsk. Huomattuaan, että hän vielä hengitti, ja nähdessään,
millaisella raivolla hän oli taistellut puolustaessaan pienokaistaan,
nostivat sotilaat hänet hellävaroin syrjään. Hänen altaan ja karvaisen
käsivarren suojassa he löysivät Grômin lapsen, joka ei ollut saanut
pienintäkään haavaa. Naiset olivat puolustaessaan oikealle johtavan
polun päätä nähneet A-yan ryöstön, ja siksi Bawr antoi pienokaisen
erään oman vaimonsa hoidettavaksi.
Sitten etsittiin Grömiä. Ensin luuli päällikkö, että hän oli
uhkarohkeasti seurannut A-yan ryöstäjiä pelastaakseen hänet yksin.
Mutta he löysivät hänet erään ruumiskasan alta kuoleman kielistä ja
olivat joutua epätoivoon. Tietäen Grômin pelastaneen heimon, alkoivat
he äänekkäästi voihkia hänen vieressään, kuten tähän asti oli tehty
vain ylimmän päällikön hautajaisissa. Mutta Bawr, kasvot surusta
ryppyisinä, vakuutti heille, ettei Grôm kuolisi, ja nostaen sankarin
käsivarsilleen kantoi hänet luolaan.
Grômin haavat olivat syvät, mutta eivät silti kuolettavat. Vasta
jonkun päivän kuluttua ilmoitettiin hänelle, että kaarijalat olivat
vieneet A-yan elävänä mukaansa. Silloin hän hurjasti huudahtaen
hypähti jaloilleen. Veri purskui uudelleen hänen haavoistaan ja hän
kaatui pyörtyneenä maahan. Toinnuttuaan uudelleen ei hän päiväkausiin
puhunut kenellekään sanaakaan ja näytti siltä kuin hän kuolisi, ei
haavojensa, vaan elämäänkyllästyksensä tähden. Mutta vanki Ook-ootsk,
jota hoidettiin yhdessä Grômin kanssa, muistutti hänelle, että hänen
oli elettävä kostaakseen, ja siitä hän vähän elpyi. Sitten huomautti
Bawr hänelle, ettei sellainen urotyö kuin A-yan pelastaminen olisi
mahdotonta tulen valloittajalle ja kokonaisen kansan voittajalle.
Ja siitä hetkestä alkoi Grôm hiljalleen parantua.
Seitsemäs luku.