Grômin ylpeätä sydäntä suututti, kun hän huomasi tulen kadotettuaan
olevansa pakotettu kulkemaan varovaisesti, karttamaan tiheikköjä,
pysymään piilossa, pitämään keihästä ja nuijaa aina valmiina ja
kiipeämään öisin puuhun turvaan kuin apinat. Mutta hän ei ilmaissut
suuttumustaan eikä tuskaansa. Hän oli etevä metsästäjä ja viisas
johtaja, eikä hän unohtanut ainoatakaan varokeinoa.
He olivat jo kulkeneet punaisen karhun ja miekkatiikerin alueiden
läpi. Kaksi kertaa he saivat juosta villaista, suurta sarvikuonoa
pakoon, sillä Grômin keihäs ja nuija eivät olisi sen vahvaan nahkaan
vaikuttaneet sen enempää kuin höyhenhuisku. Mutta he olivat paenneet
ivaten, sillä kömpelö peto ei voinut kilpaillakaan heidän kanssaan
juoksussa. Kerran heitä hätyytti alkuhärkä, jättiläismäinen valkea
peto, jolla oli seitsemän jalkaa pitkät sarvet.
Mutta he olivat taitavasti välttäneet sen leppymättömän, hirveän raivon
kiiveten puuhun ja kulkien näkymättömästi ja äänettömästi puitten
ylimmillä oksilla. He laskeutuivat jälleen maahan noin kilometrin
päässä ja juoksivat iloisina eteenpäin nauraen tuolle hurjalle,
tyhmälle eläimelle, joka odotteli puun juurella heidän alastuloaan.
Kerran tuli nuuskiva leopardi heitä vastaan, mutta pakeni pitkin
askelin, kun he nopeasti ja päättävästi hyökkäsivät sitä kohti. Toisen
kerran hyökkäsi suuri lintu, melkein yhdeksän jalkaa korkea ja nokka
toista jalkaa pitkä, hurjasti kaislikon reunasta heidän kimppuunsa,
kauheasti sähisten, kun he huomaamattaan olivat menneet liian lähelle
sen pesää. Mutta he tappoivat sen ja herkuttelivat sen munilla. Siten
he vihdoin ilman enempiä vastuksia saapuivat oman maansa rajoille ja
näkivät jälleen pienten kukkuloiden pyöreät, tutut, tuulen lakaisemat
huiput, jotka olivat pyhitetyt heidän kuolleittensa muistolle.
Oli auringonlaskun aika, kun Grôm meni puron poikki ja kulki rinnettä
ylös A-ya kintereillään. Ruusunpunainen hohde valaisi pientä
amfiteatteria, missä jäljellä oleva heimo oli koolla. A-ya oli kulkenut
koko matkan Grômin vieressä, mutta täällä hän kunnioitti heimonsa tapaa
ja astui nöyrästi jäljessä.
Grôm tuskin huomasi, tai ei välittänyt, jos huomasikin, ettei heimo
äänekkäästi tervehtinyt häntä, vaan oli jurosti hämillään hänen
tulostaan. Hän meni suoraan päällikön luo, jonka hän näki istuvan
kivellään, ja heitti keihäänsä ja nuijansa tämän jalkojen juureen
uskollisuuden merkiksi. Mutta A-ya, joka kulki jäljessä, havaitsi oitis
heimonsa vihamielisen käytöksen. Hänen tuliset silmänsä vilkuivat joka
puolelle, ja kaikkialla hän näki uhkaavia katseita. Hän ei ymmärtänyt
sitä, mutta hän arvasi, että joitakin juonia oli tekeillä Grömiä
vastaan. Hänen sydämensä paisui kiukusta, ja hän kohotti ylimielisesti
tummaa päätään, sillä hän tunsi, että heimon voimakkaimmat ja
viisaimmat olivat vain lapsia hänen herraansa verrattuina. Mutta
vaikka he olivatkin vain lapsia, oli heitä monta, ja A-ya pysytteli
kuin vartija hänen takanaan puristaen lujemmin lyhyen, hyvän keihäänsä
vartta. Hän näki nuoren Mawgin leveät, mustat, suuttuneet kasvot
hänen pienen sukulaisjoukkonsa takaa, ja ne katselivat häntä puoleksi
himoiten, puoleksi vihaisesti. Tyttö arvasi heti, että hän oli kaiken
pahan aiheuttajana, mitä oli tulossa. Hän loi poikaan ivallisen,
halveksivan katseen ja kohdisti sitten huomionsa päällikköön. Tämä
istui äänettömänä, pahaa ennustavasti, eikä ojentanut kättään
tavanmukaiseen tervehdykseen.
Ylimielinen katse tuli Grômin silmiin, hänen leveät hartiansa
suoristuivat, ja hän kohtasi tuimasti päällikön katseet.
»Olen täyttänyt päällikkö Bawrin käskyn», sanoi hän selvällä äänellä
niin, että kaikki läsnäolijat kuulisivat. »Olen löytänyt paikan,
missä heimo voi olla turvassa kaikilta vihollisilta. Ja minä olen
tullut takaisin, kuten oli sopimus, viedäkseni heimon sinne, ennenkuin
vihollisemme hävittävät meidät. Olen tehnyt suuria huomioita. En ole
säästänyt itseäni. Olen tullut nopeasti takaisin. Olen hyödyttänyt
kansaani. Miksi ei päällikkö Bawrilla ole mitään tervehdystä minulle?»
Murinaa kuului sieltä päin, missä Mawg ystävineen oli koolla, mutta
päällikön katse hiljensi sen. Terävästi tarkastellen noita silmiä,
jotka niin horjumatta katselivat häntä, näytti päällikkö miettivän
Grômin sanoja. Hitaasti katosi suuttumus hänen arpisilta, jäykiltä
kasvoiltaan. Hän luotti ehdottomasti tähän mieheen, vaikka hän olikin
hänen pelättävin kilpailijansa.
»Sinua on syytetty», sanoi hän viimein hitaasti, »siitä, että hylkäsit
heimosi hädässämme —»
Grôm hämmästyi kuullessaan sanan »syytetty». Sitten hänen syvät
silmänsä leimahtivat ja hän keskeytti päällikön puheen ilman muuta.
»Näytä minulle syyttäjäni!» komensi hän tuimasti.
Päällikkö heilutti kättään vaitiolon merkiksi.
»Hädässämme!» toisti hän. »Mutta sinä olet tullut takaisin. Siitä
näen, että syytös oli väärä. Myöskin on sinua syytetty A-ya tytön
ryöstämisestä. Mutta sinä olet tuonut hänet takaisin. En tiedä, mitä
syyttäjilläsi enää voisi olla sinua vastaan.»
Grôm kääntyi ja veti nopealla, päättävällä liikkeellä A-yan viereensä.
»Päällikkö Bawr tietää, että olen hänen palvelijansa ja uskollinen
mies!» sanoi hän lujasti. »Minä en ryöstänyt tyttöä. Hän seurasi minua,
eikä minulla ollut aavistustakaan siitä.»
Ivallista murinaa kuului sieltä päin, missä Mawg oli, mutta Grôm
hymyili kylmästi ja jatkoi:
»Vasta toisen päivän iltapuolella, kun sudet hätyyttivät häntä, ilmaisi
hän itsensä minulle. Ja kun ymmärsin, miksi hän oli tullut, katsoin
häntä ja huomasin, että hän oli hyvin suloinen ja hyvin rohkea. Ja
minä otin hänet. Nyt hän on siis minun vaimoni, ja minä pidän hänet,
päällikkö! Mutta minä maksan hänestä sinulle, mitä hyvänsä määrätään,
sillä sinä olet päällikkö. Ja nyt päällikkö näyttäköön minulle
syyttäjäni, niin selvitän asiat nopeasti heidän kanssaan. Sillä minulla
on paljon kerrottavaa.»
»Ei sillä tavalla, Grôm », sanoi päällikkö ojentaen kätensä. »Minä
olen tyytyväinen, että sinä olet uskollinen mies. Ja tytöstä sovimme
myöhemmin keskenämme. Mutta minä en tahdo asettaa sinua syyttäjiäsi
vastaan, sillä meidän keskuudessamme ei saa taistella siksi, että
olemme niin harvalukuiset. Ja minä tiedän, että sinä, joka olet viisas,
olet samaa mieltä kanssani. Tule, keskustelkaamme kahden, mitä on
tehtävä!»
Tuo suuri, komea olento nousi ylös ja lähti omaa telttaansa kohden,
missä heidän piti kahden kesken keskustella. Mutta Grôm epäröi, peläten
A-yalle tapahtuvan jotakin vahinkoa, jos hän jättäisi hänet yksin
vihollistensa kanssa.
»Ja tyttö, päällikkö?» sanoi hän. »En tahdo, että häntä kiusataan.»
Bawr kääntyi. Hän loi merkitsevän ja voimakkaan katseen tuijottavaan
joukkoon.
»Tyttö A-ya», sanoi hän mahtavalla äänellään, joka kaikui
amfiteatterissa, »on Grômin vaimo. Olen puhunut.»
Ja hän astui luolan ovea kohti. Grôm otti keihäänsä ja nuijansa maasta.
Ja tyttö, joka oli aivan suunniltaan ylpeydestä, lähti luolaa kohti
muutamien päällikön huonekuntaan kuuluvien vanhojen naisten kanssa.
Mutta kun Mawgin hitaat aivot käsittivät päällikön sanojentarkoituksen,
päästi nuorukainen kovan ja vihaisen karjunnan ja sieppasi keihäänsä
heittääkseen sen Grömiä kohden. Ennenkuin hän ehti tehdä sen,
hyökkäsivät hänen sukulaisensa, jotka eivät tahtoneet joutua Grômin ja
päällikön vihan alaisiksi, hänen kimppuunsa ja painoivat hänen kätensä
alas. Sokeasti raivoten taisteli Mawg heitä vastaan, ja kun hänellä
oli härän voimat, oli hän vähällä riistäytyä vapaaksi. Mutta toiset
heimon miehet, huomattuaan, että heidän katkeruutensa Grömiä kohtaan
oli epäoikeutettua, ja muistellessaan hänen entisiä palveluksiaan,
juoksivat sinne saadakseen Mawgin alistumaan. Grôm katseli hetken
ylenkatseellisesti, sitten hän kääntyi ympäri ja seurasi päällikköä,
niinkuin hän ei olisi pitänyt kilpailijaansa ajattelemisen arvoisena.
Mawg ponnisti itsensä seisomaan. Grôm oli kadonnut näkyvistä.
Mutta Mawgin silmät osuivat A-yan notkeaan, hoikkaan ja ruskeaan
vartaloon, joka oli lähimmän luolan suulla. Hän aikoi hyökätä tytön
kimppuun, mutta miehet seisoivat hänen ympärillään selvästi valmiina
pysähdyttämään hänet. Mawg katsoi tovereihinsa, mutta nämä pudistivat
jurosti päätään. Sokeana raivosta ja hidasjärkisenä ei hän nähnyt
muuta kuin että koko heimo oli häntä vastaan. Änkyttäen vihasta
huusi hän tytölle: »Te näette minut uudelleen!» Tarttuen nuijaansa
ja keihäisiinsä, syöksyi hän ulos amfiteatterista, kiiti kuin nuoli
rinnettä alas ja katosi tiheään metsään puron toiselle puolen. Hänen
sukulaisensa vetäytyivät juroina luolaansa kaksi nuorta naista
mukanaan, ja jäljelle jääneet katselivat toisiaan epätoivoisina. Heitä
suretti tämä äkillinen riita heikontuneen heimon keskuudessa.
»Taaskin yksi hyvä sotilas mennyttä!» mutisi eräs vanhus tuuhean,
valkoisen partansa takaa.
Sinä yönä oli Grôm liian varovainen nukkuakseen, sillä hän epäili
vihollisensa palaavan ja koettavan ryöstää häneltä tytön pimeän aikana.
Hänen kimppuunsa ei kuitenkaan hyökätty, mutta juuri ennen
päivänkoittoa hän huomasi käytävän himmeää taustaa vastaan neljä
poispäin hiipivää olentoa. Kun ne eivät palanneet, ei hänen mielestään
ollut tarpeellista nostaa mitään hälinää. Päivän tultua huomattiin,
että kaksi Mawgin toveria, kahden heihin mieltyneen naisen kanssa,
oli paennut liittyäkseen karkuriin metsässä. Päällikkö, vihoissaan
tästä uudesta heimon heikontumisesta, julisti heidät suojattomiksi ja
määräsi, että heidät kaikki, paitsi naiset, joita tarvittiin äiteinä,
oli surmattava heimon pettureina, missä heidät vain tavattaisiin.