Muutamat työmiehistä olivat ehtineet ilmaista; kyläläisten tietoon
Liisan siirtämisen mökkiin jo samana päivänä kun se tapahtui. Uutista
levitettiin talosta taloon ja siinä oli verratonta juorunaihetta.
Jos oli kylällä ennenkin soitettu suuta Hakalan asioista, niin nyt
sitä enemmän, ennenkuin saatiin tieto, että Liisa liikkui emännän
tehtävissään Hakalassa niinkuin ennenkin.
Sitä tietoa ei saatu muutamaan päivään ja juoru kierteli. Oli
sanottavaa kaikenmoista. Useimmat vetosivat isään, vanhaan Eerikkiin.
»Niin se olisi tehnyt sekin, jos olisi osannut. Poika on kätevämpi
järjestämään.»
Juorut tulivat Hanneksenkin kuuluville ja hän kertoi siitä naureksien
Liisalle. Olivatpahan nyt kerrankin astuneet suohon. Oikeat ihmiset
häpeisivät tietäessään, miten oikeastaan asiat olivat, mutta mitäs
nämä. Aloittivat jostain toisesta. Oli suuri kansallinen häpeä,
että sydänmaiden asukkaat eivät tahtoneet edes huomata tätä ilkeätä
pahettaan. Valistunut kansa mukamas! Sydänmaalaiset ruokkivat henkistä
nälkäänsä roskajutuilla ja valheilla.
Oli sunnuntaipäivä. Ulkona pohjoistuuli lennätteli lumihiutaleita.
Tuvassa oli hiljaista. Pitkän pöydän ääressä istui muutamia miehistä
kirjojen ja sanomalehtien ääressä. Toiset olivat menneet perheittensä
luokse.
Hannes istui keinussa karsinaikkunan ääressä lukien jotain kirjaa,
jäsenissä sunnuntaipäivän suloinen rauha. Liisa puuhaili lasten kanssa
heidän leikkejään järjestellen.
Saattoi hyvin siinä hiljaa keinahdella ja lukea sivun pari aina yhteen
menoon. Ei ollut mitään erikoista mieltä painamassa. Elämä kulki nyt
Hakalassa tasaisia lainaan. Palvelijatkaan eivät lakkoilleet. Työn ilo
oli tarttunut jokaiseen ja odotettiin vain talvea, jolloin pääsisi taas
talontöihin miesten väsymättömällä voimalla.
Iltapäivällä tuotiin sana Liisalle, että hänen isänsä, joka oli
sairastellut, oli nyt heikompi ja tahtoi ennen lähtöään puhutella
tytärtään.
Liisa meni Haanpään mökkiin.
Pienessä tupasessa makasi sairas vuoteessaan. Näytti pian muuttavan
uusiin oloihin.
— Hyvä, että tulit, virkkoi sairas hiljaa. Minulla on sinulle erikoista
sanottavaa ennen lähtöäni.
Vanhus näytti miettivän, miten aloittaisi ja katsahti avuttomasti
vaimoonsa, joka istui ikkunan ääressä. Tämä sai jotain asiaa
poistaakseen tuvasta ja vanhus aloitti:
— Olen kuullut, että Hakalassa on sattunut joskus yhtä ja toista
sinun ja Hanneksen välillä. Se on sukuvikaa sinussa, niinkuin ehkä
olet itsekin jo tullut sen huomanneeksi. Isoäitisi lopetti elämänsä
ja äitisi on minua piinannut sairaalla epäluulollaan ensimäisestä
avioliittovuodesta näihin asti. Näin tehdään miehelle perhe-elämästä
helvetti. Mikään ei ole sen pahempaa.
Minä en tiedä, miten teillä siellä Hakalassa nyt on, mutta koita
voittaa itsesi. Taistelun kautta päästään uuteen elämään.
Vanhus näytti odottavan.
— Minä olen jo voittanut, sanoi Liisa hiljaa hänelle ja sairas näytti
saavan rauhan. Puristettuaan Liisan kättä kääntyi hän seinään päin ja
sanoi epäselvästi.
— ... sukuperintö. Kuka sen seurauksia saattaa arvata... kolmanteen ja
neljänteen polveen... puhu lapsillesikin.
* * * * *
Liisa sulki isänsä silmät. Rauhallisena poistui hän tuvasta.
Vanhus oli häntä käskenyt puhumaan lapsille. Siinä olikin äidille
riittävästi elämäntehtävää. Kunpa hän voisi antaa mahdollisimman paljon
hyvää ja kaunista heille perinnöksi.