mentävä. Sen ja Shib-lan väliin on leikkautunut syvä laaksokuilu, joka
laskeutuu länsilounaaseen päin. Sen virta, tai oikeammin jääkate, yhtyy
kaikkiin niihin vedenjuoksuihin, jotka tänään jo sivuutimme, jopa
kaikkiin, mitä sitte Sela-lasta lähdettyämme olemme oppineet tuntemaan.
Me käymme siis kokonaisen haarajokisarjan yli, mutta jäävirta, joka ne
sulkee valtaiseen syliinsä, jää länteen päin tiestämme eikä sitä voi
ainoastakaan kohdasta tältä huomata. Tuota päävirtaa tunnetaan nimillä
_My-tshu, My-tsangpo_ tahi myös _My-tshu-tsangpo_.
Neljä virkavapautta nauttivista jakeistamme olivat taas tykkänään
menehtyneitä ja tarvitsivat levähdyspäivänsä -- olisinpa silloin
tiennyt, mikä takanamme oli tulossa, niin olisin huoletta heittänyt ne
tänne ja seuraavana aamuna pitänyt joutua päästäkseni matkaan. Mutta
mitäpäs minä osasin aavistaa, vaan vietin tammikuun viimeisen päivän
rauhallisesti leirissä n:o 119. Pakkanen kiristyi -34,6 asteeseen;
kolmannen kerran jo tänä talvena luin lämpömittarista tuon astemäärän.
Levähdyspäivän vietin tutkimalla valmistamiani karttoja ja koettamalla
muodostaa siitä vuori- ja laaksosokkelosta, johon olimme eksyneet,
itselleni selvää kuvaa. Niin paljon oli ainakin varmaa, että tuo suuri
vedenjakaja Tshang-tangin juoksulaskuttomien järvien ja Intian
valtameren välillä kulki pääharjanteen Pablan sivua ja -- että
tämä oli välitön läntinen jatko mahtavasta _Nien-tshen-tang-lan_
harjanteesta. Me olimme käyneet Pabla-vuoriston yli Sela-lassa ja
olimme nyt _My-tshun_ avaralla, sokkeloisella jokialueella. Miltei
yhdensuuntaisesti My-tshun kanssa juoksee itään päin _Shang-tshu_,
jonka laakson halki olivat kulkeneet punditi Krishna (A. K.) v. 1872 ja
kreivi de Lesdain v. 1905. My-tshun ja Shang-tshun välillä täytyy siis
vielä olla toisarvoinen vedenjakaja ja melkoinen vuoripaisuma,
joka ei itse teossa ole muuta kuin haarautuma Pablan pääharjanteesta.
Sela-lasta lähtien juoksevat kaikki ylikulkemamme vesitiehyeet
länteenpäin, mutta se toisarvoinen vedenjakaja, josta niiden juoksu
alkaa, oli itään päin reitistämme. On kuitenkin mahdollista, että
My-tshun ja Shang-tshun välillä on vielä joku tai ehkä useampiakin
sivulaaksoja, jotka ovat samanarvoisia näiden jokien kanssa.
Pabla on siis vain osa "_Taka-Himalajan_" pääharjannetta, ja
Taka-Himalaja ei ainoastaan ole ensiluokan vedenjakaja, vaan
fyysillis-maaantieteellinen raja, jonka merkitys on vielä valtavampi!
Tosin olin joskus ennenkin eksynyt kammottaviin vuoriseutuihin, mutta
moista maata kuin täällä Taka-Himalajan eteläpuolella en ollut vielä
nähnyt. Tshang-tangissa ovat maisemain vallitsevat viivat matalasti
aaltomaisia ja vaakasuoria; nyt olimme saapuneet niihin samankeskisiin
alueisiin, jotka viettävät mereen, ja kohta kävivät pystysuorat viivat
vallitseviksi. Taka-Himalajan eteläsivulla ovat laaksot siis
leikkautuneet paljon pontevammin kivivuoriin, kuin missään tuolla
korkealla ylänkömaalla. Ja minkä vuoksi? Koska monsuunipilvien sateet
Taka-Himalajan eteläisellä sivulla ovat verrattomasti runsaammat kuin
sen pohjoisella rinteellä. Laita on sama kuin Himalajalla, missä
lounaismonsuuniin päin oleva eteläsivu saa sateista osalleen suurimman
osan, jotka huuhtelevat sen rinteitä paljon kauemmin ja taajemmin
pohjoista. Niinpä näimmekin kaikissa laaksoissa lähteitä, puroja ja
jokia, kun sitävastoin vielä vähän aikaa sitte olimme olleet vallan
pulassa vedettömyyden vuoksi. Siis ilmatieteellisessäkin suhteessa on
taka-Himalaja rajalinja, jonka veroista valtavuudessa ja tärkeydessä ei
maan päällä monta ole.
Odotukseni ja jännitykseni kasvoivat alinomaa; joka päivä aavistin
suuren uskonnollisen pääkaupungin läheisyyttä. Hartauspatsaat,
mani-keot, pyhiinvaeltajat, karavaanit, -- kaikki julistivat sitä.
Ladakilaiset olivat joutuneet saman kiihtymyksen valtaan, jota Islamin
pyhiinvaeltajat tuntevat lähestyessään Ararat-vuorta ja hokiessaan
itselleen, että he sen huipulta ensi kertaa ovat näkevät pyhän Mekkan.
Varhain iltapäivällä tuli tibetiläisiä leiriimme tuoden uusia jakeja,
joiden selkään kuormastomme helmikuun 1. päivänä sälytettiin. Minusta
oli käsittämätöntä, että paimentolaiset olivat vähimmittäkään
vastaväitteittä kernaat palvelemaan minua. Suuri sotatie on tosin
jaettu asemiin, joissa on saatavana kuormaston ja tavarain kantamiseen
tarvittavia virkeitä jakeja, mutta nämät tietysti olivat tarkotetut
ainoastaan tibetiläisille, eivätkä suinkaan europalaiselle
karavaanille, jolla ei edes ollut passiakaan. Joka tapauksessa oli
Ngurbu Tundupista ollut meille hyötyä; kaikkialla tiedettiin minun
tulostani ja että hän oli ollut tashi-laman pikalähettinä minun
luokseni. Että paimentolaiset niin mielellään antoivat jakejaan
käytettäväksemme, johtui tietysti paljon siitäkin, että he aina saivat
meiltä hyvän maksun ja ystävällisen kohtelun. Nyt astuivat omat jakimme
ilman kuormia, samaten kuin seitsemän ladakilaishevostamme ja viimeinen
muulimme. Mutta minä olin valmistunut kaiken varalle. Oli sovittu, että
jos emme sattuisi saamaan uusia kuormajuhtia, minä Muhamed Isan ja
Ramgjalin kanssa ratsastaisimme kolmella tibetiläishevosellamme
pikamarssissa Shigatseen, mutta karavaani Robertin johdolla seuraisi
hitaasti perässä.
Meillä oli yöllä ollut 32,5 asteen pakkanen, ja aamu oli surkean kylmä,
sumuinen ja myrskyinen. Eräässä uudessa laaksossa nousimme seuraavaan
solaan. Emme olleet vielä pitkällekään päässeet, kun jo olimme
puolikuolleita vilusta; Robert oikein itki, niin häntä paleli.
Lämpimilläänkin ollessa oli vielä 15,3 asteen pakkanen ja entä se
jäinen terävä tuuli vasten kasvoja! Ne varmasti paleltuisivat,
varsinkin nenä, jollei koko ajan hengittäisi avaraan turkinhihaan,
mutta sielläkin hengitys hyytyy pian jääksi, että viikset jäätyvät
kiinni hihaan. Silloin ei totisesti ole helppo tehdä kartoitustyötä.
Ennen kuin olen saanut peilaukseni suoritetuksi ja katson kelloon, on
vasen käteni aivan turta: ja miten kiirettä pidänkin, en ole vielä
saanut muistiinpanojani kirjaan merkityiksi, ennen kuin oikea kätenikin
on turta. Jalkasinkin astuminen myrskyä vastaan on sellaisessa
kapuamisessa ja niin ohuessa ilmassa aivan mahdotonta, jos tahtoo
sydämestään vähääkään lukua pitää. Me ryömimme muutamaan rotkoon ja
istuimme kokoonkyyristyneinä tuulelta suojatulla seinämällä; työnsimme
kätemme hevosen ja satulavyön väliin, jotta edes vähän sulaisivat;
tömistimme jaloillamme ja näytimme sanomattoman surkeilta, varsinkin
kun kasvot jähmettyivät niin, ettemme edes kyenneet puhumaankaan. "Ei,
lähtekäämme taas mieluummin matkaan, ylhäällä sytytämme itsellemme
valkean!" Ja niin me jälleen kapuamme teräväreunaisessa rapakivisorassa
ja kalliolohkareiden välillä vaivalloisesti solanhuipulle.
Vihdoinkin olemme ylhäällä, _Thesang-lan_ lakealla kaarella 5,474
metrin korkeudessa. Tämä sola on siis vielä korkeampi kuin Sela-la,
mutta siitä huolimatta on se vain toisarvoinen sola, koska se sijaitsee
harjanteella, joka erottaa toisistaan kaksi My-tshun sivujokea. Solaan
tullessamme oleskeli siellä kolme isoa harmaata sutta, mutta ne ottivat
oitis lähdön. Täällä pauhasi myrsky koko villissä vapaudessaan, niin
että tuskin tahdoimme pysyä jaloillamme. Robert ja minä kyykistyimme
erään suuren viiripäisen kivipyykin vierelle tuulen suojaan aivan
maahan asti, Rabsangin ja tibetiläisen oppaamme kootessa kuivaa
jakinlantaa. Tulusten avulla saimme sen syttymään, ja sitte
kyykistyimme kaikki neljä sen tuulen pieksämän liekin yli. Avasimme
turkkimme laskeaksemme vähän lämpöä ruumiiseemme, ja vedimme saappaat
jalasta lämmittääksemme jalkojammekin, mutta siinä saimme istua
puolitoista tuntia, ennen kuin taas tunsimme itsemme eläviksi
ihmisiksi. Sitte kiiruhdimme etelälounatta kohti alaspäin ja
leiriydyimme _Sham_-laaksoon lähelle muutamia kurjia kivihökkeleitä.
Kuudestoista luku.
Salakähmää Shigatseen.
Sham-laakso kapenee päärynän muotoisesti, ja tämän suppilon suulla on
kolmessa kohden majoja; vuorenrinteillä käy suuria karjalaumoja
laitumella. Eräs mani-muuri oli 45 metriä pitkä ja 1,5 metriä korkea
sekä peitetty multapaakuilla, joiden piti suojata rukouskiviä.
Lopuksi päätyy Sham-laakso idästä tulevaan mahtavaan laaksoon,
jolla on korkeampi arvo tässä jokijärjestelmässä. Sen läpi virtaa
Bup-tshu-tsangpo, joka oli suurimpia tähän asti näkemistämme joista.
Heti sen paikan alapuolella, missä nämä laaksot yhtyvät, liittyy niihin
kolmaskin joki; se on _Dangbä-tsangpo_ ja tulee laaksosta. Siten yhtyy
kolme melkoista vedenjuoksua tässä vähäisessä laakson-avartumassa.
Oppaani selitykset selvittivät nyt minulle koko _My-tshu-tsangpon_
ihmeen sokkeloisen jokijärjestelmän. _Bup-tshu-tsangpon_ lähteet ovat
kahden pitkän päivämatkan päässä idempänä, ja ovat tietysti etsittävät
siitä Pabla-vuoriston valtavasta haaranteesta, joka on My-tshu-tsangpon
vedenjakajana idässä. Yhtymiskohdasta, jossa nyt seisomme, juoksee
_Bup-tshu_ kahden päivämatkan päähän lounaaseen päin, laskeakseen
Lingan luostarin kohdalla My-tshu-tsangpoon, jonka lähteet vuorostaan
ovat Pablan pääharjanteessa.
_Bup-tshu-tsangpoa_ peitti nyt valtaisa jääkate, mutta sen keskellä
kulki avoin raide. Keskeltä juoksua, missä jää oli luonut sillan koko
uoman yli, pääsimme kuivin jaloin yli ja matkasimme sitte kaidassa
_Dangbä_-laaksossa kaakkoiseen suuntaan.
Leirissä n:o 121 helmikuun 3. päivänä jätin Tundup Sonamin ja Tashin
omien jakiemme kera jäljelle, koska viimemainitut olivat niin
menehtyneet, että nyt vain perin hitaasti pääsivät eteen päin. Muun
karavaanin kera lähdin sitte varahin matkaan hyvällä päällä ja
lämpömittarin osottaessa ainoastaan -11,5 astetta.
Helmikuun 6. päivän matka kuuluu niihin, joita en koskaan unhota. Sillä
nyt laskeuduimme jättiläisportaita, Tshan-tangin reunaa, alas siihen
jotulihautaan, jonka pohjalla ylempi Brahmaputra virtaa. Se on leiristä
eteläkaakkoon päin ja leikkaa vuoristoon syvän holvitien, yhtyäkseen
_Runng-tshuhun_. Kulku _La-rockin_ solalle on yhtä keveä kuin lyhyt;
ennen kuin aavistaakaan, on ylhäällä pienten kivikasojen väliin
pystytetyn korkean muistopatsaan luona, josta kohoaa "tarpotshe"
(rukoustanko), jo ijästä harmaa, haljennut, tuulten ja säiden pahoin
pitelemä. Moniaat kalliolohkareet, joita makaa joukottain maassa solan
itäsivulla, olivat pystysuorilta kyljiltään valkeiksi sivutut. On
kuitenkin kuljettava vielä kahden pienemmän solan yli, ennen kuin
näköala tulee vallan vapaaksi ja avoimeksi. Se on suuremmoinen ja
muistuttaa maisemaa, jonka näkee Lehin palatsista. Huomasi aivan
selvästi _Himalajan_ pohjoiset huiput, mutta raskaat pilvet kattivat
sen latvoja. Sen vuoksi ei voinut nähdä Mount Everestiäkään, maapallon
korkeinta vuorta. _Tsangpo_ eli ylinen Brahmaputra kuvastui aivan
hienona, valoisana nauhana, ollen meistä vielä melkoisen matkan päässä.
Allamme virtaa _Rung-tshu_, jonka voimme nähdä siltä kohdalta, missä se
tulee esiin vuorista. Mahtavimmat ovat kuitenkin vuorten jättimäiset
haarautumat ja kielekkeet, jotka ovat edessämme itään ja länteen päin
ulottuvina ja lankeavat kuin loppumaton rivi kurotettuja tiikerinkynsiä
jyrkästi Brahmaputran laaksoon.
Tasanko, joka leviää allamme ja joka on sangen laaja avartuma
Brahmaputran laaksosta, on nimeltään _Dshe eli Dshe-shung_, ja virran
nimenä on tällä kohdalla Dshere-tsangpo. Sen varret ovat tiheään
asutut; lukuisat mustat pilkut, jotka näemme, ovat pelkkiä kyliä.
Oikealla kädellä, muutaman vuoriniemekkeen juurella, kohoaa suuri
_Tashi-gemben_ luostari, joka valkeiksi kalkittuine rakennuksineen
muistuttaa jotakin Italian rantakaupunkia. Siitä vie tie _Sekdshan_
kuuluisaan luostariin. Hieno, kaakkoon päin kiemurteleva viiva on
Shigatseen, Tashi-lunpoon ja Lhasaan vievä valtatie.
Vihdoin pääsemme alas sille suurelle tasangolle, jolle kaikki laaksot
aukenevat. Me ratsastamme ohi _ohrapeltojen, poppelilehtojen,
karjatalojen ja valkotaloisten kylien_, joiden katoilla tuulessa liehuu
punaisia ja sinisiä viirejä ja lippuja! _Tugdänin_ luostari jää meistä
vasemmalle; vähän etemmäksi, muutaman vuoriniemekkeen juurelle, on
Muhamed Isa pysähtynyt. Satakunta tibetiläistä, jokaista ikää ja
sukupuolta, ympäröi telttoja, uskomattoman likaisina ja mustina, mutta
erittäin ystävällisinä; he möivät meille lampaita, kanoja, maitoa,
retikoita ja mallasolutta (tshang), ja väsyneet eläimemmekin saivat
runsaasti heiniä ja ohria. Naiset, joilla niskakoristeena oli pyöreä
luokki, kantoivat pajukoreissa lantaa nuotioillemme eivätkä väsyneet
istumasta luonamme ja töllistelemästä meitä itseämme ja ihmeellisiä
toimiamme. Tänne saapui myöskin _Ngurbu Tundup_ tuoden meille sen
ilahuttavan tiedon, että Kung Gushuk, hänen herransa, toimittaa
postimme edelleen menemään. Hän sai nyt vain osan palkkiostaan, lopun
perisi hän vasta sitte, kun saisin kuulla postin todella saapuneen
Gyangtseen. Herraltansa hän toi minulle "kadahin", tervehdyshuivin, ja
sanoi tämän käskeneen hänen seuraamaan meitä ja olemaan kaikin tavoin
avulias matkalla Shigatseen! Ja se se oli minusta kaikkein paras
uutinen. Se tiesi, ettei meitä tulisi kohtaamaan minkäänlaiset esteet
matkalla.
Ja sitte sammuivat valkeat ensimäisessä leirissäni Brahmaputran
varrella! Kuormaosastomme, joka 7. päivän aamulla kokoutui telttain
eteen, oli hyvin sekalainen. Hevoset, aasit ja lehmät saivat kantaa
tavaroitamme, sillä jakeja ei täällä ollut. Lounatmyrsky puhalsi, kun
runsaan tunnin perästä lähdin matkaan ja seudun koko väestö oli
kokoutunut katselemaan lähtöäni. Monet saattoivat minua parvessa,
nauraa kiherrellen ja lörpötellen aina Shigatseen vievälle maantielle.
Sirot temppeliluostarit katosivat näkyvistämme tien kumminkin puolin,
ja me matkasimme erään _Dsundi_-kylän osan läpi, jossa asuu pelkkiä
seppiä, ohi erään lämpimän terveyslähteen, jonka yli on rakennettu
kylpylä -- valitettavasti siellä juuri oli muutamia sairaita, niin
ettemme päässeet sisään; katosta, seinistä ja ovista huurusi valkeita
höyrypilviä ulos. Ja yhä etemmäksi käy kirjava kulkueemme, läpi uusien
kylien ja ohrapeltojen, ohi uusien luostarien, kallionkärkien ja
laaksonsuiden, kunnes tie erään hedelmättömän lakeuden kuljettuaan
painuu yhä enemmän etelään, kohti _Brahmaputraa_ -- aivan samoin, kuin
Industa lähetessä Lehistä käsin, ja samaten kuin siellä on täälläkin
irtaimet kivet korjattu tieltä ja viskattu sen kumminkin puolin.
Siellä missä laakso kapenee, on meillä _Tarting-gumpan_ suuri luostari
kallioperustallaan vasemmalla kädellämme, ja oikealla eli virran
etelärannalla _Rokdson_ kylä lauttauspaikkoineen, ja nyt kuljemme
ensimäisen graniittiniemekkeen ympäri, joka ulottuu aivan virran
lähelle. _Kam_-kylän peltojen ja pikku puutarhoin taitse ratsastamme
4 metriä syvän holvitien läpi, joka on kuin jonkinlainen keltaisesta
savesta rakennettu käytävä; siellä täällä puhkaisevat sitä poikittaiset
kourut, ja aukoista näkee, kuten kalterikäytävän reijistä, suuren _Son_
sivulaakson, joka etelästä laskee Tsangpoon. Sade on savesta
paikoittain muovaillut metrejä korkeita pyramiideja, jotka muistuttavat
jättimäistä sienimetsää. Me kohtaamme mustia, paljaspäisiä talonpoikia,
jotka ajavat edellään kuormitettuja hevosia ja aaseja, ja vaimoja ja
lapsia, seljässä korit, jotka sisältävät polttoainetta tai nauriita.
Muuan vanha vaimo istui miesten tapaan hajareisin aasinsa selässä
tärähdellen vuoron perään ylös ja alas, eräs ylimys seurasi hevosella
ratsastaen puolisoaan, jotkut maamiehet astelivat vihellellen lehmiensä
perässä, parvi miehiä ja naisia värikkäissä puvuissaan oli
pyhiinvaellusmatkalla suurille uudenvuodenjuhlille Tashi-lunpoon,
joille ladakilaisenikin jo niin kauvan olivat toivoneet pääsevänsä.
Kaikki liike käy itään päin, ja vastaamme tulee vain ihmisiä, joilla on
asiaa kylästä toiseen.
Tie kulkee nyt tulvista kärsineen maan yli, joka kesällä on tykkänään
tulvaveden alla ja joka pakottaa kulkijan painautumaan vuoririnteiden
juurille. Nytkin on Tsangpo valtaisen vaikuttava; me levähdämme hetken
sen rannalla, jota nyt tiemme ensi kertaa koskettaa. Ensi kerran
ijässäni juon _Brahmaputran_ pyhästä vedestä. Sinivihreänä, melkein
kirkkaana se valuu äänettömästi ja hitaasti yhdessä ainoassa uomassaan
itää kohden, kalojen siellä täällä molskiessa sen pinnalla. Vain
erinomaisen ohut jääkate pitää rannoilla vettä kahlittuna, mutta
monesti ajelehtii vuorikristallin tavoin kimalteleva jääpaatere
ohitseni. Ohralla lastattu lautta ui juuri ohi vastakkaiseen suuntaan,
se on matkalla Shigatsen suurille markkinoille ja katoo pian
seuraavassa taipeessa, jossa ohjaajain täytyy olla hyvin taitavia
pitkäin sauvoimiensa käyttelemisessä.
Kahdeksan tuntia ratsastettuamme tulimme erään pienen, 30 taloa
sisältävän kylän kohdalle nimeltä _Rungma_, missä telttamme
pystytettiin jälleen poppelien ja laidunmaiden välille. Miten ihanalta
musiikilta tuntuikaan meistä, jotka olimme eläneet puolisen vuotta
Tshang-tangin autiolla ylätasangolla, nyt jälleen saada kuulla tuulen
suhinaa puiden lehdettömissä oksissa! Nyt ei nuotioita enää rakettu
kuivuneesta lannasta, kuivat puuhalot rätisivät telttojen välillä ja
loivat häikäisevää loimoaan puitten rungoille ja tibetiläisiin.
Myöskin helmikuun 8. päivänä teimme pitkän ratsastusmatkan. Ngurbu
Tundup valitti muulinsa karanneen; hänen täytyi sen vuoksi muka jäädä
tänne, ja hän pyysi saada lopun minun lupaamastani palkkiosta. Kuje oli
kuitenkin liian läpinäkyvätä laatua. Minä epäilin, ettei posti ehkä
sittekään ollut kunnolla saapunut Gyangtseen. Emme olleet kuitenkaan
kerinneet kauvaksi kylästä, kun Ngurbu tulla nelisti perässämme
kilisevin kulkusin lainahevosella. Seuraavaan leiriin astuttuamme hän
sai rangaistukseksi lähteä paikalta painamaan Shigatseen, ilmottamaan
Kung Gushukille, että minä huomenissa saapuisin sinne ja että minulle
varattaisiin säädyllinen tulo. Se oli ajattelemattomasi tehty. Sillä
jos Kung Gushuk olisi kertonut tietonsa jollekin kiinalaiselle, niin
olisin voinut tulla pidätetyksi vielä viime hetkessä kaupungin
ulkopuolella.
_Lamo-tangin_ luona virta huuhtelee vasemman rannan vuorista juurta, ja
täällä johtaa kapea ja hengenvaarallinen polku mutkitellen jyrkkää
rinnettä ylös. Sitä kuitenkin tarvitsee käyttää ainoastaan tulvan
aikaan. Nyt kuljemme vuoren juurta pitkin muurattua tietä. Virta
näyttää nyt aivan toiselta kuin eilen; sen pinta on puoleksi täynnä
huokoisia jäälohkareita, mutta niinpä olikin yöllä 18,8 asteen
pakkanen. Hypellen ja kolisten ne ajautuvat virtaa alaspäin ja
sipaisevat maassa vielä kiinni olevaa jääreunaa, jolle pinovat pieniä
valkeita jäävalleja. Ne seuraavat vahvinta virtausta ja jäävät
toisiinsa istumaan kiinni hiekkamatalikoille, jotka ruskean punaisina
hohtavat selkeän, vihertävän veden läpi. Se on suuuremmoinen maisema
sinisen taivaan ylhäällä kaartuessa ja jykeväin, pirstautuneiden
vuoriröykkiöiden sivuilta kaulatessa! Iltapäivällä väheni jo ajojäiden
määrä, ja illalla leirissä istuessamme ne olivat vallan kadonneet.
Näillä paikoin virran nimenä oli milloin _Sangtshen_, milloin
_Tsangpo-tshimbo_, s.o. "suuri virta". Tsangpo on ennen muita Tibetille
ominainen virta. Waddell mainitsee tätä nimeä välistä kirjotettavan
niin, että se on suoranainen käännös Brahmaputrasta, joka merkitsee
"Brahman poikaa". Nimen _Dshere-tsangpo_ olemme jo oppineet tuntemaan,
ja edempänä etelässä tulemme kuulemaan vielä useampia nimiä. Kun se
puhkaisee itselleen tien Himalajan läpi, on sen alisen läpikulun nimenä
_Dipong_, ja vuoristosta erottuaan ja Assamin tasangoita kastellessaan
omaksuu se _Brahmaputran_ nimen.
Valkeni helmikuun 8:s, tuo suuri päivä, jona meidän nyt
hurskasmieliseksi pyhiinvaeltajaparveksi muuttuneen karavaanimme piti
saavuttaa unelmainsa päämäärä. Aamu oli ihana, ja koko päivä pysyi
tuulettomana. Jo ani varahin täytyi Sonam Tseringin ja muutamain
ladakilaisten viedä osa kuormastosta kahteen veneeseen, Muhamed Isan ja
Tseringin johtaessa karavaania edelleen maantietä pitkin. Sen
sotajuonen olimme viisaaksi huomanneet. Sillä jos viime hetkessä vielä
joku ilmautuisi meitä pidättämään, niin kohdistuisi kielto vain Muhamed
Isaan ja karavaaniin, kun sen sijaan minä seuralaisineni voisin virtaa
pitkin huomaamatta hiipiä Shigatseen.
Kaikki muut olivat jo matkalla, kun Robert, Rabsang ja minä liuvuimme
muuatta jyrkkää, kuiluntapaista kourua myöten penkerettä alas ja
nousimme siihen erinomaiseen alukseen, jonka piti kantaa meitä pyhällä
virralla. Nämä Tsangpo-veneet ovat yhtä yksinkertaisia kuin
käytännöllisiä. Ajateltakoon runkoa tahi pikemmin telinettä, joka on
yhteenliitetty ohuista, sitkeistä oksista ja kaarista ja jonka ympäri
on pingotettu neljä yhteen neulottua jakinnahkaa, jotka puristetaan
kokoon puukehällä, mikä samalla on reuna -- ja vene on valmis. Se on
kömpelö, miltei neliskulmainen, mutta edestä hiukan kapeampi kuin
takaa. Raskas se ei ole, onhan tavallinen miehenkantamus. Kaikki
veneet, jotka nyt veivät pyhiinvaeltajia uudenvuodenjuhlaan, ja ne,
joilla maanviljelystuotteita tahi polttoaineita kuljetetaan Sigatseen
ja Tashi-lunpoon, kantavat niiden omistajat jälleen takaisin joenrantaa
pitkin. Suuri osa _Hlindug-lingin_ asukkaita, missä viimeinen leirimme
oli ollut, elättää itseään lauttausammatilla. Mutta kantavuutta on
näillä veneillä; minun käyttämässäni oli meitä neljä miestä, ja se
olisi voinut kantaa vielä paljoa suuremmankin painon.
Soutaja istuu ohuella laudalla ja soutaa koko ajan, mutta
nurinpuolisesti, niin että peräpuoli on edellä, sillä hänenhän täytyy
voida nähdä vesireitti virtaa alaspäin. Airot ovat alhaalta haarukan
tapaan halaistut, mutta molempien sakaroiden väliin on neulottu
nahkapalanen, niin että ne muistuttavat sorsan uimaräpylöitä.
Soutajamme on itsetietoinen miekkonen ja vastaa neuvoihini vain
ylevämmyyden hymyllä, heti kun koetan pöyhistellä kokemuksellani
virtojen kulkemisessa. Virta se vie enemmän kuin hän vie venettä
eteenpäin, mutta pitääkseen venettä vallassaan käyttää hän lakkaamatta
atrojaan.
Minä voin häiritsemättä katsella virtaa, laskin aikamääriä, tein
peilauksia, mittasin nopeutta ja piirsin kartan joen juoksusta.
Katarakteja emme tavanneet, mutta kyllä kapeissa yhteenpuristetuissa
kohdissa joitakin kohtia, joissa vesi muodosti pieniä koskipaikkoja ja
kohisi rannan mutkauksissa. Se oli herttainen matka, ihanin millä
koskaan olen ollut. Viimeistä päivämatkaamme emme olisi voineet sen
loistavammin päättää; Tibetissä, missä luonto tähän asti oli tiellemme
asettanut pelkkiä esteitä, kuljimme nyt eteenpäin luonnonvoiman avulla.
Yksi maapallon suurimpia vieremälaaksoja levitti ympärillemme mahtavan
panoraamansa, ilma oli niin tyven, ettei edes vähäisintäkään värettä
näkynyt Tsangpon pinnalla.
Erään kallionkielekkeen juurella vallitsi eloa ja liikettä; monet
ohralla, heinillä, polttopuilla ja lannalla lastatut veneet yrittivät
juuri laskea maihin, ja toisista purettiin kuormat kirkuen ja laulaen.
Kokonaisia venerivejä oli vedetty ylös rannalle ja viruivat siellä
pohja ylöspäin, kuten mitkäkin karvaiset kilpikonnat. Laivurimme sai
nelinkertaisen maksun ja uskoi tuskin silmiään -- nyt hänen kannatti
kustantaa itselleen huomenna lepopäivä.