Tyttöjen, kuoleman viemien, malja!
Heidän, jotk' auvoissa unelmissaan
Ja päivyen koitteelle hymyten vaan
Pääs' armahan kuoleman enkelin
Pois maailman kodista kotihin.
Jok' on taivas.
Hellästi multa nuo suloiset kätkee.
He tiennehet vilpistä lemmen ei.
He nukkuvat niin kuni läps, min vei
Ilmi leikistä: seppeie rinnallaan,
Hymy leppeä huulilla toisinaan
Niin Hiljaa.
1859..