on sadetta ja tuulta ja salama lyö.
Hei, salama lyö ja ukkonen käy —
ei huomenta honkien latvassa näy.
Vain humina käy —
se korven on työ.
Ei aurinko näy —
on korvessa yö.
Jos korkea korpi vain itkeä vois,
niin kulkijan tielle se kyyneleen sois.
PEKKA (laulaa)
Ei aurinko näy,
On korvessa yö,
Mutt' muualla aurinko paistavi kai:
Sen korpien kyynelet aikahan sai.
ANSU (ihastuen)
Tehän olette ihana ihminen! Te ymmärrätte minun laulujani!
PEKKA (on asettunut istumaan)
Täytyyhän järkeä ymmärtää. Se oli oikea laulu, eikä tyhjä tyyttäys.
Parempi kuin kymmenen sanomalehti-ilmoitusta. Ollaanpas rehtiä ja sano,
mikä on taksa nykyisin!
ANSU
Mikä taksa?
KORSU (suosittelevasti)
Tämä on, näetkös, meidän insinöörin veli — kunnon mies, vaikka on
puettu noin lahtarimaisesti, mutta jos hän riisuu itsensä, niin —
alastomana hän varmasti on —
PEKKA
Mitä se, parkule, nyt pöpisee?
ANSU
Ei tarvitse riisua. Ansun silmä läpäisee vaikka minkälaiset nursut.
PEKKA
No, sano sitten korven kyyneleen taksa — tai markonki — mikä se lie!
ANSU
Kaksisataisistahan ne pojat juttelevat —
PEKKA (ottaa rahaa)
Annappas, Ansu, mulle tikkuja tuolta pöydältä!
ANSU (kääntyy pöytään päin)
Annan tai en anna — en tiedä vielä.
PEKKA (nousee ja pistää nopeasti setelin Ansun taskuun)
Älä hae! Ei siellä näy olevan!
ANSU (kiertää pöydän ympäri ja vilkaisee samalla nopeasti seteliin,
jonka tunsi saaneensa)
Koko minun näköpiirini on tyhjä tulitikuista.
PEKKA
Entä muusta? Oletko nähnyt oravia ja västäräkkejä tai muita syötäviä
tai juotavia vesilintuja?
ANSU
Juotavia? (Naama kujeellisena.) Näin minä äsken Jairakan kanan pesän.
KORSU (nauttii tästä kaikesta lapsellisella ilolla, nauraa)
Ahaa, ohoo!
PEKKA (kovin huvitettuna)
Missä näit?
ANSU (vilkuttaen silmiään)
Jairakan tallin takana on vikkerimaa. Sen kolmannessa ojassa, viisi
askelta tieltä, näin kanan pesän.
PEKKA
Montako munaa näit?
ANSU (peräytyy lähteäkseen, laulaa)
N:o 5.
Yks' muna on korven kotkan vain,
Ja yksi sen poikanen jalo.
Jos poikia sillä ois joukottain,
niin käkenä kukkuisi salo.
(Menee ulos, heiluttaen kättään hyvästiksi).
PEKKA (laulaa saman värssyn uudestaan ihastuneena. Nauraa)
Siinäpä on lysti veitikka! Tämä harvinainen tuttavuus oli kyllä sadan
markan arvoinen.
KORSU
Parkule! Ei se siihen jää. Menkää te vaan perimään munanne!
PEKKA
No, mennään! Lähde sinä Timilän Eeron askareille! Onkin jo aika.
KORSU (lähtee)
Tuon näyttämön kautta pääsette suoraan Jairakan vikkeripellolle. (Menee
ulos).
RAJU (tulee näyttämöltä)
Täällähän sinut löydän. Oletko toiminut mitään?
PEKKA
Olen — paljon!
RAJU
Mitä sitten?
PEKKA
Olen tavannut maailman hauskimman miehen.
RAJU
Kenen sitten?
PEKKA
Kansanrunoilijan, laulaja-maestron, joka tilanteen mukaan sekä runoilee
että säveltää yht'aikaa —
RAJU (pettyneenä)
Vai Mutkalan Ansun, tuon rekirenkuttajan! Hän kyllä täyttää sinun
Iskarioottisi.
PEKKA (myös pettyneenä)
Sen hän tekeekin. (Aikoo lähteä).
RAJU (tuskastuneesti)
Älä nyt taas karkaa! Sano, oletko tavannut Ritvaa?
PEKKA
En.
RAJU
Etkö sitten autakaan minua pulasta?
PEKKA (tulee alas)
Älähän nyt, hyvä mies, taas aloita! Sinähän pyydät ihan hulluja
juttuja. Pyydät, että minä menisin naimisiin sinun morsiamesi kanssa.
RAJU
No, se nyt oli sellainen tuskan pulpahdus! Koeta nyt pysyä pääasiassa!
Minä en mene Ritvan kanssa tänään pappilaan, en kuulutuksille, enkä
naimisiin.
PEKKA
Mitä minun sitten pitäisi tehdä?
RAJU
Puhua asiasta Ritvalle — selittää hänelle — tehdä jutusta loppu —
kerrassaan loppu.
PEKKA
Mutta syy! Jokin syy kai on sanottava.
RAJU
Syy — niin! — No, ensi hätään ja ainakin alkuun pääset sillä, että
sanot, ettei sinulla ole tuota kuulutuspaperia, ettet saanut sitä.
PEKKA
Minä jo sanoin hänelle, että tulin sitä tuomaan.
RAJU
Hävitetään se! Anna se tänne!
PEKKA
Minä heitin sen tuohon pöydälle. (Etsii.)
RAJU (etsiessään)
Ei täällä ole. Onneksi se on hukkunut. Selitä sitten, että olet sen
kadottanut. Tässä ei ollut muita papereita kuin nämä isot kartat —
(kiirehtien) — ja nämä pitää minun korjata pois. Kohta alkaa täällä
iltamaharjoitus — ja suojeluskuntahommat ja — (kokoo kartat ja
piirustukset.) Minä vien nämä ylös kammariini. Mene sinä sillä aikaa
puhuttelemaan Ritvaa ja sano mitä tahansa sopivaa —
PEKKA
Jokainen sana kai tässä on sopimaton —
RAJU (kartat kainalossa)
Sinä olet niin peräti nokkela — olet useasti ennenkin käsitellyt
sopimattomia asioita — ja naisten kanssa tullut toimeen — (kiirehtii
lähtöään) — sano, että rakastun yhä uudestaan — harva se päivä — että
minulla on seitsemän morsianta — että juttelen unissani heidän kanssaan
kaiket yöt — ja kävelen unissani kattojen harjoilla — minähän kävelin
kerran poikasena perunakuopan katolla — etkö muista — (Juoksee ulos).
PEKKA
Senkin nulikka — perunakuoppinesi! (Juoksee ulko-ovelle, huutaa.) Pue
itsesi kenttäharmaaseen — niin voin sanoa, että kaaduit Sirpan sillalla.
EEVA-KAISA (on tullut sisälle, katselee tyhjää pöytää)
Jopa pöytä onkin tyhjennetty!
PEKKA
Jo. Maanmittari lensi kokille kuin kukko orrelle — ja kynii nyt siellä
höyheniään.
EEVA-KAISA
Siunatkoon, mitä hullutuksia te juttelette! (Seisoo avuttomana
pöytäliinoja ja koruliinoja sylissä). Menkäähän nyt, hyvä herra, tuonne
neidin puolelle, siellä on Lellon Eveliinakin.
PEKKA
Sekö kulttuuri-ihminen — se homppa-kymmenen kävijä?
EEVA-KAISA
Se juuri! Teistä saisi vakka kannen.
PEKKA
Pidätkö sinä minua kaikkien vakkojen kantena? Häh?
EEVA-KAISA
Menkää nyt. En minkäänlaisena pidä teitä, kun vaan menette. Minulla on
täällä vähän järjestelemistä.
PEKKA (seisoo mietteissään)
Sinne kai minun pitäisi — mutta ties hänet — mitä on tehtävä —
(heittäytyy sohvalle). Eeva-Kaisa hommailee vaan, eikä välitä minusta!
EEVA-KAISA
En minä uskalla.
PEKKA
Uskalla? Mitä vikinää se on? Minä autan. (Nousee ja astuu Eeva-Kaisaa
kohti).
EEVA-KAISA (pelästyneenä)
Ei! Ei saa! (Pakenee pöydän toiselle puolelle.)
PEKKA (puolittain harmistuneesti)
Kana!
EEVA-KAISA (silmät pyöreinä)
Sus sentään! Insinööri on kukko ja minä olen kana. Mitä tästä lopuksi
tulee?
PEKKA (purskahtaa nauramaan, heristäen sormeaan)
N:o 6.
Ai, ai, ai, ai kauno-tukka,
ai, ai, neito parka:
neidon narraa kerran hukka,
jos se on noin arka!
EEVA-KAISA (ihastuu ja unohtaa pelkonsa)
Osaatteko tekin laulaa? Väärin ne sitten parjaavat teitä ja väärin
minäkin ajattelin.
PEKKA (laulaa leikillään)
N:o 7.
Väärin on soimata kulkuri-poikaa,
Siellä on tuuli ja tuisku.
Ei ole kulkuri-poijalla heilaa,
outoa sille on muisku.
Antaa sen tulla ja antaa sen mennä.
Sillä on rauhaton rinta.
Ei sille neitosen silmäys lennä —
Sen kulku on elämän hinta.
EEVA-KAISA (seisoo vielä pöytäliinat sylissä)
Älkää totisesti — kun ihan sydämeen koskee. En minä enää usko teistä
mitään pahaa.
PEKKA (menee yli näyttämön, aikoen keittiön puolelle, naureskellen)
No, järjestelkää nyt sitten liinojanne! (Pysähtyy, saa uuden
ajatuksen). Kuulkaahan, Eeva-Kaisa! (Menee lähemmäksi). Voittekohan te
ehkä neuvoa minua? Haluatteko?
EEVA-KAISA (iloisesti)
Niin, mielelläni — jos vaan kykenen.
PEKKA (istuu pöydän kulmalle)
Jos mieheen on rakastunut nainen, josta mies tahtoisi päästä, niin mitä
on miehen tehtävä päästäkseen hänestä?
EEVA-KAISA
Ei mitään, tietysti.
PEKKA (vilkaisee Eeva-Kaisaan äkkiä)
Olla vaan kuin ahven ongessa. Niin kai naisen mielestä ylimalkaan. Hm!
— Mutta _jos_ nyt mies tahtoo päästä irti, niin mikä siinä parhaiten
auttaa?
EEVA-KAISA
Ei mikään!
PEKKA (hypähtää pöydältä)
Häh?
EEVA-KAISA (alkaa laitella pöytäliinoja)
Jos nainen kerran rakastaa, niin siinä ei auta yhtään mikään.
PEKKA
Mutta jos joku haukkuisi naiselle tuon miehen oikein pataluhaksi?
EEVA-KAISA
Ei se mitään meinaa! Jos teihin on joku nainen rakastunut, niin olkaa
onnellinen! Ei hän teistä luovu, ellette tuonkaan pahemmin höynäile.
(Menee keittiöön).
PEKKA
Höynäile? Mitä pentelettä hän sillä meinasi? Hm! Taitaa olla hullua
koko homma! (Juoksee ulko-ovelle, huutaa.) Tule alas! Nopeus, astu
sakeasti alas! Ei rupea käymään tällä jästillä.
RAJU (huutaa ylhäällä)
En tule ennenkuin asia on selvä! — Olen lukinnut oveni — ja makaan
vaikka viikon. Älä huutele tänne enempää! Minä en enää vastaa.
PEKKA
Etkö vastaa — sinä kanalja? Häh? — Tuli on irti! (Odottaa,
paiskaa sitten oven kiinni.) Nuku sitten iäksi, niin kyllä pääset
morsiamestasi! (Tulee alas.) Lemmon kakara — jättää minut tällaiseen
pihtiin! — Eihän noin viehättävälle naiselle voi mennä törkeyksiä
latelemaan. Hän on todellakin niin suloinen ja nokkela, että hän
piankin sellaiset aseet riisuisi. Hän on reipas ja älykäs ja — ja minä
luulen, että minä karkaan —
RITVA (tulee keittiöstä, sirosti puettuna)
Mitä se Raju huuteli tuolta ylhäältä? Kuulitteko? Hän kai kiirehti
minua pappilaan. Nyt olen valmis.
PEKKA (ihastuneena)
Oo — oo! Mikä ilmestys! Te olette kaunis kuin kesä! Tuollainenko kukka
heitettäisiin nurkkaan kuin rikkaruoho —
RITVA (huvitettuna)
Nurkkaan? Mitä sanotte?
PEKKA (säikähtää)
Ai —! Antakaa anteeksi! Minä ajattelin juuri näitä juhlia ja
tanssiaisia. Ajatukseni pyörivät parhaillaan valssia teidän kanssanne —
tai teidän ajatustenne kanssa.
RITVA (huvitettuna)
Mitä merkillistä te nyt taas lavertelette?
PEKKA
Pötyä tietysti! Paljasta pötyä!
RITVA (loukkaantuu)
Ooh!
PEKKA
Ei, ei! Niin, niin — kun ajattelee valssin tahdissa, niin tulee
proosasta pötyä. Koettakaapas! (Laulaa ja huiskuttaa kättään valssin
laineissa.) Tra, la, la, la la lJa, la la, la laa!
RITVA (purskahtaa nauramaan)
Te sitten osaatte! Te ette kai koskaan joudu keskustelupulaan, te!
PEKKA
Nyt juuri minä olen niin pakananmoisessa keskustelupulassa, enkä saa
langan päästä kiinni. Vartiotoimikin alkaa tuossa paikassa — ja minä
olen huutavassa hukassa — ellen saa tanssia — ellette te tanssi minun
kanssani.
RITVA (huvitettuna)
Tanssiko? Nytkö heti? Niinkö hullusti ovat asiat?
PEKKA
Niin! — Hullusti on koko konkkaronkka — ellette tanssi ja laula minun
kanssani tämän iankaikkisen pilkun päällä. (Ottaa Ritvaa vyötäisistä ja
tanssii valssia laulaen)
N:o 8.
Hai duulia dullallaa, hai huulia daa!
Tanssin jos pyörteisiin neidon näin saa.
tuntuu kuin liidellä ilmoille pois —
lennellä vieraaseen maailmaan vois.
(Pysähtyvät ja laulavat yhdessä.)
Voi, voi, tätä keinuntaa hurmaavaa!
Oi, oi, minä pelkään, se on surmaavaa.
Voi, voi, tosi haihtuu, vain laulattaa.
lystittää, tanssittaa, naurattaa.
(Tanssivat taas.)
PEKKA (laulaa)
Hai duulia, dullallaa, hai duulia dei!
Ilmoihin asti tää onnemme vei.
Rinnallas kerran kun riemuita saa,
haihtuu mun mielestäin murheitten maa.
(Pysähtyvät ja laulavat yhdessä.)
Hai, dui, anna pilkistää silmihin,
Dui, dui, duli, kiidellä pilvihin!
(Katsovat toisiaan silmiin.)
Hai, dui, tuli silmistäsi tulvahtaa —
dui, dui, palo sielussani hulmahtaa.
RAJU (on tullut sisälle niin ajoissa, että on nähnyt Pekan ja Ritvan
tanssivan, ja katsellut hämmästyneenä. Tanssi alkaa uudelleen.)
RITVA (säikähtyneenä)
Aih!
PEKKA
Oh! Mesopotamia! (Seisovat liikkumattomina ja noloina.)
Esirippu.
TOINEN NÄYTÖS.
Sama huone, myöhemmin.
PEKKA (seisoo lähellä telefoonia)
Tämä sattui kyllä vähän pahasti — näin palokunnan juhla-illaksi,
mutta kohta kai tämä rytyytys on ohi. Sanoit kai tästä palokunnan
johtomiehille.
EERO (seisoo pöydän lähellä)
Sanoinpa tietenkin — mutta mitäpä heistä! Kaikkihan he ovat
Sirpalla. Lotat vain vähän kimsuilevat, kun heistä useimmat kuuluvat
juhlaohjelman suorittajiin.
PEKKA
Ne täällä kyllä ovatkin käyneet pärpättämässä jos jotakin. (Telefooni
soi, ottaa kuulo-torven.) Halloo! — Selvä! Kaikki kunnossa. (Panee
torven pois.) Esikunnasta käskettiin venhemiehet varuilleen — kohta
tarvitaan. Onhan meidän »laivastomme» kunnossa?
EERO
Miehet lähtevät juuri rantaan. Ei tarvita muuta kuin merkin anto täältä.
PEKKA (kävelee)
Kumma, miten tämä on jännittävää! Eikö sinustakin?
EERO
Eipä ilmankaan! Sen kai tekee tuo laivastohyväkäs, joka tavallaan on
myöskin meidän harteillamme. Joko kuulit telefoonissa ampumista?
PEKKA
Jo — mutta harvakseen. Aivankuin kokeeksi. — Minä pelkään tuota
takahyökkäystä Saviolta päin. Jos he ehtivät kiertämään meidät sieltä
selkämme takaa.
EERO
Savioltahan soitetaan — heti kun vihollisia näkyy.
PEKKA
Kyllä — mutta jos tulee isompia joukkoja. Jairakan tiiliuunille
jätettiin liian vähän — kymmenen miestä.
EERO
Onhan tiiliuuni erinomainen — ja sen asema vielä parempi.
PEKKA
Selkä on kuitenkin aina selkä! Jospa nyt edes rynnäkkö alkaisi pian,
ettei menetettäisi aikaa. Mutta aikaapa vihollinen kai juuri tahtookin
voittaa — koska ei hyökkää. Ja kaksi miestä vain Savion tiellä!
EERO
Onhan siellä toki telefooni!
PEKKA
Niin on! Ja molemmilla pyörät. Toinen poikkeaa kauppiaalle soittamaan
ja toinen porhaltaa tänne suoraa tietä.
EERO
Näetkös nyt! Eihän Savio niin selän takana ole. Sehän on meidän
edessämme.
PEKKA
Edessämmepä kylläkin, kun se on meidän vastuullamme. — Äsh! Minua
ilettää tällainen tuumiskelu! Kunpa jo alkaisivat nujakan! Lempo
soikoon! Minusta ei ole ajatusten märehtijäksi — toimia minä tahdon.
Sirpalla minun pitäisi olla. Minulla olisi siellä muistakin syistä
paljon mukavampi olla kuin täällä. Muuten, minä luulen, että tämä
taistelu päättyy hyvin pian. Meille tulee yli-ote, heti kun »laivasto»
komennetaan liikkeelle.
EERO
Niin tulee, ellei vitkastella niin, että Saviolta ehditään hyökätä.
PEKKA
Hm! Silloin se yli-ote keikahti. — Sellaista hiivatin arpapeliä on
sota. Kaikki riippuu liikkeitten nopeudesta ja onnistumisesta. Siksi
pitää olla kuin viilipytty — eikä ihmisen veri saa kiehua. (Heittäytyy
sohvaan.)
EERO
Sellainen se Naplonkkakin kai oli.
PEKKA
Punaparta! Niin! Niin kai! — Viilipytty! (Asettaa kädet niskan taakse.)
Oi, oi, oi, oi!
EERO (istuu pöydän reunalle)
Sinä näyt olevan hermostunut! Viime kesänä sinäkin olit kuin viilipytty
— Kiireisissä — muistathan! —
PEKKA
En muista mitään! — Hai duulia dullailaa!
EERO
Taidat olla pikiintynyt?
PEKKA
Joutavia! Kehen minä olisin -? — Laula, kuule, jokin laulu!
EERO
Illalla saat kuulla minun loilotustani. Olen pakotettu esiintymään
Preerian Prinsessassa, jos siitä tulee mitään.
PEKKA
Miksi ei?
EERO
Morsiameni pitäisi esiintyä prinsessana, mutta hän on matkustanut.
PEKKA
Vai niin! (Hyräilee valssia ensi näytöksestä.)
EEVA-KAISA (tulee keittiön puolelta ja menee suoraa päätä telefoonin
luo).
Minun pitää soittaa!
PEKKA
Eipäs pidäkään! (Pyöräyttää Eeva-Kaisan telefoonin luota.) Pappilan
muori käski paistia kääntämään!
EEVA-KAISA
Antakaa olla — julmettunut! Luuletteko minua niin tanssittavanne kuin
neitiä äsken!?
PEKKA
Mistä sen tiedät?
EEVA-KAISA
Näin tuosta avaimen reiästä.
PEKKA
Soo! Vai kurkisteli Eeva-Kaisa naaran napin silmäänsä. Rangaistaanpa!
(Tanssittaa väkisin Eeva-Kaisaa, laulaen.) »Hai duulia» j.n.e.
EERO (nauraa ensin, mutta alkaa sitten viheltää samaa säveltä.)
EEVA-KAISA (voivottelee ja pyytelee päästämään, mutta tanssii kuitenkin
mukana.)
(Telefooni soi.)
PEKKA (jättää silmänräpäyksessä Eeva-Kaisan, joka tanssii vielä pari
kierrosta, yksinään).
Ai — Ammonin lapset! (Telefoonissa.) Haiduulia dullallaa! — Mitä?
Halloo minä huusin. On — Pekka Halla. — Niin — niin — vai niin —
kuusiko? Mutta tiiliuunilla on ainoastaan kymmenen miestä. — Hm! — On
ymmärretty! Kuusi miestä heti! (Panee telefoonin kiinni.) Eero! Lentäen
uunille! Lohikivi meijerin takana on kuivilla — kari kiven juurella
paljaana. Kiven taakse lähetettävä kuusi miestä, ampumaan sivulta
sillalle hyökkääjiä. Juostava rantalepistöä meijerin taakse! Nopeasti!
Kuusi miestä! Ammuttava sillalle!
EERO (on hypännyt pöydältä)
Selvä! (Juoksee ulos.)
PEKKA (huutaa Eeron jälkeen)
Veivät peijakkaat kuusi miestä meidän uuniltamme.
EERO (mennessään)
Jäipä kuularuisku!
EEVA-KAISA
Kaikkeen sitä tottuu, kun tällaiseenkin hirmuiseen hötäkkään! Mutta
olisipa tämä totta, niin ihan kauhusta kuolisi.
PEKKA
Vielä mitä! Eeva-Kaisa on ihan oikea rintamalotta, kun tanssii kuulien
vinkuessa.
EEVA-KAISA
Eiväthän Lotat tanssi — te taas höynäilette.
PEKKA
Kun on niin urhea, tarkoitan.
EEVA-KAISA
No, menkää nyt pois siitä, että saan soittaa leipurille. Leipä ei riitä
voileipiin.
PEKKA
Nyt ei voi soittaa.
EEVA-KAISA
Minun täytyy. Ravintola-telefooni on rikki.
PEKKA
Tästä ei nyt pääse — isänmaa on vaarassa.
EEVA-KAISA
Älkää nyt hupsiko! Voileivät ovat paljon tärkeämmät kuin teidän
isänmaanne.
PEKKA
Mitä niitä voileipiä suotta! Jos kaikki kaatuvat, niin kuka ne syö.
EEVA-KAISA
Voi, voi! Minun täytyy soittaa. Missä Korsu on?
PEKKA
Sodassa. Lie jo kaatunut.
EEVA-KAISA
Minä en usko teidän juttujanne enää pennin edestä. Suotta minua
peloittelette.
PEKKA (ottaa Eeva-Kaisaa kädestä ja vie hänet pois telefoonin
läheisyydestä)
Mennäänpä vähän kauemmas tästä puhelinkoneesta' Sirpalla ammutaan niin
jumalattomasti — ja lankaa myöten voisi joku kuula eksyä —
EEVA-KAISA
Älkää luulko, että minä niin tuhmia uskon! Te vain pelkäätte minun
soittavan — niinkuin kohta soitankin. Haen neidin, ellette —
PEKKA
Missä neiti nyt on?
EEVA-KAISA
Hän on korjailemassa sisarensa pukua, joka tuli äsken.
PEKKA
Pukuko?
EEVA-KAISA
Äsh! Sisar tietysti!
PEKKA
Ratkesiko sisaren puku Amerikan matkalla?
EEVA-KAISA
Ei Helinä-neidillä olekaan vain yhtä pukua, eikä kahta. Niistä ei
huolta — mutta hän tulee esiintymään tänä iltana Preerian prinsessana,
kun postineidin täytyi matkustaa — ja sentähden pukua pitää vähän
muutella.
PEKKA
Onko Helinä-neiti sitten niin valmis osaansa?
EEVA-KAISA
Kuuluu pelanneen sitä Amerikassa monta kertaa.
PEKKA
Vai niin! No, mitä emäntäsi muuta tekee?
EEVA-KAISA
Menkää katsomaan!
PEKKA
En voi. Tuo pörisijä ei päästä. — Itkeekö hän?
EEVA-KAISA
Ei —- eikä ainakaan enää tanssi.
PEKKA
Hyräileekö hän hai duulia dullallaa?
EEVA-KAISA
Kuulkaapa, kenraali! Jättäkää te meidän emäntä-neiti rauhaan! Hän on
teidän veljenne morsian.
PEKKA
No, annetaan hänen sitten itkeä sitä surkeutta! Tanssimmeko taas?
EEVA-KAISA
Hyi — pannahinen! (Juoksee keittiön puolelle.)
PEKKA
Sainpas lähtemään! (Telefooni soi.) Halloo! Vai niin, vai Saviolta. No?
— Mitä? Kaksikymmentä miestä? Ja kaikki pyörillä -? Oi, Kapernaumin
kauhistus! Etkö ehtinyt ennen heitä? Vai niin! Jäit taistelun
ulkopuolelle! Toverisi kai pääsi? Hyvä on! (Panee kuulotorven pois,
juoksee avaamaan akkunan ja viheltää pilliin, huutaa ulos.) Pyörän
selkään nopeasti! Tiiliuunille! Kaksikymmentä vihollisen polkupyörää
tulossa Saviolta. Kuularuisku soimaan! (Ulkoa kuuluu »selvä!» — Sulkee
akkunan.)
RAJU (tulee katsomosta puettuna suojeluskuntapukuun).
PEKKA
Ahaa, Raju-poikaseni. Hyvä, että tulit. Annoitko laivaväelle tarkat
ohjeet?
RAJU
Parhaani mukaan. Lähtevät heti.
PEKKA
Jää sinä nyt tänne vartioon hetkeksi. Minun täytyy itse piipahtaa
pyörällä tiiliuunille. Siellä on vaara tulossa.
RAJU
Minä tiedän. — Puhuitko sinä jo Ritvalle siitä, mistä pyysin?
PEKKA
En ehtinyt, kun tulit keskeyttämään.
RAJU (vähän nolona)
Jos tapaat — niin älä viitsi puhua mitään!
Pekka
Niinkö? Etkö haluakaan erota?! Ja minä kun jo kohta luulin olevani
naimisissa hänen kanssaan!
RAJU (kärsimättömästi)
Ei se nyt sentään niin helposti käy! Ei sitä pieni valssi yksin tee.
PEKKA (on löytänyt lakkinsa)
Valssi juuri sen tekee! (Taputtaa Rajua olalle.) Valssi yksin — usko
pois! Se selvittää sotkuisen vyyhdin. Se kirkastaa hämärän. Se avaa
nupun, jos nuppua on. Se panee kukkimaan karunkin maan. Se vaikuttaa
kuin aurinko. Hoida tarkasti telefoonia — ja tee määräysten mukaan!
RAJU
Kyllä tiedän!
PEKKA (hyräilee »hai duulia» mennessään).
RAJU
Kylläpä veli-Pekasta on tullut runollinen!
EEVA-KAISA (kurkistaa keittiön ovesta)
Ai — insinöörikö täällä onkin! (Tulee sisään.) Teidän veljenne oli
äsken ja kielsi minun soittamasta — vaikka parhaillaan tehdään
voileipiä.
RAJU
Pitääkö silloin soittaa?
EEVA-KAISA
Äsh! Älkää nyt ruvetko veljenne löpinöitä matkimaan! Kun leipä loppuu,
niin pitää soittaa leipurille.
RAJU
Nyt ei voi soittaa vähään aikaan! Odottakaa nyt pieni hetki! Kohta tämä
krampampuli päättyy.
EEVA-KAISA
Noo, — minä odotan. (Ryhtyy korjailemaan liinoja y.m.)
RAJU
Yhäkö neiti vielä sitä siskoansa pynttäilee?
EEVA-KAISA
Täytyy pian saada valmiiksi puku, kohta on ilta käsissä.
RAJU
Niin taitaa olla! Kuule! — Oletko nähnyt — onko neiti itkenyt?
EEVA-KAISA (hämmästyy)
Itkenyt? Tehän kysytte ihankuin teidän veljenne. Minkä ihmeen vuoksi
hän itkisi?
RAJU
Kysyikö veljenikin —?
EEVA-KAISA
Kysyi kyllä, mutta on ihan suotta udella. Ei nyt sentään yhden valssin
tähden itkemään ruveta.
RAJU
Niin! Eihän yhden tähden. — Osaako Eeva-Kaisa valssia?
EEVA-KAISA
Tottapa tietenkin.
RAJU
Uskooko Eeva-Kaisa, että valssi avaa nupun —?
EEVA-KAISA
Minkä nupun?
RAJU
Kukan nupun tietysti — jos nuppua on — ja että se vaikuttaa kuin
aurinko?
EEVA-KAISA
Kuinka noin viisas mies puhuu tuollaista persiljaa?
RAJU
Eihän näissä asioissa viisaus auta — näissä lemmen asioissa — tietäähän
Eeva-Kaisa sen.
EEVA-KAISA (huokaa)
Ei auta, ei! — Onko insinööri jo tavannut Korsua?
RAJU
En ole. Mutta minä kyllä ohjaan sen asian selville vesille —
EEVA-KAISA
No, sitten insinööri on oikein miesten mies — ja minä teen vaikka mitä
insinöörin hyväksi.
RAJU (kuin itsekseen)
Osaisinkohan minä tuota valssia?
EEVA-KAISA
Sanoinkin jo neidille, että insinööri on ihan toista kuin tuo
kapteeni-höynä — vai mikä luutnantti hän lie. Nimitin häntä piloillani
kenraaliksi — ja vielä mulla on korpraali jäljellä häntä varten — ja
vanjunkkari ja kersantti — ja — sapööri ja —
RAJU
Onko Eeva-Kaisa tanssinut koskaan »hai duulia»?
EEVA-KAISA
En eläissäni — paitsi veljenne kanssa äsken, kun hän —
RAJU
Soo — sapperment! Se mies sitten ehtii jos mihin! Hän tietenkin
treenasi itseään. Minäkin koetan heti. (Lähenee Eeva-Kaisaa.)
EEVA-KAISA (peräytyy)
Mitä?
RAJU
Hai duulia dullallaa! Minä tahdon —
EEVA-KAISA
Älkää nyt! Miksi kaikki ihmiset tahtovat minulta »hai duuliaa»?
RAJU
Sinähän lupasit tehdä minun hyväkseni vaikka mitä.
EEVA-KAISA
No, niin — no — jos se nyt on ihan välttämätöntä
RAJU (tanssittaa Eeva-Kaisaa, laulaa)
N:o 9. (Sama kuin N:o 8).
Hai duulia dullallaa, hai duulia dei!
Ilmoihin asti tää onnemme vei.
Rinnallas kerran kun riemuita saa,
haihtuu mun mielestäin murheitten maa.
(Pysähtyvät).
Hyvinhän tämä menee! No, millekäs tuntuu?
EEVA-KAISA
Ei yhtään millekään!
RAJU
No, jatketaanpas! (Laulaa ja tanssivat.)
Hai, dui, anna pilkistää silmihin,
dui, dui, duli, kiidellä pilvihin!
(Pysähtyvät).
Eikö vieläkään synny mitään erikoista tunnelmaa?
EEVA-KAISA
Eei! — Vähän vain huimaa oudokseltaan.
RAJU (katsoo silmiin ja laulaa oikein epätoivon vimmalla)
Hai, dui, tuli silmistäsi tulvahtaa —
Dui, dui, palo sielussani hulmahtaa.
Eikö vieläkään?
EEVA-KAISA
Miltä tässä nyt pitäisi tuntua sitten?
RAJU
Oi, oi! — Se on kai siinä, ettei ole nuppua ollenkaan. (Tanssittaa
uudelleen vimmatusti ja laulaa). Hai duulia, dullallaa, hai duulia daa!
(Pysähtyvät äkkiä.)
KORSU (tulee katsomosta)
Hei, hei! — Noin taas! — Parkule!
RAJU
Lopeta nyt jo siihen, Korsu! — Älä sano enää enempää — muuten varmasti
laukaiset jonkun tyhmyyden. Asia on yksinkertaisesti niin — että —
EEVA-KAISA (hätääntyneenä)
Niin — niin se on, ihan vissisti —!
KORSU
No, olkoonpa niin tai näin! Mitä, parkuletta se minua liikuttaa! (Aikoo
keittiön puolelle.)
EEVA-KAISA (juoksee Korsun eteen)
Ei, Korsu! Ei se ole niin eikä näin —!
RAJU (menee väliin)
Älkää nyt ruvetko sotkemaan! Minä tahdon oppia tanssimaan »hai duulia»
— siinä kaikki. Eeva-Kaisa auttoi minua ystävällisesti — ja niin
sinäkin auttaisit jos osaisit —
KORSU
Mitä erikoista osaamista siinä sitten on!
RAJU
No, osaako Korsu sen?
KORSU
Mikä siinä nyt olisi! Osaanhan minä mokoman lönkötyksen.
RAJU (menee Korsun toiselle sivulle)