language: Finnish
PREERIAN PRINSESSA
3-näytöksinen huvinäytelmä
Kirj.
RAJU HALLA [Kaarle Halme]
Porvoossa,
Werner Söderström Osakeyhtiö,
1923.
HENKILÖT:
RITVA IMMILÄ, V.P.K:n ravintolan hoitajatar (25 v.).
HELINÄ IMMILÄ, hänen nuorempi sisarensa, laulajatar.
EEVA-KAISA, tarjoilijatar (22 v.).
ROUVA EVELIINA LELLO, valokuvaajan leski (40 v.).
ANTTI KORSU, V.P.K:n vahtimestari (35 v.).
RAJU HALLA, maanmittari-insinööri (30 v.).
PEKKA HALLA, hänen vanhempi veljensä, kartanonomistaja ja
suojeluskunta-upseeri (35 v.).
EERO TIMILÄ, ylioppilas, suojeluskuntalainen.
MUTKALAN ANSU, haudankaivaja, kylälaulaja (35 v.).
NASKALI-VILLE, Sirpan kylän suutarimestari (35 v.).
TIMO LOIRONEN, pitäjän maalarimestari (35 v.).
TROKARI-JUSSL
HEMMI HAJASMAA.
KALLE KAIVANTO.
Tapahtuu kesäisenä lauantaina Sirpan V.P.K:n talolla.
ENSIMMÄINEN NÄYTÖS.
Sirpan V.P.K:n talon pikku-sali. Lattia on juuri pesty ja huonekalut
ovat epäjärjestyksessä. Seinillä lippuja ja lasiovikaappeja, joissa
voittomaljoja, sarvia y.m: Vihreä köynnös koristaa seiniä. Kesäinen
iltapäivä. Perällä akkunat. Oikealla perällä ulko-ovi ja etualalla ovi
keittiön puolelle. Vasemmalla perällä raput ja ovi näyttämölle sekä
etualalla ovi katsomoon.
EEVA-KAISA (hommailee huonekalujen asettelemisessa. Hyräilee ensin ja
sitten laulahtaa).
N:o 1.
Tuli, tuli, tuli, tuli Tappura-Ville —
ja minkä ma mahdoin sille!
Meni, meni, meni, meni Tappura-Ville —
ja minkä ma mahdoin sille!
RITVA (tulee keittiöstä pää käärittynä valkoiseen liinaan ja muuten
puettuna leipojan tapaan, nauraa)
Vai jo se Tappura-Ville taas on tullut ja mennyt!
EEVA-KAISA (säikähtää)
Hyi! Aina se emäntä-neiti niin topakasti tulla riepsahtaa, että ihan
syntinen sydän vavahtaa.
RITVA (asettaa jonkun tuolin paikoilleen)
Miksi päästelet sydämen syntiä laulun nuottiin?
EEVA-KAISA
Mitä? Sydämenkö?
RITVA
Kukas se Tappura-Ville on?
EEVA-KAISA (nauraa)
Eihän sellaista ole! Laulussahan vain niin sanotaan.
RITVA
Kuivahan tämä lattia jo on kauttaaltaan. Asettele vaan huonekalut
paikoilleen! Sitten meillä onkin tämä seuran puoli täydessä kunnossa
illaksi. Kun sattuikin se palokunnan juhla tähän mylläkkään.
EEVA-KAISA
Kylläpä nämä nyt tästä illaksi ja laivan tuloksi sijoittuvat — hyvinkin.
RITVA
Niin — saa nähdä, tuleeko tuo sisarkulta tämän päivän laivalla!
EEVA-KAISA
Niin — saa nähdä! Eihän sitä Amerikasta asti niin prikulleen pääse.
RITVA
Kuule, Eeva-Kaisa! En minä ehdi sinua enää auttamaan. Leivät voivat
palaa uunissa.
EEVA-KAISA
Kyllähän minä nämä muut ehkä saisinkin, mutta tuo sulhasmiehen pöytä —
RITVA
Mikä?
EEVA-KAISA
No, tuo maanmittarin pöytä on niin säntyä täynnä, ettei siihen hirviä
edes koskeakaan. Ja tuo sohva —
RITVA
No, sellaiseen minulla kyllä on aikaa.
EEVA-KAISA (tekee tilaa sohvalle)
Mitähän varten se neidin sisar sinne Amerikaan meni, kun täällä oli
suuret perinnöt tiedossa — tai ehkä ei tietänyt —
10
RITVA
Tiesi kyllä. Minä kirjoitin hänelle Helsinkiin, että täti oli sairaana,
mutta luuli kai tädin paranevan ja lähti.
EEVA-KAISA
Eikös se ole mukavaa, kun saa tällaisen talouden hoidon perinnöksi — ja
paljon rahaa — ihan iltikseen? Ja sitten sillä kaupalla vielä tienaa
sulhasen —
RITVA
Mitä sinä sanot? Tienaa?!
EEVA-KAISA
Ääh! Mitäpä neiti nyt siitä suuttuu! Kun saa sulhasen ihan ilman vaivaa
— eikös se ole jotain! (Huokaa leikkisästi.) Ooh — höh! Nostetaan
sitten!
RITVA (nauraa)
Vai ilman vaivaa! Sekö se on niin merkillistä?
(Nostavat sohvan paikoilleen.)
EEVA-KAISA
No, eikös, ole? Tulee kuin käsketty ja kiinni tarttuu. Asuskelee
yläkamarissa ja riittailee täällä pikku-salissa — syö neidin puolella —
ja pikiintyy —
RITVA
Sinä latelet tyhmyyksiä! Hoida sinä vaan Korsusi ja jätä muut omille
oloilleen!
EEVA-KAISA (mielisteltynä, mutta epäilevänä)
Mitä se neiti Korsusta —?
RITVA
Huuda Korsu auttamaan enempiä, minä en enää ehdi!
EEVA-KAISA
Häntäkö nyt tänne saapastelemaan puhtaalle lattialle!
RITVA (hyväntahtoisesti)
Kyllä minä huudan akkunasta Korsulle, että Eeva-Kaisa ei siedä hänen
saappaitaan.
(Menee keittiöön nauraen.)
EEVA-KAISA (pysähtyy hommassaan, huutaa topakasti)
Ei tarvitse! Neiti jättää vaan toiset ihmiset omille oloilleen!
RITVA (kurkistaa ovesta, pilaillen)
Korsu on keittiöpuita pilkkomassa vajan edessä! (Sulkee nopeasti oven.)
EEVA-KAISA (uteliaan-ihmettelevänä)
Mitä se emäntä-neiti siitä Korsusta? Enhän minä tuota köntystä ole edes
ihan vakavissani ajatellut! — Mutta olisikohan ehkä Korsu itse? (Lyö
kätensä yhteen.) Enkä minä ole huomannut mitään — enkä tehnyt mitään!
No, olenpa totisesti aika kana! (Menee nopeasti ulko-ovesta ja huutaa
ystävällisellä äänellä.) Korsu! Kuule, Korsu! Tule vähän tänne! — Niin,
tänne pikku-saliin!
(Tulee, menee peilin eteen, korjaa tukkaansa ja laskee vyötäisille
kiedotut hameensa alas, peilaillen itseänsä edestä ja takaa. On sitten
hommailevinaan, vilkkuen välillä peiliin.)
KORSU (kurkistaa ulko-ovesta)
Tännekö pitäisi — vai?
EEVA-KAISA
Tänne, tänne! Minä pyytäisin Korsua vähän auttamaan minua! Jos on aikaa
— —
KORSU (tulee sisään)
Noin tuota — aikaa on vaikka paljon! Siellä on keittiöpuita jo ainakin
viikoksi, vaikka minkälaisia juhlia varten.
EEVA-KAISA
Kiitoksia vaan! Paljon niitä nyt tarvitaankin, kun ruvetaan tässä
muutenkin kemuilemaan.
KORSU
Noin tuota — mitä nyt sitten —?
EEVA-KAISA
Auta minua, hyvä Korsu, tämän pöydän nostamisessa — tuonne paikoilleen!
KORSU (nostaa pöytää)
Noin tuota! Mitäs täällä nyt sitten muuta tulee kuin palokunnan juhla?
EEVA-KAISA
Tulee kaukaisia vieraita. Emännän sisar — se Helinä-neiti tulee
Amerikasta tänään — pitäisi tulla laivalla.
KORSU
Jahah! jahah! Mahtaako jäädä jälkiä saappaistani, kun kävin tuolla
perunakuopalla?
EEVA-KAISA
Ai, ai! — Vasta pestylle lattialle!
KORSU (hätkähtää)
No, sun parkule! Sitä jo pelkäsinkin.
EEVA-KAISA
Ei nyt tarvitse niin kovin välittää — pianhan tämä taas tallataan
piloille — jo ilta-harjoituksessa — ei edes iltaan asti saa olla
rauhassa.
KORSU
Niinhän se on! Kyllä tässä talossa osataan tallata. Siellä ulkona ovat
muuten jo pöydät kunnossa suojeluskuntaa varten. Lottia näkyikin jo
olevan liikkeellä — niitä soppa-Lottia.
EEVA-KAISA
Niinpä kylläkin! Sen suojeluskunnan nyt pitikin vielä työntyä tähän
Lottineen. Mitä niillä nyt taas lie tekeillä?
KORSU
Parkuleko heidät! — Ainahan ne vehnaavat! Aivan kuin ei olisi jo
palokunnasta tarpeeksi!
EEVA-KAISA
Viis' heistä ja muista! Illalla saadaan tanssia!
KORSU
Sepä se, parkule, tässä salpaa hengen ihmiseltä!
EEVA-KAISA
Mikä? Tanssiko? — Ai, Korsu suree sitä Korpimaapolskaa, jota —
KORSU
No, niin — kun se Timilän Eero sai minut narratuksi —
EEVA-KAISA
Mutta johan Korsu sen eilen osasi!
KORSU
Kyllähän minä itse polskan — parkuleen — mutta ne sanat — niitä olen
unissanikin tankannut! — Kun minun päähäni ei tavallisesti mahdu mitään
vierasta törkyä. Se on niin täynnä omistakin ajatuksista.
EEVA-KAISA
Kyllä minä tanssin vielä kerran ennen iltaharjoitusta, jos Korsu tahtoo.
KORSU (ihastuu)
No, parkule! Eeva-Kaisa sitten on reima ihminen! (Lyö kätensä yhteen.)
Antaapa sitten hoijakan käydä!
(Laulaa ja tanssii Eeva-Kaisan kanssa vanhanaikaisen ja hurjan
maalaispolskan.)
Pontikka-Mikko pankolle kävi
viulunsa kieltä vinguttamaan:
Hei liru, liru, hei laru, laru —
naisia rupes naurattamaan.
EEVA-KAISA (pysähtyy)
Eihän se niin ole!
KORSU (nolona) Ei taida ollakaan! Eihän siinä pontikasta mitään puhuta.
Voi, parkule sentään! (Etsii taskujaan) Mihin minä ne sanat nyt olen
pannut?
EEVA-KAISA
Antaa nyt olla! Kyllä minä tanssin Korsun kanssa uudelleen, heti kun
saan aikaa.
KORSU
Eeva-Kaisa on niin parkuleen hyvä tyttö.
EEVA-KAISA
Kyllä me siitä selviämme! Ei nyt huolita surra!
KORSU
Menenpä kohta hakemaan paperini. Noin tuota! Saakos tuohon resoorille
vähän istahtaa?
EEVA-KAISA
Vieläpä nyt kysellä! Sellainen mies kuin Korsu on tässä talossa — talon
vahtimestari ja isäntä — ja ollut jo emäntävainajan aikana.
KORSU (istuu)
Olisi kai siinä kappaleessa tultu toimeen ilman polskaakin!
EEVA-KAISA
Niinkö siinä — Nassulan Kallun kihlajaisissa?
KORSU
Siinä juuri — mokomassakin!
EEVA-KAISA
Korsuhan tanssii sen niin alkuperäisen metkasti.
KORSU (hyvillään)
Hm! — Noin taas! Nyt tulee kai sitten se amerikalainen — jahah!
Sentähden rumsteerataan vielä erikoisesti.
EEVA-KAISA
Niin kyllä — hänenkin tähtensä. Mutta vielä muutenkin. Eikö Korsu
tiedä, että täällä kohta vietetään kihlajaisia?
KORSU
Hei — kenen?
EEVA-KAISA
Pianpa tuon arvaa — eihän meillä niin monia naisia ole — vakinaisesti
talon asukkaina.
KORSU (vastahakoisesti)
Vai ottaa Eeva-Kaisa sen Tappura-Villen sittenkin!
EEVA-KAISA
Kenen?
KORSU
No, sen, josta aina laulelee.
EEVA-KAISA (nauraa).
Sehän on vain laulu — ei sellaista miestä ole.
KORSU
Soo — parkule! Vai ei ole! Onpa hyvinkin — vaikka hänen oikea nimensä
on Naskali-Ville.
EEVA-KAISA
Vai sekö iletys — tuo pahainen polsu! Sellaista en ole ikinä
aavistanutkaan! Murrin Leena opetti minulle laulun ja — hyi toki
— en ikinä enää sillä laululla suutani pilaa. Ei, Korsu! Kyllä
se on toisempi mies, joka minut pappilaan kuskaa. Vai mokomalle
tyhjäntoimittaja-polsulle minä säästöni antaisin juopoteltavaksi.
KORSU (heittää piippunsa sohvalle, yksikantaan)
Onko vielä muuta nosteltavaa? (Nousee.)
EEVA-KAISA (hämillään)
Ei, — ei ole —
KORSU
Jahah! Sitten joudan — noin taas — joudan menemään — (Menee
vauhdikkaasti ulos).
EEVA-KAISA (sivelee hämillään poskiaan)
Ei, mutta — hänhän taisi luulla, että minä — en kai maininnutkaan,
että emäntä on morsian — hän ihan vissisti luuli, että minä — (Aikoo
perässä.) Korsu! Korsu!
RITVA (huutaa ovesta oikealta)
Jätä sikseen vähäksi aikaa ja tule auttamaan minua! (Poistuu.)
EEVA-KAISA (hädissään ja epätietoisena aikoo keittiöön oikealle ja
aikoo ulos)
Kyllähän minä — kyllä minä —
RITVA (huutaa)
Tule aivan heti!
EEVA-KAISA
Johan minä tulen — (Menee oikealle.)
KORSU (tulee sisään. Häntä seuraa Pekka Halla ja perässä tulee
Naskali-Ville kantaen pientä matkalaukkua.)
Voittehan käydä tänne! Noin taas — täällähän se maanmittari majailee —
vaikka minä en tiedä, mikä huone se hänen vakinaisenaan on. Eiköpähän
liene tuolla yläkerrassa.
PEKKA (puettuna sadetakkiin ja varsisaappaisiin)
Olkoonpa nyt ylä- tai alakerrassa — kaipa siitä selvitään. Aluksi
asetun tähän.
KORSU
Noin taas! (Pälyilee Naskali-Villeä kulmainsa alta.)
Vieraat ovat kai yhtä seuraa?
PEKKA (ihmeissään kysymyksestä)
Yhtäkö seuraa? (Sitten luonteensa mukaisesti hauskasti, leikkisästi.)
Tietysti yhtä seuraa, kuten sulhanen ja puhemies ainakin. Tämä minun
toverini kertoi, joen yli soutaessamme, että tässä talossa on naitavia
tyttöjä.
KORSU (leveällä hymyllä)
No, parkule! Onhan täällä! (Pekalle) Tekö käytte sulhasesta?
PEKKA (istuessaan, äkkiä, matkien Korsun sanantapaa)
Eikös, parkule! Minä olen puhemies.
VILLE (erikoisen pieni ja käpristynyt, vilkas ja yksinkertainen, laskee
matkalaukun kädestään)
No, tulitpas kerran järkeäkin puhuneeksi, kaveri! Koko matkan oletkin
vain pötyä pärpättänyt. Jos puhut tosissa puhemiehenä puolestani, niin
soutupalkan maksusta pääset.
PEKKA (ottaa esiin rahaa)
Äläpäs hätäile, kaveri! Kukin asia erikseen! Viitosen määräsit soudusta
— ja toisen määrään minä niistä kauniista esitelmistäsi, joilla minua
kestitsit. Heh! Tuossa kymppi!
VILLE (ottamaisillaan rahan)
Jos kuitenkin sentään pitäisit tuon rahan — ja puhuisit sen edestä
sille Eeva-Kaisalle — tälle tämän talon —
KORSU (korjaa vyötään, tyytymättömänä)
Soo parkule! Oletteko te muka — noin taas —!
PEKKA (nauraa)
No, niin, parkule vie olemmekin! (Työntää rahan Villelle.) Tuossa!
KORSU (vihaisena)
Mitäs markkinakauppaa tämä on? Ota rahasi, Naskali-Ville — ja patikoi
pihalle! (Pekalle) Ellette ole samaa säkiä, niin sanon teille, että
tämä Naskali-Ville on tämän rauhallisen kappelikunnan — noin taas —
mikä parkule se nyt taas onkaan se herrasnimitys —
VILLE (äreästi)
Kommunisti minä olen! Rehellinen ja oikea kommunisti! Mutta niitä on
täällä kappelissa kaikellaisia tuohipäitä, jotka eivät rehellisesti ole
yhtään mitään!
KORSU
Katsos, parkuletta, kuinka suuttui, kun en muistanut kommunistia —
polsun minä kyllä aina muistan.
PEKKA
Älkäähän nyt rakennelko riitaa, hyvät naapurit! Kyllä minä veneessä
sain kuulla, että tämä saattomieheni on turkin tulipunainen ja kiivas —
KORSU (keskeyttää)
Tappura-Ville! Niin on.
PEKKA (nauraen)
Onko sekin hänen nimensä?
KORSU
On kuin parkuleenkin. Hän on Tappura, kommunisti, Naskali ja polsu! Nyt
ne tittilät muistin kaikki.
VILLE (vetää ylpeänä ja halveksivana savukekotelon taskustaan)
Minä halveksin kaikkia tuohipäitä sosialisteja!
PEKKA (huvitettuna nousee)
Teidän seuranne on tavattoman mielenkiintoista ja miellyttävää, mutta —
(riisuu sadetakin yltään, joten paljastuu hänen suojeluskuntapukunsa)
siitä huolimatta täytyy minun yrittää tavata talon emäntää.
VILLE (hölmistyneenä ja liikahtamatta)
Katsos kettua — miten muutti karvansa!
KORSU
No, eikös, parkule! Tuoko nyt olisi polsun puhemies!
VILLE
Sinähän olet oikea lahtari — vai —?
KORSU
Älkää suuttuko tuohon polsuun, muuten rupeatte pian tappelemaan. Antaa
hänen nimitellä —
PEKKA (iloisesti)
Älä pelkää, poikaseni! Me emme koskaan tappele turhista. Minähän
päinvastoin olen ihastunut tähän kommunisti-ystävääni —
VILLE
Minä en ole lahtarin ystävä!
KORSU
So, soh, parkule! Puhuttele ihmisiksi!
PEKKA
Anna olla! Kuulin sen jo venheessäkin moneen kertaan.
VILLE (ivallisesti)
Mutta silloin en tietänyt, mitä nyt näen. Jos sen olisin aavistanut,
niin et nyt seisoisi tuossa.
PEKKA
Miksi en?
VILLE
Et minun veneelläni olisi yli päässyt. Et! (Muristen) Sehän minua
suututtaa, kun satuin avustamaan tuota poroporvaria!
PEKKA (rattoisasti)
Mitenkäs sen puhemiehen toimen nyt käy, kun sulhanen tuolla tavoin
kimsuilee? — Koetahan nyt asettua ihmisiksi, niin minä pistäydyn
talonväen parissa — ja jos tapaan Eeva-Kaisan — niinhän se nimi kai oli
—
KORSU ja VILLE (yht'aikaa)
Ei tarvitse!
PEKKA
Mitä? (Katselee kumpaistakin vuorotellen, hymyilee)
Ahaa! Niinkö — vai? — — Tappura-Ville ja — mikä teidän nimenne olikaan?
—
KORSU (tyytymättömänä)
No, parkule! —
PEKKA (nauraen)
Aivan oikein! Parkule se olikin! (Lyö Korsua olalle mennessään
kimakasti) Parkule! (Menee oikealle.)
VILLE (nolona)
Tässähän nyt vasta kiekura tapahtui. — Kun lahtarin kätyriksi jouduin!
KORSU
Noin taas! Ei rehellistä työtä tarvitse katua!
VILLE
No, rehellisesti juuri olisin keikahuttanut salmeen, jos olisin
honannut! — Mutta samapa tuo! (Tarjoo tupakkaa.) Pannaan rauhan piiput,
me kaksi! Me emme ainakaan ole porvareita.
KORSU (etsii piippuansa, löytämättä)
Minä imeskelen vain nystyrääni — ja askarteluillekin on lähdettävä —
tuolla näyttämölläkin on vielä yhtä ja toista rempallaan.
VILLE
Voihan kai kotvan istuakin — (Menee istumaan). Haluaisin vähän jutella
kanssasi —
KORSU (mutisten)
Ei hyödytä! Minä olen liian yksivakainen sosialisti.
VILLE
Tiedän sen! En minä nyt listeistä enkä nisteistä — suotta kai meidän
kesken on niistä niin suurta porua nostaa — muusta se olisi —
KORSU
No, hoputahan sitten! —
VILLE
Kas, kun minä oikein vakavissani olen pohtinut tuota naimisjuttua —
KORSU (äkäisesti)
Mitä sinun naimisjuttusi minulle kuuluvat!
VILLE
No, kun sinä olet tässä talossa vähän niinkuin isännän tapainen —
KORSU
Niin mitä?
VILLE
Voisit jutella tuolle Eeva-Kaisalle —
KORSU
Soo — parkule! (Korjaa vyötänsä.) Korjaa hynttyysi hyvällä — tai —
VILLE (pelästyen)
Mitä sinä nyt?
KORSU
Tai minä otan sinua niskahaituvista ja talutan ovelle. (Menee
työntämään oven auki.) Äläkä astu enää tämän kynnyksen yli!
LOIRONEN (on juuri ollut astumaisillaan sisään, on puettuna maalarin
työpukuun, paperihattu päässä, on luonteeltaan mielistelevä,
laiskotteleva ja hyväntuulinen, pysähtyy ovelle)
Mitäpä Korsu nyt suotta on noin kohtelias! Olisinhan itsekin oven
avannut — (astuu sisään) — mutta kiitoksia vaan! (Nauraa.)
KORSU
Noin taas! Eihän se ollut Loiroselle. Tulitte pahaan aikaan — tuon
Naskali-Villen juuri piti näyttää vikkelyyttään käpälämäen juoksussa.
VILLE (nousee rohkaistuneena, muita asettuu niin, että Loironen on
hänen ja Korsun välissä)
Tulitte hyvään aikaan, Loironen, muuten tuo Korsu olisi mennyt
satikuti-saunaan keskellä päivää.
LOIRONEN
Vai, vai! Täällä hierotaan tappelua, vaikka sota on ovella.
VILLE (rivakasti)
Mikä sota? Mikä?
KORSU (hitaasti)
Mikä parkuleen sota?
LOIRONEN
Ettekö te tiedä, että vihollinen on jo Korukankaalla ja aikoo
Sirpan sillasta kulkea tänne päin. Minun asiani oli tuoda tänne
hälyytys. Kapula kiertää ympäri kappelia. Illan suussa pitää kaikkien
suojeluskuntalaisten olla Sirpan metsässä. Mutta sinä, Korsu, et taida
kuuluakaan suojeluskuntaan —
KORSU (hätäisesti)
Kyllä minä kuulunkin, vaikka olenkin sosialisti, jos vaan on oikea
vaara ja vihollinen hyökkää maahan. Mutta mikä parkule siellä nyt
sitten on tulossa?
VILLE (on malttamattomana odottanut suunvuoroa)
Ovatko ne kommunisteja ja neuvostojoukkoja? Ovatko?
LOIRONEN
Sitä ei hälyytysviesti sanonut, eikä minulla ollut aikaa kysyä, kun
seisoin tellingeillä ja viestin kuljettaja katosi pytingin nurkan
taakse. Lupasin vaan tuoda sanan tänne, kun tämä oli eri haaralla —
VILLE
Jokohan ne olisivat meikäläisiä —?
KORSU
Ääh! Sinä, parkule, polsuinesi!
LOIRONEN
Ryssiä ja poisujako sinä odotat, vintiö?
VILLE (lähentelee ovea) Itse voit olla vintiö! Minä olen toki rehdisti
aina samaa sorttia, mutta sinä muutat karvaa aina sen talon mukaan,
missä työskentelet. Kyllä sen koko kappeli tietää, että sinä kuulut
emäntien puolueeseen — ottaisit sen valokuvaajan lesken, joka juoksee
jo homppa-kymmentään — ja juoksee perässäsi — sen Lellon Eveliinan —
niin ehkä tasaantuisit.
KORSU (saatuaan suunvuoron)
Mitä parkuletta sinä nyt taas Loirosta rupeat haukkumaan. Itse sinä
akka olet — ja sulla itselläsi on homppakymmen. Et ole enää polsukaan!
Tiedäthän, että jokainen saa olla mitä mielii — — ja Loironen on — noin
taas — hm —
VILLE (voitonriemuisesti)
Niin — mikä hän on tänään? Mikä?
KORSU
Etkös sinä ole, Loironen, sosialisti niinkuin minäkin — ja kaikki muut
rehelliset ihmiset —?
VILLE
Loironen on tämän viikkoa Jairakan pytinkiä maalaamassa — ja Jairakan
emäntä on maatiainen — etkös arvaa, mikä Loironen silloin on! Viime
kuussa hän oli Mäkelässä ja kuului heränneisiin — nyt hän on — —
EEVA-KAISA (on tullut oikealta ja kuullut viimeisen lauseen,
suuttuneena).
Häh?! No, eikös mun päiviäni —? Vai akutaattori — kokouksia täällä
pidetään — juuri vast'ikään pestyllä lattialla —
LOIRONEN (kiirehtiessään pois)
Muista, Korsu, minun hälyytykseni tai voit joutua ammuttavaksi!
(Villelle) Rupea, sinäkin, Ville, kiltiksi poro-porvariksi — tai
parkitse ajoissa anturanahkasi käpälämäkeä varten, muuten joudut sodan
jalkoihin! — Illalla tulen tuonne näyttämölle maalaamaan taivasta,
vettä ja maata. (Menee.)
VILLE (perässä ulos, hätäisesti)
Mikä sota se on, sano! Mikä?
EEVA-KAISA
Ammuttavaksi? Mitä hän sanoi? Ja mitä hän puhui sodasta —
RAJU (tulee ulkoa, huutaen taakseen)
Kyllä tiedän mistä on kysymys! Sirpan sillalle illalla!
KORSU
Ei illalla — vaan illan suussa! — Vihollinen hyökkää Sirpan sillalle!
EEVA-KAISA (kimakasti)
Sus' siunatkoon! (Pyörähtää ympäri) Vihollinen hyökkää — Sirpalta päin!
(Juoksee keittiöön päin ja suoraa päätä Pekan syliin.)
PEKKA (tulee keittiöstä, ottaa Eeva-Kaisan syliksi ja pyöräyttää ympäri)
Vai jo hyökkäsi Sirpalta — suorinta tietä syliin lensi kuin kanuunasta
vaan!
EEVA-KAISA (hädissään)
Mikä sieltä Sirpalta tulee?
PEKKA (nauraen)
Jos sieltä tulee jokamiehen syliin tuollainen vihollinen, niin varmasti
me häviämme —
RAJU (hämmästyen)
Kas, velimiestä! Sieltäköpäin sinä tulet?
PEKKA (menee tervehtimään Rajua)
Terve vaan! Ja terveisiä isolta kirkolta! — Minä kävin morsiantasi
tervehtimässä. (Kääntyy Eeva-Kaisaan.) Emäntä ei näkynyt pelkäävän
hyökkäävää vihollista läheskään niin paljon kuin te.
EEVA-KAISA
Hyökkääkö sitten vihollinen?
PEKKA
No, niin armottomasti!
EEVA-KAISA
Nekö ne sitten ampuvat Korsun?
RAJU
Mitä tyhmyyksiä Eeva-Kaisa nyt höpsii?
EEVA-KAISA
Loironen sanoi, että Korsu ammutaan —!
KORSU
Leikilläänhän se parkule uhkasi — jos en hälyyttäisi vihollisen tuloa —
PEKKA
Ja sinähän olet hälyyttänyt jo aivan parkuleesti — näkeehän sen.
(Eeva-Kaisalle.) En minä anna ampua Korsua. Mutta nyt kun vihollinen
hyökkää, niin ellei tuo »parkule» kunnolla puolusta Eeva-Kaisaa, niin
paha hänet perii.
EEVA-KAISA
Ketä vastaan minua pitää puolustaa?
RAJU (menee rauhoittaen Eeva-Kaisan luo)
No, sellaisia kuin Loirosta, Naskali-Villeä ja muita. Tuo veli-Pekka on
niin leikkisä — älkää välittäkö!
KORSU
Entä se vihollinen?
EEVA-KAISA
Niin, mikä vihollinen se on?
EERO TIMILÄ (suojeluskuntapuvussa tulee sisään nopeasti)
Onko Pekka Halla täällä?
PEKKA
Minä olen. — Kas! Eero Timilä! Käy peremmälle —
EERO
Kiireellinen virka-asia!
PEKKA (on aikonut mennä tervehtimään, pysähtyy)
Soo — no?
EERO
Salainen.
PEKKA
Vai niin! (Reippaasti). Menkääpä nyt tuonne keittiön puolelle
lämpymäisille! Siellä leivotaan.
RAJU (menee heti)
Kutsu sitten, kun olet vapaa!
PEKKA
Kyllä! — No, »parkule»! Nopeammin! Etkö huomaa, että täällä nyt
komennetaan.
KORSU
Noin taas! Saa kai itse valita reikänsä. Minä täällä komennan, jos
niikseen on. (Menee ulos.)
EEVA-KAISA
Ei enää järjen kipinää ole miehisillä miehillä.
(Menee keittiöön.)
PEKKA (menee tervehtimään Eeroa)
Mistä sinä tulet noin palavissasi?
EERO
Päämajasta, veikkoseni — päämajasta! Polkupyörällä lentokonevauhdilla —
huh!
PEKKA
Mahtaa olla jokin tärkeä muutos suunnitelmaan?
EERO
Yllätys! Suurenmoinen temppu! Me teemme nuuskaa — me pistämme satimeen
hyökkääjät — päällikön keksintö —
PEKKA
No? Anna tulla!
EERO
Tiedätkö mikä on Varvaslahti?
PEKKA
Tiedän — tuo tuolla niemen takana!
EERO
Aivan oikein! Sinä kokoat nopeasti kaikki saatavissa olevat venheet
Varvaslahteen. Osa pojista soutaa venheillä yli ja iskee selkään, kun
vihollinen hyökkää Sirpan sillalle.
PEKKA
Erinomaista! Eikä muuta?
EERO
Ei! Sinä vain annat koota venheet heti. Minulla on käsky noudattaa
sinun määräyksiäsi — tunnen seudun.
PEKKA
Montako venettä näiden koskien välissä on saatavissa?
EERO
Kahdeksan kaikkiastaan — laskin ne matkalla. Mutta yksi vuotaa.
PEKKA
Seitsemän siis — Sirpan alapuolella?
EERO
Niin — ylävedeltä emme voi ottaa — kannaksen yli kuljettaa —
PEKKA
Emme tietysti. Pannaanpa heti käyntiin —!
EERO
Kumppani vain minulle, niin minä hoidan koko jutun käden käänteessä!
PEKKA
Tänne ei vielä ole tietääkseni tullut ainuttakaan miestä, mutta — minä
lähden itse.
EERO
Joutavia! On kai talossa joku renki tai joku poikanen —? Korsuhan tästä
juuri lähti. Minä otan hänet. (Lähtee.)
PEKKA
Tee niin — ja käy täällä, kun homma on suoritettu! (Menee keittiön
ovelle ja huutaa) Höh — hoi! Velimies! Tulehan tänne! (Tulee etualalle,
kaivelee laskujaan.)
RAJU (tulee oikealta ja menee laiskasti istumaan, painaen pään
käsiinsä.)
PEKKA
Tuo sinun morsiamesi on —
RAJU (tekee kärsimättömän liikkeen)
Äsh! Älä huuda!
PEKKA
Mitä? Onko sinulla korva-särky? — Minä vain aioin sanoa, että minä
tykkään tuosta sinun morsiamestasi —
RAJU
Älä nyt helkkarissa kilju — tuota morsianta — ja morsianta —
PEKKA
Soo! Eikö siitä muka saisi puhua, vaikka minä sitä varten olen — noh!
mihin penteleeseen minä nyt olen pannut tuon paperin — sitä varten
olen käynyt — että — onko nyt kummempaa — että tiedettäisiin — ei se
ole tuokaan — että sinä olet kotipuolesi tytöistä vapaa — no, tuossa
on todistus — (heittää paperin pöydälle) — anna kuuluttaa vaan, että
kaikuu kihlakunta!
RAJU
Istu nyt ja ole vähän aikaa vaiti!
PEKKA (katsoo Rajua pitkään)
Ooh! Sinulla on krapula! (Naureskelee) Tiedäthän, että se on kokonaan
laiton tauti! Yhtä laiton kuin ryyppääminenkin! (Istuu.)
RAJU (nousee kävelemään)
Ole vaiti!
PEKKA
Nuolkoon sama koira, joka purikin! (Etsii housun takataskusta.) Minulla
on kenttämassi — täällä — (Ottaa pullon) No, eikös tuo, iskariootti,
olekin tyhjä! — Nuo vietävän pullot harrastavat vähän liiallista
raittiutta nykyään — ovat useimmiten ihan laillisessa kunnossa —
RAJU (pysähtyy Pekan lähelle)
Kuulehan, Pekka! Pelasta sinä minut tästä touhusta!
PEKKA
Mistä touhusta? Tästäkö —?
RAJU
Pistä nyt tuo raittiusmielinen pullo taskuusi ja kuuntele vähän järkeä!
PEKKA (nauraa ja pistää pullon taskuunsa)
Järkeä? Kun rakastunut ihminen uhkaa puhua järkeä, niin on hänen
mielensä täynnä tyhmyyksiä — sen tiedän itsestäni —
RAJU
Minä en ole rakastunut!
PEKKA
Häh?
RAJU
En ainakaan tähän Ritva Immilään!
PEKKA
Et rakastunut morsiameesi, joka on niin viehättävä ja kaunis ja rikas —
ja —
RAJU (istuu)
En. Kuulethan sen.
PEKKA
Miksi olet sitten ottanut hänet?
RAJU
En minä ole häntä ottanut — (hiljaisesti) — hän on ottanut minut.
PEKKA (purskahtaa nauramaan)
Soo! Soo! Soo!
RAJU (torjuu kädellään)
Älä nyt nosta melua jokaisesta sanasta, minkä minä sanon.
PEKKA
Jos sinä tuollaista järkeä minuun lataat, niin tukehdunhan minä, ellen
minä —
RAJU
Tukehdu sitten tai räjähdä, tai tee mitä ikinä haluat, mutta sinun
täytyy pelastaa minut tästä pulasta!
PEKKA
Minä en totisesti ymmärrä —!
RAJU
Hyvä, ettet sinäkään aina ymmärrä kaikkea! Ja tämä onkin aika sotkuinen
juttu. Selvää on vain se, että minun kihlaukseni täytyy purkautua.
PEKKA (vakavammin)
Niinkö? Mitä sinulla sitten on häntä vastaan?
RAJU
Ei minulla ole yhtään mitään häntä vastaan, mutta tämä kihlaus on
minulle selvittänyt erään asian, kirkastanut erään vanhan jutun,
saattanut minut tajuamaan, että minä rakastan erästä toista.
PEKKA
Rakastat toista? Ketä sitten?
RAJU
Erästä tyttöä —
PEKKA (kuivasti)
Tyttöä kai! Sen voi edellyttää! (Tiukasti) Muita kuka hän on? Mikä
hänen nimensä on?
RAJU
Sitä en tiedä!
PEKKA (nauraa)
Ahaa! Sinä yhä vielä muistelet viimetalvista lunta, tuota
tanssi-iltama-tyttöä, jonka tapasit viime syksynä Helsingissä. Oi, voi!
Kyllä kannattaakin!
RAJU
Se tyttö tuntuu tulleen minun kohtalokseni. Tämä nykyinen juttu on
pantava erehdysten tilille.
PEKKA (tyytymättömänä)
Joutavia! Mokoma letukka! Nimetön ja tuntematon! Voi olla jo naimisissa
— ties kuinka monennen kerran — ja oli ehkä jo silloinkin —
RAJU
Ei ollut!
PEKKA
Mistä sinä sen tiedät?
RAJU
Tiedän minä. Meidän piti tavata toisemme seuraavana päivänä —
PEKKA (naureskelee)
Piti! Mutta ette tavanneetkaan!
RAJU (toivottomasti)
Onneton väärinkäsitys esti. Minun aivoihini oli syöpynyt sirkus ja
sirkukseen meneminen, ja hän nähtävästi tarkoitti Sirkuskatua, joka on
aivan toisella puolella kaupunkia.
PEKKA (huvitettuna)
Ja sillä aikaa kuin hempukka pasteeraili Siltasaarella, vartioit sinä
Töölössä sirkuksen sisäänkäytävää —
RAJU (pulpahtaen)
Näytännön alusta loppuun — ajatteles!
PEKKA
No, mikä sinut herätti?
RAJU
Joku pojan naskali sanoi toiselle: asutko vielä Sirkuskadulla? Se
herätti kuin salamanisku minun torkkuvan sieluni. Minä ryntäsin
ensimmäiseen autoon — ja — (valittaen) — kaikki oli tietysti turhaa —
PEKKA
Niin, niin! Turhuus ja hengen vaiva —
RAJU (hypähtää ylös)
Kuule, Pekka! Sanoit, että Ritva miellytti sinua? Etkö sanonut?
PEKKA
Kyllä hän kälyksi kelpaa!
RAJU
Ja vaimoksi hän on aivan erinomainen! Etkö usko?
PEKKA
Olen siitä vakuutettu.
RAJU
Nai sinä hänet minun puolestani.
PEKKA (nousee)
Mitä?
RAJU
Minun mielestäni te sopisitte niin erinomaisesti toisillenne!
PEKKA
Hassuko sinä olet? Pitäisikö minun mennä naimisiin sinun erehdystesi
kanssa! Aivan kuin minulla ei itsellänikin olisi —
RAJU
Sinulla ei ole morsianta — minä tiedän sen —
PEKKA (naureskellen)
Ei morsianta — mutta erehdyksiä minulla voi olla omassakin varastossa —
RAJU (touhuavasti)
Omien erehdyksien kanssa ei mennä naimisiin — kai sinä nyt sen ymmärrät
— et sinä omiesi, enkä minä tämän kanssa. Tämän minun erehdykseni sinä
voit korjata —
PEKKA
Korjata kuin kuhilaan pellolta — niinkö? Voiko morsiamesi niin vain
kuka tahansa korjata?
RAJU (parkaisten hillityn käheästi)
Asiaa minä tarkoitan — asiaa! Sen voi korjata, paikata, tehdä ehjäksi —
ymmärrätkö?
PEKKA
En!
RAJU
Älä nyt tee itseäsi tyhmäksi! Et siinä kuitenkaan onnistu. Kyllä sinä
aivan hyvin tiedät, mitä minä tarkoitan. Minä puhun ihan vakavissani.
PEKKA
No, minä koetan. Sinä puhut ehjäksitekemisestä —
RAJU
Niin, niin!
PEKKA
— mutta tarkoitat sillä rikkomista —
RAJU (hermostuneesti)
No, riko tai paikkaa — tee mitä haluat — mutta selvitä tämä peijakkaan
sotku! Minä olen ihan vakuutettu, ettei Ritva ole ikinä ollut minuun
rakastunut. Se on ihan varmaan ollut ilmeinen erehdys. Ei hän voi pitää
minunlaisestani pehmeästä haaveilijaluonteesta —
PEKKA
Onhan sinun nimesi Raju —
RAJU
Sepä hänet pettikin! Juuri se hänet erehdytti — niinkuin niin monet
ovat meissä erehtyneet. Sinä olet raju ja minä — minä olen vain paljas
Pekka. Kun nimet ovat sotkussa, niin asiatkin sotkeutuvat. Minä olen
ihan varma, että Ritva luuli minua sinuksi — ja sentähden — sentähden
sinun pitäisi — pitäisi —
PEKKA
Mennä hänen kanssaan naimisiin?
RAJU (innostuneena)
Niin juuri — niin juuri! Katsohan! En minä tässä ole pääasia. Pääasia
on hänen oma mielikuvansa, jota minä en voi täyttää. Minä en sovi
ollenkaan raameihinkaan. Mutta sinä sitä vastoin olet aivan kuin
syntynyt häntä varten — ja hän taas — hän on ihan — ihan kuin —
PEKKA (torjuen)
Älä nyt vain rupea väittämään, että hänkin on syntynyt minua varten!
RAJU
No, niin totisesti onkin! Ellet usko, niin ota siitä selvä! Mene
keittiön puolelle ja katsele häntä sillä silmällä! Mene heti!
EEVA-KAISA (tulee keittiöstä)
Antakaa nyt anteeksi, kun täällä ei ole vielä kaikki valmista.
PEKKA
Minäkö olen puolivalmis vai tuo maanmittariko? Tomutelkaa häntä täällä
sisällä — minä lähden rannalle tuuleentumaan.
RAJU
Eeva-Kaisa jatkaa vain rauhassa! Velimieheni menee tuonne emännän
puolelle.
EEVA-KAISA
Emännällä onkin jo aikaa. Viimeinen arina on paistumassa —
RAJU (koettaa työntää Pekkaa keittiöön päin)
Niin — emännällä on aikaa — ja ajatteles kuinka hyviä lämpimäisiä —
PEKKA (leikillisesti Rajulle, ottaessaan matkalaukkunsa)
Minä luulen, että minä menen sirkuksen ovelle odottelemaan — näytännön
loppua. (Menee nauraen ulos.)
EEVA-KAISA (Katselee Pekan jälkeen, pyyhkii nenäänsä ja katsoo sitten
Rajua, ryntää nopeasti peräovelle, jonka työntää auki, huutaa)
Palokunnan talo tämä on, eikä sirkus! Täällä on näytäntö — illalla —
palokunnan juhlassa. Minä sen tiedän, koska itse näyttelen mukana.
(Kääntyy Rajuun päin.) Tuolla teidän veljellänne ei ole kai kaikki
täällä — (näyttää otsaansa) — oikein kunnossa?
RAJU (katsomatta, ajatuksiinsa vaipuneena)
Ei ole. Kaikki aivan sekaisin.
EEVA-KAISA
Voi kauhistusta! Ja sellainen höynä sitten on aseenkantaja!
RAJU (heräten mietteistään).
Mikä on? Kenen aseenkantaja?
EEVA-KAISA
No — hei! Lahtarien kai, tiedän ma.
RAJU (tiukasti)
Nyt Eeva-Kaisa puhuu jotakin pöpöröä, josta minä en ymmärrä yhtään
mitään. Kuka on höynä?
EEVA-KAISA (on ryhtynyt asettelemaan kalustoa paikoilleen, liinoja
pöydille y.m., pysähtyy)
Pöpöröä? Minäkö? Itsehän sanoitte juuri, että velimiehenne on aivan
sekaisin.
RAJU (äreästi)
Sellaista minä en ole koskaan sanonut!
EEVA-KAISA (lyö kämmenensä yhteen)
No, voi sun parkule!
RAJU (hermostuneesti)
Äsh! — Minä annan Eeva-Kaisalie hyvän neuvon. Jos menette Korsun kanssa
naimisiin, niin älkää sentähden omistako hänen kiroilemistaan! Ei
rakkaus sellaista vaadi.
EEVA-KAISA (silmät pyöreinä)
Rakkaus?! Mikä rakkaus? Ja kuka menee Korsun kanssa naimisiin?
RAJU (etsii hattuaan, lepytellen)
Enhän minä — enhän minä tiedä. Minä vain tulin sanoneeksi, kun luulen
huomanneeni, että teillä on jotakin yhteistä —
EEVA-KAISA (melkein huutaen)
Minustako huomannut — minusta?
RAJU (torjuen ja yrittäen peräytyä ovelle)
En tietysti — en! Mutta Korsu ehkä — —
EEVA-KAISA (asettuu oven ja Rajun väliin)
Onko Korsu sanonut jotakin? Mitä hän on sanonut?
RAJU
Hän on sanonut pitävänsä Eeva-Kaisasta —
EEVA-KAISA (riemastuneena)
Todellako?
RAJU
— Ja minusta tuntuu, että Eeva-Kaisakin rakastaa häntä —
EEVA-KAISA (ottaa Rajua käsivarresta estääkseen Rajun lähtöä)
Kuulkaa — jos vielä sattuisi tulemaan puheeksi — kiltti insinööri —
RAJU (naureskellen)
Eeva-Kaisa on siis kuitenkin rakastunut? Kyllä, kyllä! Kyllä puhun
Korsulle! (Menee.)
RITVA (tulee keittiön puolelta, aikoo perälle)
Kuule, Raju!
EEVA-KAISA
Antakaa hänen nyt mennä menojaan! Hän kai juoksi tavoittamaan sitä
hupsua veljeään. (Jatkaa keskeytynyttä työtään.)
RITVA
Hupsua!? Kuka on hupsu? Rajun velikö?
EEVA-KAISA
Ihan täysi hupsu!
RITVA
Hän on minun mielestäni kovin leikkisä — ja sitä kai et oikein
ymmärtänyt. Minun mielestäni hän on paljon älykkäämpi, vilkkaampi ja
miellyttävämpi kuin Raju.
EEVA-KAISA
Älkää nyt!
RITVA
Ihan totta! Minä pidän enemmän hänestä kuin Rajusta. Minä luulen, että
minä vaihdan veljeksiä.
EEVA-KAISA (istuu hölmistyneenä)
Vaihdatte? (Kimmastuu). Mutta minä sanon, että siitä ei tule yhtään
mitään! Sen minä sanon! Insinööri on vakava ja rehti mies — ja tuo
lahtari on honkkeli! Neiti ei saa ruveta hassuttelemaan — kun kerran on
saanut insinöörin —
RITVA (nauraa)
Sinä et ymmärrä leikkiä — etkä siis tuota honkkeliakaan —
EEVA-KAISA
Leikkiä! — Voi, neiti kulta! (Huokaa ja nousee.) Miehen saaminen ei ole
mikään leikin asia!
KORSU (tulee ulkoa).
RITVA
No, mitä se Korsu hommailee?
KORSU
Onhan tässä — kun talo on kohta kuin muurahaispesä. Menen aukaisemaan
näyttämön ulko-ovet. Sinne tulee kuntoon-Iaittajia — maalareita
ja muita — — Sitten lähden vähän Timilän Eeron asioille. (Menee
näyttämölle.)
RITVA
On sekin ihme, että sinä reipas tyttö välität tuollaisesta jöröjukasta
kuin tuo Korsu!
EEVA-KAISA
Se on niitä luonnon ihmeitä.
EVELIINA LELLO (vanhanpuoleinen lihavahko puolirouva, puettu
silmäänpistävän lyhyihin hameisiin ja muuten kovin koreiluhaluisesti,
esiintyen teeskentelevästi ja lipeäkielisesti, koettaen saada
huomattavaksi hienoa käytöstä ja puhetapaa, joista kaikista muodostuu
koomillinen sekasotku sivistymättömyyttä ja teennäisyyttä).
Oi, voi sentään! Täällähän minä tapaankin neiti Immilän — vaikka aivan
vain ohikulkiessani päätin pilkistää sisään. No, hyvää päivää, neiti!
Oi, miten neiti on reipas ja punaposkinen — päivää Eeva-Kaisa — ai,
miten täällä on volangeja seinillä — ja tuolla juhlaplaanillakin oli jo
kaikki niin peräti dresseerattua —
RITVA
Kas, kun ei rouva Lello ollenkaan —
EVELIINA
No, ajatelkaas sitä skandaalia, että minun on täytynyt nyt päivällä
vähän retireerata, kun meille tuli tuo pakanan pyykki-Tiina aamulla,
vaikkei sellainen akordikaan ollut — mutta minkä sille öykkärille —
ajatelkaas — täytyi vain refuseerata kaikki ideaalini hänen tähteensä —
nyt päiväksi — illalla minä tulen, mutta Charlottana minä en mitenkään
voinut propeerata —
RITVA
Saisiko tarjota rouva LelloIIe —?
EVELIINA
Ei suinkaan — definitiivisesti ei mitenkään — minä taas lähden — olisin
vain — ajatelkaas — kun minun piti prepareerata jo keväällä koko
lokaali, mutta en saanut konfikseeratuksi maalaria — eikös sekin ole
tuo Jairakan emäntä, joka ratifiseeraa pytinkinsä ulkoa ja sisältä — ja
ulkoakin — vaikkei siitä ole kuin neljä vuotta, kun se konstateerattiin
— ja sentähden minun on täytynyt negliseerata itseni koko kesän — tuota
maalaria — herra Loirosta minä olisin halunnut vähän treenata minun
tarpeisiini — ajattelin, että jos täällä voisi tangeerata — kun tuo
Jairakka on sellainen barokki — emäntää minä tarkoitan — että minä en
voi häntä isoleerata —
EEVA-KAISA
Loironen ei ole nyt täällä, mutta kai hän kohta tulee näyttämölle
työhön.
EVELIINA
Niin, tuo näyttämö! Mitenkähän se oikein farseeraa se näytelmäkappale —
se »Nassulan Kallun kihlajaiset» — minuakin siihen pyydettiin, mutta se
ei ole kommifoo — korpiväkeä ja piikoja — ja minä returneerasin heti,
kun ei kerran eksposeessa ole temperamenttia — vai niin — vai jää herra
Loironen sitten sondeeraamatta —
RITVA
Ehkä sentään kuppi kahvia -?
EVELIINA
Olen vähän refuseerattu, kun en tullut visitille — ai, apropoos! Miten
käy nyt Preerian Prinsessan, kun neiti Silo on matkustanut — ja kun hän
on transporteerannut laulut äänensä mukaisesti?
RITVA
Täytyy kai jättää, ellei sisareni tule nyt iltalaivalla.
EVELIINA
Ai — tuleeko hän Amerikasta? Sepä olisi onni — hän kun on niin
erinomainen diletantti ja laulaa niin ruineeratusti. Se ei olisikaan
enää mikään pikku priisi — se olisi oikea suurpriisi, se!
MUTKALAN ANSU (hauskan näköinen, virnunaamainen ja vilkasliikkeinen
miehen kesseli; tulee ulkoa, kantaen maalarin purkkeja ja pensseleitä,
pysähtyy katselemaan paikkaa, mihin hän ne asettaisi)
Hyvää päivää neitoset — emännät ja emäntäpiiat! Loironen käski tuoda,
mutta Korsu ei avannut ovea. Helppo oli käskeä, mutta vielä helpompi
olla avaamatta. No, sama kai tuo, kun en vaan tahri itseäni — sanoi
nuohoja myllärille. Nämä ovat Loirosen Junnun tavaroita. (Asettelee
purkit ja pensselit pöydälle papereiitten sekaan, lauleskellen
hommassaan:)
N:o 2
Maalari-Junnull' on
mäkitupa-tönttö,
suti, suti-pensseli,
liisteri-pönttö.
Suti, suti-Junnull' on
pimskivi purkki —
suti, suti-maalar' on
ilmetty turkki.
Lysti on naisille
tärpätin tuoksu,
suti, suti-poijalle
kyläkujan juoksu.
Junnu petsailee
ja hän etsailee —
hän se lakkailee
ja hän hakkailee.
Lari, lari, maalari —
tari, tari, mestari —
maalarimestari
Loironen on
— Loironen —
loironen on!
EVELIINA (on loukkaantunut Loirosen puolesta)
Voi, voi tuota Anssua — idylliä siinä ei ole, eikä resurssia, eikä
karriääriä, mutta on pienemmistäkin talangeista tehty laulajia, oikeita
diletantteja. Anssun pitäisi mennä suomalaiseen oopperaan.
ANSU
Jaa, suomalaiseen? No, jos vaan osaisin ruotsin kieltä — niin kyllä
menisinkin!
(Ritva ja Eeva-Kaisa ovat olleet kovin huvitettuja).
RITVA
Ehkä nyt sentään käymme sisälle —
EVELIINA
Eihän tämä nyt ole oikein irriteeraavaa — eikä minulla ole pieteettiä —
RITVA (avaa oven)
On se Mutkalan Ansu taitava. Onneton hänen hampaisiinsa joutuu!
(Menevät.)
ANSU (huutaa heidän jälkeensä)
Ei hampailla lauleta — ei edes oopperassa!
VILLE (tulee ulkoa, kantaen maalaritikkoja)
Arvaa sen, että sinä vain loilottelet, kun annoit minulle raskaimman
taakan.
ANSU
Se johtuu siitä, että sinä olet väärä ja minä olen oikea kommunisti.
Sen seikan olen sinulle sata kertaa saarnannut.
VILLE.
Mutkalan Ansun ei pitäisi sanoa itseään oikeaksi eikä oikoseksi, kun jo
nimikin —
ANSU
Nimi ei miestä pahenna. Eikä Mutkala merkitse väärää.
VILLE
Mitä sitten? Oikeatako?
ANSU
Ei sitäkään. Mutta se merkitsee viisausopillisesti, että kyllä Ansu
mutkan muistaa ja osaa erottaa oikean väärästä.
VILLE (nauraa)
Vaikka pistääkin sekä oikeaan että väärään asiaan sellaisen pikku
mutkan, joka sotkee asioista oikeat harakan housut.
ANSU (viekkaasti vilkutellen)
Kas, porvareille laittelen sellaisia housuja — porvareille. Ne
tykkäävät niistä — ja minusta. Mutta sinä lyöt aina pääsi seinään — tai
pusket tyhjää ilmaa. Se on väärin — ja siksi sinä olet väärä kuin väärä
raha, joka aina napataan kiinni kolttosistaan. Ha, ha, ha! Sinä olet
väärä markan raha, Ville poikaseni — ja siksi sinä pilaat kaiken —
VILLE
Älä nyt jaarittele päiväkautta! Sano, onko sulla pontikkaa!
ANSU (liioitellulla kauhulla).
Minulla? Sanoinhan jo, että olen korkean hallituksen —
VILLE
Sinä et ole mikään raittiusvalvoja! Älä syötä pajunköyttä! Sen olet
itse keksinyt.
ANSU
Kuinka sinä voit sanoa minua, oikeata kommunistia valehtelijaksi?
Kuinka sinä voit —?
VILLE
No, ole nyt vaikka tuhannen peeveliä, mutta jos annat, mitä pyydän,
niin kerron miksi sinua nimitetään.
ANSU
Minuako nimitetään? — Hyh! Nimittäkööt! Rakkaalla lapsella on monta
nimeä.
VILLE
Tämä on kuitenkin vähän erikoinen — oikein akkuraatti-sorttia — oikein
viisausopillista meininkiä —
ANSU (ei voi hillitä uteliaisuuttaan)
Mikähän se on? Sanohan!
VILLE (huolettomasti)
Mikä nyt on markkinahinta? Kyllä tiedän, että aiot nylkeä tänään,
juhlapäivänä oikein ekstra kurssin mukaan, mutta et minulta. Sano rehti
markonki!
ANSU (kyhnii korvallistaan)
Puolentoista metristä kuuluvat makselevan.
VILLE
Jahah! Minä haluan 50 senttiä. (Ottaa rahaa taskustaan ja kiertää Ansun
ympäri, pistäen samalla rahat Ansun ulkotaskuun, leikillisesti.) Kaipa
herra valvoja on saanut takavarikoiduksi juuri sellaisen mitan. Mutta
älä juoksuta Sirpan metsiin, kuten viimein teit. Muista se!
ANSU
Entä se nimitteleminen?
VILLE
Ensin tahdon tietää matkan. Sitten päätän, jos kannattaa.
ANSU
Kyllähän sinä voit vähän juostakin — nuori mies — se on niin
terveellistä.
VILLE
Tällä kertaa en ehdi. Minulla on askartelua Varvaslahdessa — ja sinne
tarvitsen kaverin. Sentähden on tämä puolikas portsuunia tarpeellinen
heti.
ANSU
Varvaslahti? Mitä siellä on tekeillä?
VILLE
Älä kysele! Se on vaan sellainen jutku, johon ei oikea kommunisti
kykene.
ANSU (vilkuillen viekkaasti)
Varvaslahti? Oikea kommunisti?
VILLE (kiusoitellen )
Ja pöpön käpälä! Et sinä kuitenkaan nyt tätä visaa veistä.
ANSU
Sen verran pidän sinua kuitenkin oikeana, että varoitan sinua taas
puskemasta seinään tai tyhjään ilmaan. Ajattele, että lahtarit ovat
liikkeellä!
VILLE (tyytyväisenä)
Juuri siksi!
ANSU
Pidä varas, Naskali! Tai minä julkisesti kiellän sinun kuulumisesi
puolueeseen. Sinulla on taas joku nulikkapuuha.
VILLE (kimmastuu)
Älä sinä puhu puolueesta — sinä! H.H.H
ANSU
Mikä?
VILLE (asettuu Ansun eteen, kimakasti)
H.H.H.!
ANSU
H.H.H? Mitä se meinaa?
VILLE
Sano paikka ensin! Heti!
ANSU (vitkaan)
Turun tiellä — kolmannen kilometritolpan —
VILLE (leveästi)
Eei! Ei sinnepäinkään! En lähde juoksemaan! Lähempänä sen pitää olla!
ANSU
No, toinen tolppa —
VILLE
Eikä! Mutta ensimmäinen — oli menneeksi!
ANSU (vastahakoisesti)
No, ensimmäisestä sitten — aidasta oikealla — kohtisuoraan kymmenen
askelta lepikköön — sitten seitsemän askelta kohtisuoraan oikealle eli
takaisin päin — pysähdy siihen, ettet kompastu!
VILLE
Mikä siinä sitten on?
ANSU
Siinä on lahonnut koivun kanto. Kaada se vasemman kintaan puolelle,
niin pääset kompastumatta kotia. — No?
VILLE
Ensi tolppa — kymmenen oikeaan — seitsemän oikeaan — kanto — niinkö?
ANSU
Just! No, H.H.H.?
VILLE (lähteissään)
Hallituksen hengen haistaja!
ANSU
Mikä?
VILLE (huutaa ovessa mennessään)
Hallituksen hengen haistaja! H.H.H.!
KORSU (tulee Pekan kanssa näyttämöltä ja kuulevat Villen sanat)
Mitä parkuletta se Ville taas täällä haukuskelee?
PEKKA
Oo, helapää hemmetti! (Osoittaa Ansua.) Onko tuo mies H.H.H.? Sepä
hauska! Sellaista epeliä en ole vielä ikinä katsonut silmästä silmään.
Sanoppas, velikulta veikkonen, mikä sinusta on sellaisen sorvannut?
ANSU ( pilkistellen viekkaasti)
Millaisen?
PEKKA
Sellaisen kuin olet.
ANSU
N:o 3 (laulaa) (N:o 1:n sävel)
Tuli, tuli, tuli, tuli Mutkalan Ansulle
nälkä ja puute vieraisiin.
Tuli, tuli hulivili-poijalle raisulle
huolet ja murhe vastuksiin.
Sellainen se sorvasi Ansu-rukan, höh,, höh!
PEKKA
No, ei totisesti! Sitä minä en ikinä usko, että —
KORSU
Älkää uskoko, että Ansu olisi ilmiantaja! Sellaiseen toimeen hän on
liian rehti. Minä tunnen Ansun ja voin mennä takaukseen — Soh, parkule!
Tuossahan nuo Loirosen vehkeet ovatkin! (Ottaa purkit ja pensselit
pöydältä. Yhden purkin liimaiseen pohjaan on tarttunut muuan paperi,
joka huomaamatta seuraa mukana.) Eihän niitä täällä — sitä rikkinäistä
järveä vartenhan se sutimestari tarvitaan. (Vie kojeet näyttämölle.)
PEKKA (on heittäytynyt sohvalle istumaan)
Olisikohan Ansu tosiaankin — oikein todella —
ANSU (hauskan vilkkaasti ja eloisasti)
Todella? Mitä? Suurin osa ihmisiä eivät _todella_ ole yhtään mitään.
He vaan luulevat _olevansa_. He leikittelevät — niinkuin tekin
leikittelette sotilasta —
PEKKA (nauraa)
No, ainakin se oli totta!
ANSU
Niin, nähkääs — kun ihmiset luulevat niin paljon itsestään, luulevat
he helposti myöskin toisista ihmisistä, mutta tavallisesti huonoa — ei
hyvää, sillä hyvän säästävät he itseään varten. Minusta luullaan paljon
— jos jotakin. — Ensin, kun muutin tälle paikkakunnalle, luultiin minua
viulunvinguttajaksi — kai siksi, että täältä puuttui sellainen.
PEKKA
Ettekö sitten ole —?
ANSU
Pelimanniko? En edes kitkuttaja. Mutta nuottimies minusta tehtiin siitä
huolimatta — tehtiin unilukkari.
PEKKA
No, siihen toimeen kai ei suurta nuottimiestä tarvittu.
ANSU
Ei — mutta minussa oli sitä liikaakin — lukusijat ja hautajaiset
täyteen loilottelin minä omia laulunpätkiäni, joita syntyi ihan
itsekseen. Niitä pidettiin tietysti joskus hyvinkin sopimattomina.
Minut erotettiin. Mutta kuitenkin luultiin minut kirkolle aivan
välttämättömäksi — minusta tuli haudankaivaja.
PEKKA
Se toimi kai ei liikoja laulata?
ANSU
Koettakaapa mennä syvään santakuoppaan yksinäisellä kirkkomaalla,
niin näette, eikö rallatuta. Juuri rallatteluni vuoksi alettiin
vihdoin epäillä minun sopivaisuuttani kirkon-mieheksi. Mutta kun
joku jotakin epäilee, täytyy hänen myöskin heti luulla jotakin. Kun
ei mikään luulottelu kuitenkaan oikein minuun soveltunut, niin alkoi
koko seurakunta tuntea pahoinvointia, ja minulle tuli ahdasta ihmisten
parissa. Minua ruvettiin vihaamaan, kun ei keksitty mitään sopivaa
luuloa minusta. Hihhulia ja isouskolaista yritettiin, mutta niistä
luovuttiin pian. Nyt ei minulla olisi ollut muuta neuvoa kuin laputtaa
käpälämäkeen, mutta juuri silloin pisti pitäjäämme pitkän nokkansa
kommunismi — ja vips — minusta tehtiin kommunisti.
PEKKA
Ehkä olettekin kommunisti?
ANSU (nauraa hihittää)
Olen yhtä paljon kommunisti kuin te olette lahtari. En ymmärrä siitä
»ismistä» yhtään mitään. Mutta mitä auttaa kieltäminen! Ei varjon
vertaa.
PEKKA
Entä — mitä sanovat oikeat kommunistit - sellaiset kuin tuo jokisivun
Ville —?
ANSU (halveksien)
Ville oli huono suutari — ja ammattimaine ihan pilalla. Hänen arvonsa
on noussut senjälkeen, kun hän rupesi luulemaan itseään kommunistiksi
ja kun se haiskahtaa jollekin pahalle, niin rupesivat muutkin pian
luulemaan hänestä samaa.
PEKKA
Te olette hauskin velikulta, minkä teilläni olen tavannut. Mutta
milloin paljastuu tuo H.H.H?
ANSU
Aivan just heti! Kun minä en koskaan puhunut mitään »nismistä»,
enkä tehnyt mitään ilkivaltaa, enkä myöskään haudankaivuulakkoa,
ruvettiin minua epäilemään ja luulemaan. Tällä kertaa oikein
akkuraatti-tarkoituksella iskeä niin, että se tuntuisi. Minua luultiin
raittiusvalvojaksi ja annettiin nimeksi H.H.H., jonka äsken itse
kuulitte.
KORSU (tulee näyttämöltä)
Mutta Ansu ei ole H.H.H. Minä sen tiedän. (Kuiskaa Pekalle). Se parkule
itse itkettää korpea.
ANSU (kuulee tämän)
Ajatelkaas, että itse korpikin itkee minun tähteni.
PEKKA (kovin huvitettuna)
Ai — sinä kostat niille, jotka loukkaavat luuloillaan sinun kunniaasi!
ANSU
En kosta — en! (Ottaa tikat ja lähtee näyttämölle.) Minä vain taistelen
epäluuloja vastaan. (Menee näyttämöovesta rallatellen.)
PEKKA (hypähtää ylös ja etsii tyhjän pullonsa)
Minä ymmärrän sinut, juuttaan jupisteri. Täytä tämä, niin —
KORSU (ottaa Pekkaa kädestä)
Älkää! Tuolla tavoin ei korpi itke. Ei alunkaan.
PEKKA
Hän myy — siitä olen aivan varma! Kyllä tunnen pappenheimiläiseni —
KORSU
Papin heimon kyllä voitte tuntea, mutta ette Mutkalan Ansua. Noin taas!
Ottakaa ensin selvä markongista ja pistäkää sitten salaa seteli taskuun
ja kysykää kuin ohimennen, esimerkiksi tähän tapaan: onko täällä päin
harakoita tai kettuja tai muita syötäviä lintuja — tai muuta sellaista —
PEKKA
Huudapas tänne tuo Ansu!
KORSU (öräillen)
Noin taas! Ettehän te vain kulje petosmielin — —
PEKKA
Hyi, parkule! Mitä sinä puhut?
KORSU (naureskelee ja menee näyttämön ovelle päin)
No, niin — parkule!
ANSU (tulee rapussa vastaan, laulellen)
N:o 4.