»Älkää nuolaisko ennenkuin tipahtaa... tarkoitan, että katselin
ympärilleni silmät suurina, mutta kun en huomannut mitään, sanoin: 'No,
entä kaappi, missä se siis on?' — Kuningas silmäili ympärilleen ja
sanoi sitten minulle: 'Gamain, olen aina luottanut sinuun, ja vain sinä
saat tietää minun salaisuuteni. Katso nyt.' —Ja oppipojan pidellessä
kynttilää — päivä ei näet päässyt tähän käytävään — kuningas irroitti
neliöruudun seinälaudoituksesta ja minä huomasin pyöreän syvennyksen,
jonka suu oli lähes kaksi jalkaa läpimitaten. Huomatessaan minun
ihmettelevät ilmeeni kuningas virkkoi, iskien silmää oppipojalle:
'Hyvä ystävä, näetkö tuon syvennyksen? Minä olen laittanut sen rahojen
säilytyspaikaksi. Tämä nuori mies on auttanut minua niinä neljänä
viitenä päivänä, jotka hän on viettänyt linnassa. Nyt on sovitettava
lukko tähän rautaoveen, jonka tulee sulkeutua niin, että neliöruutu
sopii paikalleen ja peittää oven kuten se peittää syvennyksenkin.
Tarvitsetko apua? Tämä nuori mies kyllä auttaa sinua. Tuletko hänettä
toimeen? Siinä tapauksessa käytän hänen apuaan toisaalla, mutta yhä
palvelukseeni.' — 'Oh‘, vastasin minä, 'te tiedätte hyvin, että milloin
minä voin suorittaa jonkun työn yksin, en pyydä kenenkään apua. Tässä
on puuhaa neljäksi tunniksi hyvälle työmiehelle, ja minä olen mestari,
mikä merkitsee, että kaikki on valmista kolmessa tunnissa. Lähtekää
te, nuori mies, askareillenne, ja te myöskin, sire. Jos te haluatte
kätkeä jotakin tuohon, tulkaa kolmen tunnin perästä takaisin.' —
Kaikesta päättäen kuningas oli antanut oppipojalle työtä toisaalla,
sillä minä en nähnyt häntä sen koommin. Kolmen tunnin kuluttua kuningas
tuli yksin ja kysyi: 'No, Gamain, kuinka pitkällä olemme?' — 'Jaha,
valmis on, sire', vastasin hänelle. Ja minä näytin hänelle ovea, joka
liikkui niin että oli sula nautinto sitä katsella, pienimmättäkään
narinatta, ja lukkoa, joka kävi kuin herra Vaucansonin automaatti.
—'Hyvä', sanoi hän minulle. 'Gamain, sinä saat auttaa minua, kun lasken
rahat, jotka aion kätkeä tuonne. — Kun kamaripalvelija oli tuonut
huoneeseen neljä säkillistä kaksoislouisdoreja, virkkoi kuningas:
'Laskekaamme. Minä laskin miljoonan ja hän toisen, ja kun sitten jäi
jäljelle viisikolmatta kultarahaa', sanoi hän: 'Kuulehan, Gamain, nämä
viisikolmatta louisdoria ovat sinun palkkiosi vaivastasi. — Siinä
oli häväistystä jo enemmän kuin tarpeeksi, että antoi köyhän miehen,
jolla on viisi lasta, laskea miljoonan louisdoreja ja lahjoitti sitten
viisikolmatta palkkioksi! Vai mitä te arvelette?»
Tuntematon suipisti huuhaan.
»Se oli tosiaankin halpamaista», sanoi hän.
»Kuunnelkaa edelleen, emme ole vielä lopussa. Minä otin tarjotut
viisikolmatta louisdoria, työnsin ne laskuuni ja sanoin: 'Kiitos
kaunis, sire, mutta minä en ole saanut juotavaa enkä syötävää sitten
kun aamulla ja nyt minä olen läkähtyä janoon.' Tuskin olin lopettanut
sanottavani, kun kuningatar astui sisälle salaovesta ja seisoi äkkiä,
varoittamatta, minun edessäni. Hän kantoi pientä tarjotinta, jolla
oli lasillinen viiniä ja pieni leivos. — 'Kunnon Gamain', sanoi hän
minulle, 'teidän on jano, juokaa tämä viini, teidän on nälkä, syökää
tämä leivos.' — 'Ah, rouva kuningatar', sanoin minä ja kumarsin, 'ei
teidän olisi tarvinnut vaivautua minun takiani, se oli ihan turhaa'.
— Mitä arvelette? Lasillinen viiniä miehelle, joka sanoo olevansa
janoinen, ja leivos miehelle, joka sanoo olevansa nälkäinen! Mitä
kuningatar luuli sellaisilla annoksilla tehtävän? Kaikesta huomasi,
ettei hänen ole milloinkaan ollut nälkä eikä jano! Lasillinen viiniä...
ihan käy sääliksi!»
»No, epäsittekö tarjouksen?»
»Olisi pitänyt evätä... mutta minä join kun joinkin viinin. Leivoksen
sen sijaan panin nenäliinaani ja päättelin itsekseni: — Mikä ei
ole hyvää isälle, on hyvää lapsille. — Sitten minä kiittelin hänen
majesteettiaan, kuten tulikin, ja lähdin kotimatkalle vannoen
mennessäni, ettei minua enää nähdä Tuileries-palatsissa.»
»Miksi sanoitte äsken, että teidän olisi pitänyt evätä kuningattaren
tarjous ja olla juomatta viini?»
»Koska he olivat panneet siihen myrkkyä. Tuskin olin sivuuttanut
Toumant-sillan, kun minun tuli jano... ja polttava jano tulikin! Kun
vasemmalla puolellani oli joki ja oikealla viinikauppoja, epäröin
tovin, menisinkö joelle... Ah, siellä vasta huomasin oikein selvästi,
kuinka kelvotonta lajia heidän tarjoomansa viini oli, sillä mitä
enemmän join, sitä janoisemmaksi tulin! Sitä jatkui sitten, kunnes
menetin tajuntani. Mutta kyllä he saavat vielä nähdä! Jos minut milloin
kutsutaan todistamaan heitä vastaan, niin minä sanon, että he ovat
antaneet minulle viisikolmatta louisdoria työskenneltyäni neljä tuntia
yhteen kyytiin ja laskettuani miljoonan, ja peläten minun antavan ilmi
paikan, mihin he kätkevät aarteensa, he ovat myrkyttäneet minut kuin
koiran!» [Sellaisen syytöksen tämä kurja todella esittikin konventin
edessä kuningatarta vastaan.]
»Ja minä, kelpo Gamain», sanoi aseseppä, joka ilmeisesti oli saanut
kaikki haluamansa tiedot ja nousi lähteäkseen, »minä vahvistan
todistuksenne sanomalla, että minä annoin teille vastamyrkkyä, jonka
avulla te virkositte elämään».
Gamain tarttui tuntemattoman käsiin ja huudahti:
»Me olemmekin tästedes ystäviä elämässä ja kuolemassa!»
Ja aito spartalaisen kohtuullisena Gamain kieltäytyi ottamasta
viinilasia, kun se tuntematon ystävä, jolle hän juurikaan vannoi
ikuista toveruutta, tyrkytti sitä hänelle kolmannen ja neljännen
kerran. Ammoniakki oli vaikuttanut lukkoseppämestariin kahdella
tavalla: selvittänyt tuota pikaa hänen humalansa ja saanut hänet
seuraaviksi neljäksikolmatta tunniksi inhoamaan viiniä. Gamain lähti
Versaillesin suunnalle ja saapui perille kello kaksi aamulla eheänä
ja terveenä, nutun taskussa kuninkaan viisikolmatta louisdoria ja
housuntaskussa kuningattaren leivos.
Jäätyään yksikseen tekaistu aseseppä otti vyötärystaskustaan
kilpikonnankuorisen, kultapäärmäisen muistikirjan ja kirjoitti siihen
seuraavan kaksiosaisen merkinnän:
Kuninkaan vuodekomeron takana, pimeässä käytävässä, joka vie
kruununprinssin huoneeseen — rautakaappi.
Otettava selko, eikö Louis Lecomte, lukkosepänoppilas, olekin vain
kreivi Louis, markiisi de Bouillén poika, joka yksitoista päivää sitten
saapui Metzistä Pariisiin.
X