"Mutta Maija, missä Maija on? Nukkuuko se kärryssä, vai?" rupesi joku
kyselemään. Yleinen, huomio kääntyi siihen. Mentiin katsomaan ja
löydettiin Maija makaamassa kärrynlavalla, lautahäkin pohjassa.
"Nouse ylös, Maija!" kiljuivat miehet ympärillä ja kävivät käsin
retuuttelemaan vaatteista ja mistä mikin.
"Tulkaa juottamaan konianne, sen vietävät!" huusi joku, joka jo oli
omallensa saanut vettä. Muutamat lähtivät kaivolle päin, mutta yksi jäi
vielä Maijaa herättelemään. Vihdoin se onnistuikin. Silloin tuli
isäntäkin naureskellen paikalle. "Eikö Maija nouse?"
"Makaa perhana, kuin olis' sulhanen vieressä."
Häkin laidan yli kohosi hitaasti pää; pörröinen tukka oli pitkä,
kauniin keltainen, oikea pellavatukka.
"Joo ... jo nousee."
"Hä-äh?" veti Maija pitkään ja veltosti. Kovasti ponnistaen kohosi hän
seisomaan, katseli älyttömästi ympärilleen ja sopersi muutamia sekavia
sanoja.
"Oo ... se on jo kuin kukko, riski ja selvä!" huusi isäntä turvaten
itseään häkin laitaa vasten.
"Riski ja selvä ... riski ja selvä ... hek, hek, hek..."
Maija puri hammasta, väänsi päätä ja painui uudelleen alas.
"Aivanko se nyt makaamalla ... makaamalla kuittaa kaupunkireisun. Älä
hiidessä ... tule alas Maija, hevostasi juottamaan ... pitää juottaa
hevosia ja -- kuuletkos, -- saat itsekin ryypyn!"
Muuan oli kaahinut pyörälle seisomaan, otti Maijaa käsivarresta ja
kehoitti nousemaan. Toinen saapui apuun toiselta puolen. Isäntä nauroi
ja kehoitti nostamaan alas, ryyppyä ottamaan. Toiset tekivät käskyn
mukaan, nostivat tytön pois kärryistä. Siitä syntyi suuri ilo,
erinomainen naurun aihe: tyttö ei tahtonut kyetä seisomaan, vaikka
häkin laidasta kiinni piteli.
Hän oli noin kahdeksantoista vuoden ikäinen, sievänlainen tyttö.
Vaatteetkin oli pukenut yllensä koreat: hänellä oli uudet, sievät,
matalaruojuiset kengät, valko- ja punaraitaiset sukat, uutukainen
musliinihame ja omakutoinen suvikappa. Sanalla sanoen hän oli
pukeutunut juhlapukuun markkinoille, koreilemaan ja huvittelemaan.
Miehet pyrkivät likelle juttelemaan, kukin satuansa sanomaan,
piirihyppyäkin pyörimään tempasivat. Maija virkistyi vähitellen, sai
puhelahjankin ja rupesi kiroilemaan. Toisinaan hän lauloi, nauroi ja
tanssia kompuroi miesten kanssa. Maijan oli hauska ja miesten oli
hauska. Isäntäkin yhtyi joukkoon, jopa pyörimäänkin. Muuan vanha,
hiljainen eukko tuli sekaan, koetti repiä pois Maijaa ja hillitä
miehiä. Mutta Maija suuttui ja haukkui, käski ämmän mennä hiiteen.
Miehet eivät suuttuneet eivätkä muutenkaan välittäneet, ilkkuivat vain
ja käskivät ämmän töppösiinsä kursimaan. Ämmäkin vihdoin suuttui ja
meni haukkuen pois. Miehet juoksivat pullojaan hakemaan: Maija on
hupainen matkatoveri, pitää palkkioksi ryyppy tarjota. Toiset vetivät
sillä aikaa Maijaa kaivolle, että saisi vedellä päätä huuhtoa. Matkalla
Maija kaatui, ryvetti uudet vaatteensa, joilla oli koreilemaan
lähtenyt. Suu, joka tavallisissa oloissa saattoi olla supukka, oli
rumasti väärällään, ja kasvojen ilme surkea.
Läheisen talon kartanolta oli kokoontunut miehiä kurkistelemaan.
"Pitävätpä surkeata peliä tuon tyttöparan kanssa", sanoivat he. Mutta
nauroivat kuitenkin: mikä lintu liekään tuo naikkonen. Tuli vihdoin
naisiakin siihen surkuttelemaan Maijaa. "Tuollaisia ne ovat miehet",
sanoivat, "koko piruja matkakumppaniksi. Kun miehet ovat juovuksissa,
hoitavat naiset niitä. Mutta miehet ovat tuollaisia! Tyttöparan
rääkkäävät kuin villit. Itse kuitenkin juottaneet ovat, narranneet,
pyövelit!" Ja naisten teki mieli mennä hätään, mutta miehet eivät
laskeneet.
Tiellä taas miehet kilpailivat, kuka saisi Maijan ryyppäämään
pullostaan. Maija soti vastaan kynsin hampain, puhutteli miehiä rumilla
nimillä eikä luvannut huolia. Itkikin hän jo. Mutta kun ei mikään
auttanut, suostui vihdoin isännältä ottamaan; lupasi antautua tämän
kanssa hyviin väleihin, ruveta isäntäsille ja emäntäsille. Isäntä
olikin leskimies.
Tästä tuli uutta ilonaihetta: Maija isännälle morsiameksi, yksille
rattaille pitää mennä, käsi kaulalle ja rakastaa! Isäntä innostui,
rupesi pojille äikittelemään: "parempi olen vielä vanhanakin kuin te!"
Pojat kyllä osasivat asiaa maalata: vanhapoika, suuri junkkari ... osaa
se vaan tyttöjä suositella...
Muitakin matkustavaisia ajoi ohitse, toiset juovuksissa, toiset
selvinä, mikä haukkui, mikä nauroi, mikä mitäkin huuteli. Kaikki vain
huomasivat tuon mellakan.
Täytyi vihdoin lähteä. Käsikynkästä isäntä Maijan rattaiden ääreen
talutti. Maija koetti nousta sinne, mutta putosi maahan ja kaatui
pitkälleen. Miehet tulivat ja nostivat kärryihin.
Jo rupesivat vakavammat miehetkin päätä ravistelemaan. Isäntä meni
Maijan viereen. Molempain päät retkahtelivat ja pukahtelivat.
Matkakumppanit nauroivat ja mellastivat: "hupainen reisu", sanoivat,
"jopa sai Vaittinen emännän! sai kuin saikin."
Kylän miehet naureskelemaan ja naisten kanssa riitelemään. Matkustajat
katosivat tomupilveen. Sieltä kuului vielä huutoja ja juoppojen
meteliä.