OFFENBURG. Suokaa anteeksi, hyvät naiset!
(Istuu).
BARNAU (seisoo keskellä).
BARNAU. No, entä te siellä takana, ettekö tekin mieli tulla tänne
yhteen jonoon?
WISMAR. Tuossa paikassa, hyvä Oswald.
BARNAU. Vai niin, sin'et ole valmis vielä! Lopeta jo selityksesi.
PALVELIA (pois).
BARNAU. Siis olemme jälleen pitkistä ajoista koossa kaikki.
ADELGUNDA. Koko perhe-seura.
ULRIKA. Hellä sukulais-seura.
BARNAU. Tämä hetki mua suuresti ilahuttaa. Hupaisa perhe-elämä on toki
suurin, melkeinpä ainoa maallinen onni.
ULRIKA (hellästi moittien). Ja sinä kuin ai'oit hajoittaa tämän
suloisen seuran?
BARNAU. Ai'oinko?
ULRIKA. Niin, kun ai'oit naida, tuoda perheesemme ventovieraan?
BARNAU. Min'en suinkaan ai'o hajoittaa seuraa, ainoastaan kaunistaa
sitä. Enkä minä vierastakaan perheesemme tuo; se, jonka olen valinnut,
on tuttu teille kaikille.
ADELGUNDA (hiljaa Idunalle). Istu suorana, Iduna!
IRMGARD. Siis olet sinä jo todellakin valinnut?
BARNAU. Olen!
ADELGUNDA (hiljaa Idunalle). Luo siimasi alas.
ULRIKA. Sinä lupasit esitellä sen meille tänään.
BARNAU. Sen teenkin.
ADELGUNDA (hiljaa Idunalle). Älä väännä päätäsi noin paljon eteenpäin!
BARNAU. Teidän ei tarvitse kauvemmin olla epätiedossa. Tässä hän on!
(Viepi Thusneldan esiin).
KAIKKI (nousevat, seisovat paikoillaan).
ULRIKA. Mutta veljeni!
ADELGUNDA. Mitä on tämä!
IRMGARD. Tämä on liiallista pilaa!
BARNAU (yhä totisemmin). Ken sitä pilaksi sanookaan? Thusnelda, armas,
sulotyttösein, tahdotko olla mun vaimoni? --
THUSNELDA (hämillään, vavisten). Minä -- minä -- mitä tämä?
ULRIKA. Ei ollenkaan kaunista, noin häväistä tyttöä.
BARNAU. Thusnelda, tahdotko olla mun vaimoni?
THUSNELDA. En -- en -- se on liiaksi! Minä tahdon palvella teitä, olla
teidän palvelustyttönne, se on elämäni päämaali ja ainoa toivo.
BARNAU. Sen päämaalin saavutat minun vaimonani. Sinä palvelet minua
niinkuin vaimo miestään palvelee, lemmellä ja hartaudella, ja
vastineeksi lemmin minä sinua niin innokkaasti kuin mies vaimoaan
lempiä saattaa!
THUSNELDA (yhä suuremmassa liikutuksessa). Minä saattaisin -- en, sehän
on tuiki mahdotonta. Minä, halpa orpo, jonka te kurjuuden nielusta
pelastitte -- en, en, teidän pitää ottaa emäntänne jalommasta suvusta,
ja jos sen teette, on suurin iloni palvella häntä hänen silmäyksiensä
orjana.
BARNAU. Mutta min'en ota ketään muita kuin sinut; minä olen
tutkistellut sinun jaloa luonnettasi, minä tiedän, ett'ei kukaan voi
rakastaa minua niinkuin sinä. (Hellästi). Tahdotko olla mun vaimoni?
THUSNELDA. Minä -- minä -- min'en tätä käsitä.
BARNAU (yhä hellemmin). Tahdotko olla mun vaimoni?
THUSNELDA. Te -- tahdotte -- ja -- teidän tahtonne on minun tahtoni.
(Aikoo langeta polvilleen).
BARNAU (vetää hänet luokseen). Siis painan minä sinut vasten rintaani
-- morsiamenani. Tämä sormus, jonka tän'aamuna sulle ai'oin antaa,
olkoon merkkinä siitä, että sinä olet liitetty minuun ainiaks'.
THUSNELDA. Mun armas is -- mun armas herrani!
BARNAU (tyynesti). No, eikö kenkään teistä toivota mulle onnea?
OTTILIA (syleilee Barnau'ia). Runsahin siunaus teille, armas, armas
enoni, (syleilee Thusneldaa). Thusneldani, tullos onnelliseksi tämän
herttaisen miehen kanssa!
WISMAR (puristaa Barnau'in kättä).
IDUNA (aikoo mennä Thusneldan luo).
ADELGUNDA (estää häntä).
SCHUMMRICH. Toivotan onnea herra Barnau!
OFFENBURG (puristaa Barnau'in ja Thusneldan kättä).
BARNAU. Entä sisareni? Tätini?
ULRIKA (kylmästi). Toivotan onnea, rakas veljeni. Asiain nykyisellään
ollessa, katson edullisemmaksi ruveta Pohjanlehden aputoimittajaksi.
Suo anteeksi, että menen valmistamaan itseäni matkalle.
(Pois).
IRMGARD. Samoin toivotan sulle onnea minäkin, rakas veljeni.
Avioparille on kolmas liikaa, min'en suinkaan tahdo olla sulle
vaivoiksi, minä suostun ystävättäreni ehdotukseen, matkustan Italiaan.
(Pois).
ADELGUNDA. Minäkin toivotan onnea, herra Oswald. Ymmärräthän sinä minun
asemani tässä talossa, ainakin nyt alussa, muuttuvan kummalliseksi.
Sentähden muutan minä yliopistolle poikineni, joka muutenkin kaipaa
huolellista äidinhoitoa. (Menee, kääntyy takaisin) Vielä yksi seikka!
Herra tohtori Offenburg, te pyysitte äsken tyttäreni kättä, minä luovun
nyt arveluistani ja annan teille myöntymykseni.
IDUNA. Oi, armas äiti!
OFFENBURG. Armollinen rouva!
ADELGUNDA. Kylliksi, puhukaamme tästä sittemmin.
(Pois).
WISMAR (nauraen). Oikein harras, äidillinen siunaus!
OFFENBURG. Armahin impyein!
(Syleilee Idunaa).
IDUNA. Ken olisi tätä aavistanut.
SCHUMMRICH. Ää -- yksi on jälellä vielä! Nyt ei mun enää tarvitsekkaan
valita.
BARNAU. Älä huoli noiden sydämettömyydestä. Minun lempeni palkitsee
sulle kaikki.
THUSNELDA. Ja kuitenkin surettaa minua, että sisarenne minun tähteni
talosta -- -- --
BARNAU. Ken tietää, kuinka pian he vääryytensä huomaavat ja palajavat
takaisin; sitte heidät jälleen ystävällisesti vastaan otamme.
WISMAR. Lempi ja sovinto saavat taas täällä asuntonsa.