BARNAU. Anteeksi! Thusnelda teki mulle palveluksen.
IRMGARD. Vai niin -- min'en huomannut. Missä muualla matkustit?
BARNAU. Vähässä-Aasiassa, Syyriassa, Persiassa, Kiinassa.
IRMGARD. Ja Wismar aina muassasi?
BARNAU. Aina muassani.
(Menee ruokapöydän ääreen, aikoo juoda lasin vettä).
THUSNELDA (juoksee perälle, jättäen Irmgard'in).
IRMGARD (kiivaasti). No?
THUSNELDA (Barnau'ille). Suokaa, tämä vesi on jo vähän aikaa ollut
sisässä, minä menen heti noutamaan raitista.
(Ottaa puteliin, juoksee perällä oikealle).
IRMGARD. Vai niin, Thusnelda palvelee sinua. -- Mitä te oikeastaan
näitte matkoillanne? Usein kai olitte vaaranalaisiakin?
BARNAU (nauraen). Kuitenkin pelastuimme onnellisesti, niinkuin näet.
IRMGARD. Ja teidän täytyi olla kaikkea perheellisyyttä vailla?
BARNAU (yhä tarkastellen hänen tarkoitustaan). Kaikkia ei voi yht'aikaa
nauttia.
IRMGARD. Minä pelkään vain, että siten eläen katoovat kaikki
perheelliset mietteet.
BARNAU. Luuletko niin?
IRMGARD. Sinusta en tosin vielä ole sitä huomannut, vaan sitä enemmän
Wismar'ista. Hän on muuttunut kylmäksi ja vastahakoiseksi naisia
kohtaan, semmoinen ei hän ollut ennen muinoin.
BARNAU. Ehkä olet erehtynyt!
IRMGARD. Se olisi mulle mieluista, -- hänen tähtensä. Tiedot ja taidot
eivät yksinään onnea luo, ainoastaan perheellisyys, ainoastaan lempi on
todellisen onnen perustus ja ponsi.
BARNAU. Päätätkö noin omista kokemuksistasi?
IRMGARD. Tarkoitat, kun muinoin Wismar'in hylkäsin, -- niin, no,
silloin olin minä vielä varsin nuori.
BARNAU. Ainoastaan kolmenkolmatta.
IRMGARD (kuulematta). Sittemmin olen aprikoinnut asioita.
Kolmastoista kohtaus.
Entiset. Thusnelda (täytetty vesi-putelli kädessä).
THUSNELDA (kaataa vettä lasiin, jonka tarjoo Barnau'ille). Tässä, aivan
raikasta, vast'ikään kaivosta tuotua!
BARNAU (juopi). Kiitoksia, lapseni!
IRMGARD (its.). Aina hän tulee häiritsemään!
THUSNELDA. Sallitteko, neiti?
IRMGARD. Jätä sikseen -- sittemmin. Mene kyökkiisi, siellä sua
tärkeämmin tarvitaan.
THUSNELDA (pois).
BARNAU (aivan tyynesti). Sin'et ole oikein ystävällinen tuota tyttöä
kohtaan.
IRMGARD. Voi, jospa tietäisit, kuinka hän meitä suututtaa.
BARNAU. Vai niin?
(Avaa kirjeen, lukee).
IRMGARD. Hänellä on omituiset tapansa.
BARNAU. Onko hän julkea? Vastusteleeko hän?
IRMGARD. Ei sanoilla, mutta alituisesti käytöksellään. Suo anteeksi,
Oswald, että sanon, vaan minä luulen, että sinun hellyytesi on ollut
hänen pahuutensa alku.
BARNAU. Näyttää, kuin ei kenkään teistä pitäisi hänestä.
IRMGARD. Ei kenkään voi kärsiä häntä.
BARNAU (pienellä merkityksellä). Siis pitää asiassa muutos tapahtuman.
Suo anteeksi että jätän sinut hetkiseksi. Tässä kirjeessä oli kysymys
kapineistamme, kokoelmamme kirstuista ynnä muusta. Minä menen niitä
toimittamaan, tulen heti takaisin jälleen.
(Perältä oikealle).
Neljästoista kohtaus.
Irmgard. Schummrich (vasemmalta, perältä).
SCHUMMRICH. Hyvää huomenia, neitini!
IRMGARD (lempeästi). Ahaa, hyvä Schummrich. Sydämestäni tervetullut!
SCHUMMRICH. Erinomaisen mieluista, neitini! Hartahin haluni on aina
ollut naisia miellyttää.
IRMGARD. Ja juuri tänään tulitte, kuni kutsumuksen mukaan.
SCHUMMRICH. Miksi juuri tänään?
IRMGARD. Minä olin suruissani. Tiedättehän, että naisen sydän on
moninaisten suhteitten orja; se ei saata omin voimin vapautua. Mutta
teidän tullessanne, Anatole, palasi heti hilpeys mielelleni jälleen.
SCHUMMRICH. Sepä kummallista!
IRMGARD. Se on sielujen sympatia. Tunnettehan te sen?
SCHUMMRICH. Sympatian? Kyllä, -- hiukset pitää leikattaman loppu-kuulla
ja muuta semmoista.
IRMGARD. Älykäs hulivili, hienostipa mua väistelettekin!
SCHUMMRICH. Älykäs? Niin, älykäs minä olenkin. Kun Parisissa toimitin
_déjeuners ja diners_ -- ja se tapahtui hyvin usein, mun pappani
lähetti mulle runsaasti rahaa, -- niin ystäväni kutsuivat minua aina
älykkääksi ja korkeamieliseksi. He huomasivat minussa neroa ja
_esprit'ä_. Kummallista kyllä, ett'en sitä vielä tähän saakka itse ole
tiennyt.
IRMGARD. Useimmiten tuntee itse itsensä kaikkein vähimmin. Joko
tiedätte, että veljeni on palannut matkoiltaan? Hän tulee varmaan
kohta. Teidän pitää tulla hänen ystäväkseen, Anatole!
SCHUMMRICH. Luuletteko?
IRMGARD. Olettehan te jo minun ystäväni?
SCHUMMRICH. Ää -- _certainement_!
IRMGARD. Olenhan minä teidän ystävänne?
SCHUMMRICH. Oletteko todellakin? Oikein oikea ystävä?
IRMGARD (kainosti). Vielähän kysytte?
SCHUMMRICH. Siis käytän minä heti hyväkseni teidän ystävyyttänne mua
kohtaan.
IRMGARD. Käskekää vain!
SCHUMMRICH. Minä pyytäisin teiltä hyvää neuvoa.
IRMGARD. Saatte parahimpani.
SCHUMMRICH. Mitä luulette -- hähä -- minä olen mietiskellyt naimista?
IRMGARD. Minusta se on mitä herttaisin tuuma!
SCHUMMRICH. Minä olen vielä nuori, aivan nuori, viisikolmatta vuotta!
IRMGARD. Oi, hyvä Anatole, sehän on suloisin naima-ikä. Sydän on
silloin vielä hellätunteinen, kun ei elämän taistelot eikä vastukset
ole sitä ehtineet paaduttaa.
SCHUMMRICH. Hyvä. Mitä arvelette, jos olisin iskenyt silmäni tähän
taloon?
IRMGARD (kainosti). No niin, kun täällä ystävyyttä olette löytänyt,
miks'ette myöskin rakkautta?
SCHUMMRICH. Niinpä niinkin, te olette vanhemmista naisista ainoa, johon
saatan luottaa.
IRMGARD (jäykkänä pelästyksestä). Vanhemmista naisista?
SCHUMMRICH. Niin! Teillä on kokemusta, te saatatte antaa paljon hyviä
neuvoja näin nuorelle miehelle, kuin minä olen.
IRMGARD. Herra Schummrich!
SCHUMMRICH. Te saattaisitte neuvoa, ken minun pitää ottaa. Täällä on
nyt Ottilia-neiti, Iduna-neiti -- -- --
IRMGARD (hypähtäen ylös, suurimmassa liikutuksessa). Kylliksi, herrani!
Oi minä saan halvauksen!
SCHUMMRICH. Mikä teitä vaivaa?
IRMGARD. Te kysytte vielä? Ettekö tiedä, että on sopimatonta ottaa
naista uskotukseen lemmen-asioissa? Kiittämätön! Siksikö olen tuhlannut
Teille ystävyyttäni, että nyt mun immellisiin korviini soitatti mokomia
epä-ihmisellisiä pyyntöjä? Jos olette niin sokea, että pidätte kokeneen
sydämen ymmärtämättömän tyttöletukan povea parempana, niin syöksykää
vain tahallanne perikatoon, mutta säästäkää minua katalista
neuvon-pyynnöistänne!
(Oikealle pois).
SCHUMMRICH (jääpi avo-suin istumaan). Ää ää -- sepä peijakkaan pippurin
sydän! Ja miksikä oli hän noin julman hurja? Ensin hyvä Anatole ja
nyt -- -- --?
Viidestoista kohtaus.
Schummrich. Barnau (perältä, oikealta).
BARNAU. Nyt olen tässä jälleen -- ahaa, vieras!
SCHUMMRICH (nousee). Herra, -- ää, kuten aavistan, talon isäntä? Herra
Barnau?
BARNAU. Aivan oikein. Te, herrani -- --?
SCHUMMRICH. Minä olen Schummrich, Anatole Schummrich, talonne ystävä.
BARNAU. Minä olen kuullut. Tervetullut.
SCHUMMRICH. Kiitos. Te olette paljon matkustellut, herra Barnau? Ää?
BARNAU. No niin, olenhan minä nähnyt koko kappaleen maailmata.
SCHUMMRICH. Sepä hupaista, minä olen myöskin ollut rohkea, -- käynyt
Parisissa, Lontoossa, Neapelissa!
BARNAU. Minä olen kuullut sen.
SCHUMMRICH. Maksoi paljon, herra Barnau, suuret summat -- kuitenkin oli
minulle siitä -- hm, hm -- suurista summista johtuu mieleeni --
tiedättekö myöskin, herra Barnau, kuinka olen tullut tutuksi
perheessänne?
BARNAU. En. Ehkä kerrotte sen?
SCHUMMRICH. _Eh bien!_ Palattuani matkoiltani sanoi mulle pappani:
"Anatole, nyt olet täydellisentänyt sivistyksesi, nyt sinun pitää
naida. Meillä on paljon rahaa, ja Schummrich'ien suku ei saa kuolla."
Siihen vastasin minä: "Jos sinua huvittaa, pappa, nain minä." Siihen
sanoi pappa: "Koko kaupungissamme en tunne ainoatakaan tyttöä, jonka
saattaisin miniäkseni ottaa, mutta Barnau'in kartanossa on hienoja
naisia, valitse sieltä." Niin tulin minä tänne -- hähä -- etsimään
itselleni rouvaa.
BARNAU. Oletteko etsittävänne löytänyt?
SCHUMMRICH. Hm -- niin -- enpä tiedä oikein varmaan -- pappa ahdistaa
mua joka päivä -- mutta min'en ole varma -- täällä on Iduna-neiti,
hieno suloinen tyttö, hän sopisi minulle -- täällä on myöskin
Ottilia-neiti, iloinen ja hilpeä, myöskin hän miellyttää mua.
BARNAU. Eikö sydämenne vielä ole toista niistä valinnut?
SCHUMMRICH. Sydämeni, -- ää -- näin meidän miesten kesken -- minun
sydämelläni on heikkoutensa silläkin.
BARNAU. Selittäkää selvemmin.
SCHUMMRICH. Täällä on vielä lisäksi eräs Thusnelda tässä talossa -- hän
on olevinaan emännöitsiä mutta kerrotaanpa hänen oikeastaan olevan
teidän kasvate-tyttärenne.
BARNAU. Hän onkin.
SCHUMMRICH. No, näettekös, sitte kyllä käypi laatuun! Ainoastaan
emännöitsiä, ei, se ei sopisi millään muotoa -- mutta jos te ottaisitte
hänet aivan omaksi tyttäreksenne -- ää, ää, min'en pyydä mitään
myötäjäisiä, meillä on kyllin kyllä rahoja.
BARNAU. Se on! Te pyydätte tyttöä vaimoksenne?
SCHUMMRICH. _Eh bien_, pyydän. Hän on kauniin kaikista -- ja -- meidän,
miesten kesken tämä ei tosin sopisi, jos oltaisiin Parisissa -- mutta
minä olen nyt pikkuruikkusen rakastunut. Kyllähän ne toisetkin ovat
koreita, mutta Thusneldasta pidän kaikkein enimmän.
BARNAU. Herrani, minä otan Thusneldan lapsekseni, aivan lainmukaisesti,
eikä häneltä kelpo myötäjäisiäkään puuttuman pidä.
SCHUMMRICH. _Eh bien_, te siis annatte hänet minulle? Minä ilmoitan
heti papalle, että asiat ovat oikealla tolallaan.
BARNAU. Ei niin hätäisesti, meidän pitää ensin kysyä Thusneldalta,
suostuuko hän.
SCHUMMRICH. Kuinka niin?
BARNAU. Min'en pakoita häntä mihinkään, sydämestään ja kädestään saapi
hän vapaasti päättää. (Soittaa). Emmeköhän lopeta asiata paikalla,
kysykäämme häneltä.
SCHUMMRICH. Kysykäämme häneltä, aivan oikein. Tavan vuoksi, sillä
tietysti hän ei kiellä.
BARNAU. Luuletteko?
SCHUMMRICH. Niin, no kaikkia vielä -- kyökistä meidän salonkiin --
eihän siinä kieltoa voi tulla kysymykseenkään!
Kuudestoista kohtaus.
Entiset. Palvelia (perältä, oikealta).
PALVELIA (tulee).
BARNAU. Pyydä Thusneldaa tulemaan tänne!
PALVELIA (pois).
SCHUMMRICH. Minä toivon ainoastaan hänen sitte minun morsiamenani --
pukeutuvan vähän toisin. Kattuni, esiliina -- me olemme toki kaupungin
rikkaimpia -- se ei sovi.
BARNAU. Olkaa huoletta, jos tyttönen teistä huolii, tulee hän
loistamaan talonne rikkauden mukaan.
SCHUMMRICH. Mainiota!
Seitsemästoista kohtaus.
Entiset. Thusnelda (oikealta, perältä).
THUSNELDA. Te kutsuitte mua, isä-kulta?
BARNAU. Tällä herralla olisi puhuttavaa sinulle.
THUSNELDA. Herra Schummrich'illa?
SCHUMMRICH. Niin, Thusneldaseni -- neitini, piti mun sanoa -- ää ää --
jos te kuitenkin, herra Barnau -- -- --
BARNAU. Puhukaa nyt itse vain.
SCHUMMRICH. Niin, minä olen siis nyt, -- sanalla sanoen, minä mielin
naida teidät.
THUSNELDA. Pilanne, herra Schummrich --!
SCHUMMRICH. Puheeni on totista, totta _parole d'honneur_.
BARNAU. Minun läsnä-oloni todistaa, ett'ei se ole pilaa; min'en sallisi
sua loukattavan.
SCHUMMRICH. Ää, niin! No, antakaa vastauksenne.
THUSNELDA. Herra Schummrich, minä olen köyhä, perin köyhä; mitä minä
olen ja mitä mulla on, siitä on mun kiittäminen tämän miehen
jalomielisyyttä.
SCHUMMRICH. Ei tee mitään, Thusneldaseni, neitini, piti mun sanoa, me
olemme rikkaita. Pappani sanoi mulle: "Sinun ei tarvitse huolia
rahoista, Anatole; meillä on itsellämme kylliksi rikkautta. Toimita
vain taloomme piammiten rouva, sillä minä tahtoisin vielä nähdä
lasteni-lasten, tuommoisten pikku-Schummrich'ien leikkivän ympärilläni"
-- niin hän sanoi. Mun pappani on toisinaan erinomaisen leikkisä --
hähä. -- No, Te sanotte siis: suostun -- ja historia on päätetty.