BARNAU. Ketä?
IDUNA. Sinua, kiltti orpana.
BARNAU. Minua?
IDUNA. Niin. Kerroinhan sulle eilen kanarialinnustani ja sinä tahdoit
nähdä sen, -- ja kun äitini sanoi sun nyt olevan salissa, -- luulin
sinun tahtovan nähdä sen nyt heti.
BARNAU. Ja senvuoksi kiirehdit tänne entäen. Sä hyvä lapsi. Mutta eihän
sun pitäisi juosta niin ankarasti, kun sulla on yskä. Eikö totta, herra
tohtori? Se on kovin vahingollista! Eihän tuo yskä toki liian
vaarallinen liene?
OFFENBURG. Ei, ei, kun neiti vain on varovainen!
BARNAU. No, varovainen hän kai onkin. Lääkäriä pitää tarkoin totella,
pikku serkku-näpykkäni, s.o. jos on luottamusta lääkäriin. Luotatko
sinä nykyiseen lääkäriisi?
IDUNA (kainosti). Luotan kyllä! Mennäänkö nyt kanaria-lintuja
katsomaan?
BARNAU. Mennään vaan. Tänään ei minulla koko päivänä ole muuta
tehtävääkään, kuin tarkastaa mitä uutta poissa-ollessani on
lisääntynyt.
IDUNA. Mennään sitte.
BARNAU. Emmeköhän ota tohtoria mukaamme?
OFFENBURG. Anteeksi, Irmgard-neiti odottaa käyntiäni; velvollisuus
ennen kaikkea.
BARNAU (antaen käsivartensa Idunalle). No, menkäämme kahden sitte. Ehkä
te tulette jälestäpäin. Siis, kunnes tavataan, herra tohtori.
(Idunan keralla perältä vasemmalle).
OFFENBURG. Hän on huomannut kaikki. Iduna kiirehtikin niin
varomattomalla vauhdilla vastaani. Salaisuutemme ei pysy enää salassa,
sillä Barnau on vallan selvällä asiasta.
Kymmenes kohtaus.
Offenburg. Irmgard (vasemmalta, perältä).
IRMGARD. Voi, tuota hellettä, tuota hellettä! Täälläkö olettekin, hyvä
tohtori? Siksipä muistuttikin mua sisällinen ääni: Älä mene kauvemmas,
käänny kotiin nyt heti. Ja, näettekös, aavistukseni oli todellisuutta;
lääkärini, ystäväni odotteli mua täällä.
OFFENBURG. Te olitte kävelemässä?
IRMGARD. Olettehan te siten määrännyt? Teenhän minä kaikki, mitä te
käskette? (Heittäikse tuolille). Mutta tuo helle!
OFFENBURG. Se tekee teille hyvää. Väsyttäkää vain yhä ruumistanne.
IRMGARD. Minä kohta menetän henkeni tällä väsyttämisellä. Te olette
vallan armoton. Mikä vain vaikeinta on, sitä te mulle määräätte.
Miksikähän minä oikeastaan tottelen teitä?
OFFENBURG. Siksi että minä olen lääkärinne.
IRMGARD. En, en, en sen vuoksi.
OFFENBURG. Mitä?
IRMGARD. En minä teitä lääkärinäni niin tarkoin tottelisi.
OFFENBURG. Selittäkää tarkemmin!
IRMGARD. Kuinka saattaa tytöltä erityisiin seikkoihin pyytää tarkempaa
selitystä? Ettekö huomaa sallimuksen viittausta?
OFFENBURG (yhä hajamielisemmin). Viittausta? Viittausta? Minä en
ollenkaan osaa arvata viittausten merkityksiä. (Its.). Minun täytyy
mennä etsimään niitä. (Ään.). Kuinka voitte tänään?
IRMGARD. En aivan hyvin.
OFFENBURG. Se tulee siitä, että olette tottumaton kävelemään. Muutaman
päivän kuluttua on kaikki hyvin. Anteeksi (Koettelee hänen
valtasuontaan). Min'en tahdo kiusata teitä rohdoilla, liikkuminen on
kaikkein paras. Valta-suonenne on tänään aivan säännöllinen, siitä ei
huolta. Nyt täytyy mun jättää teidät.
IRMGARD. Älkäähän toki noin kiirehtikö.
OFFENBURG. Suokaa anteeksi, minun pitää vielä käydä monessa paikassa.
IRMGARD. Oletteko kuullut uutisia? Minun veljeni on saapunut kotiin.
OFFENBURG (its.). Olenpa kuin tulisilla hiilillä!
IRMGARD. Tervehdittehän toki häntä.
OFFENBURG (kiireesti). Sen olen jo tehnyt, olen jo puhutellutkin häntä.
Kuulkaahan, neiti, kävelkää te vain yhä, oikein ahkerasti, muuta en
saata teille määrätä. Nöyrimmästi: Voikaa hyvin!
(Perältä vasemmalle).
IRMGARD. Tuopa oli puolittain epäkohteliasta. Herrainen aika, kuinka
mies-suku toki on muuttunut! Kaksitoista, viisitoista vuotta sitten
olivat nuorukaiset paljon kohteliaammat. (Soittaa kellolla). Voi, noita
miehiä, noita miehiä! Tuota Wismar'ia! Muinoin hehkui hän edessäni
ilmitulessa, nyt on hän kylmä kuin jää! Totta on, että minä silloin
hylkäsin hänet, mutta eihän hänen olisi pitänyt huolia siitä, vaan
jatkaa lempensä hellyyttä! Ehkä olisin minä toki vihdoin viimein
antanut myöntävän vastauksen. Mutta lieköhän tuo hänen kylmyytensä
todellista? Ehkä kytee hänen sydämessään vielä kipinä entisestä
lemmen-liekistä. Siten varmaankin; sillä niin äkkiä ei ihminen saata
unhoittaa sitä, jota palavasti lempinyt on.
Yhdestoista kohtaus.
Irmgard. Thusnelda (kiireesti oikealta, perältä,
hämmästyy, huomatessaan lrmgard'in).
IRMGARD (ynseästi). Sinäkö? Minkätähden sinä tulit?
THUSNELDA. Anteeksi, minä luulin herra Barnau'in soittaneen.
IRMGARD. Eikö siellä ole palvelioita, koska sinä heti hyökkäsit tänne?
Sinun paikkasi on kyökissä.
THUSNELDA. Palveliat ovat toimittamassa vasta tulleita kapineita
korjuun.
Kahdestoista kohtaus.
Entiset. Barnau (vasemmalta, perältä).
BARNAU (kädessä avaamaton kirje, jää perälle).
IRMGARD. Missä on kamari-neito?
THUSNELDA. Ulrika-neidin luona.
IRMGARD. No sitte saatat sinä pikkuisen kohennella tukkaani. Minä
tartuin pensaasen ja hiukseni ovat ihan tuulenpesänä. Täss'on pikku
kampani.
(Istuu oikealle).
THUSNELDA (kohentelee hänen tukkaansa).
BARNAU. Olet jo palannut kävely-retkeltäsi?
IRMGARD. Ahaa, Oswald! Anteeksi, että sinun läsnä-ollessasi -- --
tukkani on joutunut epäjärjestykseen.
BARNAU (istuu vasemmalle, leikittelee kirjeellä, nauraen). Älä anna
häiritä itseäsi. Minä olen usein saanut järjestää tukkaani synkässä
salossa.
IRMGARD. Niin, sinä olet maat, mantereet vaeltanut. Olithan
Amerikassakin?
BARNAU. Sekä Pohjois- että Etelä-Amerikassa.
IRMGARD. Ja Wismar seurasi sua aina?
BARNAU. Jok'ainoa hetki.
(Pudottaa kirjeen).
THUSNELDA (juoksee ottamaan sen ylös).
IRMGARD (suuttuu). No? Mitä nyt?