DIETRICH. Kylliksi, äiti! Sinä olet aivan meidän kaljupään rehtorimme
kaltainen! Kun kerran saarnan alkuun pääset, et enää loppua löydäkkään.
ADELGUNDA. Dietrich!
DIETRICH. Voi hyvin, voi hyvin.
(Perällä vasemmalle).
ADELGUNDA. Hän on poissa. Saattaisinpa suuttua tuohon poikaan, mutta
hän on toki herttainen nuorukainen, ja nuoruuden vallattomuus on aina
vähän hurjamainen. Mutta sinä, Iduna, sin'et vain milloinkaan opi oloas
ja asemaasi tuntemaan?
IDUNA (on viimeisten sanojen aikana ottanut neuloinkehyksen perältä,
istunut vasemmalle pöydän ääreen, neuloo). Minäkö, äiti?
ADELGUNDA (torellen). Sinä olet kelvoton kappale; veljesi on oppinut.
Hän ymmärtää paljon asioita, joita sin'et aavistakkaan, hän osaa
kreikan- ja latinan-kieltäkin. Sinun pitää osoittaa hälle nöyryyttä ja
kunnioitusta! Siten käyttäikse kunnon tyttö, joka muutama vuosi sitten
vielä kävi koulua. No, mitä nyt nökötät? Miks'et vastaa?
IDUNA. Mitä saatan minä vastata? Dietrich on ollut pahamainen ja hänen
tähtensä saan minä kärsiä toria.
ADELGUNDA. Tämä on liiaksi! Sinä soimaat minua väärästä puheesta! Jos
vain voisin, ellei Dietrich'in lukeminen maksaisi niin paljon,
lähettäisin minä sinut vielä pariksi vuodeksi kasvatus-kouluun, jotta
vihdoinkin oppisit kohtelemaan äitiäsi asianmukaisella kunnioituksella.
Viides kohtaus.
Entiset. Ulrika (oikealle).
ULRIKA (lasisilmät nenällä, lyyjykynä korvan takana, kirja ja
paperi-arkkia kädessä, istuu toisien seuraan pöydän taakse).
Jälleen aamuvirsi aljettu!
ADELGUNDA (pisteliäästi). Mitä pitää?
ULRIKA (ylenkatseella). Ei mitään! Minä vain iloitsen väsymättömästä
uutteruudestanne, jolla harrastatte Idunan kasvatusta täydellisentää.
ADELGUNDA (yhä kiihoissaan ja pisteliäästi). Hyvää huomenta ensin,
neiti veljen-tytär.
ULRIKA (niiaten ylenkatseellisesti). Niinpä niinkin, hyvää huomenta,
täti-rouva! Suokaa anteeksi, minä unhotin tuon ohjelmanmukaisen "hyvän
huomenen", -- ehkä senkin tähden, ett'ei tämä huomen minusta tunnu
ollenkaan hyvältä, ja vielä vähemmin Idunasta, joka tottumukseen saakka
saapi kuunnella teidän jokapäiväisiä moimatuksianne.
ADELGUNDA (istuu pöydän taakse vasemmalle, tästälähin neuloustyössä).
Minun mielestäni on vallan sopimatonta sinun sekaantua puheesen, kun
minä huomautan tyttärelleni hänen vikojansa.
ULRIKA. Jos te tyttärenne kasvatuksen harjoituspaikaksi valitsette
tämän yhteisen salin, joutuu ihminen aivan välttämättömästi teidän
sydämenne kuohumisen todistajaksi.
ADELGUNDA. Tähän saakka ei todistajat tavallisesti ole puhuneet mitään,
ennenkuin niiltä on kysytty.
Kuudes kohtaus.
Entiset. Irmgard (oikealta). Thusnelda (oikealta, perältä; häntä
seuraa palvelia; kantaen suurta tarjotinta, jolla on useampia
aamiais-osuuksia; palvelia asettaa tarjottimen ruoka-pöydälle,
menee heti pois).
THUSNELDA (viepi eri osuudet määrätyille pöydille. Adelgunda ja Iduna
ottavat kahvia, Ulrika teetä, Irmgard chokoladia).
IRMGARD (somassa aamu-puvussa, jatkaa puhetta herkeämättä). Mitä nyt
jälleen? Puhelettehan te oikein malizioso con fuoco.
ADELGUNDA. Jälleen yksi sekaantumassa puheeseni. Erinomaisen hienoja
ryökkynöitä nuo veljeni-tyttäret, jotk' eivät milloinkaan ota
tervehtiäkseen, kuten kohteliaan naisen sopisi.
IRMGARD (myöskin purevasti). Anteeksi, armollinen rouva, että vasta nyt
toivotan teille hyvää huomenta. Me unohdamme ani usein tuon ankaran
kohteliaisuuden tärkeät pykälät, mutta ettehän sitä meille synnin
viaksi lukene. Onnettaret eivät ole sallineet meidän liehuella hovin
hienontavissa ilman-aloissa, siihen katsoen olemme tietysti paljonkin
jälessäpäin.
(Istuu oikealle pöydän ääreen).
ADELGUNDA. Aivan oikein, Irmgard; kasvatuksessa te olettekin hyvin
paljon jälessä. Isänne, mun Herrassa nukkunut veljeni, ei ole ollut
tarpeeksi ankara teitä kohtaan.
ULRIKA (lukee, tekee välin muistutuksia lyyjykynällä). No, sopiihan
meidän toki lohduttaa itseämme sillä, että me -- ainakin moniaissa
suhteissa -- olemme saaneet paremman kasvatuksen.
ADELGUNDA. Sinä kuvittelet yhä viisauksissasi niin hirveän paljon. Sinä
olet kiusoittava; mokomat tieteellisyyttä harrastavat, miehistyneet
naiset eivät koskaan ole ihmisille mieleen.
ULRIKA. Ihmisten mieltymys on mulle yhdentekevä; kirjojeni seurasta
pidän paljon enemmän kuin elämästä ihmisten keskuudessa, varsinkin
niiden, joita en kärsi. Se, joka yksinäisyyttä rakastaa, saattaa
helposti poistua panettelevaisesta perhe-seurasta.
ADELGUNDA. Mutta sen, jota kohtalo pakoittaa seurassa pysymään, pitää
myöskin seurata seuran vaatimuksia.
IRMGARD. Niin, mutta toinen kysymys on, ken noita vaatimuksia kaikkein
vähimmin seuraa.
ADELGUNDA. Oliko tuo minulle?
IRMGARD. Oikein arvattu. Seura-elämä vaatii yhdenarvoisuutta. Mutta se,
joka yhä kokee etevyyttään kohoittaa, yhä olla pykälätä ylempänä, se
loukkaa seura-elämän vaatimuksia.