Suuri puutarha-sali verantoineen. Puutarha-fondi. Perällä koriste-aita
jonka keskipaikalla aukko (sisäänkäytävä). Koriste-aidan takana veranta
pylväineen. Verannasta oikealle käydään sisähuoneesen. Verannasta
vasemmalle portaat puutarhaan; puutarha alempana verantaa. Oikealla ja
vasemmalla sivu-ovia, jotka vievät sisähuoneisin. -- Komeutta. --
Oikealla, perällä, koristeaidan vieressä pöytä.
Ensimmäinen kohtaus.
Thusnelda (Yksinkertaisessa kattuni-puvussa, suuri esiliina
edessä, on etummaiselle pöydälle kahvi-servisejä levittänyt).
THUSNELDA: Tänään on kymmenen vuotta siitä, kuin hän matkusti pois.
(Ottaa povestaan medaljongin, joka riippuu mustassa nauhassa). Armas
isäni, etköhän enää palajakkaan? Vuodet pitkät olen minä sua odottanut,
vuodesta vuoteen toivonut, mutta yhä kauvemmas, yhä kauvemmas olet sinä
matkustanut, koko maan läpi vaeltanut ja olet kai jo aikoja sitten
unohtanut minut! -- Eikähän toisin voi ollakkaan. Sinä olet minut,
orporaukan kurjuudesta pelastanut, ja se oli jalo työ. Mitä olisinkaan
minä voinut enään olla sinulle? Ja kuitenkin kutsuit sa minua
tyttäreksesi, kuitenkin sain minä kutsua sinua isäkseni. Sa olit mua
kohtaan hellä ja sydämellinen, ja lähtiessäs annoit sa mulle kuvasi,
(suutelee sitä) ainoan aarteeni! Oi, kallis isäni, joka päivä olen
sinua muistellut, ajatuksissani seurannut sua matkoillasi merien
ylitse, vaelluksillasi kaupunkiloissa, kulkiessasi vaarallisten vuorien
lomitse, harhaillessasi salojen synkkyydessä. -- Viime kirjeessäsi
lupaat pian palata, mutta sen olet jo usein luvannut ja olet toki yhä
kauvemmaksi matkustanut. Etköhän enää palajakkaan? Enkö enää saa
kertaakaan polviasi syleillä, käsiäsi suudella, enkö sulle sydämeni
sulimpia kiitoksia lausua?
Toinen kohtaus.
Thusnelda. Dietrich.
DIETRICH (vasemmalta, on hiipinyt Thusneldan taakse, ottaa hänen
ympäriltään kiini). Hohoi, pikku velho, sainpa sinut kiini vihdoinkin!
THUSNELDA (piiloittaa kuvan sukkelaan). Mitä te tahdotte?
DIETRICH. Mitä sinä piiloittelet?
THUSNELDA. En mitään teihin koskevaa.
(Koettaa päästä irti).
DIETRICH. Näytä se!
THUSNELDA. En!
DIETRICH. Sun täytyy!
THUSNELDA. En millään ehdolla.
DIETRICH. Koetappas päästä irti!
THUSNELDA. Laskekaa!
DIETRICH. Kyllä; kun vain annat kolme suudelmaa lunnaiksi!
THUSNELDA. Minä rukoilen!
DIETRICH. Turha vaiva!
THUSNELDA. Pitääkö mun huutaa apua? Tahdotteko toimittaa ikävän
kohtauksen?
DIETRICH. Älä ole olevinas, enpä suo laskekkaan!
Kolmas kohtaus.
Entiset. Iduna (vasemmalta).
IDUNA. No mutta, Dietrich, häpeä nyt toki!
DIETRICH (päästää Thusneldan, raa'asti). Minkätähden sinä jokapaikkaan
hiivit jälkeeni!
IDUNA. Hiivit? Ken on hiipinyt?
DIETRICH. Sinä, sinä juuri; -- sinä pidät erinomaisen paljon
päällekantajan ammatista, sinun suurin riemusi on kannustella minua.
IDUNA. Tuohon min'en vastaa mitään.
Neljäs kohtaus.
Entiset. Adelgunda (vasemmalta).
ADELGUNDA. Mikä täällä? Riita ja tora? -- Enkö saa vastausta? Onko
koskaan kuultu mokomaa: Siskot torelevat keskenänsä lakkaamatta? Iduna,
sinä olet varmaankin syypää?
IDUNA. En, äiti, minä olen viaton.
ADELGUNDA. No, kerro sitten, minä tahdon kuulla, mitä tapahtunut on.
DIETRICH. Anna olla sillään, äiti, siit'ei maksa puhuakaan.
ADELGUNDA. Ei, poikani, Iduna on mokoma kelvoton kappale; hänen pitää
vihdoinkin oppia osoittamaan asian-mukaista kunnioitusta vanhemmalle
veljelleen. Mikä oli asia siis? Sano, Iduna!
IDUNA. Jos sitä niin ankarasti vaadit, niin kun minä tulin tänne,
tahtoi Dietrich väkisin suudella Thusneldaa.
DIETRICH (hävyttömästi). Noo -- leikillä vain!
ADELGUNDA. Sitä en olisi luullut sinusta, poikani!
DIETRICH. Kaikkia vielä! Olenhan minä ylioppilas!
THUSNELDA (on perällä järjestänyt pöytää, aikoo nyt mennä).
ADELGUNDA (ilkeästi). Tekisit parhaiten, Thusnelda, jos et loisi
nuorille miehille tilaisuutta sopimattomiin leikkeihin!
THUSNELDA (seisahtuu, jalosti), Minä? Tilaisuutta, armollinen rouva?
ADELGUNDA. Niin! Mokomia miehet eivät tohdi, ellei tyttö heitä niihin
houkuttele!