Tyttö rouva Thatcherin mökillä.
"Jos Elma tyytyisi käymään mökkilöissä silloin tällöin, joskus
pistäytyen kylän koulussakin, en sitä suinkaan pahoittelisi", lausui
lady Alfreton valittelevalla äänellä muutamia viikkoja myöhemmin. "Se
on aivan tavallista maalla, ja vaikken itse juuri sellaista harrasta,
on minulla useita ystäviä, jotka usein käyvät talonpoikain majoissa.
Mutta Elma on tosiaan jokseenkin väsyttävä, lapsi-parka! Hänellä on
taipumusta juosta tuollaisten omituisten puolivillaisten ihmisten
perässä, jotka eivät kehenkään kuulu; ja vaikka tiedän, että hän
siitä luopuisi, jos sanoisin sitä tahtovani, on kuitenkin vaikeata
saada hänet ymmärtämään asemaa. Hänellä on aina joku oivallinen syy
tuttavuuden tekemiseen tämän tai tuon kanssa; ja hän on niin tunnokas
hankkimaan edeltäpäin minun suostumukseni -- Juliet ei varmaan koskaan
ole ollut läheskään yhtä tunnokas", lisäsi hän ohimennen, -- "että
tuskin osaan häneen suuttua. Mutta mitä minun on tehtävä, jos tätä
jatkuu?" Tässä puhuja kohotti kulmakarvaansa ja vilkaisi poikaansa.
Hänellä ja Piersillä oli varsin usein tapana keskustella Elmasta näinä
aikoina.
"Minkä kepposen hän nyt on tehnyt?" kysyi Piers.
"Hm, kepposen? Kepposeksi sitä tuskin voi nimittää. Mutta kerronpa
sinulle. Tiedät sen sievän, huvilantapaisen mökin kuusamakujan
varrella, rouva Thatcherin mökin -- sen, jonka edessä on vihreä veräjä?"
"Tiedän."
"Rouva Thatcher vuokrailee sitä suvikuukausina kesävieraille, ja
varsin hyvät suojat siellä onkin. Ne näkyvät olevan aina täynnä.
Kuljen usein sitä tietä; ja tänä kesänä olen aina siitä ohimennessäni,
jos ilma on kaunis, huomannut sairaan tytön istumassa tuolissa
ulkona sievässä puutarhassa. Milloin on vähänkin viileämpi, hänet
näkee kaariakkunassa. Mökkihän on niin lähellä tietä, ettei voi olla
katsomatta suoraan sisälle. Ehkä en kuitenkaan olisi tyttöä pannut
merkille, ellei Elma olisi kiinnittänyt häneen huomiotani ja aina
ohikulkiessamme huudahtanut: 'Kah, siellä hän on!' Täten tyttö vihdoin
oli herättänyt mielenkiintoa meissä molemmissa. Oli tosiaan aivan
lystikästä; sillä jos Elma sattui kulkemaan yksinään -- mökkihän on
pappilan tiellä ja Elma voi kävellä sinne yksinään, pappila kun on
niin lähellä omaa porttiamme... No niin, ellen ollut Elman matkassa,
oli hänellä aina tapana ilmoittaa minulle, oliko tyttö sisällä vai
ulkona, ikäänkuin asia olisi ollut aivan erikoisen tärkeä! No, minä en
tosiaan voinut välttää, että minussa heräsi mielenkiintoa", jatkoi lady
Alfreton nauraen. "Tiedäthän, kuinka Elma voi herättää harrastuksemme
vastoin tahtoammekin; ja niin järjettömältä kuin se kuulostaneekin,
epävakaisella ilmalla usein yllätin itseni miettimästä, voiko tuo
tyttö, josta en tiennyt kerrassaan mitään, istua ulkosalla vai eikö."
Piers nyökkäsi tarkkaavaisuuden merkiksi.
"Kaikki tuo ei kuitenkaan mitään haitannut", jatkoi hänen äitinsä; "se
oli pientä viatonta leikkiä Elman ja minun välilläni, enkä ollenkaan
aavistanut sen muuttuvan miksikään muuksi. Mutta ajattelehan! Noin
viikko sitten Elma pyrähti sisälle punehtuen, kuten tiedät hänen
punehtuvan, milloin hänellä on jotakin erityistä sanottavaa, ja
ehdotti, että kävisin rouva Thatcherin huvilassa asuvan tytön äitiä
tapaamassa! Minun täytyy Elman puolustukseksi myöntää", jatkoi puhuja,
"että hän oli hankkinut joitakin tietoja tuosta väestä: olivat
luullakseni herra Bryantin, uuden kappalaisemme sukulaisia. Hän on
oivallinen nuori mies, jonka tänne pääsemistä sir Thomas suuressa
määrin avusti, -- mutta siitä kai ei johdu, että meidän on otettava
_kaikki_ herra Bryantin serkut ja heimolaiset satulaamme? Kävi sitten
selville, että Elma oli tavannut potilaan -- 'meidän tyttömme', kuten
hän sanoi -- pappilassa sinä iltapäivänä ja, sanalla sanoen, oli tehnyt
tuttavuutta hänen kanssaan, aivan tosissaan kuvitellen, että minä siitä
riemastuisin ja innostuisin yhtä paljon kuin hän itsekin! Mitä saatoin
sanoa? Olisi ollut julmaa ilmaista hänelle toivovani, ettei hän olisi
mihinkään sellaiseen ryhtynyt. Siitä pitäen on siis ollut vierailuja
ja vastavierailuja, kirjojen lainailuja ja kukkien lähettämisiä, -- ja
vaikka minä itse en suostunut sinne menemään, sillä minä sanoin Elmalle
nimenomaan, ettei minun sopinut käydä rouva Thatcherin vuokralaisten
luona, -- jos nimittäin yhtenä kesänä kävisin, odotettaisiin sitä
minulta seuraavanakin ja aina vastedes, -- niin en kuitenkaan tahtonut
kieltää häntä käymästä. Kunnon ihmisiä ne kyllä ovat..." ja rouva
vaikeni tarkatakseen, mitä kuulijansa ajatteli.
"Elma käy siis nykyisin heidän luonansa?" oli kuitenkin kaikki, mitä
Piers virkkoi.
"Niin, hän sai Julietin eräänä päivänä mukaansa", myönsi lady
Alfreton. "Sanoin sisarellesi, että hänen oli parasta mennä ja että
hän voisi esittää jonkinlaisen anteeksipyynnön minun puolestani
-- en ole nykyisin oikein voimissani ja olen aivan uupunut pitkän
seurustelukauden jälkeen kaupungissa. Kun siis Juliet näkyi
kernaastikin lähtevän Elman mukaan -- kaikkeenhan hän on valmis
saadakseen huvitusta, -- minäkin ajattelin, että hän voisi tuon pienen
huomaavaisuuden osoittaa."
"Sinä olet melkoista parempi kuin miltä tahtoisit näyttää, äiti hyvä."
"Mitä?" huudahti lady Alfreton, joka ei ollut uskoa korviaan. Viime
osan puheestaan hän oli vartavasten haastellut pyytääkseen peitetyin
sanoin anteeksi pojaltaan, jota hän melkolailla kunnioitti ja pelkäsi,
tätä ennenkuulumatonta kohteliaisuutta hänen itsensä ja tyttärensä
puolelta.
"Nyt alamme edistyä paremmin", jatkoi Piers verkalleen. "Jos Elma
näyttää tietä ja me seuraamme hänen jälkiänsä, ehkä vielä pelastamme
nimemme täällä maaseudulla. Etkö huomaa, äiti -- mutta ei, luullakseni
et sitä huomaa tai et ainakaan ole vielä tähän asti huomannut, -- että
perheemme ei ole paikkakuntalaisten suosiossa? Ja miksikä olisikaan?
Me emme koskaan tee mitään kenenkään hyväksi. Emme koskaan välitä
naapureistamme missään muodossa..."
"Ka, Piers, me kutsumme heitä..."
"Vaalipäivällisille ja vaalitanssiaisiin. Emme _nimitä_ noita
oivallisia juhlia sillä nimellä; mutta vieraamme tietävät ja me
tiedämme ja kaikki tietävät heidän tietävän, mikä niiden oikea
tarkoitus on. Sinä käyt kerran vuodessa ympäri pitäjää jakamassa
kortteja isän laatiman henkilöluettelon mukaan; mutta ellei joku
ääni ole jotakuinkin tärkeä, et mene ainoankaan täkäläisen asumuksen
lähettyville."
"Menen toki -- käynhän minä pappilassa..."
"Oh, pappilassako? Niin, kirkkoherra on jokamiehen mies. Ei näyttäisi
säädylliseltä olla huonoissa väleissä pappilan väen kanssa -- mutta
onko ketään muita? Ajattelehan sitä, äiti, sillä minä olen niin
tehnyt omassa mielessäni ja olen melkein varma, että sellaista _ei
ole_. Onko ketään, kysyn, jonka kanssa meillä voisi sanoa olevan
minkäänlaista kevyttä, hauskaa, naapurillista kanssakäymistä? Muissa
maakartanoissa käydessäni tapaan kaikenlaisia miellyttäviä ihmisiä --
en tarkoita muodikkaita ihmisiä -- en tarkoita, että heillä kaikilla on
lontoolaiset puheenparret kielellään ja että he tuntevat pääkaupungin
seuratavat kuin viisi sormeansa, -- mutta hauskoja, järkeviä, hyvin
kasvatettuja ihmisiä, tuhat kertaa paremmin kasvatettuja kuin monet,
joita tapaamme 'hienoston piireissä' -- ja kysyn taaskin, miksei niitä
täällä meillä näe? Miksi meidän täytyy katsella Towersia jonkinlaisena
autiona saarena, ellemme voi täyttää sen suojia vertaisillamme
kaupunkilaisilla? Miksi...?"
"Mutta, rakas Piers, tiedäthän... minä... tiedäthän kyllä, etteivät
maalaisnaapurit juuri ole -- huvittavia?"
"En tosiaankaan tiedä; minä en tiedä heistä mitään. Alan toivoa
tietäväni. Olemme mielestäni olleet hupsuja kaiken aikaa"; ja hän
vaikeni synkkänä.
"Äiti ja tytär tulevat tänään iltapäivällä puutarhaan kävelemään",
mutisi lady Alfreton näennäisen aiheettomasti palaten aikaisempaan
aineeseen; mutta todellisuudessa se johtui hämmennyksestä, minkä tämä
outo ja odottamaton pommitus oli aikaansaanut. "Juliet sanoi, että se
hänen mielestään oli ystävällistä, ja he näkyivät olevan mielissään.
Tarjoamme kai heille teetä -- ajattelen?" -- Hetkistä aikaisemmin hän
ei ollut ajatellut mitään sellaista, olipa ennen kutsuun suostumistaan
pannut ehdoksi, että itse saisi kokonaan jäädä pois näyttämöltä; mutta
nykyisessä yhteiskunnallisessa ilmakehässä oli jotakin, mikä sai hänet
muuttamaan aikaisempaa päätöstään. "Aivan niin, Piers, jos luulet, että
jotakin voidaan tehdä?" lisäsi hän tunnustellen.
"Siinä en näe mitään esteitä, äiti."
"Mutta kuinka -- millä tavoin?"
"Sinä sen tiedät paremmin kuin minä; tai oikeastaan olemme kaikki yhtä
tietämättömiä."
"Mitä meidän sitten on tehtävä? Kuinka meidän on aloitettava? Luulen...
niin, luulen sanoissasi olevan jotakin perää. Sir Thomas onkin
viimeiseltä usein vihjaillut siihen suuntaan; mutta minä... tosiaan,
kun olen täältä niin paljon poissakin..."
"Miksi sinä sitten olet niin paljon poissa? Siinä piilee koko asian
ydin. Jos sinulla olisi enemmän _mielenkiintoa_ tähän seutuun --
ja varmaan se on kyllin kaunista ja kyllin hauskaa, -- jos kävisit
tiluksillasi ja katselisit puutarhojasi..."
"Mutta mihin sitten seuraelämä jäisi!" huudahti aatelisrouva
lohduttomasti. "Kaiken maailman pellot ja puutarhat eivät korvaa
minulle ihmisolentoja, joiden kanssa vai haastaa ja seurustella."
"Juuri siihenhän koetankin löytää apua. Hanki tuttavia täältä;
perusta kotisi tänne; älä katsele tätä vanhaa sukukartanoa kuin
mitä hätäsoppea, johon paremman puutteessa voi paeta, kun ei muuta
ole tarjolla. Suostuttele isä -- luullakseni hänet voi taivuttaa --
hylkäämään ulkomailla talvehtiminen..."
"Hyväinen aika!"
"Ja olemaan lähtemättä niin aikaisin vuodesta pääkaupunkiin..."
"Voi _hyväinen_!"
"Viettäisitte edes puolet ajastanne omassa kauniissa kodissanne,
koettaisitte mieltyä siihen, tutustua sen suloihin ja rakastaa sitä.
Se, äitiseni, on minun neuvoni; ja vaikka se sinua kummastuttanee, niin
huomaisit sen hyväksi, kunhan vain sitä koettelisit."
"Entä sinä?" kysyi hänen äitinsä äkkiä. "Mitä sitten sinä aikoisit
tehdä? Jos -- jos me ryhtyisimme muuttamaan elämäntapojamme
ehdottamaasi malliin, uhraisitko sinäkin jotakin? Näkisimmekö sinut
useammin parissamme kuin tätä nykyä? Talvehtisitko sinä täällä
kanssamme?"
Nuori mies mietti kotvan aikaa.
"Ah, arvasinhan, ettet sitä tekisi, Piers!"
"Olet väärässä, äiti; minä pysähdyin vain harkitsemaan. Ei riittäisi
mitkään puolinaiset toimenpiteet, näetkös. Jos päättäisimme asettua
vakinaisesti tänne asumaan, olisi meidän elettävä toisenlaisten
ihmisten parissa ja heidän tavallansa. Minä toisin metsästyshevoseni
Leicestershirestä tänne, isä saisi teettää lisärakennuksen talliin;
minä kävisin metsästämässä ja kutsuisin vieraita eräretkille; ja sinä
kiertäisit Julietin kanssa talosta taloon, harrastaen kaikkea ja ottaen
osaa kaikkiin paikkakunnan rientoihin."
"Epäilemättä se olisi parempi kuin olla mihinkään osaa ottamatta." Lady
Alfreton alkoi itsekin ilahtua tästä ajatuksesta.
"Ja joulun aikaan meidän ei pitäisi tyytyä lähettelemään vain
raha-avustuksia ja villapeitteitä, vaan meidän tulisi olla täällä,
täällä kaiken kansan keskuudessa kestiten ja juhlien. Rikkaiden ja
köyhien parissa, eikö niin? Tilallisten ja tilattomien?"
"Ni-in... niin kai."
"Ja -- mutta luulen sinun käsittävän. Se on siis sovittu. Jos sinä ja
isä pidätte asiaa kokeen arvoisena, niin minä tahdon ryhtyä kanssanne
yksiin tuumiin. Puhu siitä hänelle. Minusta koko elämänohjelmamme
kaipaa uudistusta, emmekä voi aloittaa liian aikaisin."
Sitten hän pysähtyi ja lisäsi puolittain hymyillen: "Mutta minusta
näyttää, että oletkin jo aloittanut."
"Aloittanut? Kuinka?"
"Katso tuonne." Hän viittasi ikkunan edustalla oleviin kukkaslavoihin,
joiden väliin verkalleen pyöritettiin kylpytuolia pienen ryhmän
astuessa vieressä.
"Oh, ne ovat Elman suosikkeja!" huudahti lady Alfreton ikäänkuin
hätääntyneenä. "Hyväinen aika! No, olenpa iloinen, että iltapäivä on
näin kaunis. Tyttö ei olisi voinut tulla, ellei olisi kaunis ilma,
tiedäthän. Lääkäri on sanonut, ettei hän saa koskaan mennä ulos, jos
on vähänkään sateen uhkaa. Mutta tänään siitä ei ole pelkoa -- ja
kukkaslavat ovat tosiaan ihanimmillaan. Tuo on siis tytön äiti", lisäsi
hän teeskentelemättömällä mielenkiinnolla. "Vaimo-raukka, hennolta
näyttää hänkin. Minä... Juliet on siellä... mutta ehkä minunkin pitäisi
mennä. Kaiketi se olisi heistä kohteliasta. Luulenpa, että menen hänen
luokseen. Menenkö, Piers?"
"Ah, äitiseni, enkö sinulle sanonut, että olet parempi kuin miltä
tahtoisit näyttää?" virkkoi Piers aivan sydämellisesti. "Tule pois!" Ja
rouvan äärettömäksi kummastukseksi hän lisäsi: "Minä lähden mukaasi."