"Olin kiitollinen, ettemme olleet mitään ottaneet mukaamme!"
Vihdoin neiti Exeterin koulussa lukuvuosi päättyi, ja Elma oli vapaa.
Tietenkin hän suoraa päätä riensi Park Lanen taloon; ja nyttemmin
pidettiin päätettynä asiana, että hän lähtisi setänsä ja tätinsä
mukana näiden maahuvilaan ja todella asuisi heidän kanssaan tai heidän
hoivissaan, kunnes luvut jälleen alkaisivat.
Mutta vaikka oli elokuun ensimäinen päivä, pidätti sir Thomas
Alfretonia kaupungissa tärkeä väittely parlamentissa; ja lady
Alfreton mieli viettää kaksi viikkoa meren rannalla, ennenkuin
asettuisi B:n kreivikuntaan. Juliet oli lupautunut viikon kestävälle
huvipurjehdukselle Cowes'iin, ja Piers tunsi taipumusta omin päin
samoilla tuntemattomille tienoille. Elma tuskin saattoi yksinään jäädä
kaupunkiin setänsä kanssa ja kuitenkin...
Kysymys oli vasta esiintynyt, kun siihen ja tuli vastaus.
"Minä olen saanut kutsun", ilmoitti nuori vieras omaan sievään tapaansa
punehtuen; Elma punehtui aina, kun hänellä oli jotakin kerrottavaa
itsestään tai omista hommistaan. "Minua... minua pyydettiin kysymään
tädin mieltä asiasta. Mabel haluaa, että menisin heidän luokseen
näiksi kahdeksi viikoksi, jotka te olette poissa. Minä sanoin kysyväni
tädiltä."
"Ah niin, herttuakin on kaupungissa", huomautti sir Thomas.
"Juuri parahiksi!" huudahti lady Alfreton. "Ihanaa! Onpa tuo ystävyys
kehittynyt oikein onnelliseen suuntaan." (Mabel oli nyttemmin päässyt
jälleen suosioon, ja ajelumatka oli unohdettu.)
"Tietysti sinun tulee mennä, Elma; tietysti. Kirjoita heti myöntävä
vastaus -- tai maltahan, minä itse vien sinut Mertounin taloon tänä
iltapäivänä. Voin mennä sinne yhtä helposti kuin minne muualle tahansa,
ja jo kohteliaisuus velvoittaa minut niinkuin sinutkin kiittämään
herttuatarta. Erittäin ystävällinen ajatus. Ja juuri sopivaan aikaan
todellakin. Sinä olet onnen tyttö, Elma; te kaksi, sinä ja Mabel,
kaiketi tanssitatte herttuatarparkaa aikalailla. Mutta herttuatar
pitää siitä. Kunhan vain ne hänen vanhemmat tyttärensä jättäisivät
hänet rauhaan, niin hän olisi täysin onnellinen Mabelin vallan alla.
Hänen autuaallinen ilmeensä aina huvittaa minua", jatkoi lady Alfreton
nauraen, "kun hän on päässyt niistä kaikista aivan eroon ja saa olla
kolmisin herttuan ja Mabelin kanssa. Poloiset ihmiset, kun eivät kykene
hallitsemaan omia lapsiansa!"
"Pyh!" hymähti Piers.
"Sinä tarvitset hiukan uusia vaatteita, Elma", jatkoi täti mitä
parhaimmalla tuulella; "emme saa sallia nuoren sukulaisemme esiintyä
pienenä hamsuna, kun hän on vieraissa. Kai meidän täytyy taas mennä
rouva Whiten luo. Et ole koskaan näyttänyt niin sirolta missään muussa
puvussa kuin siinä, jonka sait tanssiaisiin. No, voimme matkalla
poiketa hänen luokseen, ja aineet ja työpalkka voidaan panna minun
laskuuni. Mitä otollisimpaan ja sopivimpaan aikaan saapunut kutsu, se
täytyy minun sanoa."
Ja niin ajatteli Elmakin, kun hänet muutamaa päivää myöhemmin
toimitettiin Mertounin taloon.
"Luulen, että minulla on jotakin puuhaa, mikä sinua viehättää,
Elma", virkkoi Mabel heti kun tytöt olivat kahdenkesken. "Se on
juuri sellaista omituista, mistä _sinä_ pidät -- sillä sinähän olet
jokseenkin omituinen tyttö, niinkuin aina olen sanonut. Mutta eipä
väliä; mehän sovimme nykyisin mainiosti yhteen. Ja voimme sanoa
toisillemme, mitä tahdomme, eikö niin? Ka, sinä et laisinkaan arvaa,
mihin haluan mennä jälkeen puolenpäivän!"
"Sano se sitten", vastasi Elma, ripeästi katkaisten gordilaisen solmun.
"Minä olen valmis lähtemään _mihin hyvänsä_ tänä iltapäivänä!" lisäsi
hän tanssien pitkin huonetta. "Kuinka ihanaa on olla täällä, olla
juuri sinun kanssasi tässä hauskassa, isossa, viileässä talossa ilman
läksyjä, opettajattaria tai ketään muita! Lähdemmekö kaksin vai jonkun
muun kanssa?"
"Ihan kaksin, omilla kärryilläni",vastasi Mabel. "Tommy istuu takana.
Tommy on kotoisin sieltäpäin kuin mekin, näetsen, ja olemme tunteneet
hänet siitä asti, kun hän oli tuon mittainen" -- osoittaen kädellään.
"Sanovat, että olen aivan turvassa hänen kanssaan. Hän on maailman
parhain ja luotettavin Tommy. Ja sitäpaitsi hän tuntee Lontoon
päästä päähän. Hän tietää, mihin me tänään menemme", nyökkäsi Mabel
salaperäisesti. "Tarkoitan, että hän tuntee paikan ja tietää, minkä
kautta sinne ajetaan."
"No?" virkahti Elma tavattoman jännittyneenä.
"Me lähdemme Addison Roadille -- Addison Roadille Kensingtoniin. Kah,
oletko nyt sen viisaampi?"
"En rahtuakaan."
Mutta ennenkuin puoli tuntia oli kulunut, oli Elma jo sentään paljoa
viisaampi. Mabel kertoi nyt innokkaasti sveitsiläisestä pastorista ja
tämän perheestä; kaikki hänen parhaat tunteensa olivat herkistyneet
hänen kuultuaan mademoisellen selostuksen tekemästään vierailusta,
josta viime luvussa oli puhe. Ja niin elävästi oli opettajatar
kuvaillut köyhien, kotiinsa ikävöivien, pettyneiden muukalais-poloisten
alakuloisuutta, noiden muukalaisten, jotka mielikuvituksensa
hehkuvärein maalaamastaan lomamatkasta olivat saaneet varsin vähän
hyötyä ja nyt vain toivoivat olevansa kaukana tästä suuresta, kuumasta,
meluisasta kaupungista ja pääsevänsä takaisin omiin rauhallisiin
laaksoihinsa, omien yksinkertaisten tuttaviensa pariin -- niin elävästi
hän oli sitä kuvaillut, ettei Mabel senjälkeen ollut mitään muuta
tehnyt kuin öin päivin sitä mielessään harkinnut.
"Tyttärillä ei ole ristinsielua puhetoveriksi sen jälkeen, kun heidän
isänsä aamulla lähtee -- ei ainakaan usein", vakuutti hän. "Heidän
englanninkielensä on jokseenkin hyvää, sanoo mademoiselle, mutta he
hiukan arastelevat sitä puhua. Ja tänne piti saapua erään toisen
pastorin rouvineen samaan aikaan, ja he olisivat pitäneet huolta näistä
ja näytelleet heille kaupunkia, mutta viime hetkessä niiden toisten
matkalle tulikin este. On täällä eräs ranskalainen, joka silloin
tällöin käy heitä tervehtimässä; mutta hän pääsee toimestaan ainoastaan
iltaisin, ja juuri iltaisin kaivataan vieraita vähimmin. Silloin voi
isä olla tyttäriensä parissa; ja tavallisesti hän vie heidät kävelylle
tai johonkin -- mutta päivin he ovat aivan yksinään. He saapuivat
kuukauden ajaksi, ja heillä on vielä viikko jäljellä, ihmis-paroilla!"
"No, meidän on tehtävä voitavamme tämän viikon kuluessa", virkkoi Elma
hilpeästi. "Meidän on otettava selville, mistä he pitävät, niin sitten
voimme hommailla."
"Onko ranskankielesi mukiinmenevää, Elma?"
"Oh, osaanhan minä haastaa -- sellaista kuin se sitten on. Meidän on
puhuttava ranskaa neiti Exeterin opistossa, kuten tiedät. Aina ranskaa
koulutunneilla."
"Se on hyvä asia; minun ranskani on kamalaa. Totta puhuen, yksi syy,
miksi halusin saada sinut mukaani, olikin, että ajattelin sinun
huolehtivan puhumisesta."
Tietysti Elma tirskui ja antoi takaisin, ja Mabel puolustelihe ja
vakuutteli; mutta molemmat olivat liian kiintyneet tehtäväänsä
välittääkseen toistensa sanoista. Kääsit ajettiin esille, ja tytöt
läksivät matkaan.
Meiltä ei riitä tilaa vierailun kaikkien pienten yksityiskohtien
kertomiseen. Ennen lähtöä Mabel oli ottanut esille toisen valmiiksi
varatun hedelmävasun, mikä oli aiottu lahjaksi pastorin perheelle,
mutta epäilyttävä varjo hänen ystävänsä otsalla pysähdytti hänet
kysäisemään, mitä se mahdollisesti merkitsi.
"Ajattelen... etkö sinäkin?... että kun menemme vieraisille, todellakin
vieraisille nuorten... meidänlaistemme nuorten neitien luo", vihjaili
Elma, "älähän suutu, Mabel... tarkoituksesi oli perin ystävällinen...
mutta, näetkös, oli sentään hitusen eroa, kun mademoiselle vei lahjan.
Hän saattoi viedä mitä tahansa. Mutta me... minusta tuntuu, ettemme
menettele siinä ihan oikein. Tiedän kyllä, että he tavattomasti
pitäisivät näistä hedelmistä", lisäsi hän nopeasti, "ja kukkaset
ovat myöskin niin ihania; mutta kenties he _sielussaan_ näkisivät
kernaammin, että saapuisimme ilman lahjoja, vain istuisimme heidän
parissaan ja juttelisimme heidän kanssaan nyt tänään. Sitten ensi
kerralla..."
"Ka, taidatpa olla oikeassa", virkkoi Mabel vilkaisten kaihomielin
vasuun. "Sinä näyt ymmärtävän ihmisiä, minä en. Kaikki sanovat,
että minä teen virheitä ja puhun sopimattomia. Mutta sinä opastelet
minua, Elma, ja kasvatat minusta vielä ihmisen. Joka tapauksessa
menemme siellä käymään"; ja hän oli hypähtänyt ajajan istuimelle
varsin iloisena. Täytyy myöntää, että Mabelilla oli hyväntahtoinen,
jalomielinen luonne.
Eikä hän hetkeäkään epäillyt, kumpi heistä kahdesta oli ollut oikeassa,
sitten kun he olivat istuneet pastorin asunnon pieneen päivänhohteesta
häikäisevään, tomuiseen tupaan. Nuoret neitoset valtasi melkoinen
kummastus, ja hiukan he arastelivatkin. Tulijain täytyi selittää,
keitä olivat ja miksi olivat saapuneet. Mabelin oli juteltava paljon
mademoiselle Lotourista ja Elman vakuuteltava olevansa Mabelin hyvä
ystävä. Sanalla sanoen, jos heidän olisi täytynyt pyytää anteeksi
hedelmä- ja kukkavasun tuonnista samalla kuin omaa tungetteluaankin --
sillä tungettelijoiksi he melkein tunsivat itsensä nuorten emäntäinsä
puolittain loukkaantuneiden katseiden edessä, -- olisi se ollut vallan
liian paljon.
"Olin tosiaan kiitollinen, ettemme olleet ottaneet mitään mukaamme!"
huudahti Mabel jälkeenpäin. "Tyttö-parat vilkuivat meitä aivan
vihaisesti, kunnes he käsittivät. Kaiketi he ajattelivat, ettei meillä
ollut mitään asiaa sinne. Ja kovin nolostuneilta ja yrmeiltä he tosiaan
näyttivät. He olivat hirveän noloja ja tylyjä, eikö totta, Elma? Mutta
vihdoin me saimme heidät sulamaan. Pelkäsin, että se, jonka kanssa
sinä juttelit, hyrähtäisi itkuun! Pelkäsin tosiaan. Hänen silmänsä
olivat täynnä kyyneliä. Ja sitten hän rupatteli varsin hauskasti.
Minun puhetoverini sanoi, ettei hän eläissään ollut tuntenut itseänsä
viheliäisemmäksi. Ja tullessaan hän oli toivonut viihtyvänsä täällä
niin hyvin ja oli niin kauan ikävöinyt tälle matkalle! No, lohdutuksena
on edes se, että nyt he saavat hauskaa. Huomasitko heidän ilmettään,
kun sanoin, että ottaisimme heidät huomenna kaupungille mukaamme? Emme
voi saada äidin vaunuja tällä kertaa, mutta voimme saada kuomuvaunut
tai jotkut sentapaiset ajopelit. Kyllä Tommy sen järjestää. No, sitten
kun olemme käyneet Westminster Abbeyssä ja parlamentin alahuoneessa
-- älkäämme unohtako pyytää Robert-enoa hankkimaan meille lupaliput
-- heidän on määrä saapua tänne teelle -- vain sinun ja minun kera
opetushuoneeseen. Minä pyydän rouva Greenawaytä toimittamaan meille
oikeata _teejuhla_-teetä. Ja jälkeenpäin Tommy kyyditsee heidät
kääseillä kotiin. No, eikö tämä ole kaikin puolin oiva suunnitelma?"