Neiti Exeterin syntymäpäivä-ohjelma.
Oli neiti Exeterin syntymäpäivän aatto, ja vanhan hyvän tavan mukaan
oli tätä tärkeätä tapausta vietettävä täydellisellä lupapäivällä.
Sitäpaitsi oli vanhastaan totuttu siihenkin, että päivää juhlittiin
yhteisesti. Koko koulun valtasi riemukas tunnelma, ja jokaista muuta
säveltä, vaikkapa aivan sopusointuistakin, olisi pidetty soraäänenä.
Tämä jälkimäinen jyrkkä sovinnaistapa oli kuitenkin vain ääneti
edellytetty eikä avoimesti julistettu tosiasia. Niin, pikemminkin
käsitettiin se yllätykseksi neiti Exeterille kuin päinvastoin.
Tuon merkkipäivän aamun valjettua neiti Exeter, selostettuaan oman
ohjelmansa, säännöllisesti lisäsi, ensin aloitteeksi rykäistyänsä,
tähän tapaan: "Mutta jos joku mieluummin viettää päivän omien
ystäviensä parissa, hän toivoakseni ymmärtää, että hän on aivan vapaa
menettelemään niinkuin hänelle itselle on mieluisinta", jonka jälkeen
hänellä oli tapana kehoittavasti vilkaista ympärilleen ja pysähtyä
vastausta odottamaan.
Mutta mitään vastausta mainittuun suuntaan ei koskaan kuulunut.
Vaikka joku kiittämätön jöröttelijä sisimmässä sydämessään olisi
halunnutkin poistua toisten parvesta ja viettää päivänsä erillään
juhlivasta joukosta, olisi se kuitenkin ollut enemmän kuin hän olisi
rohjennut sanoin tunnustaa. Suuttumus ja moite -- jopa ikuinen häpeäkin
-- olisi langennut hänen osakseen.
Sillä tiedettiin hyvin, että tämä vuoden suuri päivä oli rakas neiti
Exeterin sydämelle ja että hän silloin teki parhaansa kestitäkseen,
miellyttääkseen, huvittaakseen ja tyydyttääkseen jok'ainoata
suojattiaan ja että hän samaten piti arvossa ponnistuksilleen
osoitettua tunnustusta ja kiitollisuuden vastakaikua niiden sydämissä,
joiden hyväksi hän uurasti.
Syntymäpäivä -- syntymäpäivää mainittaessa tiedettiin aina, _kenen_
syntymäpäivää tarkoitettiin -- oli vuoden ainoa tilaisuus, jossa
pieni johtajatar päästi tunteensa valloilleen oikealla naisellisella,
hellällä, myrskyisellä tavalla; se oli ainoa hänen luontaisesti
seuranhaluiselle taipumukselleen sallittu tilaisuus, jossa hän haitatta
holhousvelvollisuudelleen tai kurinpidolle voi antautua tuhlailevan
vierasvaraisuuden iloon. Tunnit vaihtuivat, säännöt viskattiin tuuleen
tänä ainoana päivänä vuodessa.
Nautittiin myöhäinen aamiainen eli murupuolinen -- oikeammin sarja
aterioita, sillä jokainen otti mitä halusi ja mihin aikaan halusi.
Teekupit olivat asetetut pienille tarjottimille eri aikoina pöydän luo
saapuvia ja sen luota poistuvia kotoisia vieraita varten. Päivällistä
ei syöty ensinkään, vaan sensijaan myöhäinen illallinen, uhkea
illallinen, joka tarjottiin vasta puoli yhdeksältä ja siis aivan
poikkesi opiston säännöllisestä päiväjärjestyksestä. Juhlapöytä oli
koristettu mitä ihanimmilla kukkasilla ja runsaasti varattu vuodenajan
herkuilla. Jokainen tunsi, että tämä iltahetki kruunasi kaiken, sillä
kuiskailtiin, että neiti Exeter näitä pitoja järjestäessään oli antanut
mitä auliimpia ja tuhlailevimpia määräyksiä. Siitä ei kukaan laitoksen
oppilas, vanha tai nuori, olisi tahtonut jäädä pois, vaikka olisi mitä
saanut.
Kenties kukaan, joka ei tiedä, mitä merkitsee tottumus päivästä
päivään tai viikosta viikkoon tehdä joku määrätty asia määrätyllä
tunnilla -- elää määrättyjen sääntöjen mukaan, vaikkapa ne olisivat
oikeamielisimmän ja inhimillisimmänkin itsevaltiaan säätämiä, -- ei voi
oikein arvostella tuollaista pakosta vapautumisen tuottamaa sanomatonta
tyydytystä, vaikka se tapahtuu vain kerran tai aniharvoin, eikä
käsittää sankarittareni ja hänen koulutoveriensa voimakasta riemua, kun
heinäkuun viidennentoista päivän tullen kaikki säännöllinen järjestys,
mihin Haverstock Hillin kulmatalon asukkaat olivat tottuneet, kerran
vuodessa käännettiin ylösalaisin.
"Tuntuu siltä kuin heräisi uudessa, erilaisessa maailmassa", koetti
Elma selittää Mabel-ystävättärelleen. "Asia on näetkös tällä tavoin.
Silloin tällöin saamme koko päivän loman; tietysti on meillä lupaa
kuningattaren syntymäpäivänä; ja jos sattuu joku suuri yleinen
tapaus, neiti Exeter aina herttaisesti hymyillen lausuu: 'Mielestäni
en tällaisessa tilaisuudessa voi olla antamatta teille koko päiväksi
vapautta'. Mutta ne lupapäivät eroavat melkein yhtä paljon tästä kuin
ne eroavat lukupäivistä. Kaikki kiitämme ja riennämme täyttä vauhtia
pois johonkin perheeseen, mihin voimme mennä -- sukulaisten tai
ystävien luo tietenkin. Emme koskaan uneksikaan kotiin -- tarkoitan
kouluun -- jäämistä, jos meillä suinkin on muualle mentävää. Mutta
huomenna" -- sanoimme jo, että oli tuon merkkipäivän aatto -- "huomenna
on ilmassa sellainen tuntu" -- ja Elma ravisti innokkaana pieniä
touhukkaita olkapäitään, -- "on jotakin, mikä värähtää meidän kaikkien
ruumiissa ennenkuin aamulla heräämmekään; kuulemme ikäänkuin jonkun
äänen sanovan, että kaikki ajattelemme samaa ja tunnemme samaa; eikä
kukaan poistu omille teilleen, vaan kaikki yhdessä aiomme pitää
hauskaa parhaamme mukaan. Niin me tunnemme -- ja niin neiti Exeter
luullakseni tahtookin meidän tuntevan. Olemme niin innostuneita, että
varmasti heräämme aikaisin ja tuskin maltamme viipyä vuoteissamme
myöhäiseen aamiaiseen asti. Siitä huolimatta pidämme tuosta myöhäisestä
aamiaisesta: tuntuu niin muhkealta ja hienolta muiden ihmisten tapaan
kävellä alas murkinoimaan puoli kymmeneltä -- ja sitäpaitsi sanoo
neiti Exeter, että se estää meidät liiaksi uupumasta päivän lopulla.
Siis rukousten, aamiaisen ja lahjojen antamisen jälkeen -- niistä
lahjoistahan jo sinulle mainitsin -- neiti Exeter nousee, hymyillen
joka puolelle, kertoakseen meille, mitä _hän_ aikoo tehdä; me kaikki
saamme tehdä, mitä haluamme... Olemme sen jo aikoja sitten keskenämme
suunnitelleet, käsitäthän, ja hyvin luultavasti neiti Exeter sen arvaa,
mutta ei ole tietävinään ja ilmoittaa aluksi _oman_ ohjelmansa, kuten
hän sitä nimittää."
"Ja millainen se ohjelma on? Älä hyppää ylitse. Kerro minulle jok'ainoa
seikka", pyysi Mabel hartaasti ja aivan tosissaan; sillä tähän
mennessä hän, kuten tiedämme, oli alkanut tuntea teeskentelemätöntä
mielenkiintoa tyttöjen kohtaloihin ja tiesi paljoa enemmän Elman
pääasiallisista ystävistä ja tuttavista kuin heidän pelkät nimensä.
"Mitä neiti Exeter itse tekee?"
"Hän johtaa ostoksilla käyntiä, kuten hän sitä nimittää, aamusella.
Luullaksemme hän varaa syntymäpäiväkseen kaikki ostokset, mitä tietää
meidän tyttöjen haluavan; hänellä näkyy olevan niin paljon tehtävää,
ja käydään niin perin hauskoissa, huvittavissa paikoissa. Ajamme Bond
Streetin pitkin omnibuksella..." Elma pysähtyi.
"Omnibuksella -- niin", nyökkäsi Mabel (sanoakseen: "Tiedän
varsin hyvin, mitä omnibus on; olen nähnyt niitä, älä pysähdy
tietämättömyyttäni valaisemaan") -- "niin, omnibuksella. Sepä onkin osa
huvista. Usein ajattelen, kuinka mielelläni ajaisin omnibuksessa."
"Ka, minä en niistä pidä", tunnusti Elma vilpittömästi. "Ne
ovat hirveän kuumia, niissä saa päänkipua, ja muutamat niistä
tärskyttävätkin aika lailla -- mutta emmehän me koskaan osoita
tyytymättömyyttä; sillä tietysti neiti Exeter itse mieluummin ajaisi
sievissä avonaisissa vaunuissa; eikä hänellä tietenkään ole muuta
keinoa meidän kuljettamiseemme; ja syntymäpäivänään hän ehdottomasti
tahtoo maksaa kaikki jokaisen puolesta. Nousemme siis omnibukseen aivan
oikein; matkaa ei olekaan varsin pitkälti; ja päästyämme Marmorikaaren
luo meidän tarvitsee vain kävellä pois."
"Mutta lähtevätkö kaikki tytöt? Koko kouluko?"
"Oh ei, hyvä ystävä", virkkoi Elma hilpeästi. "Jokainen opettajatar
johtaa omaa joukkoansa, mikä yhtäälle, mikä toisaalle. Neiti Mordern
melkein aina haluaa nähdä tauluja, mutta ne, jotka lähtevät hänen
mukanaan, tahtovat ainakin Burlington Arcadelle. Mademoiselle Marie
taas vie joukkonsa ranskalaisiin myymälöihin ostamaan suklaatia ja
tekokukkia sekä pujahtaa puoli kahdentoista aikaan Rowille ratsastajia
katselemaan. Vaikkei kukaan sitä luulisi, on mademoiselle Marie
mielettömästi ihastunut hevosiin; hänen veljensä palvelee jossakin
ranskalaisessa rakuunarykmentissä."
"Mitäpä hänestä, Elma. Mutta etkö silloin mene mademoisellen kanssa?
Luulin sinunkin pitävän hevosista?"
"Ah kyllä, mutta minä olen mieluummin neiti Exeterin kanssa. Pysyn
hänen lähettyvillään kaiken päivää. Ne tytöt, jotka aamulla menevät
Rowille, tulevat sitäpaitsi myöhään ja väsyneinä kotiin, minkä jälkeen
he mieluimmin istuskelevat puutarhassa satukirjoja lukemassa. Ne ovat
tavallisesti pieniä tyttöjä. Vain neljä meitä vanhempia lähtee neiti
Exeterin matkaan, ja me palaamme jokseenkin aikaisin -- tarkoitan,
että olemme kaikki kotona kello kahden tienoissa, ja sitten vetäydymme
kaikki omiin suojiimme lepäämään päivän kuumimmiksi tunneiksi, kunnes
kello neljän tienoissa tuodaan teetä."
"Mitä? Teetäkö? Olettepa te aika herkuttelijoita!"
"Niin todellakin! Joka ovelle naputetaan, ja tarjotin..."
"Tarjotinko?"
"Ja kun se ehtii meidän ovellemme, Henriettan ja minun, me hypähdämme
ylös ja huudamme: 'Sisälle, Mary! Mitä siellä on, Mary?' ikäänkuin
emme ollenkaan aavistaisi! Sillä osa iloa onkin siinä, ettei mitään
ole _sanottu_, näethän. Sitten Mary selittää: Neiti Exeter ajatteli,
että kuppi teetä virkistää nuoria neitejä, ennenkuin jälleen menette
ulos, ja olkaahan hyvät ja valmistautukaa lähtemään neljännestä vaille
viisi'."
"Ja mihin teidän sitten on lähdettävä?" sanoo Mabel.
"Puistoon. Puistoon päivän muodikkaimmalla tunnilla. Ajattelehan,
Mabel! Käymmehän me, minä ja sinä, siellä siihen aikaan kotiväkemme
kanssa; mutta neiti Exeter tyttöineen tekee sen ainoastaan tuona
päivänä. Ja on perin hauskaa mennä kaikki yhdessä ja mennä samaan
aikaan kuin muutkin ihmiset, eikä saapua kävelyltään juuri päivän
herttaisella, vilpoisella hetkellä ja istua ikävään päivällispöytään
silloin kun kaikki hienoimmat ihmiset lähtevät ulos jälleen."
"Mutta en käsitä, miksei neiti Exeter pidä samoja _tunteja_ kuin
mekin", huomautti Elman kuuntelija varsin luonnollisen tietämättömänä.
"Jokainen voinee toki syödä päivällistä milloin haluaa, tulla kotiin ja
lähteä ulos milloin haluaa, kun vain asiansa siten järjestää."
"Oh, se ei laisinkaan kävisi päinsä koulussa" -- Elma pudisti viisaana
päätänsä, -- "ei laisinkaan. Koulussa on otettava huomioon kaikenlaisia
seikkoja; emmekä siitä tuskittelekaan, kun kerran olemme siihen
oikein tottuneet. Talvisin emme siitä ensinkään välitä; on rattoisaa
ja kodikasta istahtaa hauskaan, lämpimään, valoisaan ruokailusaliin
kello kuudelta, kun tietää, että jälkeenpäin on pitkä hupaisa ilta
edessä. Henrietta sanoo, että päivällisen syöminen kello kuudelta on
meille kaikille perin terveellistä, ja että neiti Exeter keksii paljon
miellyttäviä seikkoja, mitkä eivät ole tyttökouluissa tavallisia."
"Niinpä kyllä, todellakin; mutta kerrohan nyt loppukin siitä
syntymäpäivästä, ole niin ystävällinen." Täytyy myöntää, että Elma oli
taipuvainen poikkeamaan aineestansa, minkä hän aina säännöllisesti teki
saadessaan tilaisuuden sanoa sanasen neiti Exeterin puolesta. "Ka,
jatkahan", pyysi Mabel.
"No niin, siellä me kävelemme edestakaisin yhtä muhkeasti kuin kuka
muu tahansa. Kävelemme ympäri, istumme -- neiti Exeter hommaa aina
tuoleja --, tapaamme joitakuita hänen tuttaviaan, jatka tietävät hänen
olevan siellä ja tulevat vartavasten; ja viime vuonna näimme Walesin
prinssinkin tyttärineen kulkevan kolmesti ohitsemme, kerran aivan
läheltä, ja herra ja rouva Gladstonen..."
"Heidät voi nähdä joka päivä. Entä sitten?"
"Sittenkö? Mitä? Mitään muuta ei olekaan."
"Ettekö te mitään muuta tee?"
"Emme tosiaan; viivymme aivan myöhään, kunnes jokainen lähtee
pukeutumaan päivällistä varten. Silloin mekin lähdemme ja tiedämmepä,
mikä kotiin palattuamme meitä odottaa."
"Mikä?"
"Hienoin illallinen mitä kuvitella voi. Kerron siitä sinulle perin
pohjin joskus toiste. Siinä on kaikkea -- kaikkea. Neiti Exeter koettaa
yllättää meidät jollakin uudella joka vuosi; ja vaikka silloin jo
olemme varsin väsyksissä pukeudumme aina parhaimpiimme, samaten kuin
neiti Exeterkin... ah, kello soi, Mabel, minua tullaan noutamaan --
hyvästi!"
"Maltahan silmänräpäys, Elma. Kuinka monta teitä lähtee puistoon --
neljäkö?"
"Vain kolme. Neiti Exeter sanoo, ettemme voi kävellä useampi kuin kaksi
rinnatusten iltapäivällä. Hyvästi."
"Kuka jää kotiin? Et suinkaan sinä?"
"En, en! Clara -- Clara Nugent. Muttei hänkään jää kotiin, hän menee
iltapäivä-konserttiin erään tätinsä kanssa. Hän on soitannollinen
tyttö ja jokseenkin köyhä. Neiti Exeter lahjoittaa hänelle pääsylipun
-- varmaan on konsertti jossakin, -- ja siten, vaikka hän muuten
viettääkin koko päivän meidän kanssamme, hänellä on konserttinsa
erikseen."
"Kylläpä teillä varmaan on hauskaa", virkkoi Mabel hiljempää kuin
hänen tapansa oli. Ja hän unohti vastata lähtevän vieraansa kolmanteen
iloiseen hyvästijättöön, mutta näkyi sensijaan vaipuneen mietteisiinsä.