Lady Alfreton ehdottaa käyntiä kukkasnäyttelyssä.
"Tänään iltapäivällä on kukkasnäyttely Kasvitieteellisessä
puutarhassa", virkkoi lady Alfreton. "Tapasin aamulla Mertounin
herttuattaren, joka siitä minulle kertoi ja mainitsi itsekin sinne
menevänsä. Aikoi ottaa nuorimman tyttärensä mukaansa, sanoi. Ajattelin
sinua, Elma, ja lupasin, että mekin tulisimme."
"Rakas täti!" Tytön huulet avautuivat.
"Tiesin, että se olisi jotakin sinulle", jatkoi täti ystävällisesti.
"Tytöt pitävät aina kukkasnäyttelyistä."
"Niin, niin, ja..."
"Ja se on vilpoisinta huvia, mitä tällaisella ilmalla saattaa ajatella.
Kukkaset ovat varmaan erittäin komeita tänä kesänä, kun on ollut niin
kuivaa. [Englannissa sataa paljon. Suom.] Minä luulen, että meille
tulee siellä hauskaa, Elma."
"Siitä olen _varma_. Oi, kunpa täti tietäisi! Juuri sinne, juuri
_sinne_ olin sydämestäni toivonutkin pääseväni. Ajatelkaas, olin
aikonut nimenomaan pyytää, että veisitte minut sinne. Te olette niin,
niin ystävällinen viedessänne minut milloin mihinkin", jatkoi Elma
ikäänkuin anteeksi pyydellen, "että luulin ainakin voivani _mainita_
teille tuosta kukkasnäyttelystä, ja sitten, jos ehkä olisitte halunnut
lähteä..."
"Mikään ei ole minua estämässä", vastasi lady Alfreton nauraen. "Hyvä
on, asia on siis päätetty. Meidän molempain tuumat ovat sattuneet
yhteen ja meidän on tietenkin pantava ne täytäntöön. Oletko koskaan
tavannut lady Mabel Pomeroyta? Hän on luullakseni jokseenkin sinun
ikäisesi."
"Niinkö? Ja onko hän miellyttävä, täti?"
"Siitä saat itse ottaa selvän," Lady Alfreton nauroi taas. "Minä
esittelen sinut hänelle. Herttuattaren puheista päättäen huomasin, että
hän kernaasti sen soisi, ja sitten te molemmat tytöt saatte kävellä
siellä yhdessä. Hänestä tulee sinulle, Elma, varmaankin herttainen
toveri; ja jos teet hyvän vaikutuksen, niin sinut epäilemättä kutsutaan
heidän luokseen."
"Ni-in, kiitos; mutta", huomautti Elma hiukan epäilevästi, "mutta jos
minut kutsutaankin, niin milloin voin mennä? Enhän käy koskaan missään
-- en koskaan muualla kuin täällä."
"Oh, kyllä siitä pidämme huolen", vastasi täti hilpeästi nyökäten.
"Sinua ei estetä menemästä, jos herttuatar sinut kutsuu, sen lupaan.
Herttuatar on hartaasti kiintynyt tuohon nuorimpaan tyttäreensä, joka
on hyvin paljon nuorempi perheen muita jäseniä, ja kaiken, mitä Mabel
vain toivoo, hänen äitinsä tekee. Olen nähnyt Mabelin vain pari, kolme
kertaa ja tunnustan, että... että häntä tuskin ollenkaan huomasin.
Minusta tuntuu, ettei hän liene ollut erikoisen sievä tai viehättävä --
mutta olen saattanut erehtyä. Muuten, Elma rakas, ennenkuin lähdemme
ulos, haluaisin antaa Marien korjata erään pikku kohdan tuossa
puvussasi. Muistuta minua siitä. Koska lähdemme ulos vasta kello
neljältä, on vielä runsaasti aikaa."
Elma lupasi, mutta tuossa lupauksessa oli hiukan hajamielisyyttä, jota
kukaan ei huomannut. Hän ajatteli jotakin muuta -- jotakin sellaista,
mikä himmensi uuden puvunkin toisarvoiseksi asiaksi.
Ilmaistaksemme lukijattarillemme hänen pienen salaisuutensa
mainitsemme, että tuohon riemukkaaseen vastaukseen, minkä lady Alfreton
oli saanut ehdotukseensa kukkasnäyttelyssä käymisestä, sisältyi
paljon enemmän kuin näytti. Joku aika sitten oli Elman hemmoitteleva
sukulainen vienyt hänet samanlaatuiseen juhlaan, ja hänen kertomustansa
siitä -- puutarhan ja kukkien kauneudesta, ihanasta soitosta,
iloisista ihmisryhmistä ja komeista puvuista sekä ennen kaikkea niistä
teekesteistä, jotka lady Alfreton oli pannut toimeen ulkoilmassa puiden
siimeksessä ja joihin hän oli kutsunut useita tuttaviaan, tilaten sinne
kaikenlaisia herkkuja, makeisia ja jäätelöitä teen ja kahvin lisäksi
-- niin, Elman kertomusta kaikesta tuosta olivat hänen koulutoverinsa
sitten innokkaasti ja kadehtien kuunnelleet.
Se oli ollut kuin satua lumotusta maasta tyttö-parkojen korvissa,
monilla heistä kun oli ollut varsin yksitoikkoinen lupapäivä, saati
sitten että kukaan olisi viettänyt sen niin suurenmoisesta ja iloisesti.
Elmaa oli kehoitettu kertomaan, oikein seikkaperäisen laajasti
kuvailemaan sitä yhä uudelleen. Hän oli haastellut päiväpaisteesta,
ailahtelevasta iloisuudesta, lukemattomista vilpoiseen siimekseen
asetetuista pikku pöydistä, ripeiden tarjoilijain hyörinästä,
loppumattomasta äänten sorinasta, etäisen soittokunnan pehmeistä, mutta
kuitenkin tenhoavista sävelistä, joita se kajahdutteli maailmankuulun
Godfreyn johdolla, kunnes pelkästä kuuntelemisesta ja kyselemisestä
koko näytelmä oli muille tytöille tullut sellaiseksi todelliseksi,
eläväksi ihmemaaksi, että sen mahdollinen uudistuminen neiti
Exeterinkin määräysvallan alueella oli saanut heidät mietiskelemään ja
suunnittelemaan tavalla, joka nyt johti omiin tuloksiinsa.
Elma ei ollut kertonut heille, hän ei edes itsekään tietänyt, että
suuri osa tuon ihanan kesäillan tenhoa oli aiheutunut jostakin, mikä
oli liian herkkää ja ääriviivatonta kosketeltavaksi, hän ei tietänyt,
että hän olisi saattanut käydä tuhansissa muissa juhlissa, kokematta
mitään samanlaista. Se oli yhdistelmä ihanasta ilmasta, lumoavasta
seurasta, uutuudesta ja lukemattomista muista alavirtauksista, jotka
olivat maustaneet suloisen maljan.
Mikä saattaa olla ikävämpää kuin epäseurainen, alakuloinen juhla,
jota väkinäisesti viettää pilveilevän taivaan alla joukko keskenään
viihtymättömiä henkilöitä, tietämättä minne mennä tai mitä tehdä, ja
vain siellä täällä tavaten jonkun tuttavan puhetoverikseen?
Mutta Alfretonit olivat sanan varsinaisessa merkityksessä "oikeita
seuraihmisiä".
Mitä he mahtoivatkin tuntea, sai olla varma, etteivät he milloinkaan
avoimesti osoittaneet ikävystymystä tai pettymystä. He eivät
koskaan hairahtuneet, eivät koskaan joutuneet hämilleen tai pulaan.
Sellaisesta, mikä uhkasi käydä typeräksi tai ikävystyttäväksi, lady
Alfreton ja hänen tyttärensä pysyttelivät poissa. Päinvastaisessa
tapauksessa he olivat oikeassa elementissään, vilkastuivat siksi aikaa
kahdeksi hilpeäksi, hymyileväksi, myötätuntoiseksi naiseksi, joiden
parissa jokainen hyvin viihtyi ja jotka nopeasti keräsivät ympärilleen
ison joukon oman säätynsä hienoja ja kuosikkaita ihmisiä.
Jos lady Alfreton jotakin ehdotti tai suunnitteli, siihen varmasti
suostuttiin. Jos hän niin sanoaksemme viskasi nenäliinansa kenelle
tahansa, niin se innokkaasti otettiin vastaan. Siis ei maailman
menoihin tottumaton Elma ollut ainoa, jonka silmissä näytti siltä, että
missä tahansa heidän seurueensa liikkui tai istui, he olivat jokaisen
ihmisjoukon keskipisteenä tai ainakin yhtenä sen keskipisteistä.
Käydä heidän kanssaan tai oleskella heidän kanssaan julkisissa
paikoissa oli aivan toista kuin liikkua muiden kanssa, jotka kenties
olivat arvokkaampiakin, mutta joilla oli vähemmän tuota ihmeellistä,
selittämätöntä _savoir fairea_, mikä merkitsee niin paljon.
Tämän asiasta poikkeamisen tarkoituksena on selittää harha, johon
sankarittaremme koulutovereilleen joutui.
Elman ensimäisen kukkasnäyttelyn aiheuttama innostus ja harras kaipuu
oli tuskin alkanut vaimeta, ennenkuin heidät kannusti uuteen toimintaan
ilmoitus -- jumala tiesi, kuinka nuo yksinkertaiset olennot sattuivat
sen näkemään tai kuulemaan! -- toisesta yhtä suurenmoisesta juhlasta,
mikä järjestettiin erääseen puutarhaan, joka komeudessa kilpaili
edellisen kanssa.
Mikseivät he nyt kaikki, jok'ainoa, itse menisi näkemään ja kuulemaan,
olivatko nuo onnellisen ja kadehditun Elman kertomat seikat tosia?
Miksi eivät hekin vuorostaan voisi päästä osallisiksi riemuihin,
jotka jo kerrottuinakin olivat saaneet heidän sydämensä niin rajusti
sykkimään?
Jospa neiti Exeter voitaisiin taivuttaa viemään heidät sinne! Vaikka
neiti Exeter olikin ankaranlainen kurinpitäjä ja vaati täsmällisyyttä
ja ehdotonta sääntöjen noudattamista sekä oli tuiki tinkimätön
läksyihin nähden, ei hän suinkaan ollut kuuro oikealla ajalla ja
oikeassa hengessä tehdyille ehdotuksille.
Useampi kuin yksi otti tunnustellakseen häntä tämän nykyisen tilanteen
johdosta, ja entisen myöntyväisyyden muistoja ja kuiskauksia sellaisia
kuin: "Oh, hän oli oikein hirveän herttainen _silloin_, tiedättehän!"
kulki huulilta huulille tuuman kypsyessä.
Ja Elma tietysti myöskin saapuisi näyttelyyn. Olipa onnellista,
että juhla oli määrätty keskiviikoksi, jolloin oli tavanmukainen
iltapäivä-loma ja jolloin Elma oli poissa Park Lanella esteettömästi
nauttimassa kaikkea hyvää! Kukaan ei sitä nimenomaan sanonut, mutta
vähitellen kaikki alkoivat äänettömästi ymmärtää, että jos tuumasta
tosi tulisi, niin Elman oleminen lady Alfretonin siipien suojassa
koituisi hedelmälliseksi heille kaikille.
"Hän on hyväluontoinen tyttönen", selitti Henrietta Grey, salaliiton
johtaja, "ja varmaankin sen jollakin tavoin järjestää".
"Se" tarkoitti joitakuita etuja ja varsinkin erästä, mitä kouluseurue
hartaasti odotti Elman sukulaisten läsnäolosta.
"Niinpä niinkin, Elma sen kyllä järjestää", myönsi toinen.
Ja "Elma sen järjestää!" kaikui jokaisen huulilta yhtä luottavaisesti.
Elman omassa sydämessä värähteli varmuuden vastakaiku. Hänen tätinsä
oli ollut niin poikkeuksettoman hemmoitteleva ja myötämielinen
ei ainoastaan hänelle itselleen, vaan ylimalkaan kaikille nuoren
sukulaisensa läsnäollessa, että Elma vakuutteli itselleen voivansa
huoleti luottaa asian menestykseen ja ystävällisen rouvan auliuteen.
Ja alussa todellakin näytti siltä, että lady Alfreton tekisi enemmänkin
ja vaistomaisesti arvaisi, mitä häneltä odotettiin.
Tässä hän ehdotti juuri samaa, mikä oli Elman sydämen toivomuksena!
Hänkin oli lukenut ilmoituksen kukkasjuhlasta ja itse omasta
aloitteestaan sitä ajatellut! Sitäpaitsi ajatellut sitä Elman
huvittamista silmällä pitäen!
Se oli liikaa, se avasi Elmalle ovet kuin taikaiskulla, se näytti
hänelle toivomusten kerän ikäänkuin hänen jalkojensa juureen
kierähtäneenä.
Herttuattaresta ja tämän tyttärestä Elma välitti vähän. Jos Mabel
oli herttainen tyttö, hyvä ja ystävällinen, hän kernaasti otti hänet
joukon jatkoksi ja antoi hänen yhtyä seuraan muiden mukaan; mutta
ellei, niin tyttö olisi hiukan tiellä. Tietysti Elma olisi hänelle
kohtelias. Elma oli aina kohtelias tätinsä vieraille. "Hänellä on niin
viehättävä esiintymistapa!" huudahti lady Alfreton silloin tällöin
melkein todellisella innostuksella. Mutta kyllähän lady Alfreton
tietysti käsittäisi, tuumi yksinkertainen tyttö, ettei mikään vieras
voinut olla hänelle samaa kuin hänen omat ystävänsä, ja että jos
Henrietta ja Maggie ja kaikki ne muut olivat tulleet luottaen hänen
huomaavaisuuteensa, hänen _täytyi_ suoda heille enin huomionsa.
"Neiti Exeter ja tytöt lähtevät myös", ilmoitti hän nyt kaataessaan
kermaa karviaismarja-leivokselle ja munavanukkaalle; "neiti Exeter
ottaa kuusi tyttöä mukaansa".
Lady Alfreton melkein hätkähti.