Illallista syödessä ei puhuttu enää politiikasta eikä seuroista. Sen
sijaan sukeutui Denisovin alotteesta Nikolaille erittäin mieluisa
keskustelu 1812 sodan muistoista. Näistä keskustellessa osasi varsinkin
Pierre pitää muut erinomaisen hilpeällä tuulella, niin että lopulta
erosivat kaikki mitä suloisimmassa sovussa.
Kun Pierre illallisen jälkeen oli riisuutunut kabinetissaan ja antanut
määräykset odotuksesta uupuneelle voudille, meni hän viitta päällä
makuuhuoneeseen, jossa hänen vaimonsa vielä istui kirjotuspöydän
ääressä jotain kirjottamassa.
-- Mitä sinä kirjotat, Maria? -- kysäsi Nikolai.
Kreivitär Maria punastui. Häntä pelotti, ettei hänen miehensä
hyväksyisi ja ymmärtäisi, mitä hän kirjotti.
Hän olisi mielellään salannut mieheltään kirjotuksensa, mutta samalla
hän ilostui, että Nikolai oli yllättänyt hänet ja että hänen oli pakko
selittää asia miehelleen.
-- Päiväkirjaa, Nicolas, -- vastasi kreivitär Maria ja antoi Nikolaille
pienen sinikantisen vihkon, jonka hän oli kirjottanut melkein täyteen
voimakkaalla, kookkaalla käsialallaan.
-- Päiväkirjaa? ... -- toisti Nikolai hieman pilkallisesti ja otti
vihkon käteensä.
Vihkoon oli kirjotettu ranskaksi:
"4 p:nä joulukuuta. Kun Andrei (vanhin poika) ei tänä aamuna tahtonut
pukeutua, lähetti m-lle Louise hakemaan minua. Poika kiukutteli ja oli
itsepäinen. Minä koetin uhata, mutta hän äksyili pahemmin. Silloin minä
jätin hänet yksikseen, menin nostamaan lapsenhoitajan kanssa muita
lapsia ja sanoin hänelle, etten häntä rakasta. Poika oli kauan aikaa
ääneti ikään kuin ihmeissään. Sitte karkasi hän minun luokseni
paitasillaan ja parahti itkemään niin surkeasti, etten saanut häntä
hyvään aikaan tyyntymään. Näkyi, että hän tuskaili varsinkin siksi,
että oli pahottanut minun mieltäni. Kun illalla annoin hänelle lipun,
rupesi hän taas katkerasti itkemään ja suutelemaan minua. Hänet saa
aina taipumaan hellyydellä."
-- Minkä lipun? -- kysyi Nikolai.
-- Olen ruvennut antamaan vanhemmille lapsille joka ilta pikku listoja
siitä, miten he ovat käyttäytyneet.
Nikolai katsahti vaimonsa säteileviin silmiin, jotka olivat luodut
häneen, selaili vihkoa edelleen ja luki palan sieltä, toisen täältä.
Päiväkirjaan oli merkitty lasten elämästä kaikki se, joka äidin
mielestä oli ollut huomion arvoista, kerrottu piirteitä lasten
luonteista ja esitetty yleisiä ajatuksia kasvatustavoista.
Muistiinpanot olivat tehdyt enimmäkseen mitä vähäpätöisimmistä
pikkuseikoista, mutta ne eivät olleet sellaisia äidistä eikä isästä,
joka nyt ensi kerran luki tätä päiväkirjaa.