Kohta tämän jälkeen tulivat lapset sanomaan hyvää yötä. Lapset
suutelivat kaikkia, opettajat ja opettajattaret kumarsivat ja
poistuivat. Jälelle oli jäänyt vain Dessalles oppilaineen. Hän pyysi
supattamalla oppilastaan lähtemään alakertaan.
-- _Non, m-r Dessalles, je demanderai à ma tante de rester_,[131]
-- vastasi niinikään supattamalla Nikolenka Bolkonski.
-- _Ma tante_, saanko minä jäädä, -- pyysi Nikolenka mennen
tätinsä luo.
Hänen kasvoillaan oli rukoileva, jännittynyt, riemuitseva ilme.
Kreivitär Maria katsahti häneen ja kääntyi sitte mieheensä.
-- Kun te olette täällä, ei hän voi teistä irtautua, -- sanoi hän
miehelleen...
-- _Je vous le raménerai tout-à-l'heure, m-r Dessalles;
bonsoir_,[132] -- sanoi Pierre antaen kättä sveitsiläiselle ja
kääntyi sitte hymyssäsuin Nikolenkaan. -- Me emme ole koskaan tavanneet
toisiamme. Katsohan, Maria, miten hän alkaa tulla isänsä näköiseksi, --
lisäsi hän vaimolleen.
-- Isänkö? -- kysyi poika lennähtäen tulipunaiseksi ja katsoen Pierreen
alhaalta ylöspäin ihastuksesta välkkyvin silmin.
Pierre nyökäytti hänelle päätään ja rupesi jatkamaan lasten tähden
keskeytynyttä kertomustaan. Kreivitär Maria ompeli käsivaroin
kanavalle. Natasha katsoi hellittämättä mieheensä. Nikolai ja Denisof
nousivat aikaväliin istuimeltaan hakemaan piippujaan ja teetä Sonjalta,
joka allapäin istui teekeittiön takana, ja tekivät Pierrelle kysymyksen
toisensa jälkeen. Kiharapäinen, sairaloinen poika istui välkkyvin
silmin huomaamattomana nurkassa ja kääntäessään matalan kauluksen alta
pistävää hoikkakaulaista, kiharaa päätään sinne päin, missä Pierre
istui, hän vavahteli tuontuostakin ja supisi jotain itsekseen
nähtävästi jonkun uuden, voimakkaan tunteen vaikutuksesta.
Keskustelu pyöri niiden korkeimmasta hallitusvallasta kiertelevien
juttujen ympärillä, jotka useimpien ihmisten mielestä ovat tavallisesti
sisäpolitiikan tärkeimpiä kysymyksiä. Denisof, joka oli tyytymätön
hallitukseen omien vastoinkäymistensä tähden virka-urallaan, oli hyvin
mielissään tyhmyyksistä, joita hänen mielestään nyt tehtiin Pietarissa,
ja hän tokasi silloin tällöin räikein sanoin huomautuksiaan Pierren
kertomuksen lomiin.
-- Ennen täytyi olla saksalainen, mutta nyt on tanssittava Tatarinovan
ja m-me Krüdenerin pillin mukaan, luettava ... Eckartshausenia ja
viljeltävä sanan rieskaa. Ah, jospa vielä pääsisi valloilleen rakas
Bonapartemme! Kyllä se poika juurittaisi mokoman roskan. Eikö
tosiaankin ole viheliäistä antaa Semjonovin rykmentti sotamies
Schwartzille? -- huusi hän.
Nikolai piti myöskin varsin arvokkaana ja tärkeänä asiana arvostella
hallitusta, mutta hän ei tehnyt sitä Denisovin tavoin, jonka mielestä
kaikki oli nurinkurista. Nikolain mielestä olivat hyvin merkitseviä ja
tärkeitä semmoiset seikat, kuin että se ja se oli nimitetty
ministeriksi, joku toinen kenraalikuvernööriksi, että hallitsija oli
lausunut niin ja niin, mutta ministeri niin ja niin. Ja näitä tämmöisiä
asioita hän tiedusteli Pierreltä. Täten pysyi keskustelu Denisovin ja
Nikolain kysymysten tähden koko ajan niiden juorujen puitteissa, joita
korkeimmista hallituspiireistä oli päässyt leviämään.
Natasha, joka tunsi tarkoin miehensä ajatukset ja luonteen, huomasi,
että Pierre oli jo pitkän aikaa halunnut kääntää keskustelun muihin
asioihin ja paljastaa ne mielessään kytevät pohjimaiset ajatukset,
joiden tähden hän oli käynyt Pietarissa neuvottelemassa uuden ystävänsä
ruhtinas Fedorin kanssa. Kun Pierre ei kuitenkaan ollut voinut muuttaa
keskustelun aihetta, auttoi Natasha häntä kysymällä, miten Pierren ja
Fedorin välisen asian oli käynyt.
-- Mikä asia se on? -- kysyi Nikolai.
-- Se on se vanha asia, -- vastasi Pierre ympärilleen silmäillen. --
Kaikki näkevät, että asiat menevät niin nurinkurisesti, ettei sitä enää
voi sietää ja että kaikkein rehellisten ihmisten on noustava voimiensa
mukaan vastakynteen.
-- Kaikkien rehellisten ihmisten? -- virkkoi Nikolai hieman kulmiaan
rypistäen. -- Mitä he sitte voivat tehdä?
-- He voivat...
-- Lähdetään kabinettiin, -- pyysi Nikolai.
Natasha, joka oli jo hyvän aikaa sitte arvannut, että häntä tullaan
hakemaan imettämään, kuulikin lapsenhoitajan äänen ja läksi
lastenkamariin. Kreivitär Maria meni hänen kanssaan. Miehet siirtyivät
kabinettiin, jonne Nikolenka Bolkonski, jota hänen enonsa ei huomannut,
myöskin tuli ja istuutui pimeään nurkkaan kirjoituspöydän ääreen.
-- No, mitä siis aijot tehdä? -- kysyi Denisof.
-- Iänikuisia tyhmiä haaveita, -- huomautti Nikolai.
-- Nyt tahdon selittää, -- alkoi Pierre malttamatta käydä istumaan,
vuoroin astellen pitkin huonetta, vuoroin pysähtyen ja painostaen
sanojaan nopein kädenliikkein. -- Asema Pietarissa on seuraava.
Hallitsija ei puutu, ei tartu mihinkään. Hän on antautunut kokonaan
mystillisyyden valtaan (mystillisyyttä ei Pierre antanut kenellekään
anteeksi). Hän etsii vain rauhaa ja rauhan voivat hänelle antaa
ainoastaan ne henkilöt _sans foi ni loi_,[133] jotka kaikin
voiminsa koettavat tukahduttaa ja repiä alas kaikkea, kuten Magnitski,
Araktshejef ja tutti quanti... Ajattelehan, jos sinä esimerkiksi et
pitäisikään huolta maatilastasi, vaan halajaisit rauhaa, niin
saavuttaisitko sinä tarkotuksesi siten, että sinun voutisi olisi niin
ankara kuin suinkin?
-- Mitä tämä sitte oikeastaan tarkottaa? -- kysyi Nikolai.
-- Kaikki sortuu. Oikeusistuimet ovat rosvojen pesiä, armeijassa on
ylin valta ruoskalla, kansaa kidutetaan, sivistys kuristetaan
tukehduksiin. Kaikki, mikä on nuorta ja oikeata, tuhotaan! Ja kaikki
näkevät, ettei näin voi jatkua. Jousi on ylenmäärin jännitetty ja se
katkeaa aivan varmasti, -- puhui Pierre (samoin kuin kaikki ihmiset,
tutustuttuaan hallituksien toimiin, ovat niistä puhuneet siitä saakka,
kun hallituksia on maailmassa ollut olemassa, ja aina tulevat
puhumaan). -- Sanoin sen heille suoraan Pietarissa.
-- Kenelle? -- kysyi Denisof.
-- Tiedättehän te, kenelle, -- vastasi Pierre katsoen merkitsevästi
kulmiensa alta, -- ruhtinas Fedorille ja kaikille muillekin.
Kilpaileminen valistusharrastuksissa ja rakkaudentöissä on tietysti
paikallaan, mutta se ei riitä nykyisissä oloissa. Nyt tarvitaan muuta.
Tällöin huomasi Nikolai, että Nikolenka oli huoneessa. Hänen kasvonsa
synkistyivät ja hän meni pojan luo.
-- Mitä sinä täällä teet?
-- Anna hänen olla, -- sanoi Pierre tarttuen Nikolain käsivarteen ja
jatkoi: -- se ei riitä, sanoin heille, nyt tarvitaan muuta. Kun
seistään ja odotetaan joka hetki jousen katkeamista, kun kaikki
odottavat varmaa mullistusta, silloin on taajoin joukoin ryhdyttävä
vastustamaan yhteistä onnettomuutta. Nuoret, uhkuvat voimat
houkutellaan toiselle puolelle, jossa ne kuihtuvat ja turmeltuvat. Yhtä
viettelevät naiset, toista suuret virat, kolmatta kunnianhimo ja rahat
ja niin luisuu yksi toisensa perästä toiseen leiriin. Riippumattomia,
vapaita miehiä, kuten te ja minä, ei jää ollenkaan. Laventakaa
piiriänne, sanoin heille, olkoon tunnuslauseena itsenäisyys ja
toiminta, eikä yksistään hyve.
Jätettyään pojan istumaan siirsi Nikolai äkeissään tuoliaan, istuutui
sille, ryki tyytymättömänä ja rypisteli kasvojaan entistä kovemmin
Pierren puhetta kuunnellessaan.
-- Mikä sen toiminnan tarkotuksena sitte on? -- sävähti hän. -- Ja
mihin suhteeseen te asetutte hallitukseen?
-- Avustajan suhteeseen. Seuran ei tarvitse olla salaisen, jos hallitus
antaa sille luvan. Eikä seura suinkaan ole hallitusvastainen, sillä sen
jäsenet ovat aitovanhoillisia. Se on jalosukuisten seura sanan täydessä
merkityksessä. Me emme tarkota mitään muuta, kuin ettei Pugatshevin
kaltainen mies ilmestyisi surmaamaan meidän lapsiamme eikä
Araktshejevin tapainen lähettäisi meitä sotilassiirtoloihin. Tätä
varten vain me liitymme toisiimme eikä tarkotuksemme ole muu, kuin
yhteinen hyvä ja yleinen turvallisuus.
-- Niin, niin. Mutta kun seura on salainen, on se myös vahingollinen ja
voi saada aikaan ainoastaan pahaa.
-- Eihän toki! Onko Tugendbund, joka pelasti Europan (tällöin ei vielä
uskallettu ajatella, että Venäjä oli pelastanut Europan), saanut aikaan
mitään pahennusta? Tugendbund on hyveitä palvelevien liitto, rakkauden
ja keskinäisen avun yhdistys, se koettaa toteuttaa sitä, mitä Kristus
opetti ristinpuulla...
Natasha oli tullut keskustelun keskellä huoneeseen ja hän katsoi ilosta
säteilevin silmin mieheensä. Hän ei iloinnut siitä, että Pierre puhui,
sillä se ei herättänyt hänen mielenkiintoaan, koska kaikki hänen
kuulemansa tuntui hänestä perin yksinkertaiselta ja koska kaikki tuo
oli hänelle aikoja sitte tuttua (tämä tuntui hänestä siltä sen tähden,
että hän tunsi täydellisesti sen lähteen -- Pierren sydämen), mutta hän
iloitsi siitä, kun hän näki Pierren innostusta hehkuvan muodon.
Vielä riemukkaammin katsoi Pierreen kaikkien unohtama Nikolenka.
Jokainen Pierren lausuma sana syöpyi hänen sydämeensä kuin polttomerkki
ja hän oli niin vaipunut kuuntelemiseen, että hän huomaamattaan katkoi
enonsa kirjotuspöydällä käsiin osuneita kyniä ja lakkatankoja.
-- Saksalainen Tugendbund ja se, josta minä puhun, ovat kaksi aivan
erilaista asiaa.
-- Hölynpölyä, veliseni, makkaramaakareille mokomat Tugendbundit,
min'en niistä pääse hullua hurskaammaksi, -- kuului Denisovin tiukka
ääni. -- Minä myönnän, että kaikki on päin hiiteen, mutta
Tugendbundista en pääse tolkulle. Jos kerran ei mikä ole mieleen, niin
antakaa kapinan soida.[134] Se on toista. _Je suis votre
homme_![135]
Pierre hymähti, Natasha rupesi nauramaan, mutta Nikolai synkistyi
entistä enemmän ja ryhtyi todistamaan Pierrelle, ettei mitään
mullistusta ole tulossa ja että koko se vaara, josta Pierre puhuu, on
vaan hänen mielikuvituksessaan. Pierre rupesi taas todistamaan omaa
käsitystään, ja kun hänen henkiset kykynsä olivat voimakkaammat ja
joustavammat, tunsi Nikolai joutuvansa umpikujaan. Tämä suututti häntä
entistä kovemmin, sillä hän tunsi sydämensä salaisen äänen sanovan
hänelle järjen todisteluja paljoa voimakkaammasti, että hän oli
oikeassa.
-- Kuulehan nyt, mitä sulle aijon sanoa, -- virkkoi Nikolai nousten
tuoliltaan ja hermostuneesti asetellen piippuaan nurkkaan, jonne hän
sen lopulta viskasi. -- Todistamaan minä en kykene. Sinä sanot, että
meillä on kaikki nurinkurin ja että tulee mullistus. Minusta ei ole
niin. Mutta kun sinä sanot, että vala on sovinnainen muodollisuus, on
minun vastaukseni selvä ja suora. Olethan sinä paras ystäväni, eikö
niin? Mutta jos te perustatte salaisen seuran ja jos te nousette
hallitusta vastaan, niin tiedän minä, että velvollisuuteni vaatii sitä
tottelemaan, olipa se minkälainen tahansa. Käskipä silloin Araktshejef
minua minä hetkenä hyvänsä nelistyttämään teitä vastaan eskadroonan
rakunoita ja iskemään, en minä empisi tuokiotakaan, vaan läksisin ja
iskisin. Nyt saat viisastella minkä mielesi pitää.
Näiden sanojen johdosta syntyi tukala äänettömyys, jonka kuitenkin
katkasi Natasha ryhtyessään puolustamaan miestään ja vastustamaan
veljeään. Puolustus oli kuitenkin laimeata ja kömpelöä, mutta hän
saavutti tarkotuksensa. Keskustelu virisi uudelleen käyntiin ja se
sujui nyt paljoa leppeämmässä muodossa.
Kun kaikki nousivat ylös lähteäkseen illalliselle, tuli Nikolenka
Bolkonski Pierren luo kalpeana ja säihkyvin silmin.
-- Setä Pierre ... ettekö te... Jos pappa olisi elossa ... luuletteko,
että hän olisi samaa mieltä kuin tekin? -- kysyi hän.
Samassa arvasi Pierre, mikä tunteiden ja ajatusten voimakas kiehunta
olikaan tapahtunut tuossa pojassa keskustelun aikana, ja kun hän
muisti, mitä kaikkea hän oli puhunut, rupesi häntä harmittamaan, että
poika oli ollut kuuntelemassa. Hänen oli kuitenkin vastattava.
-- Luulen, että hän olisi ollut, -- vastasi Pierre väkinäisesti ja
lähti kabinetista.
Nikolenka painoi päänsä kumaraan ja huomasi nyt vasta, mitä hän oli
silponut pöydälle. Hän säikähti ja meni Nikolain luo.
-- Eno, anna anteeksi, se tuli vahingossa, -- sanoi hän osottaen
katkottuja kyniä ja lakkatankoja.
Nikolai vavahti vihasta.
-- Olkoon, olkoon, -- vastasi hän ja heitti kappaleet pöydän alle.
Hänen näytti olevan vaikea masentaa vihansa puuska. Hän kääntyi syrjin
poikaan ja lisäsi:
-- Sinun ei olisi pitänyt täällä ollakaan!