Lisijagorissa, samoin kuin missä muussa oikeassa perheessä tahansa,
asui yhdessä useita kokonaan toisistaan eroavia ryhmiä, jotka sulivat
yhdeksi sopusointuiseksi kokonaisuudeksi, joskin kukin niistä säilytti
oman erikoisen luonteensa. Tapahtuipa talossa mitä tahansa, vaikutti se
kuhunkin ryhmään yhtä iloisesti tai surullisesti, mutta samalla oli
kullakin ryhmällä aivan omat, muista riippumattomat syynsä iloon tai
suruun jonkun tapauksen johdosta.
Pierren tulo oli yksi näitä iloisia, tärkeitä tapauksia ja se vaikutti
kaikkiin samalla tavalla.
Palvelijat, nuo isäntäväen parhaimmat tuomarit, sillä he eivät
arvostele heitä puheiden eivätkä tunteiden ilmauksien, vaan tekojen ja
elämäntapojen mukaan, iloitsivat Pierren tulosta siksi, että he
tietäsivät, ettei kreivi tästä puoleen rupea enää käymään joka päivä
työmailla ja että hän muuttuu iloisemmaksi ja suopeammaksi, ja vielä
siksi, että kaikki saavat runsaita lahjoja juhlapäiväksi.
Lapset ja kotiopettajattaret iloitsivat Besuhovin tulosta siksi, ettei
kukaan muu osannut pitää semmoista iloa kuin hän. Hän yksinään osasi
soittaa sitä hyppyä (ainoa kappale, jonka hän osasi soittaa), jonka
mukaan voi tanssia, kuten hän sanoi, kaikki mahdolliset tanssit, ja
aivan varmaan oli hän tuonut kaikille lahjoja.
Nikolenka, joka nyt oli 15-vuotinen, laiha, ruskeakutrinen,
syväsilmäinen, sairaloinen ja lahjakas poika, ilostui siksi, että setä
Pierre, joksi hän häntä sanoi, oli hänen ihastuksensa ja kiihkeän
kunnioituksensa esine. Kukaan ei ollut herättänyt Nikolenkassa
erityistä rakkautta Pierreä kohtaan, jota hän muuten oli harvoin
nähnytkin. Kreivitär Maria, joka valvoi Nikolenkan kasvatusta, oli
koettanut kaikin voiminsa saada häntä pitämään miehestään yhtä paljon
kuin hän itsekin piti hänestä ja Nikolenka kyllä pitikin enostaan,
mutta halveksuvaan vivahtavan välinpitämättömästi. Pierreä hän
sitävastoin jumaloi. Nikolenka ei tahtonut tulla husariksi eikä Yrjön
ritariksi, kuten hänen enonsa, vaan hän halusi tulla tietorikkaaksi,
ymmärtäväiseksi ja hyväksi, kuten Pierre. Pierren saapuvilla ollessa
oli Nikolenkan kasvoilla aina iloinen välke, ja kun Pierre kääntyi
häntä puhuttelemaan, punastui hän ihastuksesta ja hänen sydämensä
rupesi rajusti lyömään. Jokainen sana, jonka Pierre lausui, syöpyi
hänen mieleensä ja jälestäpäin muisteli hän yhdessä Dessallesin kanssa
ja itsekseenkin Pierren sanoja ja koetteli selittää niiden merkitystä.
Pierren entisyys, hänen kärsimyksensä vuonna 1812 (joista Nikolenka
kuulemiensa mukaan oli luonut itselleen hämärän, runollisen kuvan),
hänen seikkailunsa Moskovassa, Platon Karatajef (josta Nikolenka oli
kuullut itseltään Pierreitä), hänen rakkautensa Natashaan (johon
myöskin Nikolenka oli erityisesti kiintynyt) ja varsinkin hänen
ystävyytensä isään, jota Nikolenka ei muistanut, nostivat Pierren hänen
silmissään jumalalliseksi sankariksi.
Katkonaisista puheista Nikolenkan isästä ja Natashasta, siitä
mielenliikutuksesta, jolla Pierre puhui vainajasta ja siitä arasta,
hellästä, hartaudesta, jolla Natasha muisteli vainajaa, aavisti poika,
jonka sydämessä rakkauden idut olivat alkaneet versoa, että hänen
isänsä oli rakastanut Natashaa ja testamentannut hänet kuolinhetkellään
ystävälleen. Isä taas, jota Nikolenka ei muistanut, kajasti hänelle
jumaluutena, jota mielikuvitus ei pystynyt hahmoittamaan ja jota
ajatellessa sydäntä kouristi tuskan ja riemun väkevä tunne.
Vieraat iloitsivat Pierren tulosta siksi, että hän oli mies, joka osasi
virittää eloa ja yhteishenkeä mihin seuraan tahansa.
Aikuinen kotiväki, vaimosta puhumattakaan, oli iloissaan siitä, että
oli palannut takasin ystävä, jonka turvin oli kepeää ja rauhallista
elää.
Vanhat naiset olivat iloissaan lahjoista, joita hän antaisi ja
varsinkin siitä, että Natasha virkistyy uudeksi ihmiseksi.
Pierre käsitti kaikkien näiden ryhmien erilaiset tunteet ja hän
jouduttautui antamaan kullekin odotetut tuomiset.
Pierre, joka oli mitä hajamielisin ja huolimattomin ihminen, oli tällä
kertaa ostanut kaikki, mitä Natasha oli muistilistaan merkinnyt.
Avioliittonsa alkuaikoina oli Pierre oudoksunut vaimonsa vaatimusta
ostaa mitään unohtamatta kaikki, mitä hän oli ottanut ostettavakseen,
ja sitte oli häntä suuresti ihmetyttänyt se seikka, että Natasha oli
aina kovasti katkeroitunut, kun hän ensi alussa oli unohtanut kaikki.
Sittemmin hän tottui paljoa huolellisemmaksi. Kun hän tiesi, ettei
Natasha tahtonut mitään itselleen, vaan pyysi ostamaan muille
ainoastaan siksi, että Pierre oli tarjoutunut ostamaan, tuottivat nämä
ostokset hänelle nyt suurta lapsellista iloa ja hän oli muistanut ostaa
kaikille lahjansa. Natasha kyllä moitiskeli häntä nytkin, mutta se
johtui vain siitä, että Pierre oli ostanut liikaa ja maksanut liiaksi
suuria hintoja. Sillä kaikkien muiden puutteittensa, kuten useimmat
ajattelivat (siivottomuuden ja huolimattomuuden) tai ominaisuuksiensa
lisäksi, kuten Pierre ajatteli, oli Natasha saita.
Siitä saakka, kun Pierren talous ja perhe olivat kasvaneet suuria
menoja vaativiksi, oli Pierre ihmeekseen huomannut, että hän kulutti
kahta vähemmän kuin ennen ja että hänen raha-asiansa, joita hänen
ensimäisen vaimonsa velat olivat pahasti rasittaneet, alkoivat
korjautua.
Elämä oli käynyt huokeammaksi siitä syystä, että se nyt kulki määrättyä
uraansa, sillä sitä kallista ylellisyyttä, joka oli syntynyt
alituisesti vaihtelevan elämäntavan kautta, ei nyt enää ollut olemassa
eikä Pierre sitä kaivannutkaan. Hän tunsi, että hänen elämänsä oli nyt
lopullisesti muodostunut semmoiseksi, jommoisena se tulee pysymään
hänen kuolemaansa saakka ja ettei hän enää voinut muuttaa sen kulkua
eikä muotoja.
Pierre purki iloisin, hymyilevin kasvoin ostoksiaan.
-- Katsoppas tätä! -- sanoi hän levitellen erästä vaatepalaa yhtä
taitavasti kuin puotimies.
Natasha istui vanhin tyttö sylissä vastapäätä miestään ja katsoi
säteilevin silmin vuoroin mieheensä, vuoroin siihen, mitä tämä aukoi.
-- Onko tämä Bjelovalle? Mainiota. (Hän tunnusteli kankaan laatua).
Varmaankin ruplan hintaista?
Pierre sanoi hinnan.
-- Liian kallista, -- huomautti Natasha. -- Mutta jo ne lapset
ilostuvat ja maman. Turhanpäiten sinä ostit minulle tämän, -- lisäsi
hän voimatta pidättää tyytyväisyyden hymyä ihastellessaan kullalla ja
helmillä kirjailtua pääkampaa, jommoiset alkoivat vasta tulla muotiin.
-- Adèle sai minut houkutelluksi: ostakaa, ostakaa, hoki, -- vastasi
Pierre.
-- Milloinkas minä tätä pidän? -- Natasha pisti kamman palmikkoonsa. --
Kunhan pikku Mari kasvaa suureksi, ehkä ne sittenkin ovat muodissa.
Lähdetään nyt.
Koottuaan lahjat he menivät ensin lasten kamariin ja sitte vanhan
kreivittären luo.
Kreivitär istui tapansa mukaan Bjelovan kanssa grande pacienceä
pelaamassa, kun Pierre ja Natasha kääröt kainalossa astuivat
huoneeseen.
Kreivitär oli jo seitsemännellä kymmenellä. Hän oli kokonaan
harmaantunut ja piti päässään myssyä, jonka reunapoimuihin hänen
kasvonsa olivat kokonaan uponneet. Hänen kasvonsa olivat ryppyiset,
ylähuuli oli painunut sisäänpäin ja silmät himmenneet.
Miehensä ja poikansa kuoleman jälkeen, jotka olivat tapahtuneet niin
lähekkäin, tunsi hän jääneensä aivan kuin vahingossa tähän maailmaan,
jossa hänellä ei ollut mitään tekemistä. Hän söi, joi, nukkui, voi
hyvin, mutta ei enää elänyt. Hän ei enää saanut elämästä mitään
vaikutelmia eikä hän kaivannut enää mitään muuta kuin lepoa ja tämän
levon voi tuoda ainoastaan kuolema. Mutta niin kauan kun kuolemaa ei
kuulunut, täytyi hänen elää s.o. käyttää elämänvoimiaan. Hänessä
huomasi mitä selvimmin sen, minkä huomaa hyvin pienissä lapsissa ja
hyvin vanhoissa ihmisissä. Hänen elämässään ei ollut havaittavissa
minkäänlaista ulkonaista tarkotusta, vaan ainoastaan tarve tyydyttää
erilaisia taipumuksia. Hän tarvitsi jonkun verran syödä, nukkua,
ajatella, puhella, itkeä, työskennellä, riidellä j.n.e. pelkästään
siksi, että hänellä oli vatsa, aivot, lihakset, hermot ja maksa. Ja
kaiken tämän hän teki minkään ulkonaisen seikan pakottamatta. Hän
puheli vain siksi, että hänen piti ruumiillisesti käyttää kieltään ja
keuhkojaan. Hän itki kuin lapsi siksi, että hänen piti niistää nenäänsä
j.n.e.
Jos hän illalla oli syönyt jotain rasvaista, tuli hänelle aamulla tarve
saada riidellä ja silloin hän tavallisesti valitsi lähimmäksi aiheeksi
Bjelovan kuurouden. Tällöin rupesi hän hiljaa puhumaan Bjelovalle
jotain huoneen toisesta päästä.
-- Tänään taitaa olla lämpimämpi, rakkaani, -- sanoi hän supattamalla.
Ja kun Bjelova vastasi: "lähdetään vain", murahti kreivitär vihaisesti:
"siunatkoon, miten kuuro ja tyhmä!"
Yhtenä aiheena oli nuuska, joka hänestä tuntui milloin kuivalta,
milloin kostealta, milloin taas huonosti hienonnetulta. Nämä ärsyttävät
aiheet saivat hänen kasvonsa kellastumaan sapenkarvaisiksi ja hänen
palvelijattarensa arvasivat varmoista merkeistä aina, milloin Bjelova
taas tulee kuuroksi, nuuska kosteaksi ja kasvot sapenkarvaisiksi.
Samoin kuin hänen piti viljellä sappeaan, piti hänen viljellä muitakin
kykyjään. Kun hänen piti ajatella, tapahtui se paciencen kautta. Kun
piti itkeä, oli sen aiheena kreivivainaja. Kun piti olla huolissaan,
tapahtui se Nikolain ja tämän terveyden tähden. Kun piti purkaa
ilkeyttä, oli sen esineenä kreivitär Maria. Kun piti harjottaa
äänielimiä, joka tapahtui tavallisesti illalla seitsemättä käydessä
ruokalevon jälkeen pimeässä huoneessa, silloin olivat aina esillä samat
iänikuiset jutut, joiden kuuntelijoina olivat aina samat henkilöt.
Nämä vanhan kreivittären omituisuudet ymmärsi kotiväki varsin hyvin,
vaikkei kukaan puhunut niistä milloinkaan, ja kaikki koettivat kaikilla
mahdollisilla keinoilla tyydyttää hänen tarpeitaan. Vain toisinaan voi
huomata Nikolain, Pierren, Natashan ja kreivitär Marian keskinäisistä
hymyn- ja surunsekaisista katseista, että he siten ilmaisivat
käsityksensä vanhasta kreivittärestä.
Nämä katseet puhuivat muutakin. Ne puhuivat, että hän oli jo
elämäntehtävänsä tehnyt, ettei hän kokonaan ole sitä, miltä hän nyt
näytti, että me kaikki kerran tulemme samanlaisiksi ja että oli
kaunista palvella vanhusta ja hillitä itseään hänen tähtensä, joka
kerran oli ollut rakas ja yhtä elämänintoinen kuin hekin, mutta nyt
surkastunut ja surkuteltava. "Memonto mori" puhuivat heidän katseensa.
Ainoastaan kokonaan kehnot ja tyhmät ihmiset sekä pienet lapset
kotiväestä eivät käsittäneet tätä, vaan vieroivat kreivitärtä.