X.

Natasha oli mennyt naimisiin kevättalvesta vuonna 1813 ja vuonna 1820

oli hänellä jo kolme tyttöä ja yksi poika, jota hän oli toivonut ja

jota hän itse imetti. Hän oli lihonut ja levennyt niin reheväksi, että

tätä voimakasta naista oli vaikea tuntea entiseksi hoikaksi, solakaksi

Natashaksi. Hänen kasvoilleen oli valautunut tyynen pehmeyden ja

selväpiirteisyyden leima. Niiltä oli kadonnut entinen, myötäänsä

säkenöivä vilkkauden tuli, joka ennen oli muodostanut hänen olentonsa

sulon. Nyt oli näkyvissä ainoastaan kasvot ja ruumis, vaan sielua ei

ollenkaan. Oli näkyvissä ainoastaan voimakas, kaunis, hedelmällinen

naaras. Hyvin harvoin syttyi häneen enää entinen tuli. Tämä tapahtui

vain silloin, kun hänen miehensä palasi matkoilta, kuten nytkin, kun

lapsi alkoi kostua taudistaan tai kun hän kreivitär Marian kanssa

muisteli ruhtinas Andreita (miehensä kanssa hän ei koskaan puhellut

ruhtinas Andreista, koska hän luuli miehensä olevan mustasukkaisen

ruhtinaan muiston tähden) ja hyvin harvoin silloin, kun jokin

satunnainen seikka houkutteli hänet laulamaan, jonka hän naimisiin

mentyään oli kokonaan unohtanut. Ja näinä harvoina hetkinä, jolloin

entinen tuli taas syttyi hänen kauniiksi kehittyneessä ruumiissaan, oli

hän vielä viehättävämpi kuin ennen.

Naimisistaan lähtien oli Natasha asunut miehineen Moskovassa,

Pietarissa, maatilalla Moskovan läänissä ja äitinsä s.o. Nikolain

luona. Seuroissa näyttäytyi nuori kreivitär Besuhova hyvin harvoin ja

ne, jotka olivat häntä seurapiireissä nähneet, eivät saaneet hänestä

mieleistään käsitystä. Hän ei ollut viehättävä eikä rakastettava.

Seikka ei kuitenkaan ollut se, että Natasha olisi rakastanut

yksinäisyyttä (hän ei tiennyt, rakastiko hän vai ei, hänestä melkein

tuntui, ettei hän rakastanut), mutta kantaessaan, synnyttäessään ja

imettäessään lapsiaan ja ottaessaan joka hetki osaa miehensä elämään

hän ei voinut tyydyttää näitä tarpeita muuten kuin kieltäytymällä muun

maailman yhteydestä. Kaikki ne, jotka olivat tunteneet Natashan ennen

hänen naimisiaan, ihmettelivät hänessä tapahtunutta muutosta jonain

eriskummallisena seikkana. Yksistään vanha kreivitär, joka äidillisen

vaistonsa avulla käsitti, että kaikki Natashan mielijohteet aiheutuivat

vain tarpeesta omistaa perhe, omistaa mies, kuten hän Otradnojessa oli

sanonut enemmän tosissaan kuin leikillään, ihmetteli niiden ihmettelyä,

jotka eivät ymmärtäneet Natashaa, ja sanoi moneen kertaan olleensa aina

siinä käsityksessä, että Natashasta tulee mallikelpoinen puoliso ja

äiti.

-- Se vain on tyhmää, että hän menee rakkaudessaan miestään ja lapsiaan

kohtaan liiallisuuksiin, -- lisäsi vanha kreivitär.

Natasha ei noudattanut sitä kultaista sääntöä, jota viisaat ihmiset,

varsinkin ranskalaiset, saarnaavat, ettei neidon miehelään mentyään ole

heittäydyttävä leväperäiseksi eikä luovuttava lahjoistaan, vaan on

pidettävä ulkomuodostaan suurempaa huolta kuin neitoaikanaan ja

kiehdottava miestään samalla tavalla, kuin hän kiehtoi häntä ennen

avioliittoa. Natasha sitävastoin luopui heti kaikista ihastuttavista

ominaisuuksistaan, joista varsinkin yhdellä, laululla, oli ollut

tavaton viehätysvoima. Ja hän hylkäsi tämän juuri siksi, että se oli

ollut voimakas. Natasha ei välittänyt käytöksestään, ei puheensa

siroudesta, ei siitä, että olisi esiintynyt miehelleen edullisimmalla

tavalla, ei ulkoasustaan, eikä siitä, että hän kiusasi miestään

vaateliaisuudellaan. Hän menetteli kaikessa vastoin näitä sääntöjä.

Hänestä tuntui, että ne ihastuskeinot, joita vaisto ennen oli opettanut

häntä käyttämään, olisivat nyt näyttäneet hassuilta hänen miehensä

silmissä, jolle hän ensi hetkestä oli antautunut kokonaan s.o. koko

sieluineen, josta ei jäänyt pienintäkään sopukkaa salaan mieheltä.

Hänestä tuntui, ettei se side, joka yhdisti hänet hänen mieheensä,

pysynyt niiden tunteiden varassa, jotka olivat miehen kammitsoineet

häneen, vaan pysyi jonkun muun, selittämättömän, mutta lujan varassa

niin kuin se side, joka yhdisti hänen oman sielunsa ruumiiseen.

Tukan kähertäminen, vannehameisiin pukeutuminen ja romanssien

laulaminen oman miehensä kiehtomiseksi olisi tuntunut hänestä yhtä

oudolta kuin itsensä koristeleminen omaa tyydytystään varten. Itsensä

koristeleminen muiden miellyttämistä varten olisi ehkä ollut hänestä

mieleistäkin, mutta siihen ei ollut aikaa. Suurin syy siihen, miksi hän

ei välittänyt laulamisesta, pukeutumisestaan eikä sanojensa

punnitsemisesta, oli kuitenkin se, ettei hän mitenkään joutanut

uhraamaan näihin aikaansa.

On tunnettua, että ihminen on taipuvainen syventymään kokonaan yhteen

elämäntehtävään, näyttipä se miten vähäpätöiseltä tahansa. Niinikään on

selvää, ettei ole niin vähäpätöistä tehtävää, joka, kun siihen

keskittyy koko huomio, ei kasvaisi loppumattomiin.

Se tehtävä, johon Natasha oli täydellisesti syventynyt, oli perhe, s.o.

mies, jota oli pidettävä niin, että hän olisi jakamattomasti kuulunut

vaimolleen ja kodilleen, ja lapset, joita piti kantaa, synnyttää,

imettää ja kasvattaa.

Ja kuta enemmän hän koko sieluineen ja koko olentoineen syventyi

tehtäväänsä, sen suuremmaksi kasvoi tuo tehtävä hänen huomionsa alla ja

sen heikommilta ja mitättömämmiltä tuntuivat hänestä hänen voimansa,

niin että vaikka hän uhrasi ne kaikki yhteen asiaan, ei hän kuitenkaan

ehtinyt suorittaa kaikkea sitä, mikä hänestä tuntui tarpeelliselta.

Puheet ja arvostelut naisen oikeuksista, puolisoiden keskinäisistä

suhteista, heidän vapaudestaan ja oikeuksistaan olivat tällöin aivan

samallaisia kuin nytkin, vaikkei niitä vielä sanottukaan

_kysymyksiksi_. Nämä kysymykset eivät askaroittaneet Natashaa

vähän vähää eikä hän edes ymmärtänyt niistä hituistakaan.

Nämä kysymykset olivat olemassa silloin niin kuin nytkin ainoastaan

niitä varten, joiden mielestä avioliitto s.o. yksistään sen alku eikä

koko sen merkitys, joka sisältyy perheeseen, on pelkästään nautintoa,

jota puolisot saavat toisiltaan.

Tämmöiset ajatukset ja nykyiset kysymykset, jotka ovat samaa laatua

kuin kysymykset siitä, miten ateriasta voisi nauttia mahdollisimman

paljon, eivät olleet olemassa silloin enemmän kuin nytkään niitä

varten, joista aterian tarkotuksena on ravinnon saaminen ja puolisoiden

tarkotuksena perhe.

Jos aterian tarkotuksena on ruumiin ravitseminen, niin se, joka syö

samalla kertaa kaksi ateriaa, saavuttanee siitä suurenkin nautinnon,

mutta tarkotusta hän ei saavuta, sillä kahta ateriaa ei vatsa voi

sulattaa.

Jos avioliiton tarkotuksena on perhe, niin se, jonka mieli tekee saada

monta vaimoa tai miestä, nauttinee siitä paljonkin, mutta missään

tapauksessa ei hän saa perhettä. Jos siis aterian tarkotuksena on

ravitseminen ja avioliiton tarkotuksena perhe, niin koko tämä kysymys

on ratkaistavissa vain siten, ettei ole syötävä enempää kuin minkä

vatsa jaksaa sulattaa eikä omistettava useampaa miestä eikä naista kuin

mikä on tarpeen perhettä varten eli siis yksi vaimo ja yksi mies.

Natasha tarvitsi miehen. Mies annettiin hänelle. Ja mies antoi hänelle

perheen. Muuta, parempaa miestä ei Natasha ollenkaan kaivannut, ja kun

hän oli uhrannut kaikki sielunvoimansa tuon miehensä ja perheensä

palvelukseen, ei hän myöskään voinut kuvitella mielessään eikä nähnyt

mitään etuakaan kuvitella, miten olisi silloin, jos olisi toisin.

Kun Natasha ei yleensä pitänyt seurasta, oli hänestä sukulaisten,

kreivitär Marian, veljen, äidin ja Sonjan seura sitä rakkaampi. Hän

piti semmoisten ihmisten seurasta, joiden luo hän voi tulla hampsia

lasten kamarista pitkin askelin, tukka hajallaan ja aamuviitassa ja

näyttää iloisin mielin kapalovyötä, jossa vihreän tahran sijasta oli

keltainen ja saada kuulla muiden suusta vakuuttava sana, että nyt lapsi

oli koko lailla parantunut.

Natasha oli tullut niin välinpitämättömäksi, että hänen puvuistaan,

tukan kampauksesta, umpimähkäisestä puheesta ja mustasukkaisuudesta, --

sillä hän oli mustasukkainen Sonjalle, kotiopettajattarelle ja

jokaiselle kauniille ja rumalle naiselle, -- laskivat joka päivä pilaa

kaikki hänen läheisensä. Yleisenä mielipiteenä oli, että Pierre oli

vaimonsa tohvelin alla ja näin todella olikin. Jo heidän avioliittonsa

ensi päivinä esitti Natasha vaatimuksensa. Pierre ihmetteli suuresti

tätä hänelle aivan uutta vaimonsa kantaa, joka oli semmoinen, että

jokainen Pierren elämän hetki kuuluu vaimolle ja perheelle. Hän

ihmetteli vaimonsa vaatimuksia, mutta kun niiden houkutusvoima oli

suuri, alistui hän niihin.

Pierren alakynnessä oleminen oli siinä, ettei hän uskaltanut edes

hymyillen puhutella muita naisia, puhumattakaan liehakoimisesta, ei

uskaltanut käydä klubeissa päivällisellä _pelkästään_ ajankuluksi,

ei uskaltanut kuluttaa rahaa mielitekoihin eikä lähteä pitkäaikaisille

matkoille, lukuunottamatta asiatoimituksia, joina Natasha piti miehensä

tieteellisiäkin harrastuksia, joista hän ei kuitenkaan ymmärtänyt

minkään vertaa, mutta joita hän piti hyvin tärkeinä. Kaiken tämän

sijaan oli Pierrellä kotona täydellinen määräämisoikeus ei ainoastaan

oman itsensä, vaan myöskin koko perheen suhteen. Kotonaan asettui

Natasha miehensä orjattareksi ja koko talonväki hiipi varpaillaan,

silloin kun Pierre työskenteli -- luki tai kirjotti kabinetissaan.

Pierren tarvitsi vain vetää näkyviin joku mielijohde ja se, mitä hänen

mielensä teki, täyttyi heti. Hänen tarvitsi vain lausua toivomus, ja

Natasha ehätti heti juoksujalassa panemaan sitä täytäntöön.

Koko taloa johtivat ainoastaan miehen näennäiset käskyt, s.o. Pierren

toivomukset, joita Natasha koetti arvailla. Heidän elämäntapansa,

asuntopaikkansa, tuttavuutensa, Natashan toimet, lasten kasvatus,

sanalla sanoen kaikki järjestettiin Pierren lausuman tahdon mukaisesti,

mutta sen lisäksi koetti Natasha arvata sitäkin, mikä mahdollisesti

olisi voinut käydä ilmi niistä ajatuksista, joita Pierre

jokapäiväisessä puheessa lausui. Ja Natasha arvasi oikein, mikä

milloinkin oli Pierren toivomusten ydin, ja kun hän kerran oli sen

arvannut, pysyi hän siinä lujasti kiinni. Jos Pierre joskus sattui

muuttamaan lausumansa toivomuksen, taisteli Natasha miestään vastaan

tämän omilla aseilla.

Niinpä tapahtui kerran tukalana aikana, joka ainaiseksi painui Pierren

mieleen, että kun Natasha oli synnyttänyt ensimäisen lapsensa, joka oli

heikko ja jolle sen tähden piti vaihtaa kolme eri imettäjää ja Natasha

sairastui epätoivon tuskasta, Pierre rupesi kertomaan vaimolleen

Rousseaun mielipiteitä imettäjien luonnottomuudesta. Kun sitte syntyi

seuraava lapsi ja vanha kreivitär, lääkärit ja itse Pierrekin

vastustivat sen imettämistä oman äidin maidolla, joka seikka siihen

aikaan oli kuulumaton ihme, piti Natasha kuitenkin oman päänsä ja

imetti siitä pitäen itse kaikki lapsensa.

Usein tapahtui, että puolisoiden kesken sukeutui riita, mutta

jälestäpäin huomasi Pierre ilokseen ja ihmeekseen sekä vaimonsa teoissa

että sanoissa juuri sen samaisen oman ajatuksensa, jota vastaan vaimo

oli väittänyt, ja hän huomasi tuon ajatuksen sukeltaneen esiin

puhdistuneena kaikesta siitä tarpeettomasta lisästä, joka siihen oli

tarttunut riidan tuoksinassa.

Seitsenvuotisen avioelämän jälkeen tunsi Pierre tulleensa siihen

varmaan käsitykseen, ettei hän ole huono ihminen ja hän tunsi tämän

siksi, että hän näki itsensä kuvastuneena puolisossaan. Itsessään hän

tunsi hyvän ja huonon olevan toisiinsa sekaantuneena, mutta se, mikä

hänestä kuvastui hänen vaimossaan, oli todellisesti hyvää ja kaikki se,

mikä ei ollut täysihyvää, oli karissut pois. Tämä kuvastuminen ei ollut

syntynyt johdonmukaisen ajattelun avulla, vaan erään toisen,

salaperäisen, välittömän kuvastuksen kautta.