Jos ajatellaan, kuten historioitsijat tekevät, että suuret henkilöt
johtavat ihmiskuntaa joitakin suuria päämääriä kohti, jotka tarkottavat
joko Venäjän tahi Ranskan suuruutta tahi Europan tasapainoa tahi
vallankumousaatteiden levittämistä tahi yleistä edistystä tahi mitä
muuta tahansa, niin on mahdotonta selittää historian ilmiöitä ilman
_sattuman_ ja _neron_ käsitteitä.
Jos tämän vuosisadan alussa käytyjen sotien tarkotuksena oli nostaa
Venäjä suuruuteen, niin olisi tämä tarkotus voitu saavuttaa ilman sitä
ennen käytyjä sotia ja maahan ryntäystä. Jos tarkotuksena oli Ranskan
suuruus, niin olisi tarkotus voitu saavuttaa ilman vallankumousta ja
keisarikuntaa. Jos tarkotuksena oli sivistyksen edistäminen, niin on
aina helppo huomata, että paitsi ihmisten ja heidän rikkauksiensa
hävittämistä on olemassa muita paljoa tarkotuksenmukaisempia keinoja
sivistyksen levittämiseen.
Miksi tämä on sattunut näin eikä toisin? -- Siksi, että se on niin
sattunut.
"_Sattuma_ on luonut aseman, _nero_ on käyttänyt sitä
hyväkseen", sanoo historia. -- Mutta mitä on _sattuma_?
Mitä on _nero_?
Sanat _sattuma_ ja _nero_ eivät merkitse mitään todellisesti
olevaa ja siksi ei niitä voi määritellä. Nämä sanat merkitsevät
ilmiöiden käsittämisen tunnettua astetta. Minä en tiedä miksi tapahtuu
jokin ilmiö; minä ajattelen, että minä en voi tietää; siitä syystä minä
en tahdo tietää ja sanon että se on _sattuma_. Kun minä näen
voiman, joka saa aikaan semmoisen teon, jota ei mikään inhimillinen
voima voi tehdä, enkä käsitä, miksi se tapahtuu, sanon minä, että se on
_nero_.
Sen lampaan, jonka paimen sulkee joka ilta erityiseen pilttuuseen
syömään ja joka lihoo muita kahta paksummaksi, täytyy lammaslaumasta
tuntua nerolta. Sen seikan, ettei juuri sama lammas minään iltana jouda
yhteiseen karsinaan, vaan suletaan joka ilta erityiseen pilttuuseen
kauraeineelle ja että juuri tuo sama rasvaiseksi paisunut lammas
teurastetaan lihaksi, täytyy tuntua semmoiselta, että se yhdistää
toisiinsa hämmästyttävällä tavalla nerokkuuden ja koko joukon
merkillisiä satunnaisuuksia.
Mutta lampaiden tarvitsee vain lakata ajattelemasta että kaikki se,
mitä heille tehdään, tapahtuu vain heidän lammasmaisten tarkotustensa
saavuttamiseksi; tarvitsee vain olettaa, että niillä seikoilla, jotka
heitä koskevat, voi olla semmoisiakin tarkotuksia, joita he eivät
käsitä, niin he heti huomaavat kokonaisuutta ja johdonmukaisuutta
siinä, mikä syöttölampaalle tapahtuu. Ja vaikkapa he eivät tuliskaan
tietämään, mitä varten yhtä lammasta syötetään, tulevat he tietämään
ainakin sen, että se, mikä on tapahtunut syöttölampaalle, ei ole
tapahtunut vahingossa, ja siksi he eivät enää kaipaa _sattuman_
enemmän kuin _neronkaan_ käsitettä.
Vasta sitte kun luovutaan läheisen, käsitettävän tarkotusperän
tietämisestä ja tunnustetaan, että lopullinen tarkotusperä ei ole
meidän käsitettävissämme, me huomaamme tarkotuksenmukaisuutta
historiallisten henkilöiden elämässä ja silloin meille selvenee syy
niihin yleisinhimillisten voimien yläpuolella oleviin tekoihin, joita
he ovat aikaansaaneet, ja silloin me emme tarvitse sanoja
_sattuma_ ja _nero_.
Kun vain tunnustamme, että me emme tunne Europan kansojen kuohunnan
tarkotusta, vaan tunnemme ainoastaan tosiseikat, joita olivat murhat
ensin Ranskassa, sitte Italiassa, Afrikassa, Preussissa, Itävallassa,
Espanjassa ja Venäjällä ja että liike lännestä itään ja idästä
länteen muodostaa tapausten ytimen ja tarkotuksen, silloin ei meidän
tarvitse ollenkaan nähdä mitään erikoisuutta eikä _nerokkuutta_
Aleksanterin ja Napoleonin luonteissa eikä edes kuvitella näitä
henkilöitä sen kummempina kuin muitakaan tavallisia ihmisiä ja silloin
ei meidän myöskään tarvitse selittää _satunnaisuudeksi_ niitä
pikku tapauksia, jotka ovat tehneet nuo henkilöt siksi, mitä he ovat
olleet, vaan meille käy selväksi, että kaikki nuo pikku tapaukset ovat
olleet välttämättömiä.
Kun me luovumme lopullisen tarkotuksen tietämisestä, käsitämme me
selvästi, että samoin kuin ei ainoallekaan kasville voi keksiä sen
parempia värejä ja siemeniä, kuin ovat ne, jotka se itse luo, aivan
samalla tavalla ei voida keksiä kahta muuta henkilöä koko heidän
entisyyksineen, joka siinä määrin ja niin yksityiskohtiin menevästi
vastaisi sitä tehtävää, joka oli heidän täytettävänään.