Yhtä vaikea kuin on selittää, miksi ja mihin rientävät muurahaiset
hajotetusta keostaan, miksi toiset rientävät keosta pois, kantavat
korsia, munia ja kuolleita tovereitaan, toiset taas takasin kekoon ja
miksi ne yhtyvät toisiinsa, tavottavat toisiaan kiinni ja tappelevat,
yhtä vaikeata olisi myöskin selittää niitä syitä, jotka panivat
venäläiset ranskalaisten lähdön jälkeen kuhajamaan siinä paikassa, jota
ennen oli sanottu Moskovaksi. Mutta samoin kuin tuhotun keon ympärille
hajonneisiin muurahaisiin katsoessa näkyy keon täydellisestä
hävityksestä huolimatta hääriskelevien sitkeydestä, jäntevyydestä ja
monilukuisuudesta, että kaikki muu on joutunut tuhon omaksi paitsi joku
semmoinen katoamaton, aineeton, joka muodostaa koko keon elinvoiman,
samoin esiintyi Moskovakin lokakuussa, vaikkei siellä ollut
viranomaisia, ei kirkkoja, ei pyhättöjä, ei rikkauksia eikä koteja,
samana Moskovana, jona se oli ollut elokuussakin. Kaikki muu oli
sortunut paitsi jokin aineeton, joka samalla oli suurta ja
katoamatonta.
Niiden ihmisten kiihottimet, jotka kaikilta puolilta virtasivat
Moskovaan sen jälkeen, kun vihollinen oli sieltä lähtenyt, olivat mitä
moninaisimpia, omakohtaisia ja alussa parhaasta päästä -- villejä ja
eläimellisiä. Vain yksi yllyke oli kaikille yhteinen ja se oli pyrkimys
päästä elämään ja toimimaan siihen paikkaan, jota ennen oli sanottu
Moskovaksi.
Viikon kuluttua oli Moskovassa jo 15,000 asukasta, kahden viikon
kuluttua 25,000 j.n.e. Asukasluku kasvoi kasvamistaan ja syksyllä
vuonna 1813 oli se suurempi kuin vuonna 1812.
Ensimäiset venäläiset, jotka tulivat Moskovaan, olivat Winzingeroden
joukon kasakkoja, läheisten kylien musikkoja ja kaupungista karanneita,
lähiseuduilla piileskelleitä kaupungin asukkaita. Kun hävitettyyn
Moskovaan tulleet venäläiset huomasivat kaupungissa ryöstetyn,
rupesivat hekin ryöstämään. He jatkoivat ranskalaisten alkamaa työtä.
Lähikylien musikkoja kävi hevoskuormittain hakemassa Moskovasta
kaikellaista tavaraa, jota oli hylätty taloihin ja kaduille. Kasakat
kulettivat telttoihinsa kaikki, mitä voivat. Talojen isännät kokosivat
mitä suinkin löysivät muista taloista ja veivät itselleen väittäen
tavaraa omakseen.
Mutta ensimäisten ryöstöjen perästä tuli toisia ja kolmansia ja rosvous
kävi sikäli, kuin rosvoja lisääntyi, yhä työläämmäksi ja työläämmäksi
ja muuttui entistään rajotetummaksi.
Vaikka ranskalaiset olivat tavanneet Moskovan tyhjänä, oli siinä
kuitenkin jälellä elimellisen säännöllisesti eläneen kaupungin kaikki
muodot: monenlaiset kaupan, käsityön, loisteliaan elämän,
valtakunnallisen hallinnon ja uskonnon haarat. Nämä muodot olivat tosin
elottomat, mutta ne olivat kuitenkin olemassa. Oli kauppahalleja,
puoteja, makasiineja, varastoja, yleisiä kauppapaikkoja ja useimmissa
oli tavaraa; oli tehtaita, käsityöpajoja; oli palatseja ja rikkaita
taloja, jotka olivat täynnä loistoa ja ylellisyyttä; oli sairaaloita,
vankiloita, virastoja, kirkkoja ja katedraaleja. Kuta kauemmin
ranskalaiset viipyivät, sen enemmän hävisivät kaupungin elämän
tämmöiset muodot ja lopulta raunioitui kaikki erottamattomaksi,
elottomaksi rosvouden roukkioksi.
Kuta kauemmin ranskalaisten rosvous kesti, sen enemmän se hävitti
Moskovan rikkauksia ja rosvoojien voimia. Kuta kauemmin venäläisten
rosvous kesti, josta pitäen venäläiset alkoivat asettua pääkaupunkiin
ja kuta enemmän oli näitä rosvouteen osallisia, sen nopeammin se
palautti Moskovan rikkautta ja juonsi elämän säännölliseen uomaansa.
Paitsi ryöstäjiä tulvi Moskovaan, niin kuin tulvii veri sydämeen,
kaikilta tahoilta mitä kirjavinta väkeä: talonomistajia, pappeja,
ylhäisiä ja alhaisia virkamiehiä, kauppiaita, käsityöläisiä ja
musikkoja.
Jo viikon kuluttua pysähdyttivät viranomaiset ne musikat, jotka olivat
tulleet kaupunkiin hevosineen hakemaan tavaroita, ja pakottivat heidät
vetämään kaupungista ruumiita. Kun toiset musikat saivat kuulla,
minkälaiseen työhön heidän toverinsa oli pantu, toivat he kaupunkiin
rukiita, kauroja ja heiniä ja laskivat kilpaillessaan toistensa hinnat
aivan alas. Kirvesmiehiä tuli joka päivä mieskunnittain hyvien
työansioiden toivossa ja ympäri kaupunkia alkoi nousta uusia salvoksia
ja vanhoja, palaneita korjattiin. Kauppamiehet avasivat myymälöitään
lautakojuissa. Rahvaan ruokaloita ja majapaikkoja perustettiin
hiiltyneihin taloihin. Papit alkoivat pitää jumalanpalveluksia monissa
tulelta säästyneissä kirkoissa. Lahjottajat toivat kirkkoihin
ryöstettyä kirkon omaisuutta. Virkamiehet levittivät pöydilleen verkoja
ja järjestivät papereitaan kaappeihin pieniin huoneisiin. Korkeimmat
viranomaiset ja poliisi ryhtyivät jakamaan ranskalaisilta jäänyttä
hyvyyttä. Niiden talojen isännät, joihin oli jäänyt paljon muista
taloista kuletettuja esineitä, pitivät vääränä ja valittivat sitä, että
kaikki tämmöiset esineet otettiin valtion huostaan; toiset taas
väittivät, että kun ranskalaiset olivat kulettaneet eri taloista
esineitä yhteen paikkaan, oli aivan väärin luovuttaa näitä tavaroita
sen talon isännälle, johon ne oli tuotu. Haukuttiin ja lahjottiin
poliisia, kirjotettiin kymmenkertaisia vahinkoarvioita palaneesta
kruunun omaisuudesta ja anottiin apurahoja. Kreivi Rostoptshin
kirjotteli julistuksiaan.