Kutusovin koko toiminta tämän tiedon saapumisesta asti sodan loppuun
saakka kohdistui pelkästään siihen, että hän koetti valtansa nojalla,
viekkaudella ja pyynnöillä ehkäistä joukkojaan turhista hyökkäyksistä,
kenttäliikkeistä ja joutumasta tekemisiin perikatoon vajoavan
vihollisen kanssa. Kun Dohturof oli menossa Mali Jaroslavetsiin,
viivytteli Kutusof muuta armeijaa ja antoi käskyjä, että sotaväen oli
lähdettävä Kalugasta, jonka taakse peräytyminen tuntui hänestä hyvin
mahdolliselta.
Kutusof peräytyy kaikkialla, mutta hänen peräytymistään odottamatta
pakenee vihollinen takaisin päinvastaiseen suuntaan.
Napoleonin historioitsijat kuvaavat meille Kutusovin taitavaa liikettä
Tarutinoon ja Mali Jaroslavetsiin ja koettavat arvailla, miten olisi
käynyt, jos Napoleon olisi ehtinyt tunkeutua rikkaisiin Etelä-Venäjän
lääneihin.
Mutta siitä puhumattakaan, ettei mikään estänyt Napoleonia menemästä
noihin lääneihin (sillä Venäjän armeija antoi sille tietä), unohtavat
historioitsijat sen seikan, ettei Napoleonin armeijaa voinut pelastaa
mikään, sillä se kantoi jo silloin ruumiissaan perikadon välttämättömiä
syitä. Miten tämä armeija, joka oli tavannut Moskovasta runsaita
ruokavaroja, mutta ei voinut pitää niitä hyvänään, vaan sotki ne
jalkoihinsa, tämä armeija, joka Smolenskiin tultuaan ei koonnut
ruokavaroja, vaan ryösti niitä, miten tämä armeija olisi voinut
rakentua Kalugan läänissä, jossa asui samoja venäläisiä kuin muuallakin
ja olivat yhtä halukkaita kuin muutkin polttamaan tulella sen, mitä
poltettavissa oli?
Armeija ei voinut enää korjautua missään, sillä Borodinon taistelusta
ja Moskovan ryöstöstä alkaen kantoi se ruumiissaan ikään kuin
hajoamisen kemiallisia edellytyksiä.
Tämän entisen armeijan väki pakeni johtajineen itsekään tietämättä
mihin ja mielessä (niin Napoleonin kuin jokaisen sotamiehenkin) yksi
ainoa toivo: selviytyä itsenäisesti niin pian kuin suinkin siitä
umpikujasta, jonka kaikki, vaikkakin hämärästi, tunsivat.
Ainoastaan tämän tähden tukkesi se mielipide, jonka Mali
Jaroslavetsissa pidetyssä neuvottelussa, jolloin Napoleonin kenraalit
olivat muka neuvottelevinaan esittämällä kuka minkinlaisia
mielipiteitä, suorasukainen sotamies Mouton oli viimeiseksi lausunut
sanomalla sen, mitä kaikki ajattelivat, että nimittäin oli päästävä
takaisin niin joutuin kuin mahdollista, kaikkien suut eikä kukaan, ei
edes Napoleonkaan kyennyt virkkamaan mitään tätä kaikkien tuntemaa
totuutta vastaan.
Mutta vaikka kaikki tiesivätkin, että täytyi päästä pois, jäi kuitenkin
jälelle häpeä siitä tietoisuudesta, että edessä oli pakko pako. Sen
vuoksi tarvittiin ulkonaista sysäystä, joka olisi pyyhkinyt pois tuon
häpeän. Ja tämmöinen sysäys ilmestyikin oikeaan aikaan. Se oli
ranskalaisten niin kutsuttu "_le Hourra de l'Empereur_".
Neuvottelun jälkeisenä päivänä ratsasti Napoleon aikaisin aamulla
marsalkkojensa ja saattueensa seurassa sotajoukkojensa keskitse ollen
tarkastavinaan niitä ja entistä ja tulevaa taistelutannerta. Saalista
vaaniskelevat kasakat pääsivät itsensä keisarin kintereille ja olivat
vähällä saada hänet vangiksi. Kun Napoleon pelastui tällä kertaa
joutumasta kasakkojen käsiin, tapahtui se samasta syystä, joka oli
jouduttanut ranskalaisten perikadon, ja se oli saalis, jonka kimppuun
kasakat hyökkäsivät täällä samoin kuin Tarutinossakin mistään muusta
välittämättä. Kasakat kävivät Napoleonista piittaamatta käsiksi
saaliiseen ja Napoleon ehti päästä pälkähästä.
Kun _les enfants du Don_ olivat sieppaamaisillaan itsensä keisarin
hänen armeijansa keskeltä, oli selvää, ettei ollut muuta valinnan varaa
kuin paeta kiiruimman kaupalla lähintä tuttua tietä. Napoleon, joka
40-vuotisen vatsansa tähden ei tuntenut enää olevansa entisen kerkeä
eikä rohkea, käsitti tuon varotuksen. Ja sen kauhun vaikutuksen
alaisena, jonka kasakat olivat häneen iskeneet, noudatti hän pitemmittä
aikailuitta Moutonin mielipidettä ja antoi, kuten historioitsijat
sanovat, käskyn peräytyä takasin Smolenskin tielle.
Se, että Napoleon noudatti Moutonin mielipidettä ja että sotajoukot
läksivät takasin, ei todista sitä, että tämä tapahtui hänen käskystään,
vaan että ne voimat, jotka olivat vaikuttaneet armeijaan sen marssiessa
Moschaiskin tietä, vaikuttivat samalla myöskin Napoleoniin.