Kun ihminen on liikkeessä, koettaa hän aina ajatella itselleen liikkeen
päämäärää. Kulkeakseen tuhannen virstan taipaleen täytyy ihmisen
välttämättömästi ajatella, että tuon taipaleen takana on jotain
houkuttelevaa. Täytyy olla mielessä kajastus luvatusta maasta, jotta
jaksaisi kulkea tämmöisen taipaleen.
Ranskalaisten maahan hyökätessä oli heidän luvattu maansa Moskova,
heidän peräytyessään oli se kotimaa. Mutta kotimaa oli liian kaukana ja
1,000 virstan taipaletta kulkevan ihmisen on ehdottomasti unohdettava
lopullinen matkan määrä ja sanottava itselleen, että tänään minä pääsen
40 virstan päähän lepo- ja yöpaikkaan. Mutta ensimäisen päivämatkan
päässä haihduttaa tuo lepopaikka näkyvistä lopullisen matkanmäärän ja
kiinnittää itseensä kaikki ajatukset ja toiveet. Ne pyrkimykset, jotka
ilmenevät yksityisessä ihmisessä, ilmenevät monin verroin
voimakkaampina ihmisjoukossa.
Vanhaa Smolenskin tietä takasin lähteneiden ranskalaisten lopullinen
matkanmäärä oli liian kaukana ja se lähin matkanmäärä, johon kaikki
ajatukset ja toiveet, tavattomasti suurentuneina ihmisjoukossa,
tähtäsivät, oli Smolensk. Tämä ei johtunut siitä, että ihmiset olisivat
tienneet Smolenskissa olevan paljon ruokavaroja ja tuoreita sotavoimia
eikä siitä, että heille olisi tästä puhuttu (armeijan korkeimmat
päälliköt ja itse Napoleonkin tiesivät päinvastoin, että siellä oli
vähän ruokavaroja), vaan siksi, että se yksistään voi antaa ihmisille
voimia liikkua ja kestää puutetta. Ja niin riensivät sekä ne, jotka
tiesivät asian oikean laidan että ne, jotka eivät sitä tienneet,
samalla tavalla pettäen itseään Smolenskiin ikään kuin luvattuun
maahan.
Päästyään suurelle tielle ehättivät ranskalaiset hämmästyttävän
ravakasti ja kuulumattoman nopeasti keksittyä päämääräänsä kohti.
Paitsi tätä yhteisen pyrkimisen päämäärää, joka liitti ranskalaisten
laumat yhdeksi kokonaisuudeksi ja loi heihin jonkun verran intoa, oli
olemassa eräs toinenkin syy, joka yhdisti heitä. Tänä syynä oli heidän
paljoutensa. Heidän tavattoman suuri lukumääränsä veti luokseen
yksityisiä ihmisatoomia aivan kuin fysikaalisen vetovoimalain mukaan.
Ranskalaiset kulkivat satatuhantisena laumana niin kuin kokonaisena
valtakuntana.
Kullakin erikseen oli mielessä yksi ainoa toivo -- antautua vangiksi ja
päästä näkemästä kauhuja ja kurjuutta. Mutta toisekseen yhteisen
pyrkimisen voima määränpäähän Smolenskiin houkutteli jokaista samalla
tavalla jota paitsi ei tietysti armeijaosasto voinut antautua vangiksi
komppanialle, ja vaikka ranskalaiset käyttivätkin jokaista sopivaa
tilaisuutta hyväkseen päästäkseen irti toisistaan ja pienimmänkin
siivon tekosyyn sattuessa antautuakseen vangiksi, ei näitä tekosyitä
kuitenkaan aina tarjoutunut. Ranskalaisten lukumäärä ja nopea
ahdingossa liikkuminen riisti heiltä tämän mahdollisuuden ja teki
samalla venäläisille sekä vaikeaksi että mahdottomaksikin pysähdyttää
tätä liikettä, johon ranskalaisjoukon koko tarmo oli suunnattu.
Kappaleen mekaaninen repiminen ei voinut jouduttaa parhaillaan
tapahtuvaa liukenemisprosessia määrättyä rajaa nopeammin.
Lumipalloa on mahdoton sulattaa silmänräpäyksessä. On olemassa
rajotettu aika, jota ennen eivät mitkään lämmön ponnistukset voi
sulattaa lunta. Kuta suurempi lämpö on, sitä enemmän kiintyy jälellä
oleva lumi.
Venäläisistä sotapäälliköistä ei tätä käsittänyt kukaan muu kuin
Kutusof. Kun tuli tietyksi, että Ranskan armeijan paon suunta kulki
pitkin Smolenskin tietä, silloin vasta alkoi käydä toteen se, mitä
Konovnitsin oli yöllä 11 p:nä lokakuuta aavistanut. Kaikki armeijan
korkeimmat päälliköt halusivat päästä osottamaan kuntoaan, katkasemaan
ranskalaisten joukkojen tietä, sieppaamaan, vangitsemaan ja pirstomaan
ranskalaisia ja kaikki vaativat hyökkäystä.
Kutusof yksinään käytti kaikki voimansa (nämä voimat ovat hyvin
vähäiset jokaisella ylipäälliköllä) vastustaakseen hyökkäystä.
Hän ei voinut sanoa heille sitä, mitä me sanomme nyt: miksi taisteluja,
tien tukkeamista, oman väen hukkaamista ja onnettomien tunnotonta
surmaamista, miksi kaikki tämä, kun kolmas osa Ranskan armeijaa hupeni
Moskovan ja Vjasman välillä taisteluttakin? Mutta hän veti esiin
vanhuutensa viisauden säilöstä semmoista, joka heidän olisi pitänyt
käsittää, vaan he nauroivat hänelle, parjasivat häntä, rimpuilivat,
äksyilivät ja kukkoilivat tapetun pedon lähettyvillä.
Vjasman luona eivät Jermolof, Miloradovits, Platof y.m. voineet hillitä
itseään, kun he olivat joutuneet aivan lähelle kahta ranskalaista
joukkoa, vaan katkasivat näiltä tien ja löivät ne. Ilmottaessaan
Kutusoville tästä aikeestaan lähettivät he hänelle tiedonannon asemasta
kirjekuoreen suletun tyhjän paperipalan.
Ja vaikka Kutusof olisi miten koettanut hillitä joukkojaan, tekivät
nämä kuitenkin hyökkäyksiä tarkotuksessa tuketa tie viholliselta.
Jalkaväkirykmentit riensivät rynnäkköihin torvien ja rumpujen soidessa,
kuten kerrotaan, ja löivät ja kadottivat tuhansia miehiä.
Mutta mitään vartonaista retken katkaisua ja nurinniskoin syöksemistä
ei tapahtunut. Ranskalaiset sotajoukot vetäytyivät kiinnemmä toisiaan
vaaran lähettyviltä ja jatkoivat yhtämittaa huveten entistä turman
tietään Smolenskia kohti.