Lokakuun ensimäisinä päivinä kävi Kutusovin luona vielä yksi rauhan
hieroja ehdottamassa rauhaa ja tuomassa Napoleonilta kirjeen, joka oli
eksyttävästi päivätty Moskovassa, vaikka Napoleon jo oli vähän matkan
päässä Kutusovin edellä vanhalla Kalugan tiellä. Kutusof vastasi tähän
kirjeeseen samoin kuin edelliseenkin Lauristonin tuomaan: hän sanoi,
ettei rauhasta voi olla puhettakaan.
Kohta tämän jälkeen saapui Tarutinon vasemmalla puolella liikuskelevan
Dorohovin partiojoukolta tiedonanto, että Fominskojen kylän seudulla on
nähty sotajoukkoja, että nämä joukot muodostavat Broussierin
divisioonan ja että tämä divisioona, joka on joutunut erilleen muusta
armeijasta, saataisiin helposti tuhotuksi. Sotamiehet ja upseerit
vaativat taas toimeen ryhtymistä. Esikuntakenraalit, joiden mieliä
innosti muisto Tarutinon voiton helppoudesta, vaativat Kutusovia
suostumaan Dorohovin ehdotukseen, mutta Kutusof ei pitänyt
tarpeellisena minkäänlaista hyökkäystoimintaa. Seurauksena oli
keskitie, se nimittäin, jonka täytyi tapahtua; Fominskojeen lähetettiin
pieni joukko, jonka oli käytävä Broussierin kimppuun.
Kummallisen sattuman kautta joutui tämä tehtävä, joka oli mitä vaikein
ja tärkein, kuten perästäpäin osottautui, Dohturoville, sille samalle
vaatimattomalle, mitättömälle Dohturoville, jonka ei ole kukaan
kertonut meille laatineen taistelusuunnitelmia, lentäneen rykmenttien
edessä, heitelleen kunniamerkkejä pattereille j.n.e., jota kaikki
pitivät ja sanoivat epäröiväksi ja tylsäpäiseksi mieheksi, mutta
toisekseen samalle Dohturoville, jonka me tapaamme kaikkien venäläisten
ja ranskalaisten välisten sotien aikana Austerlitzista alkaen vuoteen
1813 saakka olevan johtavana miehenä kaikkialla, missä asema oli
vaikea. Austerlitzissa jäi hän yksinään Augestin sillan luo kokoamaan
rykmenttejä ja pelastamaan, mitä pelastettavissa oli, kun kaikki oli
paossa ja tuhon omaa eikä jälkijoukossa ollut ainoatakaan kenraalia.
Kuumetautisena sairaana marssi hän 20-tuhantisen armeijan kera
Smolenskiin puolustamaan kaupunkia Napoleonin armeijan rynnäköltä. Kun
hän Smolenskissa Malahovin porttien luona hädintuskin oli ehtinyt
päästä uneen kuumeen kouristuksilta, herätti hänet Smolenskin pommitus,
vaan kaupunki piti puoliaan kokonaisen päivän. Kun Bagration kaatui
Borodinon taistelussa ja meidän vasempi siipemme oli lyöty samassa
suhteessa kuin 9:1 ja ranskalaisten tykistön koko tuli oli suunnattu
sinne, lähetettiin hätään juuri samainen epäröivä ja tylsäpäinen
Dohturof, joten Kutusof korjasi heti paikalla erehdyksensä, sillä hän
oli aikonut lähettää sinne erään toisen. Vähäpätöinen, syrjässä
pysyttelevä Dohturof läksi vaaran paikkaan ja Borodino tuotti Venäjän
joukoille parhaimman maineen. Monia urhoja on meille kuvattu sekä
runoissa että suorasanaisissa kertomuksissa, mutta Dohturovista ei
mainita tuskin sanaakaan.
Nyt taas lähetetään Dohturof tärkeään toimeen Fominskojeen ja sieltä
Mali Jaroslavetsiin, sinne, missä tapahtui viimeinen taistelu
ranskalaisten kanssa ja sinne, mistä nähtävästi jo alkaa ranskalaisten
perikato ja taas kuvataan meille joukottain neroja ja sankareja tältä
ajalta, mutta Dohturovista ei kuulu sanaakaan tahi jos kuuluukin, ei
hänestä sanota monta sanaa ja niihinkään ei ole luottamista. Tämä
vaikeneminen todistaa kaikista selvimmin Dohturovin ansiot.
On luonnollista, että semmoisesta ihmisestä, joka ei käsitä koneen
käyntiä, tuntuu sen toimintaa nähdessään, että tuon koneen tärkein osa
on se lastu, joka on vahingossa joutunut pyörien väliin ja ehkäisten
koneen käyntiä riipattaa sen välissä. Ihminen, joka ei tunne koneen
rakennetta, ei voi käsittää sitä, ettei toimintaa pilaava ja ehkäisevä
lastu ole mikään tärkeä kappale, vaan että se pieni, voimaa siirtävä
vaihtoratas, joka pyörii kuulumattomasi, on koneen oleellisimpia osia.
10 p:nä lokakuuta, samana päivänä, jolloin Dohturof oli
päässyt puolitiehen Fominskojea ja pysähtynyt Aristovon kylään
valmistautuakseen toimeenpanemaan saamansa käskyn, oli koko Ranskan
armeija, joka oli saapunut kuumeenomaisella kiireellä Muratin
varusasemiin ryhtyäkseen, kuten näytti, taisteluun, äkkiä aiheettomasti
kääntynytkin oikealle uudelle Kalugan tielle ja alkanut marssia
Fominskojen kylään, jossa äsken oli Broussier ollut yksinään. Tällöin
oli Dohturovin johdossa paitsi Dorohova kaksi Fignerin ja Seslavinin
pientä osastoa.
Illalla 11 p:nä lokakuuta saapui Seslavin Aristovoon tuomaan
päällikölle erästä vangittua ranskalaista kaartilaista. Vanki kertoi,
että Fominskojeen tänään saapuneet joukot olivat suuren armeijan
etujoukkoja, että Napoleon oli niiden mukana ja että armeija oli
kokonaisuudessaan lähtenyt Moskovasta jo viidettä päivää sitte. Samana
iltana kertoi eräs Borovskista tullut hovilainen nähneensä tavattoman
suuren sotajoukon saapuneen kaupunkiin. Dorohovin osaston kasakat
ilmottivat, että he olivat nähneet ranskalaisen kaartin marssivan
Borovskiin päin. Kaikista näistä tiedoista näkyi selvästi, että siellä,
jossa oli luultu olevan yhden divisioonan, olikin nyt koko ranskalainen
armeija, joka tuli Moskovasta odottamatonta suuntaa -- vanhaa Kalugan
tietä. Dohturof ei tahtonut ryhtyä mihinkään, koska hän näin ollen ei
tiennyt, mikä oikeastaan oli hänen tehtävänsä. Hänen oli käsketty
rynnätä Fominskojen kimppuun. Mutta Fominskojessa oli alussa ollut vain
Broussier, vaan nyt oli koko ranskalainen armeija. Jermolof aikoi
menetellä oman harkintansa mukaan, mutta Dohturof vaati, että hänen
täytyy saada määräys hänen armoltaan. Päätettiin lähettää tiedonanto
pääesikuntaan.
Tätä viemään valittiin ravakkaluontoinen upseeri Bolhovitinof, jonka
piti kirjallisen tiedonannon ohella selittää suusanallisesti koko asia.
Kahtatoista käydessä yöllä läksi Bolhovitinof kirjeen ja suulliset
selitykset saatuaan nelistämään pääesikuntaan mukanaan kasakka, joka
kuletti varahevosia.