Toisen kolonnan olisi pitänyt tällävälin rynnätä ranskalaisten kimppuun
rintaman puolelta, mutta tämän kolonnan mukana oli Kutusof. Hän tiesi
hyvin, ettei tästä vastoin hänen tahtoaan aletusta taistelusta syntyisi
mitään muuta kuin sekasotku ja hän pidättikin ne joukot, jotka olivat
hänen vallassaan. Hän ei liikahtanutkaan.
Kutusof ajoi ääneti pienellä harmaalla hevosellaan ja vastaili veltosti
ehdotuksiin hyökkäyksestä.
-- Teidän kielellänne pyörii lakkaamatta hyökkäys, mutta ette näe, että
me emme osaa tehdä vaikeita liikkeitä, -- sanoi hän Miloradovitshille,
joka pyrki rynnäkköön.
-- Kun ette aamulla kyenneet ottamaan Muratia elävänä ja saapumaan
oikeissa ajoin perille, ei nytkään ole mitään tekemistä, -- vastasi hän
eräälle toiselle.
Kun Kutusoville ilmotettiin, että ranskalaisten selkäpuolella, jossa
kasakkojen tiedonantojen mukaan ei ollut ennen ollut ketään, oli nyt
kaksi pataljoonaa puolalaisia, katsoi hän karsaasti taakseen
Jermoloviin (tämä ei ollut puhellut hänen kanssaan eilisestä saakka).
-- Siinä se on, pyydetään hyökkäystä, esitetään kaikenmoisia
ehdotuksia, vaan kun asia on saatu hieman alulle, ei ole mitään
valmista ja juonesta perille päässyt vihollinen ryhtyy asianmukaisiin
toimiin.
Jermolof siristi silmiään ja hymähti hieman nämä sanat kuultuaan. Hän
oivalsi, ettei raju-ilma enää häntä yllätä ja että Kutusof rajottuu
tuohon vihjaukseen.
-- Hän laskee leikkiä minun kustannuksellani, -- sanoi Jermolof hiljaa
vieressään seisovalle Rajevskille nykäisten tätä polvellaan.
Kohta tämän jälkeen meni Jermolof Kutusovin luo ja ilmotti
kunnioittavasti:
-- Aika ei ole vielä ohi, teidän armonne, vihollinen ei ole poistunut,
jos käskette hyökkäämään. Tahi muuten ei saa kaarti nähdä savuakaan.
Kutusof ei vastannut mitään, vaan kun hänelle ilmotettiin, että Muratin
joukot peräytyvät, antoi hän hyökkäyskäskyn. Mutta joka sadannella
askeleella hän käski pysähtyä kolmeksi neljännesosatunniksi.
Koko taistelu päätyi vain siihen, mitä Orlof-Denisovin kasakat olivat
tehneet, muut joukot menettivät vain turhanpäiten muutamia satoja
miehiä.
Tämän taistelun johdosta sai Kutusof hohtokivimerkin, Bennigsen
niinikään hohtokiviä ja satatuhatta ruplaa, muut saivat arvonsa mukaan
myöskin paljon mieleistään ja taistelun jälkeen tapahtui vielä uusia
muutoksia esikunnassa.
"Sillä tavalla sitä _meillä aina_ tehdään, kaikki nurinkurin!"
puhelivat venäläiset upseerit ja kenraalit Tarutinon taistelun jälkeen,
aivan samoin kuin nytkin puhutaan, antaen siten tietää, että joku
paksupää on menetellyt nurinkurisesti, jotavastoin he eivät tekisi
niin. Mutta ne ihmiset, jotka näin puhuvat, eivät joko tunne asiaa,
josta he puhuvat, tahi tahallaan pettävät itseään. Ei mikään taistelu,
olipa se Tarutinon, Borodinon, Austerlitzin tai mikä tahansa, tapahdu
niin, kuin sen suunnittelijat ovat sen aikoneet tapahtuvaksi. Se on
oleellinen ehto.
Toisistaan riippumattomien voimien lukematon paljous (sillä ei ihminen
toimi missään sen riippumattomammin kuin taistelussa, jossa on kysymys
hänen elämästään ja kuolemastaan) vaikuttaa taistelun kulun
suuntautumiseen ja tämä suuntautuminen ei voi koskaan olla ennakolta
tiedossa eikä se koskaan satu yhteen jonkun yhden voiman suuntautumisen
kanssa.
Jos useat samaan aikaan ja eri tavalla suunnatut voimat vaikuttavat
johonkuhun kappaleeseen, niin tämän kappaleen liikkeen suuntautuminen
ei koskaan satu yhteen ainoankaan vaikuttavan voiman kanssa, vaan se
tulee aina olemaan keskimäinen ja lyhin suunta, -- se, jota
mekaniikassa ilmaistaan voimien parallelogrammin diagonaalilla.
Jos me näemme historioitsijoiden, varsinkin ranskalaisten,
kertomuksissa, että heidän sotansa ja taistelunsa tapahtuvat ennalta
määrätyn suunnitelman mukaan, niin on ainoa johtopäätös, jonka me
voimme tehdä tästä, se, että nuo kertomukset eivät ole oikeita.
Tarutinon taistelu ei nähtävästi saavuttanut sitä tarkotusta, jota Toll
tavotteli: johtaa järjestyksessä suunnitelman mukaan sotajoukot
taisteluun; eikä sitäkään, joka kreivi Orlovilla oli mielessä: siepata
Murat vangiksi; tahi tarkotusta tuhota koko ranskalaisjoukko, kuten
Bennigsen ja muutkin saattoivat ajatella; tahi jonkun semmoisen
upseerin tarkotusta, joka halusi päästä taisteluun voidakseen
kunnostautua; tahi jonkun kasakan tarkotusta, jonka mieli teki suurta
saalista j.n.e. Mutta jos tarkotuksena tosiaankin oli se, mikä todella
tapahtui ja se, mikä silloin oli kaikkien venäläisten yhteisenä toivona
(karkottaa ranskalaiset Venäjältä ja tuhota heidän armeijansa), niin
käy päivän selväksi, että Tarutinon taistelu, juuri sen sekavuuden
vuoksi, oli semmoinen taistelu, joka tänä sodan kautena oli tarpeen. On
vaikea ja mahdoton keksiä tälle taistelulle sen otollisempaa
päättymistä kuin sillä oli. Äärettömän vähällä ponnistuksella, mitä
suurimman sekasotkun vallitessa ja tavattoman mitättömällä mieshukalla
päästiin kaikista parhaimpiin tuloksiin koko sodan kestäessä,
peräytyminen saatiin kääntymään hyökkäykseksi, ranskalaisten heikkous
saatiin paljastetuksi ja annettiin se sysäys, jota Napoleonin armeija
odottikin alkaakseen pakonsa.