Kuuluisa siipimarssi oli vain siinä, että Venäjän armeija,
peräytyessään yhä suoraan taaksepäin hyökkäysliikkeiden vastapäisessä
suunnassa, poikkesi ranskalaisten hyökkäysliikkeiden päätyttyä alkujaan
määrätystä suorasta suunnasta, ja kun armeija ei nähnyt takaa-ajajia
kintereillään, kallistui se luonnollisesti sinne päin, jonne sitä veti
muonavarojen runsaus.
Jos ajattelemme, ettei Venäjän armeijan etunenässä olisi ollut
nerokkaita sotapäällikköjä, vaan että armeija olisi ollut ilman
päällikköjä, niin ei tämäkään armeija olisi voinut tehdä mitään muuta
kuin paluuliikkeen Moskovaa kohti tekemällä kaaren siltä puolen, jolla
oli runsaammin elatusvaroja ja seudut rikkaammat.
Siirtyminen Nishni Novgorodin tieltä Rjasanin, Tulan ja Kalugan teille
oli niin luonnollinen, että Venäjän armeijan sissijoukot kiiruhtivat
sinnepäin jo etukäteen ja että Pietarista käsin vaadittiin Kutusovia
siirtämään armeijansa samaan suuntaan. Tarutinossa oli Kutusof melkein
saada nuhteet hallitsijalta siitä, että hän oli johtanut armeijan
Rjasanin tielle ja hänelle neuvottiin samaa asemaa Kalugan luona, jossa
hän jo oli silloin, kun hän sai hallitsijan kirjeen.
Venäjän armeijan pallo, joka sotaretken ja Borodinon taistelun aikana
saamastaan sysäyksestä oli lähtenyt kierimään tuon sysäyksen suuntaan,
joutui nyt, kun sysäyksen voima oli kadonnut eikä se saanut uusia
sysäyksiä, siihen asemaan, joka oli sille luonnollinen.
Kutusovin ansio ei ollut missään nerokkaassa strateegisessa liikkeessä,
kuten on sanottu, vaan siinä, että hän yksistään käsitti tapahtuneen
tapauksen merkityksen. Hän yksin käsitti jo silloin Ranskan armeijan
toimettomuuden merkityksen; hän yksin vakuutti edelleenkin, että
Borodinon taistelu oli voitto; hän yksin, jonka ylipäällikkönä olisi
pitänyt ryhtyä hyökkäysliikkeisiin, hän yksin käytti kaikki voimansa
estääkseen Venäjän armeijaa joutumasta hyödyttömiin taisteluihin.
Borodinon taistelussa ruhjoutunut peto virui jossain siellä, jonne sen
oli hylännyt paennut metsästäjä, mutta oliko se elossa ja voimakas tahi
lymysikö se vain piilossa, sitä ei metsästäjä tiennyt. Yht'äkkiä alkoi
kuulua tuon pedon voihkintaa.
Ranskan armeijan haavotetun pedon voihkinta ja sen perikadon paljastaja
oli Lauristonin lähettäminen Kutusovin leiriin pyytämään rauhaa.
Siinä varmassa vakuutuksessaan, ettei se ole hyvin, mikä on hyvin, vaan
se, mikä pisti hänen päähänsä, kirjotti Napoleon Kutusoville ensimäiset
päähän pistäneet ja kaikkea järkeä vailla olevat sanat.
_Monsieur le prince Koutouzov_", kirjotti hän, "_j'envoie près
de vous un de mes aides de camps généraux pour vous entretenir de
plusieurs objets intéressants. Je désire que votre Altesse ajoute foi à
ce qu'il lui dira, surtout lorsqu'il exprimera les sentiments d'estime
et de particulière consideration que j'ai depuis longtemps pour sa
personne. Cette lettre n'étant à autre fin, je prie Dieu, Monsieur le
prince Koutouzov, qu'il vous ait en Sa sainte et digne garde_.
_Moscou, le 30 Octobre, 1812. Signe_:
_Napoleon_.[57]
-- _Je serais maudit par la postéritée si l'on me regardait comme le
premier moteur d'un accommodement quelconque. Tel est l'esprit actuel
de ma nation_,[58] -- vastasi Kutusof ja käytti edelleenkin kaikki
voimansa pidättääkseen joukkonsa hyökkäyksestä.
Sinä kuukauden aikana, jolloin ranskalaiset joukot ryöstivät Moskovaa
ja venäläiset joukot lepäilivät alallaan Tarutinossa, tapahtui muutos
kummankin armeijan voimasuhteissa (kuntoisuudessa ja lukumäärässä),
jonka johdosta voimien etevämmyys osottautui olevan venäläisten
puolella. Vaikka Ranskan armeijan asema ja miesluku olivat
tuntemattomat venäläisille, niin heti suhteiden muututtua ilmeni
lukemattomissa seikoissa tarve ryhtyä hyökkäämään. Näinä seikkoina oli
Lauristonin lähettäminen, elatusvarojen runsaus Tarutinossa, kaikkialta
saapuvat sanomat ranskalaisten toimettomuudesta ja kurittomuudesta,
venäläisten rykmenttien täydentäminen rekryyteillä, suotuisa sää,
venäläisten sotamiesten pitkällinen lepo, sotajoukoissa levon tähden
tavallisesti syntyvä palava halu päästä käsiksi siihen, jota varten
kaikki ovat kutsutut koolle, uteliaisuus näkemään, mitä askaroitiin
Ranskan armeijassa, joka oli ollut kotvan poissa näkyvistä, se rohkeus,
jolla venäläiset etuvartijat kuukkivat lähellä Tarutinoa olevien
ranskalaisten kintereillä, musikkojen ja sissien saavuttamat
pikkuvoitot ranskalaisista, näiden synnyttämä kateus, kostontunne, joka
kirveli jokaisen sydäntä, niin kauvan kuin ranskalaiset olivat
Moskovassa sekä (etupäässä) se hämärä, mutta jokaisen miehen povessa
herännyt käsitys, että voimasuhteet olivat nyt muuttuneet ja että
etevämmyys oli omalla puolella. Kun voimien oleellinen suhde näin oli
muuttunut, kävi hyökkäyksen tarve tuntuvaksi. Ja yhtä varmasti kuin
kellossa alkavat lyödä ja soittaa vasarat, niin pian kuin viisari on
päässyt kierroksensa päähän, alkoi heti paikalla kuulua voimien
oleellista muutosta vastaavalla tavalla entistä kiihkeämpää vasaroiden
liikettä, sähinää ja soittoa korkeimmissa piireissä.