Päävahdissa, jonne Pierre oli tuotu, kohtelivat upseeri ja sotamiehet,
jotka olivat hänet ottaneet huostaansa, häntä vihamielisesti, mutta
samalla myöskin kunnioittavasti. Sitä paitsi tuntui heidän
käytöksessään häntä kohtaan epätietoisuutta siitä, kuka hän oikeastaan
on (ehkä hyvinkin tärkeä henkilö) sekä myöskin vihaa heidän äskeisen
kamppailunsa tähden hänen kanssaan.
Mutta kun seuraavana aamuna tapahtui vahdin muutto, tuntui Pierrestä,
ettei hänen merkityksensä uudelle vahtikunnalle -- upseerille ja
sotamiehille -- ollut enää sama kuin niille, jotka hänet olivat
vanginneet. Ja tuossa rotevassa, paksussa, musikan kauhtanassa olevassa
miehessä eivät seuraavan päivän vahtimiehet tosiaankaan enää nähneet
sitä ripeää miestä, joka oli vimmatusti tapellut sotarosvon ja
sotamiesten kanssa ja joka oli lausunut juhlalliset sanat lapsen
pelastamisesta, vaan he näkivät ainoastaan 17:nen niistä joistain
syistä vartioitavista venäläisistä, jotka olivat vangitut ylimmän
päällystön käskystä. Ja jos Pierressä näkyikin jotain erityistä, niin
oli se vain hänen peloton ja miettivän vakava muotonsa sekä ranskan
kieli, jota hän puhui ranskalaisten mielestä hämmästyttävän hyvin.
Tästä huolimatta siirrettiin Pierre samana päivänä yhteen muiden
epäilyttävien vangittujen kanssa, koska sen erityisen huoneen, jossa
häntä pidettiin, tarvitsi upseeri.
Kaikki Pierren vankitoverit olivat alhaisimman rahvaan miehiä. Ja kun
he saivat tietää Pierren olevan herran, vieroivat he häntä sitäkin
enemmän, kun hän puhui ranskaa. Suruisin mielin kuuli Pierre, miten
häntä pilkattiin.
Seuraavan päivän iltana sai Pierre tietää, että kaikki hänen
vankitoverinsa (ja luultavasti hänetkin) tuomitaan murhapoltosta.
Kolmantena päivänä vietiin Pierre muiden kera erääseen taloon, jossa
istui muuan valkeaviiksinen ranskalainen kenraali, kaksi everstiä ynnä
muita upseereja nauhat käsivarsissa. Pierrelle samoin kuin muillekin
tehtiin sillä inhimillisten heikkouksien muka yläpuolella olevalla
täsmällisyydellä ja määräperäisyydellä, jolla tavallisesti puhutellaan
syytettyjä, kysymyksiä siitä, kuka hän on, missä on ollut, missä
tarkotuksessa j.n.e.
Nämä kysymykset jättivät kokonaan syrjään varsinaisen elämän oleellisen
puolen ja riistivät mahdollisuuden saada tuo oleellisuus ilmi samoin
kuin yleensä kaikki oikeuksissa tehtävät kysymykset ja niiden
tarkotuksena oli pelkästään semmoisen viemärin asettaminen, jota myöten
tuomarien mielestä piti tuomittavan vastausten juosta ja johtaa hänet
toivotuille perille eli toisin sanoen syytteeseen. Niin pian kuin
Pierre alkoi puhua jotain semmoista, joka ei vastannut syytteen
tarkotusta, otettiin heti viemäri esille ja silloin oli vedellä valta
juosta minne mieli teki. Sitä paitsi tunsi Pierre samaa, jota syytetty
aina tuntee kaikissa oikeuksissa: tietämättömyyttä siitä, miksi hänelle
tehtiin kaikki nuo kysymykset. Hänestä tuntui, että viemärisadinta
käytettiin vain suopeudesta tahi kohteliaisuudesta. Hän tiesi, että hän
oli noiden ihmisten vallassa, että ainoastaan valta oli tuonut hänet
tänne, että ainoastaan valta oli heille antanut oikeuden vaatia
vastauksia kysymyksiin ja että tämän istunnon ainoana tarkotuksena oli
hänen syyttämisensä. Ja koska siis oli olemassa valta ja syyttämisen
halu, niin ei olisi tarvinnut kysymysten sadinta eikä oikeutta. Oli
päivän selvää, että kaikkien kysymysten piti johtaa syyllisyyteen.
Kysymykseen, mitä hän teki silloin, kun hänet vangittiin, vastasi
Pierre traagilliseen vivahtavasti, että hän "vei vanhemmille lasta,
_qu'il avait sauvé des flammes_".[39] -- Miksi hän tappeli
sotarosvon kanssa? Pierre vastasi, että hän "puolusti naista, että
loukatun naisen puolustaminen on jokaisen ihmisen velvollisuus,
että" ... hänet keskeytettiin: se ei ollut asian mukaista. Mitä varten
hän oli palavan talon pihalla, jossa todistajat olivat hänet nähneet?
Hän vastasi, että "oli menossa katsomaan, mitä Moskovassa tapahtui".
Hänet keskeytettiin taas, koska häneltä ei tahdottu tietää, mihin hän
oli menossa, vaan mitä varten hän oli ollut tulipalon luona. Kuka hän
on? -- toistettiin hänelle ensimäinen kysymys, johon hän oli sanonut
ettei hän tahdo vastata. Hän vastasi uudestaan, ettei hän voi sitä
sanoa.
-- Muistakaa, ettei se ole hyvä. Ei ensinkään hyvä, -- sanoi hänelle
ankarasti valkeaviiksinen, punakasvoinen kenraali.
Neljäntenä päivänä alkoivat tulipalot Subovan vallilla.
Pierre vietiin kolmentoista muun kera erään Krimin Brodin luona olevan
kauppiaan talon vaunuvajaan. Katuja kulkiessa oli Pierre läkähtyä
savuun, joka näytti peittävän koko kaupungin. Tulipaloja roihuili
kaikilla tahoilla. Pierre ei tällöin käsittänyt palavan Moskovan
merkitystä ja hän katsoi tulipaloihin kauhun tuntein.
Krimin Brodin luona olevan talon vaunuvajassa sai Pierre olla vielä
neljä päivää ja ranskalaisten sotamiesten puheista näinä päivinä sai
hän tietää, että kaikki täällä olevat vangit odottivat päivä päivältä
marsalkan päätöstä. Pierre ei kuitenkaan saanut tietää sotamiehiltä,
minkä marsalkan. Sotamiehistä oli marsalkka nähtävästi ylin ja jonkun
verran salaperäinen vallan edustaja.
Nämä ensimäiset päivät syyskuun 8 päivään saakka, jolloin vangit
vietiin uuteen kuulusteluun, olivat Pierrelle sanomattoman raskaat.