Anna Pavlovnan aavistus kävikin toteen. Seuraavana päivänä pidettiin
hovissa hallitsijan syntymäpäivän johdosta messu, josta ruhtinas
Volkonski kutsuttiin kesken pois hakemaan ruhtinas Kutusovilta
saapunutta kirjettä. Se oli Kutusovin tiedonanto, jonka hän oli
kirjottanut taistelupäivänä Tatarinovasta. Kutusof ilmotti, etteivät
venäläiset olleet peräytyneet askeltakaan, että ranskalaisten mieshukka
oli paljoa suurempi kuin meidän ja että hän kirjottaa tiedonantoaan
kaikessa kiireessä saamatta vielä käsiinsä viimeisiä tietoja. Kirje toi
siis tiedon voitosta. Ja kirkosta poistumatta kannettiin samassa
Luojalle kiitos Hänen avustaan ja voitosta.
Anna Pavlovnan aavistus oli käynyt toteen ja kaupungissa vallitsi koko
aamupuolen pyhäinen juhlatunnelma. Kaikki pitivät voittoa saatuna ja
muutamat puhuivat jo Napoleonin vangitsemisestakin, hänen
syöksemisestään vallasta ja uuden hallitsijan valitsemisesta Ranskalle.
Kaukana varsinaisesta työstä ja keskellä hovin elämäntapoja on
tapausten hyvin vaikea heijastua kaikessa täydellisyydessään ja
voimassaan. Yleiset tapaukset väkisinkin ryhmittyvät jonkun yksityisen
tapahtuman ympärille. Niinpä nytkin, hovipiirien suurin ilo kohdistui
yhtä paljon siihen, että me olimme voittaneet kuin siihenkin, että
tieto voitosta oli saapunut nimenomaan hallitsijan syntymäpäivänä.
Kutusovin tiedonannossa mainittiin myöskin venäläisten uhreista, joista
oli mainittu Tutshkof, Bagration ja Kutaisof. Tapauksen surullinenkin
puoli ryhmittyi väkisinkin täällä Pietarin piireissä yhden tapahtuman,
Kutaisovin kuoleman ympärille. Hän oli ollut kaikkien tuttu, hallitsija
oli häntä rakastanut ja hän oli ollut nuori ja miellyttävä. Tänä
päivänä tervehtivät kaikki toisiaan sanoilla:
-- Miten ihmeellistä! Keskellä messua. Ja mikä vahinko Kutaisovin
kuolema! Ah, kuinka ikävää!
-- Enkös sitä jo sanonut Kutusovista? -- puheli nyt ruhtinas Vasili
ylpeänä kuin profeetta. -- Sanoinhan minä aina, että yksistään hän
kykenee voittamaan Napoleonin.
Mutta seuraavana päivänä ei armeijasta saapunut tietoja ja yleinen
ääni muuttui huolestuneeksi. Hovilaisista oli tuskallista sen
tietämättömyyden tähden, jossa hallitsija häilyi.
"Ei ole kadehdittava hallitsijan asema!" puhelivat hovilaiset, jotka
eivät nyt enää ylistelleet Kutusovia, kuten toissa päivänä, vaan
moittivat häntä siitä, että hän oli syypää hallitsijan levottomuuteen.
Ruhtinas Vasili ei tänä päivänä enää kehunut suosikkiaan Kutusovia,
vaan pysyi vaiti, kun puhe kääntyi ylipäällikköön. Sitä paitsi näytti
illan suussa ikään kuin kaikki kohdistuneen vaivuttamaan Pietarin
asukkaat hätään ja huoleen: saapui vielä uusi kauhea tieto. Kreivitär
Helena Besuhova kuoli äkkiä tuohon hirveään tautiin, jota oli
mielellään mainittu. Suurissa seuroissa puhuttiin julkisesti, että
kreivitär Besuhova oli kuollut _angine pectorale'n_[11] ankaran
puuskan vaikutuksesta, mutta läheisissä ystäväpiireissä kerrottiin
tarkkaan, miten _le médecin intime de la Reine d'Espagne_[12] oli
määrännyt Helenalle erästä lääkettä nautittavaksi pienin erin, jotta se
olisi tehnyt määrätyn vaikutuksen. Mutta kun Helena kärsiessään siitä,
että vanha kreivi oli hänelle luulevainen ja siitä, että hänen
miehensä, jolle hän oli usein kirjottanut (tuo onneton, leväperäinen
Pierre), ei vastannut hänelle, ottikin hän yht'äkkiä suuren annoksen
lääkettä ja ehti kuolla suurissa tuskissa ennen kuin ehdittiin antaa
apua. Kerrottiin, että ruhtinas Vasili ja vanha kreivi olivat
vetämäisillään italialaisen edesvastuuseen, mutta italialainen näytti
semmoisia onnettomalta vainajalta saamiaan papereita, että hänet heti
jätettiin rauhaan.
Yleinen keskustelu kohdistui kolmeen surulliseen tapaukseen:
hallitsijan epätietoiseen olotilaan, Kutaisovin kaatumiseen ja Helenan
kuolemaan.
Kolmantena päivänä Kutusovin tiedonannon saapumisen jälkeen tuli
Pietariin eräs tilanomistaja Moskovasta ja ympäri kaupunkia levisi
sanoma Moskovan luovuttamisesta ranskalaisille. Se oli kauheaa!
Minkälainen oli hallitsijan asema! Kutusof oli kavaltaja ja ruhtinas
Vasili puhui tyttärensä kuoleman johdosta tehtyjen _visites de
condoléance'n_[13] aikana ennen ylistämästään Kutusovista (oli
anteeksiannettavaa unohtaa surun tähden se, mitä hän oli ennen
puhunut), ettei sokealta ja turmeltuneelta ukolta voinut odottaakaan
mitään muuta.
-- Minua ihmetyttää vain se, miten semmoisen miehen käsiin voitiinkaan
uskoa Venäjän kohtalo.
Kun tiedonanto ei vielä ollut virallinen, voitiin sitä toistaiseksi
epäillä, mutta seuraavana päivänä saapui kreivi Rostoptshinilta
seuraava tieto:
"Ruhtinas Kutusovin adjutantti toi minulle kirjeen, jossa ruhtinas
vaatii minulta poliisi-upseereja saattamaan armeijaa Rjasanin tielle.
Hän sanoo jättävänsä Moskovan suru sydämessä. Hallitsija! Kutusovin
menettely ratkaisee pääkaupungin ja Teidän keisarikuntanne kohtalon.
Venäjä vavahtaa, kun se saa kuulla, että se kaupunki on luovutettu,
johon on keskitetty Venäjän suuruus ja jossa lepää Teidän esi-isienne
tomu. Minä seuraan armeijaa. Olen kuletuttanut kaikki pois kaupungista
enkä enää muuta voi kuin surra isänmaani kohtaloa."
Saatuaan tämän tiedon lähetti hallitsija ruhtinas Volkonskia myöten
Kutusoville seuraavan reskriptin:
"Ruhtinas Mihail Hilarianovitsh! Elokuun 29 p:stä saakka en ole saanut
mitään tietoja. Moskovan ylipäälliköltä olen kuitenkin saanut
Jaroslavlin kautta sen surullisen sanoman syyskuun 1 p:ltä, että te
olette päättäneet armeijoinenne jättää Moskovan. Voitte kuvitella
mielessänne sitä vaikutusta, jonka tämä sanoma on minuun tehnyt ja
teidän äänettömyytenne ihmetyttää minua vielä enemmän. Minä lähetän
tämän mukana kenraaliadjutantin, ruhtinas Volkonskin ottamaan teiltä
selon armeijan asemasta ja niistä syistä, jotka teidät ovat saaneet
tekemään tämän erittäin surullisen päätöksenne."