(estelee nurkkaan menemästä)
Nurkassa riippuu vanha lammasnahka.
_Bumburrifex_ (vetäen esiin Hunttua).
Vai lammasnahka!
_Hunttu_.
Kohta tulen, jahka...
_Bumburra_.
On raukka mennyttä!
_Bumburrifex_ (itsekseen).
No oikeinhan
Mä saan nyt paistin mitä parhaimman.
_Hunttu_. Armollinen herra ihmissyöjä, säästäkää minun nuori henkeni,
minussahan ei ole muuta kuin luuta ja nahkaa, kuten näette. Olkaa hyvä,
syökää ennemmin tuo kelvoton ruma pihakoira, sillä on hyvä turkki, niin
että tulette lämpöiseksi sisältäkin päin.
_Bumburrifex_. Vastaa nyt: oliko isäsi sotamies?
_Hunttu_. Setäni on mylläri ja hänen nimensä on Mylly Matti; kyllähän
te, armollinen ryöväri, hänet tunnette, tuntee hänkin kaikki, sekä
mustalaiset että muut. Menkää hänen luoksensa, niin saatte jauhosäkin,
joka kelpaa puuroksi, mutta minusta ei tule kunnon velliäkään.
_Bumburrifex_. Jos täällä olisi yksikään sotamiehen lapsi, niin minä
jättäisin sinut rauhaan.
_Hunttu_ (huutaa). Eikö täällä ole ketään sotamiestä, jolla olisi
liiaksi joutavia lapsia?
_Nopsajalka_ (kömpien ylös korista). Tässä olen minä, ja minun isäni
oli sotamies.
_Bumburra_ (itsekseen). No, tuollapa näkyy olevan aika kiire joutua
illallispaistiksi!
_Bumburrifex_. Kas vain lanttuja, kun nekin rupeavat astuskelemaan! Vai
niin, oletko sinä sotamiehen poika? Tiedätkö sinä myöskin, että minulla
on nälkä ja että minä aion syödä sinut heti suuhuni?
_Nopsajalka_. Kyllä minä sen tiedän.
_Bumburrifex_. No, miksi et sitte pysynyt korissa, narri?
_Nopsajalka_. Sen tähden, että sinä aioit syödä Huntun, ja hän puhui
totta silloin, kuin muut valehtelivat pahaa tekoansa meidän päähämme.
_Bumburrifex_. Eihän vain liene useampia lanttuja korissa? (Nopsajalka
on vaiti.) Valehtele vähän, poikaseni, hiukan vain, niin sinulle käy
hyvin maailmassa. Paljohan niitä on, jotka ajattelevat, että pienestä
hätävaleesta ei koskaan voi tulla vahinkoa.
_Bumburra_ (nykii Nopsajalkaa kyljestä). Valehtele vähän! Valehtele
vain hiukan!
_Hunttu_ (sysii häntä toiseen kylkeen). No, hyvä ystävä, valehtele
vähän, kotitarpeiksi vain!
_Nopsajalka_. En, minä en koskaan valehtele. Mutta minä puhun vain
omasta puolestani enkä ilmase toisia.
_Bumburrifex_. Oletpa sinä aika veitikka. No saatanpahan minä itsekin
katsoa korista, kun ensin syön sinut. Riisu pois mekkosi, niin maistut
paremmalta.
_Bumburra_ (itsekseen). Voi, että minulla ei ole muuta kuin yksi
paistettu kukko!
_Hunttu_ (huutaa). Hän syö meidät! Hän syö meidät! Eikö täällä ole
yhtään liikoja lapsia.
_Varma_ (kurkistaa korista). Hyvä ihmissyöjä, jättäkää Nopsa rauhaan ja
syökää ennemmin minut!
_Bumburrifex_. Ahah! Siellä on pikku nauriskin lanttujen seassa. Sepä
vasta on hyvää herkkua jäljisteeksi!
_Bumburra_ (menee ulos). Ei nyt auta; vaikka se olisi pääsiäisporsas,
niin pataan se nyt on pantava.
_Nopsajalka_ (sieppaa sapelin seinältä). Jos uskallat koskea minun
sisareeni, niin minä teen sinulle samoin kuin David teki Goljatille.
_Bumburrifex_. No, mitenkäs David teki Goljatille?
_Nopsajalka_. Hän hakkasi häneltä pään poikki.
_Bumburrifex_ (nauraa kohti kurkkua). Ha ha ha, sepäs oli hauskinta,
kuin minulle on pitkään aikaan tapahtunut. Vai hakata minulta pää
poikki! Ei, jo se oli hullua, ha ha ha, ha ha ha!
(Hunttu hiipii Bumburrifexin taakse, pistää jalkakoukkua ja vetää hänet
kumoon.)
_Hunttu_. Joudu, joudu, Nopsa, tässä on Goljat ja sinä olet David.
_Nopsajalka_ (sapeli ylhäällä). Lupaatko olla tekemättä pahaa kellekään
meistä? Muuten minun täytyy surmata sinut, ihmissyöjä!
_Bumburrifex_ (yhä nauraen maatessaan lattialla). Malttakaa,
malttakaa... hi hi hi... minä nauran kuoliaaksi itseni... ho ho ho...
sepä oli pahinta, kuin koskaan olen nähnyt... uh huh huu, hi hi hi, ho
ho ho! Urhollinen sankari, säästä toki henkeni!
_Nopsajalka_, Niin, naura sinä vain, mutta lupaa nyt, mitä vaadin,
muuten....
_Hunttu_ (matkien). Uh huh huu! Ho ho ho! Valehtele vähän, poikaseni,
niin sinulle käy hyvin maailmassa! Tiedätkö sinä myöskin, että minulla
on nälkä ja että minä aion syödä sinut heti paikalla! Riisu mekkosi,
niin maistut paremmalta.
_Bumburrifex_. Ei, tätä minä en enää kestä kauempaa, minä ihan kuolen
naurusta. Ja kaiken sen harmin lisäksi en ole saanut suuhuni muuta kuin
yhden laihan kukon.
_Bumburra_ (palaa). Mitä minä näen, ukkoseni makaa pitkänänsä
lattialla! Uskallatteko te, lapset, leikitellä suuren Bumburrifexin
kanssa? Ettekö tiedä, että hän voi silmänräpäyksessä muuttaa tiedät
joka kynnen variksiksi?
_Hunttu_ (hiipien nurkkaan). Huh, minusta tuntuu jo, kuin olisi
variksen jalka vasemmassa saappaassani!
_Nopsajalka_. Lupaatko olla tekemättä meille pahaa?
_Bumburrifex_. Varsin mielelläni, jos vain saan jotain lisää suuhuni.
_Bumburra_. Kas tästä, rakas ukkoseni, saat jouluporsaan; ei tästä nyt
kuitenkaan vähemmällä selvitä, arvaan minä.
_Bumburrifex_. Olkoon menneeksi. Niinpä teemme rauhan.
_Nopsajalka_ (pistää sapelin tuppeen). Nyt saatat nousta ylös. Minä en
hakkaa päätäsi poikki...
_Bumburrifex_ (nousee ylös). Enkä minä syö sinua. Porsas kuin porsas,
yhtä ruokaa kaikki tyyni.
_Hunttu_ (arvokkaasti Bumburrifexille), Saat pitää mekon ylläsi. Minä
säästän henkesi.
_Bumburra_. Minä ehdotan jotakin. Me lähdemme kaikki tyyni kaupunkiin
etsimään kuningattaren helmeä. Kukapa tietää, mitä saattaa tapahtua?
Kuningatar on saanut sen Totuuden haltialta.
_Nopsajalka_. Me lähdemme mukaan.
_Bumburrifex_. Se on päätetty! Jos minä löydän helmen, tulee minusta
hoviryöväri, salavelho ja kuninkaallinen ihmissyöjä.
_Hunttu_. Ja jos minä pöydän helmen, tulee minusta Honkasalmen
Suurhunttu.
_Varma_.
Tohdinko lapsi parka
Korista lähteä?
_Bumburrifex_.
Äl' ole, lapsein, arka,
En pahaa aio mä.
_Nopsajalka_.
Meit' ei saa pelotella
Lapsia soturin!
_Hunttu_.
On nälkä Hunttusella.
Pojalla myllärin.
_Bumburra_.
Nyt lapset kokoontukoon
Iltaista nauttimaan!
Muu porsas olkoon ukon;
Te saatte syltyt vaan!
_Bumburrifex_.
Ei, porsas pitää viedä
Lapsille etehen,
Kun valheest' ei he tiedä,
En syö mä heitä, en.
_Kaikki_.
Totuuden sanan kilpi
Vie voittoon ylevään,
Vaan kavaluus ja vilppi
Ne saattaa häpeään.
Kun puhdas omatunto
Sun ohjaa elämäs,
Niin ihmissyöjän kunto
Masentuu edessäs.
(Toisen tapauksen loppu.)
Kolmas tapaus.
Tori kuninkaan linnan edessä, toisella puolen kaivo, toisella puita.
Eukko kaupittelee omenoita ja kasviksia. Laukkuryssä myöskentelee
huiveja ja nauhoja. Pienellä tytöllä on kaupan marjoja. Kerjäläispoika
anelee ropoja.
_Eukko omenoineen_.
Nyt täynn' omenoita jo metsikkö on,
Helei!
Siell' aarre on herkkusa, arvaamaton,
Helei!
No nähkääpäs noita,
Ne on ihanoita
Ja kauniita, kypsiä myös makioita,
Helei, helei, helei!
_Laukkuryssä_.
Kun joskus sä metsässä käyskentelet,
Helei!
Niin ostapa liina ja myös sitehet,
Helei!
On tavara kallis
Nyt helposta altis,
Ken näin hyvän onnen nyt poistua sallis,
Helei, helei, helei!
_Tyttö marjoineen_.
Mä kypsiä marjoja myöskentelen,
Helei!
Ja tässä on kaikk' koko rikka'uten',
Helei!
Te penninne tuokaa
Ja mulle ne suokaa
Niin saattepa viljalta herkkuista ruokaa,
Helei, helei, helei!
_Kerjäläispoika_.
Mä pohjolan laps olen, leipää ei,
Helei!
Nyt meill' ole, halla kun viljamme vei,
Helei!
Vaan Luojamme vakaa
Viel' einehen jakaa,
Taas aurinko paistava pilvien takaa,
Helei, helei, helei!
(Tällä välin ovat Nopsajalka ja Varma tulleet toiselta puolelta.
Riikka, Kasi, Kalle ja Matti toisella puolelta. Riikka ja Matti, eukko
ja laukkuryssä panevat rovon kerjäläispojan hattuun.)
_Marjatyttö_. Poika kulta, minulla ei ole rahaa, mutta tästä saat koko
korini. Jos sinulla on nälkä, niin syö.
_Kerjäläispoika_. Ei ole. Kiitos sulle!
_Nopsajalka_. Ei minullakaan ole yhtään rahaa, mutta minun mekkoni on
parempi kuin sinun. Tule, niin vaihetamme. (He vaihtavat mekkoja.)
_Varma_. Ja tästä saat minun huivini.
_Kerjäläispoika_. Kiitos, kiitos teille molemmille!
_Kasi_ (Kallelle). Katsos, Kalle, tuossa riippuu punainen nauha ryssän
laukusta. Tempaa se hiljaa sill' aikaa, kuin minä puhuttelen häntä, ja
anna sitte minulle.
_Kalle_ (hiljaa). Mutta varastaminen on synti.
_Kasi_. Oh, ken osaa valehdella, hän osaa myöskin varastaa. Eihän sitä
kukaan tiedä; salataan vain rohkeasti.
_Kalle_. Niin, tosiaankin.
_Kasi_ (ryssälle). Kas, miten kauneita huiveja teillä on! Saanko niitä
nähdä? Mitähän niistä tahdotte?
_Laukkuryssä_. Temekö hyve huivi tahto vai täme paras? Hyve huiv maksa
rupla, mutta pikku huiv ottaka viiskymment kopeikka.
(Täll'aikaa Kalle sieppaa punaisen nauhan ja pistää sen salaa Kasille.)
_Kasi_. Ah, miten te olette hyvä. Myöttekö huivin kymmenestä
kopeekasta?
_Laukkuryssä_. Olka hyve, neljekymment kopeika. Kolmekymment kahdeksa
kopeik. No, kolmekymment kopeik hyve huiv'. Neuloi, nauhoi, ottake!
(Etsii nauhaansa.) Voi, minu puna nauha! Poliis, poliis! Turakka vei
minu puna nauha. (Syntyy melua torilla. Nopsajalka sattuu vahingossa
kaatamaan eukon omenakorin.)
_Omenaeukko_. Poliisi, poliisi! Minun omenani, minun kultaomenani!
(Puutarhuri Tulpaani tulee Tähkön ja Palon kanssa, kaikki hyvin
koreassa puvussa.)
_Tulpaani_. Mitä täällä melutaan? Pois, roistot, kuninkaan puutarhurin
tieltä!
_Tähkö_. Pois, roistot, kuninkaan puutarhurin lasten tieltä!
_Omenaeukko_ (ottaa Kallea nutusta). Sinä se kaadoit minun korini!
_Nopsajalka_. Ei, minä se olin. Antakaa anteeksi, se tapahtui
vahingossa; mutta jos tahdotte maksua, niin ottakaa minun lakkini.
(Eukko ottaa lakin.)
_Laukkuryssä_ (Nopsajalalle). Turakka, sine se varasti minu puna nauha!
_Kasi_. Niin, kyllä se oli hän. Kalle ja minä näimme sen ihan omin
silmin. Eikö totta, Kalle?
_Kalle_ (hämillään). Kyllä se on totta.
_Tulpaani_. Ahah, kyllä minä sen vekkulin tunnen. Hän se juuri taittoi
minun suuren tulpaanini. Ja nyt hän on vielä lisäksi varastanut.
_Nopsajalka_. Se ei ole totta. Minä en osaa valehdella, ja sen tähden
minä en osaa varastakaan.
_Tulpaani_. Hiljaa siinä. Tuossa tulee kuninkaan julistaja. Pois meidän
tieltämme, jotka olemme hovilaisia!
(Julistaja marssii juhlallisesti sisään ja lukee seuraavan
kuulutuksen:)
Me Amundus kahdeskymmenes, Mesopotamian kuningas, Auringon nousun ja
laskun suurherra, kuutamon kreivi, Louhelan vapaaherra ja Totuuden
valtakunnan kuningattaren, suurvaltaisen Veritaan liittolainen, ynnä
muuta ynnä muuta, teemme tiettäväksi:
Koska muutamana päivänä
Puolisomme, rouva Amandilla,
Huulillansa suuren arvoisilla
Virvoitusta haki vedestä,
Sekä suvaitsi sen armon suoda,
Kaivost' tästä janoissansa juoda:
Silloin kirpos kuningattaren
Koruhelmi kaivoon, pohjaan mennen
Ja sen haltiatar Totuuden
Oli hälle lahjoittanut ennen,
Vahinko siis ylen verraton.
Armollinen käskymme se on
Valtakunnan väestölle tällen:
Kaikki uskolliset alammaiset,
Suuret, pienet, miehet sekä naiset
Etsiköhöt kalliin helmen jälleen.
Siis nyt laskeutukoon jokainen
Antamamme määräyksen mukaan --
Esteitä ei saakaan tehdä kukaan --
Tämän syvän kaivon pohjallen.
Toinen toistaan ei saa vahingoittaa,
Palkka maksetaan työn jälkehen.
Löytääksensä helmen herttaisen,
Kunkin tulee parastansa koittaa.
Kenen onni antaa löytää sen,
Kuninkahan suosion se voitti,
Mutta ruhtinatar Totuuden
Sanonut on, että vartiana
Kaivolla on henki salainen,
Ja se kohta merkitseepi sen,
Jolt' on päässyt ykskään valhesana,
Vaikka vilkahtain vain salamana,
Taikka vain kuin pääsky vilkahtaa
Kaivost' ylös tullessa on sillä
Tumma merkki suunsa ympärillä,
Joka kaiken valheen ilmoittaa,
Mit' on suusta päässyt milloinkaan,
Ja se merkki jääpi olemaan.
Tämä on meidän käskymme ja määräyksemme, joka tapahtui meidän
linnassamme tänään tämän kuun viidentenätoista päivänä tänä vuonna.
_Amundus_.
_Kaikki_. Eläköön kuningas!
(Kuningas ja kuningatar tulevat koko seurueensa kanssa ja käyvät
istumaan valtaistuimille, jotka tuodaan heidän jäljestään sisään.)
_Kuningas_. Hyvää päivää, kansa!
_Kuningatar_. Hyvää päivää, rakas kansa! Kuinka jaksatte?
_Tulpaani_. Kiitos kysymästänne, armollinen rouva kuningatar, siinä
tuota mennä retuutetaan yksi päivä kerrassaan. Minä tahtoisin, että
minulla nyt olisi kaunis tulpaani, jonka aioin kasvattaa kruunajaisiin,
mutta kerjäläispenikat taittoivat sen, ja sitä paitsi he ovat
varastelleet mitä mistäkin.
_Kuningas_ (Nopsajalalle). Vai niin, mikä sinä olet miehiäsi?
_Nopsajalka_. Minun nimeni on Nopsa ja sisareni nimi on Varma. Isämme
oli sotamies ja hän kuoli kuninkaan palveluksessa. Meitä syytetään
syyttä, ja viattomuutemme todistukseksi minä menen alas Totuuden
kaivoon.
_Kuningas_. Ei, maltahan vähän, poikaseni, kunnes kansa kokoutuu. Sinä
miellytät minua.
_Kuningatar_ (Varmalle). Sinä näytät kelpo tytöltä. Olisipa vahinko,
jos sinä jo olisit oppinut valehtelemaan ja varastamaan.
_Varma_. En olekaan, rouva kuningatar. Silloinhan minä en voisi laulaa
äitini laulua.
_Kuningatar_. No, laulapas äitisi laulu, niin saan kuulla.
_Varma_. En tiedä, uskallanko. Sillä, tietäkääs, kuningatar, se laulu
on helmestä.
_Kuningas_. Laula sinä vain, tyttöseni, niin on meillä tässä jotakin
tekemistä odotellessamme.
_Varma_ (laulaa).
Ol' enkeli pilven reunalla,
Hän katseli maailmata,
Hän huomasi paljon valhetta
Ja vilppiä kauheata.
Se koski niin kovin enkeliin,
Hän että puhkesi kyyneliin.
Oi surkua katkerata!
Ja kyynel merehen kirvonnut
Se helmeksi siellä muuttui;
Vuos'tuhannet oli kulunut
Se pohjahan yhä juuttui;
Se loisteli siellä itsekseen,
Vaan keinoa ylös saamiseen
Tok' kaikilta yhä puuttui.