Kas silloin hausk' oli Vappuna,
Kun poikaset ratsasti!
Ens'miesnä kun ajoin Virkulla,
Vank' Annikin säpsähti.
Mäkätti jäärä ja Halli haukkui
Mä huimin että se soi ja paukkui:
Lennä, Virkku,
Niinkuin sirkku!
Hopita, kopita, heh he lei!
Uus takki mull' oli ylläni,
Ja hattuni kallellaan,
Ja minuun ja miekkaan vyölläni
Nyt tyttöset vilkkui vaan.
Mä korskaks, ylhäiseks paisuin siksi,
Valittu kun olin kenraaliksi.
Lennä, Virkku, jne.
Ja jotkut meist' oli kasakit
Ja piikit ol' aseina,
Vaan toiset taas oli husaarit
Ja sapelit sivuilla.
Suurukseks mämmiä oli suotu,
Ja päivän kunniaks simaa juotu.
Lennä, Virkku,
Niinkuin sirkku!
Hopita, kopita, heh he lei!
Kun päästään kaupungist' ulos vaan,
Niin oitis jo tappeluun!
Ja piikit ja miekat heilumaan,
Ei aikoa arveluun.
Kas maamies juhdalla ajaa tiellä,
Se täytyy töytätä kumoon siellä.
Lennä Virkku, jne.
Mut siin' oli vanha krouvila,
Sit' en minä tiennytkään,
Vaan Virkku ties ja sen kohdalla
Hän syrjähän hyppäämään!
Se häijy huiskaht' ovelle tallin,
Mä maahan paikalla mullin mallin.
Lennä, Virkku, jne.
Ja pojat kirkuivat, hip hap hei!
Kenraali kas pakenee!
Mä kaikin voimini huusin: ei,
Mun ratsuni vehkeilee!
He kaikki nauroivat. Maamies ilkkui,
Myös juhdan silmä pilkaten vilkkui.
Lennä, Virkku, jne.
Mä jälleen selkähän kompuroin.
Voi lakkia, takkiain!
Mä täplikäs olin, minkäs voin!
Viel' ilkkua kuulla sain:
On miestä, urhoa kenraalissa!
-- Ratsastakohon Virkulla kissa,
Lennä, Virkku,
Niinkuin sirkku!
Hopita, kopita, heh he lei!
"PAREMPI" JA "HUONOMPI".
Niin, te Elman tunnette,
Kulki hän täst' ohitse,
Ylväs, pöyhkä mieleltänsä.
Sievä, hieno, kauniskin;
Hattu, kappa, kaulustin
Joululahjat isältänsä,
Päätään vaunuiss' istuissaan
Nyökkäs kovin kopeaan.
Kouluun sitte tultuaan
Hän ol' arka arvostaan.
Monta köyhää lasta siellä,
Häveljästä, siivoa,
Halvass' istui puvussa.
Ylä-penkkiin mahtimiellä
Rohkeest' Elma istahtui.
Tietkääs, mitä tapahtui?
Kursaamatta, totta mar,
Kiivas opettajatar
Otti oitis tytön, vaikka
Vastahan se taisteli,
Alapenkkiin asetti.
"Siivon, ahkeran se paikka;
Nouse sinne ansaiten,
Saathan, lapsi, paikan sen."
Häveten ja harmissaan
Enti Elma kotiaan.
"Rakas äiti, kuule pijan
Kouluss' istuu parhaastaan
_Huonompata kansaa_ vaan;
Mä sain siellä alasijan,
Sillä lailla tosiaan
_Parempia_ kohdellaan!"
Virkkoi äiti suruinen:
"No niin, muutat pukimen,
Hattu, kappa, koristeetkin
Pois. Käy siinä puvussa,
Mik' on köyhäin suvussa,
Paikkaa vaattees kuluneetkin.
Elämästä opit, mi
_Paremp'_ on tai _huonompi_."
Niinkö tosin? Tyttönen
Pani ensin leikiks sen,
Vaan nyt syntyi kauhu suuri,
Se kun totta olikin!
Köyhäks Elma tehtihin,
Torpantytön laisna juuri
Pantiin kouluun kulkemaan,
Sinne paikkaan alimpaan.
Hetk' ol' aivan katkeraa
Täytyy tosin tunnustaa!
Silloin muuan pieni parka,
Joukost' aivan _huonompain_,
Tuli luokse lohduttaja:
"Älä ole, Elma, arka,"
Sanoi hyvä lapsi se;
"Kyllä sua autamme."
Ensin Elma kiukuissaan
Kääntyi pois. Eip' aikaakaan,
Jopa kova sydän suli,
Heltyi häijy ylpeys,
Riutui paha pöyhkeys.
Itkusuusta sanat tuli:
"Neuvo kuinka minäkin
Hyväks, kuin sä, tulisin!"
Päivät kulki kulkuaan
Elma kävi kouluaan
Muiden köyhäin lasten kanssa,
Tyytyi kovaan kannikkaan,
Puutett' oppi tuntemaan,
Sai myös kuulla toisinansa
Puheentapaa vihlovaa:
Se on _kansaa huonompaa_.
Ylpeys kun jällehen
Hälle pyrki mielehen,
Herralt' anoi viisautta
Voidaksensa erottaa
_Parempaa_ ja _huonompaa_.
Tahto toikin valppautta,
Koulussa jo viimein hän
Saikin paikan ylimmän.
Tuli sitten tutkinto,
Isä, äiti saapui jo,
Näkivätpä kyynelsilmin
Heidän laps ol' etevin.
Nyt he laati pidotkin,
Kätköst' otettiin jo ilmiin
Helmet, kultakoreilut,
Tyttösellen aiotut.
Silloin Elma virkkoi näin:
"Köyhä olen eeskin päin.
Helmet, kulta, koru-vaatteet
Turhuuteen meit' takertaa,
Kurjia niill' auttakaa!
Iloitsen, kun mieleen' aatteet
Luoja toi ja neuvoi, mi
_Paremp'_ on tai _huonompi_."
_Huonomp'_ on, ken pöyhkeillen,
Muita ylenkatsoen,
Korskaileepi rehtevänä.
_Paremp'_ on, ken itseltään
Vaatii paljon, mieleltään
Pysyy nöyrän', lempeänä.
Onni tulee, onnen saa,
Joka Herraa rakastaa.