Tapaus Cargerin nurkassa. [Torimatamien tavallisimpia pysähdyspaikkoja
Helsingin kauppatorilla.]
_Matami Ström_ istuu nurkassa, edessään kori rinkelejä, kakkuja y.m.
Ensimmäinen laulu.
Kuulkaa, te poikaset kullat!
Täss' olis korput ja pullat,
Kaikista parahat rinkilät!
Tulkaatte, saattepa maistaa!
Äsken mä ennätin paistaa
Ranskan leivätki pehmeät!
Porvoon tippoja kannan,
[Leivontataidon uusia keksintöjä siilien aikaan.]
Myös pipparkakkuja annan!
Entäs vintiöt hempeät!
Noh, tytöt, ukot ja akat!
Näättekö, täydet on vakat,
Tulkaa halvalla ostamaan!
Puolesta hinnasta myönnän,
Kahdesta neljä jo työnnän,
Hiukan tingin mä toisinaan
Älkää mun antako tässä
Seisoa häpeämässä!
Rakkaat ystävät, tulkaa vaan!
Ei, ketään ei tule. Tässä minä istun ja huudan ääneni sorruksiin, eikä
kukaan huoli ostaa. Tänään minä toivoin tekeväni hyvät kaupat, koska
tänään sattuu juuri olemaan joulun aatto. Kaikkea vielä! Kaikki ihmiset
juoksevat Clopattiin ja Forsströmiin ja Ekbergiin taikka mikä niiden
kaikkein ylhäisten nimi onkaan! Yksin Sipoon ukotkin juoksevat
Catanista ostamaan kultahetuleisia karamelleja; eivätkä häpeäkään! Ja
me köyhät rinkelimatamit saamme istua tässä, korit täynnä ja kukkarot
tyhjinä. (Lyö yhteen käsiänsä.) Huh, miten on pakkanen!
No, kun en tullu kysyneeksi Sipoon ukoilta, ovatko he kuulleet mitään
sisareni lapsista! Se raukka kuoli viime syksynä, enkä minä vieläkään
tiedä, kuka on korjannut lapsi raukat. Minä olen, Jumalan kiitos!
saanut hiukan kokoon palaneilla vehnäsillä ja happamilla korpuilla ja
hoitelisin niin mielelläni sisareni tyttöä. Hänestä saisi tulla minulle
tytön typykkä ja kaiken rihkamani perijä. -- Mutta kas, tuossahan toki
tulee yksi rouva. Nyt minä panen ensin ranttahinnan ja sitte tingin. Se
juuri on rouville mieleen.
_Rouva_. No, hyvä matami, mitä hyvää teillä on korissa? Onko siinä
mitään, joka kelpaisi lapsille?
_Matami Ström_. Tahdotteko koristeltuja vaiko sileitä? Sahramileipää,
jossa on paljo rusinoita taikka jossa on vähä? Korvapuusteja vaiko
hirvensarvia?
_Rouva_. Mitä maksaa rinkeli?
_Matami_. Neljäkymmentä penniä, mutta olkoon nyt tällä kertaa
kahdestakymmenestä.
_Rouva_. Vai kaksikymmentä penniä? Onko moista kuultu? Tuollaisia
rinkelejä minä saan Blomhergistä ja Vesterlundista kahdeksalla
pennillä; mutta teidän tähtenne saatan maksaa kaksitoista.
_Matami_. Teidän tähtenne menköön nyt kuudestatoista.
_Rouva_. Saatte neljätoista.
_Matami_. Ei alle kuudentoista. Senhän jo maksavat paljaat jauhotkin.
_Rouva_. Oh, kyllä te osaatte paistaa paljaasta vedestäkin.
_Matami_. Hyvä rouva, puut ovat niin kalliit tänä vuonna. Kuusitoista
penniä! Sillä tuskin saan yhtä pilkettäkään.
_Rouva_. Puitako? Miksi ette lämmitä sitte kivihiilillä?
_Matami_. Taikka yhtä hyvin kivillä!
_Rouva_. No, voisitte sitte kerjätä puitanne. Eikö meillä ole
rouvasväen yhdistys? Otatteko neljätoista penniä?
_Matami_. Kuusitoista, kuten sanoin.
_Rouva_. Sitte pitäkää rinkilänne. Ne varmaan ovatkin happamet. Ikään
kuin ei meillä, paremmilla ihmisillä, olisi muita menoja! Sokuri on
kallistunut, kahvi on kallistunut, ja mitä luulette otettavan ihan
yksinkertaisista hatunnauhoista Bolinin puodissa? (Mennessään:)
Miten rahvaallakin on suuret vaatimukset! Se se on seuraus
elinkeino-vapaudesta ja katuvalaistuksesta. Mutta koska nyt kerran olen
niin lähellä, niin menenpähän Beckerin puotiin tinkimään, että saan
uuden silkkileninkini sadasta markasta. (Menee.)
_Matami_ (yksinään). Kyllä minä tunnen nuo armolliset rouvat.
Korvoittain he panevat menemään ja teelusikoittain säästävät. Mutta
tässäpä tulee pikku poika.
_Poika_. Mitä maksaa piparkakku?
_Matami_. Kaksi penniä kappale, kunnon pikku poika. Montakos tahdot?
_Poika_ (tarjoten vaskirahaa). Olkaa hyvä, antakaa minulle kolme
piparkakkua, yksi minulle, yksi Nannelle ja yksi Mimmille.
_Matami_. Mutta tässä on vain neljä penniä.
_Poika_. Ei minulla ole enempää, hyvä matami.
_Matami_. No, Jumala siunatkoon lapsia. Täss' on kolme piparkakkua.
Anna nyt kauniisti toisille osansa.
_Poika_. Hyvästi, hyvä matami. (Menee.)
_Matami_. Hyvästi, hyvästi! Ei siitä kaupasta rikastu, mutta paljous
sen tekee, sanoi entinen akka. Mitäpä voisikaan kieltää rakkailta pikku
lapsilta! Niin, tietysti, kerjäläistyttöjä minä en suvaitse, en! --
Mutta kas, tuossa tulee torikorppi, pradajerska. [Lupaa pyytämättömiä
kaupustelijoita, enimmäkseen juutalaisnaisia, jotka arviokaupalla
ostelevat maalaisilta tukuttain tavaroita.] Nyt hän on siepannut
itselleen kaikki, mitä hyvää vain on ollut torilla.
_Pradajerska_. Kuulkaas, matami, nyt voitte juuri myödä koko korinne
arviokaupassa minulle, niin pääsette kerrassaan kaikesta. Minä aion
juuri lähteä Viaporiin.
_Matami_. Vai niin! Vai minä möisin polkuhinnasta vehnäseni teille, ja
te sitte kiskoisitte nelinkertaisen hinnan niiltä vanki raukoilta. Ei
toki, vaikka minä en koskaan hyötyisi enää penniäkään! Ikäänkuin minä
en tietäisi, mikä ja millainen te olette!
_Pradajerska_ (kädet puuskassa). No, mikä ja millainen minä sitte olen?
_Matami_. Sen minä kyllä sanon. (Laulaa.)
Toinen laulu.
Akka, joka vaihtaa, hyörii,
Ostaa paljon tyhjällään;
Joka kieppuu, joka pyörii,
Liukas kieli lärpällään;
Joka ryöstää, pauhaa, pettää
Piikasia yhtenään;
Joka kiskoo, nylkee, kettää,
Pradajerska nimeltään.
"Onkos vanhoj' takkii herrall'?"
"Rouvall' vanhoj' hattuj' lie?"
"Mitä maksaa? Yhdell' kerrall'
Vuohet, porsaat ostan mie!"
"Turhaan, tyttö, tingit sieltä,
Kuorma on mun ostaman'!"
"Hölmö kansa, pois vaan tieltä,
Pradajerska olenhan!"
_Pradajerska_. Te, kokoon painunut prenikka! Hapan, kuivanut, hiiren
syömä rinkilä! Pitääkö minun kynsiä teiltä silmät päästä?
_Matami_. Olkaa nyt hyvällä hiljaa! Ettekö näe, että tuossa tulee
poliisi ja rummuttaja?
_Pradajerska_. Te nokinen uuninluuta! Paistumaton tahdasmykyrä! Te...
(Rummun ääni kuuluu loittoa.)
_Matami_. Ettekö kuule rumpua? Eivätköhän vain rummuta jotakin
varastettua kalua, jonka te olette kätkenyt?
_Pradajerska_. Minä en ole sitä kätkenyt enkä nähnyt. Hyvästi, matami.
Minä olen ihan viaton, minä en ile nähnyt hopealusikoita enkä ottanut
supiturkkia. Kuulkaa hyvä kelpo matami... te juuri tarvitsisitte hyvän,
lämpöisen myssyn ja minulla on ihan teille sopiva... ja jos joku kysyy
minua, niin tehän ette ole minua nähnyt... ja myssyssä on oikeat
silkkinauhat, sen minä takaan. Hyvästi, kaikkein paras pikku matami,
hyvästi, hyvästi! (Menee.)
_Matami_. Hyvästi!... Kas, siinä ole oikein paras noita laatuaan. Mutta
mitähän ne rummuttavat nyt oikeastaan? Nyt on jotain taas pudonnut.
Helsinkiläiset nämä eivät teekään muuta kuin pudottelevat milloin
mitäkin. Kyllä ne pudottaisivat omat nenänipukkansakin, jos ne vain
eivät olisi jäätyneet kiinni... Ja kun minä en tohdi jättää
korianikaan. Ei, silloin saattaisi käydä, kuten eilen. Vähän vain
käänsin selkääni sinne päin ja heti hävisi paras vehnäleipäni!
Sellainen se on meillä poliisi. Jospa se edes olisi ollut homehtunut ja
vanha leipä! Mutta eipäs, kerjäläispennun piti saada tuoretta, sille ei
kelvannut huonompi. Kyllä minä näin tytön, kun se juoksi heinäkuormien
väliin. Ihan tästä joutuu toivottamaksi. Niin, minä aivan vihastun joka
kerran, kuin näen tuollaisia pieniä kerjäläistyttöjä. Niin, niin, kyllä
sen jo saatoinkin arvata. Tuossa on taas yksi.
(Pieni kerjäläistyttö laulaa:)
Kolmas laulu.
Varpunen väikkyy lennossaan
Taivaalla viluissansa.
Hanki on hänen vuoteenaan.
Pilvi on peittonansa.
Vaikka on harmaa, rumakin
Tuo puku sulla yllä,
Laulusi harras kuitenkin
Taivaalle kelpaa kyllä.
Raukka, nyt yksin sirkutat!
On lujat talven paulat.
Kun kevätsäät taas joutuvat,
Paremmin silloin laulat.
_Tyttö_ (matami Strömille). Hyvä, kiltti matami, antakaa minulle muuan
penni!
_Matami_. Ahah, etkö juuri sinä eilen varastanut minun vehnäleipääni?
_Tyttö_. Hyvä, kiltti matami, en minä ole koskaan varastanut mitään.
_Matami_. Kyllä se olit juuri sinä. Missä on kenkä toisesta jalastasi?
_Tyttö_. Hyvä, kiltti matami, minulta putosi toinen kenkä.
_Matami_. Puhu suora totuus. Tuon kengän olet sinä varastanut, vaan et
saanut varastetuksi toista. Maltahan, minä toimitan, että poliisi saa
sinut käsiinsä.
_Tyttö_. Hyvä, kiltti matami, minä niin pelkään poliisia. (Juoksee
pois.)
_Matami_. Juokse sinä, kyllä ne sinut kiinni saavat. Nyt tulee rumpu
Frenckellin kirjakaupan kulmaan, mutta ajavat niin huimasti ja minä
olen tullut ikään kuin vähän huonokuuloiseksi viime aikoina. (Hän
kuuntelee ja rummun pärinä kuuluu aivan läheltä.)
_Ääni_ (ulkoa). Kuulutus. Koska rrrr, rrrr... ja koska rrrr, rrrr... ja
koska rrrr, rrrr... niin rrrr, rrrr... neljä sataa markkaa. Pormestari
ja neuvosmiehet.
_Matami Ström_. Neljä sataa markkaa! Ne ovat varastaneet neljä sataa
markkaa! Jospa sen lienee tehnyt tuo kerjäläispentu! Ottakaa kiinni
varas! Ottakaa kiinni! Se on tuo tyttö, jolla on ruudullinen
kaulaliina... Katsokaa, miten hän juoksee! Ahah, nyt sai poliisi hänet
kiinni... He tuovat hänet tänne.
(Poliisi vetää pientä tyttöä kanssansa.)
_Poliisi_. Vai niin. Matami sanoo sinua varkaaksi.
_Tyttö_. Hyvä, kiltti poliisikuski, älä tee minulle pahaa, minä
varastin vain pienen heinätullon, joka oli torilla.
_Matami_. Niin, niin, sinä tunnustat! No, mitä sinä sitte teit
heinätullolla?
_Tyttö_. Hyvä, kiltti matami, minä panin sen pääni alle, kun makasin
viime yönä lumihangella Kockin tallin vieressä.
_Poliisi_. Lapsi raukka!... Te, matami, saisitte vähän hävetä, kun
vaivaatte poliisia tuollaisella joutavalla.
_Matami_ (hämillään). Tietysti... mitä minä huolin heinätullosta...
mutta koska ne varastivat eilen minulta vehnäleivän...
_Poliisi_. Vai niin (ottaa tytön uudestaan kiinni); sinäkö se olit, hä?
_Tyttö_. Ai, ai, hyvä, kiltti poliisiukko, päästä minut, päästä minut,
että saan etsiä tätiäni!
_Matami_. Mitä sinä tädistä lörpöttelet? Oletko sinä Sipoosta?
_Tyttö_. Olen minä juuri Sipoosta, hyvä, kiltti matami. Isäni on
kuollut ja äitini nimi oli Edla Adolfina Josefina Silfverström, ja hän
kuoli viime syksynä, ja nyt minä tulin tänne etsimään tätiäni. Mutta
minä en muista hänen nimeänsä. Se oli vähän kuin Broms tai Fagerström
tai jotakin sinne päin.
_Matami_ (tempaa tytön luokseen). Herranen aika, lapsi, mitä sinä
sanot! Sittehän sinä juuri olet minun sisareni pikku tyttö, jota minä
olen etsinyt Sipoosta ja koko Europasta! Pikku Lotta, minä juuri olen
sinun tätisi!
_Lotta_. Voi, voi, hyvä, kiltti täti Fagerström, älä anna poliisin
ottaa minua!
_Matami_. Ström minun nimeni on eikä Fagerström. Ja minäkö antaisin
poliisin ottaa sinut? Ei, tässä meitä on kaksi, sanoi kettu pitäessään
hanhea pyrstöstä.
_Poliisi_. Vai niin? Rupeatteko te, matami, vastustamaan esivaltaa? Te
häpäsette poliisia!
_Lotta_. Voi, täti Broms, nyt hän vie minut!
_Matami_. Ström minun nimeni on, Ström eikä Broms. (Uhaten). Tahdonpa
nähdä, kuka uskaltaa loukata Lotan pikku sormeakaan.
_Poliisi_. Kyllä, esivalta. Te itse sanoitte, että hän on varas.
_Matami_. Olenko minä sanonut mitään niin tyhmää. Hyi, missä teillä on
korvanne?
_Poliisi_. Eikö hän varastanut teidän vehnäleipäänne?
_Matami_. Minun leipääni? Ah niin, nyt minä muistan! Sehän oli
Kudrakovan harmaa kissa...
_Poliisi_. Pois tieltä, akka.
_Lotta_. Kas, nyt hän minut vie taas, täti Sjöström.
_Matami_. Ström minun nimeni on eikä Sjöström. (Poliisille.) Akka
saatte olla itse, taistelette virtaa vastaan. [Ström on suomeksi:
virta.] Tahdotteko nähdä kynsiäni?
_Poliisi_. Te, vanha taikina!
_Matami_. Te, laiha, kokoon liimattu rottelo!
_Poliisi_ (koettaen turhaan kiskoa Lottaa häneltä). Kyllä minä opetan
teidät haukkumaan poliisia.
_Lotta_. Hyvä täti Strömbäck!
_Matami_. Tytön tynkä, jos et opi minun rehellistä nimeäni, niin minä
jätän sinut poliisin kynsiin.
_Lotta_. Voi, täti Ström- Ström- Strömming! [suomeksi: silakka]
_Poliisi_. Kuules, tyttö, mihin sinulta on joutunut toinen kenkä?
_Matami_ (estäen Lottaa vastaamasta). Kenkänsäkö?' Voi, kun minä tuon
nyt ihan unhotin! Kuulkaas nyt, hyvä, armollinen herra ylitarkastaja,
kun olette niin hyvä ja ystävällinen, jospa nyt vähän ikään kuin
tekisimme pienen sopimuksen (nykäsee nutusta)... noin... noin kolme
markkaa taikka niin.
_Poliisi_. Mitä siinä joutavia lörpötätte? Vai tahdotteko lahjoa
poliisia?
_Matami_. (kuiskaten). Ihan uusi kolmen markan raha... No, neljä
markkaa, olkoon menneeksi, herra ylipoliisi!... Tyytykää jo, tyttöhän
on vielä ihan lapsi. Kuusi markkaa, herra, herra... Voi, voi, kahdeksan
markkaa sitte.
_Poliisi_. Mitä lorua tuo on. Minä vain tahdo tietää, onko tytön kenkä
tämän pari. (Ottaa taskustaan pienen kengän.)
_Lotta_. Se on minun kenkäni.
_Matami_ (hiljaa Lotalle). Sst, rakas lapsi; hyi häpeä, etkö tiedä,
että on suuri synti varastaa nuppineulaakaan! (Kovemmin poliisille.)
Hyvä herra poliisimestari! Jospa tyttö nyt olisikin ottanut tuon, niin
kenkien näpisteleminenhän on vain pieni, viaton huvittelu.
_Poliisi_. Mutta nyt ei ole puhe siitä, vaan neljästä sadasta markasta.
_Matami_. Oh, herranen aika, minä aivan pyörtyä kellahdan tähän
paikkaan! Onko lapsi parka tosiaankin var... se on, onko hän sattunut
hairahtumaan niin hirveän suuresta rahasummasta?
_Poliisi_. Nyt puhutte unissanne. Ettekö kuulleet, mitä äsken
rummutettiin torilla?
_Matami_. Malttakaas; niin, ihan näin se oli! Rrrr, rrrr, neljä sataa
markkaa, pormestari ja neuvoskunta.
_Poliisi_. Rummutettiin, että vahtimestari Blomros oli pudottanut
kirjeen, joka hänen piti viedä postiin, ja siinä kirjeessä oli
kuusitoista tuhatta markkaa.
_Matami_. Kuusitoista tuhatta! Hoh hoo, sittepä Blomros oli pahemmassa
pulassa kuin Nyholm, kun teki viidenkolmatta ruplan setelejä, jotka
eivät olleet kyllin mustat.
_Poliisi_. Niin, mutta mitäs luulette? Sill'aikaa kuin Blomros etsi
etsimistään ja oli vähällä tulla hulluksi, astui pikku tyttö
postikonttoriin ja antoi kirjeen sinne kaikkine rahoineen, niinkuin oli
löytänyt kadulta. He päästivät tytön menemään, sanomatta hänelle edes
kiitoksiakaan; mutta kun katsottiin tarkemmin kirjettä, silloinpa vasta
nousi ilo! Ei kukaan enää tavannut tyttöä, ainoastaan kenkä saatiin
kiinni, jonka hän oli pudottanut porstuaan. Ja silloin maistraatti pani
rummuttamaan, että niin on tapahtunut, ja että se pikku tyttö, jolla
on tämän kengän pari, saa neljä sataa markkaa palkinnoksi
rehellisyydestään ja sukkeluudestaan.
_Matami_. Neljä sataa markkaa! Ja ne saa minun oma pikku Lottani panna
säästöpankkiin! Ja hän on rehellisin pikku tyttö koko kaupungissa!
Mutta onko se tosiaan sinun kenkäsi, pikku Lotta?
_Lotta_. Hyvä, kiltti täti Sjöberg, kyllä se on minun kenkäni, siitä on
kanta poissa ja ison varpaan kohdalla on reikä.
_Matami_. Ström minä olen enkä Sjöberg. Käsittämätöntä, tytön typykkä,
ett'et voi oppia minun nimeäni. Mutta samapa se, kylläpähän sitte
muistat, kuin tulet minun omaksi tytökseni.
_Poliisi_. Tulkaa, niin menemme yhdessä maistraattiin näyttämään kenkää
ja nostamaan rahoja. Saanhan minä hiukan vaivastani, vai kuinka, matami
Ström?
_Matami_. Mitä? Vai niin? No, olkoon menneeksi, saatte kaksi markkaa
vaivasta... herra alapoliisi!
_Poliisi_ (itsekseen). Minä saattaisin asettua rauhaan ja ruveta
postiljooniksi, ja sitte voisin ostaa itselleni talon Robertinkadun
varrelta. Mummolla on rahaa ja nuo neljä sataa markkaa saattaisin minä
levittää liikkeesen. Ajatellaanpas, enköhän minä nai tuota vanhaa
kaappia!
Neljäs laulu.
_Matami_.
Nytpä käyn minä vehnästä leipomaan.
Aluu, alumpa, alumpalei,
Lottaseni käypi käsin taikinaan,
Aluu, alumpa, aluu!
_Lotta_.
Nytpä tätiä saan minä syleillä,
Aluu, alumpa, alumpalei!
Strömsten hän on, muistanpa nimensä,
Aluu, alumpa, aluu!
_Matami_.
Ström, Ström, Ström, sanon vieläkin,
Aluu, alumpa, alumpalei!
_Lotta_.
Rakas täti, minä tässä uneksin,
Aluu, alumpa, aluu!
_Poliisi_.
Eikös matam' rouvaksi rupeisi?
Aluu, alumpa, alumpalei!
Ottakaa nyt mieheksenne poliisi!
Aluu, alumpa, alun!
_Matami_.
Suur' kiitos, onkos asiat niin,
Aluu, alumpa, alumpalei?
Rakastunpa oitis poliisiin,
Aluu, alumpa, aluu!
_Kaikki_.
Tämä loppu on tässä pulmassa,
Aluu, alumpa, alumpalei!
Joka tapahtui Cargerin kulmassa:
Aluu, alumpa, aluu!
Jospa se teist' ois niin maulleen.
Aluu, alumpa, alumpalei!
Kuin Porvoon tipat rusinoineen!
Aluu, alumpa, aluu!