Sokrates. Huonona ainakin sitä aasien, hevosten ja härkäin vartiaa
pidettäisiin, joka saatuaan hoitoonsa nuo elukat semmoisina, ett'eivät
purreet, potkineet tai puskeneet häntä, sitten antoi niiden niin
villiintyä, että rupesivat kaikkea tätä tekemään. Vai eikö se
mielestäsi ole kehno kaitsija, olkoon minkä eläimen tahansa, joka
saatuaan elukat haltuunsa kesympinä, jättää ne villimpinä kuin ne
olivat saataessa?
Kallikles. Kyllä niin -- puhuakseni sinulle mieliksi.
Sokrates. Sanoppa sitte sekin minun mielikseni: kuuluuko ihminenkin
eläinkuntaan vai eikö?
Kallikles. Kuinkas muuten?
Sokrates. Eikö Perikles kainnut ihmisiä?
Kallikles. Kyllä.
Sokrates. Kuinkas? Eikös heidän siis, kuten äsken myönsimme, olisi
pitänyt hänen hoitonsa alla tulla vääremmistä oikeamielisemmiksi, jos
hän hyvän valtiomiehen tavoin olisi heistä huolta pitänyt?
Kallikles. Kaiketi.
Sokrates. Eivätkö oikeamieliset ole sävyisiä, niinkuin Homeros
sanoo?[175] Vaan mitä sinä sanot? Onko niin?
Kallikles. On.
Sokrates. Mutta Perikles tekikin heidät hurjemmiksi kuin minä hän ne
haltuunsa sai, jopa häntä itseänsä vastaan, jota hän ei suinkaan olisi
suonut.
Kallikles. Tahdotko, että myönnän sen sinulle?
Sokrates. Jos mielestäsi puhun totta.
Kallikles. Olkoon sitte niin.
Sokrates. Ja jos hän saattoi heidät hurjemmiksi, eikö hän tehnyt heitä
vääremmiksi ja huonommiksi?
Kallikles. Olkoon menneeksi.
Sokrates. Ei Perikles siis tämän perustelun mukaan ollut mikään hyvä
valtiomies.
Kallikles. Niin ainakin sinä sanot.
Sokrates. Etkä, totta Zeus, sinäkään toisin sano sen mukaan mitä olet
myöntänyt. Sanoppa minulle taas Kimonista: eivätkö ne, joita hän hoiti,
liuskaäänestyksellä ajaneet häntä maasta,[176] ettei heidän kymmeneen
vuoteen tarvitsisi kuulla hänen ääntänsä? Ja eivätkö he tehneet samoin
Themistokleen[177] ja tuominneet häntä vielä maanpakoon? Mutta
Miltiadeen, Marathonin voittajan, tuomitsivat he maanrotkoon
syöstäväksi; syösty hän olisi, ellei prytaani ehtinyt estämään. Ja
kuitenkin -- jos he olisivat olleet kelpo valtiomiehiä, kuten sinä
väität, eivät he koskaan olisi tämmöistä kokeneet. Tai ehkä hyvät
valjakonajurit eivät alussa putoakkaan vaunuista, vaan vasta sitten kun
ovat jo hevosia hoitaneet ja itse oppineet oiviksi ajajiksi, tipahtavat
he tielle. Ei ole asianlaita niin valjakonajossa eikä missään
muussakaan toimessa. Vai miten sinusta näyttää?
Kallikles. Ei minusta kumminkaan niin näytä.
Sokrates. Todet olivat siis, kuten näkyy, nuo edelliset sanamme,
ettemme tiedä yhdenkään miehen valtiossamme olleen oivan
valtiotoimissa. Sinä myönsit tosin ettei nykyisistä kukaan ole oiva,
mutta arvelet niitten olleen ennen ja esitit nuo miehet malliksi. Mutta
nyt on käynyt ilmi, että he olivatkin samalla kannalla kuin nykyiset,
jotenka siis he, jos olivat puhujia, eivät ole käyttäneet tosiperäistä
puhetaitoa -- sillä silloin he eivät olisi kukistuneet eikä myös tuota
mielistelevää.
LXXIII. Kallikles. Mutta eipä vain kukaan nykyisistä valtiomiehistä,
Sokrates, likimainkaan pysty semmoisia mainioita töitä tekemään, kuin
he tekivät jok'ainoa.
Sokrates. En minäkään, sä kumman miesi, moiti heitä, mikäli he olivat
valtion palvelijoita;[178] näyttävätpä he minusta olleenkin parempia
palvelijoita kuin nykyiset ja paremmin kyenneen hankkimaan
yhteiskunnalle mitä se milloinkin hallisi. Mutta mitä tulee himojen
ohjaamiseen toisanne päin ja siihen ettei niille suoda valtaa, vaan
että kansalaisia taivutellaan ja ja pakotetaan siihen, josta he voivat
tulla paremmiksi -- siinä he suoraan sanoen eivät ollenkaan eronneet
näistä nykyisistä. Ja tämä on kuitenkin hyvän valtiomiehen ainoa
tehtävä. Mutta laivoja ja linnanmuureja ja satamarakennuksia ja paljo
muuta semmoista, niitä minäkin myönnän heidän olleen aimommat
hankkimaan kuin nykyisten. Mutta me menettelemme, sinä ja minä, sangen
naurettavasti tässä haastellessamme. Kaiken aikaa, minkä keskustelemme,
me ehtimiseen kierrämme samaa piiriä, emmekä ymmärrä toisiamme, mitä
sanomme. Minä luulen sinun jo monesti myöntäneen ja oivaltaneen, että
tämä puuhailu niin sieluun kuin ruumiiseen nähden on kahdellainen;
toinen on palvelevainen, niin että sen kautta voidaan hankkia
ruumiillemme, jos sen on nälkä, ruokaa, jos se janoo, juomaa, jos se
kärsii vilua, vaatteita, vaippoja, kenkiä ja muita mitä ruumis kaipaa
ja haluaa. Puhun sinulle tahallani näitten samojen vertauskuvien
kautta, jotta helpommin ymmärtäisit minua. Jos nyt joku kykenee näitä
keinoja hankkimaan, ollen joko vähin-erinmyyjä tai tukkukauppias tai
näitä tavaroita valmistava ammattimies -- leipuri, ruoanlaittaja,
kankuri, suutari tai nahkuri --, ei ole kumma, jos hän tämmöisenä itse
mielestään luulee olevansa ruumiin holhoja, ja muutkin sitä luulevat,
nim. ne jotka eivät tiedä, että kaikkien noiden ammattien ohessa on
olemassa voimistelu- ja lääketiede, jotka todellisesti ovat ruumiin
holhojat ja joiden tuleekin hallita kaikkia muita ammattitaitoja ja
käyttää heidän työtänsä hyväkseen, sentähden että he tietävät mikä
ruoissa ja juomissa on tuo hyödyllinen tai vahingollinen ruumiin
kuntoon nähden, mutta nuo muut kaikki eivät tiedä sitä ollenkaan.
Sentähden ne ovatkin ruumiin hoitoon nähden orjan arvoisia, palvelevia
ja epävapaita, nuo muut taidot, vaan voimistelu ja lääketaide ovat
oikeutta myöten niiden hallitsijat. Että samoin on laita sieluunkin
nähden, sen näytät sinä mielestäni toisinaan ymmärtävän, kun siitä
puhun, ja myönnät sen ikäänkuin tajuten mitä tarkoitan; mutta heti
jälkeen tulet taas ja sanot, että tässä kaupungissa on ollut jaloja ja
kunnollisia ihmisiä valtiomiehinä; ja kun kysyn sinulta, ketkä, näytät
minusta tuovan esiin miehiä jotka ovat aivan samalla kannalla
yhteiskunnan suhteen, kuin jos kysyessäni, ketkä voimistelun alalla
ovat olleet tai vieläkin ovat oivia ruumiin holhojia, sinä täyttä totta
vastaisit: leipuri Thearion, sikelialaisen keittokirjan kyhääjä
Mithaikos ja ravintoloitsija Sarambos:[179] sillä nämäthän ovat
verrattomia ruumiin holhojia, kun yksi heistä hankkii mainion hyvää
leipää, toinen ruokia, kolmas viiniä.
LXXIV. Kenties närkästyisit nyt,[180] jos sanoisin sinulle: mutta hyvä
mies, ethän sinä ollenkaan ymmärrä voimistelua! Mainitset vain minulle
palvelijoita, tuollaisia himojen tyydyttäjiä, jotka eivät yhtään älyä
mikä näissä asioissa on hyvää ja jaloa, vaan, jos niin sattuu,
apattavat ihmiset täyteen ja lihottavat heitä paksuiksi, saaden heiltä
kiitokset palkaksi, mutta lopuksi hävittävät heiltä entisetkin lihat.
Mutta ihmiset tietämättömyydessään eivät syytä noita syöttäjiä ja
juottajia taudeistaan ja lihaksiensa surkastumisesta, vaan kun tuo
tuonainen turpeus jonkun ajan mentyä vetää perässään taudin, niinkuin
luonnollista on, koska se ei ole syntynyt terveellisellä tavalla,
silloin syyttävät ja soimaavat he niitä, jotka silloin sattumalta ovat
heidän luonaan heitä neuvomassa, ja koettavat jos mahdollista tehdä
heille pahaakin; mutta noita edellisiä ystäviään, jotka ovat kaiken
pahan syy, he kiittelevät ja ylistävät. Ihan samoin sinäkin, Kallikles,
nyt menettelet. Sinä ylistät ihmisiä, jotka syöttivät Athenalaisille
mitä herkkuja he ikinä halusivat, jonka takia heidän kehutaan tehneen
kaupungin suureksi, eikä huomatakkaan että tuo noiden entisten luoma
suuruus on vain turpumusta ja että ihon alla märkähaava äilehtii. Sillä
satamilla, laivaveistämöillä, muureilla, tulleilla ja muulla
semmoisella rojulla he kyllä ovat täpänneet täyteen kaupungin, mutta
mielenmaltin ja oikeuden he syytivät syrjään. Vaan kun taudin puuska
kerran tulee, rupeavat he syyttämään silloisia neuvonantajiaan; mutta
Themistoklesta, Kimonia ja Periklestä, noita vammojensa alkusyitä, he
ylistelevät. Luultavasti he silloin ahdistavat sinuakin, ellet ole
varuillasi, ja ystävääni Alkibiadesta, kun he paitsi uutta hankkimaansa
menettävät entisenkin mahtavuutensa, vaikka ette olleetkaan syypäät
vahinkoon, vaan ehkä ainoastaan siihen myötävaikuttamassa. Mutta onpa
eräs järjetön asia, jonka sekä näen nykyään tapahtuvan että kuulen
entisinäkin aikoina tapahtuneen. Jos yhteiskunta kohtelee jotakuta
valtiomiestään ikäänkuin väärintekijää, silloin huomaan heidän siitä
närkästävän ja haikeasti valittavan, että heidän käy kovin pahasti:
vaikka ovat tehneet valtiollensa niin paljon hyvää, kukistaa tuo heidät
vääryydellä; niin kuuluu heidän puheensa -- mutta se on kaikki
valhetta. Sillä ei yhtäkään valtion esimiestä milloinkaan vääryydellä
kukista se yhteiskunta, jota hän johtaa.[181] Taitaa olla sama laita
niiden jotka ovat olevinaan valtiomiehiä, kuin niiden jotka kehuvat
olevansa sofistoja.[182] Sillä sofistat, ehkä muuten ovatkin viisaita,
tekevät kuitenkin yhdessä kohden hassusti: vaikka kehuvat olevansa
hyveen opettajia, soimaavat he kuitenkin usein oppilaitaan, että nämä
tekevät heille vääryyttä, kun riistävät heiltä palkan eivätkä
muutenkaan osota heille kiitollisuutta siitä hyvästä mitä ovat saaneet
heiltä kokea. Ja mikähän voi olla järjettömämpää kuin tällainen puhe?
Mitenkä hyviksi ja oikeiksi tulleet ihmiset, joista heidän opettajansa
ovat ottaneet pois vääryyden, antaen heille sijaan oikean mielen,
voivat tehdä toiselle vääryyttä sillä (vialla) jota heissä ei enää ole?
Eikö tuo sinusta näytä järjettömältä, veikkoni? -- Tosiaan Kallikles,
pakotitkin minun pitämään koko esitelmän, kun et tahtonut
vastata.[182 b]