LXXV. Kallikles. Etkö sinä osaa puhua, ellei sinulle vastata?

Sokrates. Näynhän osaavankin; venytän kuitenkin puheeni niin pitkiksi,

kun et sinä tahdo minulle vastata. Mutta sanos nyt sentään, veikkoni,

ystävyyden jumalan takia, eikö sinusta näytä mielettömältä, että

henkilö, joka väittää tehneensä jonkun hyväksi, moittii, että tämä,

tultuaan hänen toimestaan hyväksi ja ollen sitä, kuitenkin on

pahanilkinen?

Kallikles. Näyttää se niin minustakin.

Sokrates. Etkö ole kuullut niiden, jotka kehuvat kasvattelevansa

ihmisiä hyveeseen, niin nurkuvan?

Kallikles. Olen kyllä. Mutta mitäs kannattaa puhua noista mitättömistä

ihmisistä?[183]

Sokrates. Ja mitäs kannattaa puhua niistä, jotka vaikka kehuvat

johtavansa yhteiskuntaa ja pitävänsä huolta siitä, että se olisi mitä

parhain, kuitenkin taas, kun niiksi käy, soimaavat sitä muka peräti

kelvottomaksi? Luuletko heidän mitenkään olevan noita paremmat? Sofista

ja kansanpuhuja ovat ihan samaa maata, miekkoseni, tai ainakin, kuten

virkoin Polokselle, hyvin liki toisiaan ja samaa laatua. Mutta sinä,

kun et tarkemmin asiaa tiedä, arvelet toista, puhujan tointa eli

retoriikkaa, ylen ihanaksi, mutta halveksut toista. Mutta todenperää

sofistiikka onkin retoriikkaa etevämpi, samassa määrin kuin

lainsäädäntö voittaa tuomarintoimen ja voimistelu lääketieteen.[L] Ja

minun ymmärtääkseni juuri kansanpuhujain ja sofistain vähimmin sopisi

soimata sitä esinettä, jota he itse kasvattavat, että se on muka häjy

heitä kohtaan, tai, jos he niin tekevät, soimaavat he itseään, etteivät

olekkaan yhtään hyödyttäneet niitä joita he sanovat hyödyttävänsä.

Eikös asia ole niin?

Kallikles. Kaiketi.

Sokrates. Ja heidänpä juuri sopisikin ilmaiseksi ja palkkaa vaatimatta

panna alttiiksi hyvän työnsä, jos he tosia lupaisivat.[184] Sillä

kelle toisenlaatuinen hyvätyö on tapahtunut, ken esimerkiksi

urheilumestarin toimesta on oppinut nopeasti juoksemaan, hän ehkä tältä

kiitollisuutensa kieltää, jos urheilumestari jättää asian hänen

valtaansa eikä, ennalta sovittuaan hänen kanssaan palkasta, mikäli

mahdollista peri palkkaansakkin samalla kuin hän opettaa tuolle

nopeutta. Sillä eivät ihmiset luullakseni riko hitaudesta, vaan

väärämielisyydestä. Eikö niin?[185]

Kallikles. Niin.

Sokrates. Jos siis joku ottaa toiselta pois juuri tuon, väärän mielen,

ei ole pelättävä, että tämän puolelta koskaan tapahtuu hänelle mitään

vääryyttä, vaan hän yksin voi turvallisesti antaa hyväntyönsä

alttiiksi, jos hän todella kykenee tekemään ihmiset hyviksi. Eikö

totta?

Kallikles. Kyllä niin.

LXXVI. Sokrates. Sentähden nähtävästi ei olekkaan häpeällistä ottaa

maksua hyväin neuvojen antamisesta muissa asioissa, niinkuin esim.

taloa rakennettaessa tai muita taitoja kysyttäessä.

Kallikles. Nähtävästi.

Sokrates. Mutta siinä kysymyksessä, millä tavoin ihminen voipi tulla

niin hyväksi kuin suinkin ja paraiten hoitaa taloansa tai yhteiskuntaa,

katsotaan häpeälliseksi ettei tahdo toista neuvoin opastaa, ellei saa

rahaa.[186] Vai kuinka?

Kallikles. Kyllä.

Sokrates. Ja syy siihen onkin selvästi se, että tämä hyvätyö on

laatuansa ainoa, joka hyvää työtä kokeneessa herättää halun itsekkin

puolestaan hyvää tekemään. Ja niinpä se näyttää olevan hyvä merkki,

että joku on hyvää tehnyt, jos hän siitä saa kokea hyvää takaisin. Jos

ei, on se huono merkki. Onko asia näin?

Kallikles. On.

Sokrates. Kummalla tavalla yhteiskunnasta huolta pitämään sinä siis

kehotat minua?[187] Määrää se minulle! Silläkö, että taistelen

saadakseni Athenalaiset niin hyviksi kuin suinkin, ikäänkuin lääkärinä

heitä hoivaten, vai palvelemallako heitä ja puhelemalla heille heidän

mielikseen? Sano minulle totuus, Kallikles! Sillä niinkuin aloit

olemalla avomielinen minulle, olet velvollinen myöskin loppuun asti

suoraan sanomaan ajatuksesi. Lausuppa siis nytkin selvään ja

ujostelematta.

Kallikles. Sanonpa siis: sinun tulee heitä palvella.

Sokrates. Mielistelijäksikö siis kehotat minua rupeamaan, sä jalo mies?

Kallikles. Vaikkapa mysialaiseksi orjaksi,[188] jos niin mielit,

Sokrates; sillä jos et sitä tee, niin --

Sokrates. Älä kerro toistamiseen, mitä jo usein olet sanonut, että kuka

vain tahtoo, tappaa minut, muuten täytyy minunkin taas uudestaan sanoa,

että silloin katala tappaa kelpo miehen. Älä myöskään sano, että hän

riistää tavarani, jos minulla mitään lie, jottei minun taas tarvitse

sanoa sinulle, että hän sen otettuaan ei osaa sitä mihinkään käyttää;

vaan niinkuin hän sen vääryydellä anasti, samoin hän sen väärin

käyttää; ja jos väärin, niin rumasti, jos rumasti, niin pahasti.

LXXVII. Kallikles. Näytpä tosiaankin, Sokrates, uskovan, ettei mikään

tämmöinen voisi sinua kohdata, ikäänkuin asuisit kaukana ihmisten

jaloista eikä sinua voisi vetää oikeuteen ehkä hyvinkin huono ja

viheliäinen ihminen.

Sokrates. Perin ymmärtämätön minä siis tosiaankin olen, Kallikles,

jollen usko että tässä kaupungissa mikä tahansa voi kohdata ketä

hyvänsä. Sen kuitenkin tiedän varmaan, että jos joudun oikeuden eteen

jonkin niiden vaarojen alaiseksi, joita minulle mainitsit, niin

oikeuteen haastajani on katala mies, sillä ei kukaan kunnon ihminen

vedä viatonta oikeuteen. Eikä sekään olisi outoa, jos minut

tuomittaisiin kuolemaan. Tahdotko että sanon sinulle, miksi sitä

odotan?[189]

Kallikles. Kyllä.

Sokrates. Minä luulen ainoastaan muutamain harvain Athenalaisten

kanssa, etten sanoisi yksin, harjoittavani tosi valtiotaitoa ja

ainoana nykyajan ihmisistä todellisesti harrastavani (ajavani)

yhteiskunnallisia asioita. Koska siis en sovita sanojani, mitä

milloinkin puhun, ihmisten mieliksi, vaan esitän ne sen mukaan mikä on

parasta, vaan ei sulotunteisinta, ja kosk'en tahdo tehdä mitä sinä

minulle suosittelet, noita rikkiviisaita temppuja, niin ei minulla

oikeuden edessä tule olemaan mitään sanottavaa. Ja minun täytyy sanoa

vieläkin, mitä jo lausuin Polokselle: minä tulen tuomittavaksi,

niinkuin lääkäri tuomittaisiin lasten käräjissä, keitturin ollessa

syyttäjänä. Sillä ajatteleppa, mitähän tämmöinen mies semmoisten

tuomarien eteen jouduttuaan, voisi puhua puolustuksekseen, jos häntä

syytettäisiin näin: "lapset, tuo mies on tehnyt paljon pahaa teille

kaikille, ja semminkin nuorimpia teistä hän turmelee leikellen ja

polttaen; laihduttamalla ja läkähdyttämällä hän saattaa heitä

tuskastumaan: hän juottaa teille mitä karvaimpia juomia ja pakottaa

teitä isoomaan ja janoomaan, aivan toisin kuin minä joka annoin teidän

syödä ja juoda jos joitakin herkkuja ja makupaloja". Mitä luulet

lääkärin, semmoiseen hätään jouduttuaan, voivan sanoa? Tai jos hän

sanoisi totuuden: "voi lapset! tämän kaiken tein minä terveytenne

takia", -- minkä melun luulet että tuonlaiset tuomarit ja lautamiehet

silloin nostaisivatkaan? Eiköhän suuren?

Kallikles. Luultavasti; ymmärtäähän sen.

Sokrates. Etkö luule, että tuo lääkäri olisi pahemmassa kuin pulassa,

mitä tehdä tai sanoa?

Kallikles. Kyllä vaan.

LXXVIII. Sokrates. Aivan samoin minunkin kävisi, sen tiedän, jos

joutuisin oikeuden eteen. Sillä en minä tietäisi mainita mitään

nautintoja, joita olen heille hankkinut, jommoisia he pitävät

hyväntekoina ja ansioina -- vaikka en minä kadehdi noita ilontekijöitä

enemmän kuin niitäkään joille ilot tehdään. Ja jos minua syytettäisiin

että turmelen nuorukaisia, saattamalla heitä pulaan, tai että solvaisen

vanhempia ihmisiä lausumalla heille karvaita sanoja yksityisesti tai

julkisesti, niin en saattaneisi minä sanoa niinkuin tosi on: "kaiken

tämän teen ja sanon minä, tuomarit, täydellä syyllä ja teidän

hyväksenne", enkä mitään muutakaan. Ja niinpä jäisi kärsittäväkseni

mitä vain sattuisi.

Kallikles. Onko siis, Sokrates, mielestäsi sen ihmisen laita hyvä,

jonka täytyy yhteiskunnassa elää semmoisessa tilassa eikä kykene

itseänsä auttamaan?

Sokrates. Onpa kyllä, jos hänellä vain on se yksi, jonka jo monasti

myönsit hyväksi, jos hän nim. on varannut itselleen sen avun, ettei hän

ole puhunut eikä tehnyt mitään väärää ihmisiä eikä jumalia vastaan.

Sillä sellainen itsensä auttaminen, sen myönsimme jo monta kertaa, on

kaikista paras. Jos nyt joku näyttäisi toteen, etten minä kykene

tämmöistä apua en itselleni enkä toisille toimittamaan, häpeisin minä

pahanpäiväisesti, joko vikani tuotaisiin ilmi useampain tai harvempain

edessä tai jopa kahden keskenkin; ja jos minun tämän taitamattomuuteni

tähden täytyisi kuolla, olisin siitä kovin pahoillani. Mutta jos minun

täytyisi henkeni menettää sen takia että minulta puuttuu tuo

mielistelevä puhetaito, niin tiedänpä varmaan, että näkisit minun

keveästi kestävän kuoleman. Sillä kuolemata semmoisenaan ei kukaan

pelkää, joka ei ole peräti järjetön ja pelkurimainen, mutta pahaa tekoa

hän pelkää. Sillä tulla Tuonelaan, sielu monen synnin rasittamana, se

on vihoviimeinen onnettomuus. Jos sallit, tahdon, näyttääkseni näin

olevan, jutella sinulle erään tarinan.

Kallikles. No, koska muutoinkin olet itse saattanut puheet perille,

niin puhu tämäkin lopuksi.

LXXIX. Sokrates. Kuuleppa sitte, kuten on tapana sanoa, varsin somaa

kertomusta, jota sinä, arvatenkin, pidät satuna, mutta minä

tositarinana.[190] Sillä totena kerron sinulle sen, mitä nyt olet

kuuleva. Kuten Homeros kertoo,[191] jakoivat Zeus, Poseidon ja Pluton

keskenään valtakunnan, perittyään sen isältänsä. Kronoksen aikana

vallitsi ihmisten suhteen se laki, joka yhä vielä ja ainakin on

voimassa jumalain kesken, että se ihminen joka on elänyt ikänsä

vilpittömästi ja hurskaasti, pääsee kuoltuansa Autuasten saarille[192]

ja asuu siellä kaikesta kurjuudesta erillään onnellisuuden helmassa,

vaan nurjasti ja jumalattomasti elänyt joutuu koston ja rankaisun

vankilaan, jota sanotaan Tartaroksi. Näiden tuomareina oli Kronoksen ja

ensi alussa Zeuksenkin hallitessa eläviä, tuomiten eläviä samana

päivänä jolloin heidän oli elämästä eroaminen. Huonosti ne silloin

tuomiot laadittiin.[193] Menivätpä silloin Pluton ja Autuasten saarien

hoitomiehet Zeuksen eteen valittamaan, että heille tuli kumpaankin

paikkaan sopimattomia ihmisiä [= jotka eivät olleet paikallaan siellä

minne olivat tulleet]. Lausui siihen Zeus: "minäpä teenkin lopun siitä

menosta. Nyt tuomiot laaditaan huonot, kun tuomittavat tuomitaan

vaatteet yllä, sillä he tuomitaan vielä eläissään. Monella -- sanoi hän

-- on paha sielu, mutta on verhonaan kaunis ruumis, jalo sukuperä ja

rikkaus; ja kun tuomio pidetään hänestä, tulee saapuville joukko

vieraita-miehiä todistamaan, että hän on elänyt nuhteettomasti. Tästä

tuomarit ällistyvät, semminkin kun he itsekkin verhottuina istuvat

oikeutta ja heillä on silmät, korvat ja koko ruumis verhona sielunsa

edessä. Tämä kaikki on nyt heillä haittana, omat sekä tuomittavien

pukuverhot. Ensiksikin, puhui Zeus, on siitä loppu tehtävä, että

ihmiset edeltäpäin tietävät kuolinpäivänsä; sillä tähän saakka ovat he

sen tienneet. Prometheusta[194] onkin jo käsketty lakkauttamaan heiltä

tämä tieto. Toiseksi he ovat tuomittavat riisuttuina alasti kaikista

noista: vasta kuoltuaan pitää heitä tuomittaman. Ja tuomarinkin pitää

olla ruumiista riisuttuna, kuolleena, ja paljain sieluin katsoa kunkin

vainajan paljasta sielua, heti kun tämä kuoltuaan on jäänyt erilleen

kaikista heimolaisistaan ja jättänyt kaiken tuon korunsa maan päälle,

jotta siitä syntyisi oikea tuomio. Minä kun tiesin nämät asiat ennen

teitä, olenkin jo säätänyt tuomareiksi kolme poikaani, kaksi Aasiasta,

Minoksen ja Rhadamanthyksen, yhden Euroopasta, Aiakon. Niin pian siis

kun nämä ovat päivänsä päättäneet, käyvät he oikeutta istumaan Manalan

alanteella[195] tienhaarassa, josta erkanee kaksi tietä, toinen

autuasten saarille, toinen Tartaroon. Ja Aasiasta tulleet on

Rhadamanthys, Euroopasta tulleet Aiakos tuomitseva. Minokselle annan

ylituomarin kunniaviran ratkaista asiat, milloin nuo kaksi muuta

jostakin epäröivät, jotta päätös, kumpaa tietä ihmisten kunkin on

kuljettava, sukeuisi mitä tarkimmin oikeuden mukaan." --

LXXXI. Tämän tarinan olen minä, Kallikles, kuullut ja uskonkin sen

olevan totta; ja siitä arvelen ma jotain tämäntapaista johtuvan.[196]

Kuolema ei ole mielestäni mitään muuta kuin näiden kahden kappaleen,

sielun ja ruumiin erkaneminen toisistaan. Mutta niiden erottuakin

toisistaan, säilyttää kumpikin oman ololaatunsa[197] miltei samana kuin

se sillä oli ihmisen vielä eläessä: ruumis oman luontonsa sekä saamansa

hoidon ja kokemiensa vaiheiden vaikutukset ilmi selvinä. Niinpä jos

joku eläessään oli iso kooltaan, joko luonnosta tai ravinnon johdosta

tai kummastakin, on hänen ruumiinsa kuoltuaankin iso; jos ruumis

eläessään oli paksu, on se kuolleenakin paksu, ja samoin muissakin

kohdin. Jos joku esim. kasvatti pitkää tukkaa, on ruumiskin vielä

pitkätukkainen. Jos hän taas oli raipattu lurjus ja hänellä eläissään

oli ruumiissaan iskujen jälkiä, vitsojen tai muiden haavain jättämiä

arpia, ovat nämä vielä nähtävänä kuolleenkin ihossa; ja jos jonkun

jäsenet eläissään olivat ruhjoutuneet tai tiloiltaan vääntyneet,

nähdään kuolleen ruumiissa vielä samat viat. Sanalla sanoen:

millaiseksi kukin eläissään oli ruumiiltaan laatiutunut, siitä näkyy

selvästi merkit kokonaan tai enimmäkseen vielä jonkun aikaa hänen

kuoltuaankin. Aivan samoin luulen minä asian laidan olevan sieluunkin

nähden, Kallikles. Sittekun siltä ruumis on riisuttu, ilmaantuu siinä

selvinä kaikki sen synnynnäiset ominaisuudet sekä ne elämän ja

vaiheiden vaikutukset, joita ihminen milloin mitäkin asiaa

harrastamalla sai sielunsa omaksi.[198]

Kun vainajat siis saapuvat tuomarinsa eteen, Aasiasta tulleet

Rhadamanthyksen eteen, niin Rhadamanthys seisahduttaen heitä

tarkastelee kunkin sielua, tietämättä kenen se on. Siinä hän usein

otettuaan tutkittavaksi suurkuninkaan tai jonkun muun kuninkaan tai

mahtimiehen sielun, ei huomaa siinä yhtään tervettä paikkaa, vaan näkee

sitä raipoilla raastellun ja sen olevan täpötäynnä haavain arpia,

valhevalojen ja vääryyden jälkiä, jommoiset teot kaikki ovat painaneet

ruman kuvansa sieluun; hän näkee, miten kaikki siinä on valheesta ja

kerskailusta vinoon mennyttä eikä mikään ole suoraa, sentähden että se

on kasvanut totuutta vailla: hän näkee sielun liiasta vallasta,

hekumasta, ylpeydestä ja kohtuuttomuudesta kaikissa teoissa paisuneen

peräti suhdattomaksi ja rumaksi. Tämän nähtyään tuomari panee semmoisen

sielun häpeällä menemään suoraa päätä vankilinnaan, jonne tultuaan sen

täytyy kärsiä asianmukaisia rangaistuksia.

LXXXI. Mutta jokaisen rangaistuksenalaisen, jota toinen

oikeudenmukaisesti kurittaa, pitää joko itse siitä hyötyä, muuttuen

paremmaksi, tai olla muille varottavana esimerkkinä, että muut,

nähdessään hänen kärsivän mitä kärsineekin, pelästyisivät ja tulisivat

paremmiksi.[199] Ne, jotka kärsien rangaistusta jumalilta tai ihmisiltä

siitä hyötyvät, ovat semmoisia jotka hairahtuivat parannettaviin

vikoihin; kuitenkin on heilläkin tuo hyöty ja apu saatavissa ainoastaan

kipujen ja tuskien kautta, niin täällä kuin Tuonelassa: muilla

keinoin ei voi vääryyden vallasta päästä. Mutta ketkä tekivät

viho-viimeisiä vääryyden töitä ja semmoisten syntien takia pahenivat

parantumattomiksi, niistä saadaan nuo varoitusesimerkit: itse he eivät

enää hyödy rangaistuksistaan, ollen peräti paranemattomia, mutta muut

saattavat siitä hyötyä, kun näkevät noiden rikostensa takia ijäti

kärsivän mitä kovimpia, kipeimmin koskevia ja kamalimpia vaivoja, jopa

suorastaan olevan esimerkeiksi riipustettuina tuonne Tuonelan

vankilaan, väärintekijöille, joita sinne ehtimiseen tulee uusia,

näytteiksi ja varottimeksi. Ja yksi näitä on myös Arkhelaos oleva, sen

väitän, jos vaan Polos puhuu totta hänestä, ja ken hyvänsä muukin on

samanmoinen hirmuvaltias. Niin luulenpa niiden paraasta päästä

olevankin hirmuvaltiaita, kuninkaita, vallanpitäjiä ja valtiomiehiä,

jotka joutuvat tuommoisiksi pelättimiksi, sillä rajattoman valtansa

takia semmoiset helposti tekevät mitä julmimpia ja jumalattomimpia

rikoksia. Todistaahan sitä Homeroskin: kuninkaiksi ja mahtimiehiksi hän

kuvailee noita Tuonelassa ijankaiken rangaistavia, niinkuin Tantalosta,

Sisyphosta ja Tithyosta.[200] Mutta Thersitestä, ja mitä lie muita

ollut keskisäätyisiä, ei kukaan ole runoillut kovien rangaistusten

kohtaamaksi, ikäänkuin parantumatonna; sillä eipä luullakseni tuon

miehen vallassa olisikkaan ollut tehdä kovin suuria ja jumalattomia

rikoksia, ja sentakia hän olikin onnellisempi niitä, joilla oli valtaa

siihenkin. Ei, Kallikles: maan-mahtavien joukossa ne ihmiset ovat,

jotka häjyimmiksi sukeutuvat. Eipä kuitenkaan mikään estä semmoistenkin

seasta kunnon miehiä ilmestymästä; ja niitäpä sopiikin erinomaisesti

kunnioittaa, sillä vaikeaa ja suuresti kiitettävää on, Kallikles, jos

saatuaan suuren vallan tehdä vääryyttä, kuitenkin elää ikänsä

vilpittömästi. Harvassa kyllä on semmoisia vallanpitäjiä; mutta koska

niitä sentään on ollut täällä ja muualla muutamia, toivon niitä

vastakin tulevan, miehiä kunnollisia siinä hyveessä, että rehellisesti

hoitavat ja hallitsevat mitä heidän huostaansa on uskottu. Yksi

semmoinen on päässyt varsin mainioksi muidenkin Helleenien kesken,

Aristeides Lysimakhoksen poika. Mutta useimmat valtaherrat, ystäväni,

yltyvät pahoiksi.

LXXXII. Kun siis, kuten sanoin, Rhadamanthys saa käsiinsä jonkun

tuommoisen, ei hän tiedä miehestä mitään, kuka hän on, tai mikä

sukujansa, ei muuta paitsi että hän on pahantapainen; ja sen nähtyään,

panee hän vainajan menemään Tartaroon, merkittyään vain hänet,

osotteeksi, näyttääkö tuo hänestä mahdolliselta parantaa vai

parantumattomalta. Tultuaan sinne vainaja kärsii asianmukaisen

rankaisunsa. Jos hän taas joskus näkee toisenlaisenkin sielun, joka on

elänyt hurskaasti ja totuutta noudattaen, olkoon se yksityishenkilön

tai jonkun muun sielu, etenkin sanon ma, Kallikles, filosoofin, joka

eläissään hoiti omia tehtäviään, eikä puuhannut kaikenlaista muuta

joutavaa,[201] ihastuu hän ja lähettää hänet Autuasten saarille. Samoin

tekee myös Aiakos. Kumpikin heistä istuu oikeutta virkasauva

kädessä.[202] Mutta Minos istuu ylikaitsijana, pitäen yksinään

kultaista valtikkaa, kuten Homeron Odysseuskin kertoo hänet nähneensä:

"Käissään kultainen vapa, vainaillen lait sääsi".[203]

Tämmöiset tarinat siis, Kallikles, ovat saaneet minut uskomaan asiaa ja

pidän vain silmällä sitä, että voisin esittää sieluni tuomarille niin

terveenä kuin suinkin. Heittäen siis menemään arvot ja kunniat, joita

suuri joukko ahnehtii, tähystelen yksin totuutta ja koetan todella

päästä niin hyväksi kuin mahdollista, semmoisena elää sekä kerran

aikani tultua kuollakkin. Ja kehotanpa kaikkia muitakin ihmisiä, mikäli

voin, ja sinua varsinkin vuorostani kehotan, pyrkimään siihen

elintapaan ja siihen kilvoitteluun,[204] jolle -- niin väitän -- ei

mitkään kilpailut täällä vertoja vedä; ja soimaanpa sinua, että silloin

et pysty auttamaan itseäsi, kun joudut tuon tutkinnon ja tuomion

alaiseksi, josta äsken puhuin. Ei, vaan tultuasi tuomarisi, Aiginan

pojan[205] eteen ja kun hän ottaa sinut tutkittavakseen, seisot sinä

siellä, ihan niinkuin minä täällä, tyrmistyneenä, päätäsi huimaa, ja

kukaties sinua sivalletaan korvillekkin häpäisevästi ja kunniaasi

tahritaan jos jollakin tavalla.

LXXXIII. Ehkä arvelet sinulle tässä vain juteltavan vanhan mummon

tarinoita, joita sinä halveksit. Eikä olisikkaan ihmeellistä, että

niitä halveksit, jos voisimme jostain etsimällä löytää joitakin

parempia tietoja. Mutta näethän nyt, että te kolme, vaikka olettekin

viisaimmat nykyisistä Helleeneistä, sinä, Polos ja Gorgias, ette pysty

todistamaan, että on toisin elettävä kuin niin, että siitä on hyötyä

Manalassakin. Monta on tässä puhetta pidetty; niistä on muut kaikki

kumottu, yksi ainoa on jäänyt horjumatta: se että vääryyden tekoa on

enemmin kartettava kuin vääryyden kärsintää ja että ihmisen on ennen

kaikkea huolta pitäminen, ei siitä että hän näyttäisi hyvältä, vaan

että sitä todella olisi,[206] sekä yksityisessä että julkisessa

elämässä; mutta jos joku rupee pahaksi jossain kohden, on hän

kuritettava; ja lähinnä sitä hyvää että on oikeamielinen, tulee

toisessa sijassa se, että semmoiseksi tullaan ja että kurituksen

kärsimällä sovittaa syynsä; kaikkea mielistelyä sekä itseään että muita

kohtaan, sekä harvoja että useita kohtaan, on kartettava; ja niin on

puhetaidetta samoin kuin jokaista muutakin tointa käytettävä aina vain

oikeuden hyväksi.

Usko siis minua ja seuraa minua sillä tiellä, jolla vaeltaen löydät

onnen sekä eläissäsi että kuoltuasi, kuten tarinamme sen selittää. Ja

älä siitä pidä väliä, jos joku sinua ylenkatsookin, muka mieletönnä,

jopa jos niin tahtoo, viskelee päällesi lokaakin! Annappa, totta

Zeuksen, tyynesti sinä hänen vaikka lyödä vasten kasvojasi häpeällisen

iskun. Sillä eipä tosiaan mikään hirveä onnettomuus sinua kohtaa, jos

todella olet jalo ja oiva, viljellen hyvettä. Ja kun näin yhdessä

olemme sitä harjoitelleet, sitten vasta, jos niiksi näkyy, ryhdymme

valtiotoimiin tai mitä muuta ehkä hyväksi näemme puuhaamaan. Siitä

saamme sitten neuvotella, tultuamme kelvollisemmiksi neuvottelemaan

kuin nykyään olemme. Sillä häpeä on, että me, ollen sillä kannalla

millä ilmeisesti vielä olemme, näin poikamaisesti pöyhkeilemme,

ikäänkuin olisimme jotakin, vaikk'emme edes ole yhtä mieltä samoista,

jopa kaikkein tärkeimmistä asioista; siihen määrään me olemme oppia

vailla. Turvatkaamme sentähden siihen aatteeseen, joka nyt on käynyt

ilmi, ikäänkuin oppaaseen, joka osottaa meille, että paras elämäntapa

on elää ja kuolla harjoittaen oikeutta ja muuta hyvettä. Tätä opasta

siis seuratkaamme ja kehottakaamme muitakin siihen, vaan älkäämme tuota

toista, johon sinä luotat ja minuakin neuvot; sillä se ei ole minkään

arvoinen, oi Kallikles.

Selityksiä.

[Etupäässä Deuschle-Cron'in 4:nen painoksen mukaan.]

[1] Nim. tulla jälestäpäin, kun vaara ja melu jo on ohi.

[2] Athenalaisten mielestä ne olivat juhlapäiviä, joina Gorgias puhui.

Ehkä tässä pilalla viitataan tuohon ylenmääräiseen ihastukseen.

Puheenparsi katópin eortés = post festum. -- Sokratesta "viivytti

torilla" (pari riviä alemp.) hänen halunsa opettaa ihmisiä: vilkkailla

liikepaikoillahan niitä vaivatta tapasi.

[3] Gorgias piti vain yhtenäisiä esitelmiä; ei siis ollut varma,

rupeisiko hän myös keskustelussa käsitteitä selvittelemään. Reetorien

loistopuheet ja Sokrateen dialektiikka eivät hyvin sopineet yhteen.

[4] Sokrates ja Khairephon ovat jutellessaan jo astuneet Kallikleen

huoneen sisälle.

[5] Herodikos, Gorgiaan veli, ei ole sekoitettava toiseen samannimiseen

lääkäriin Selymbriasta. Aristophonin veli oli kuuluisa _Polygnotos_

maalari Thasoksesta.

[6] Polos latelee kuin kirjasta, tavoitellen foneetisilla figuroilla

(_paronomasia_ y.m.) komeaa tenhovaikutusta, mutta se on tyhjää

valeintoa kaikki. Väitteet hälvenevät utuiseen epämääräisyyteen. --

Mutta eipä hänen opettajansakkaan, Gorgias, kuten pian näkyy, kykene

antamaan selviä ja tarkkoja määritelmiä. -- Tekstin "jalointa taidetta"

olisi oikeammin "kauniinta taid."

[7] "Keskusteleminen" (dialégestai) osottaa retoriikan vastakohdaksi

pantua filosoofista taitoa varsin vaatimattomasti.

[8] Itsetyytyväisenä vertaa Gorgias itseään Homeron sankareihin.

Nestoriksihan hänen ihailijansa häntä kutsuivatkin. -- "Puhetaide",

"puhetaituri": käytämme kaikkialla näitä supi suomalaisia nimityksiä

tieteellisempien, mutta muukalaisperäisten "retoriikan" ja "reetorin"

asemesta.

[9] Nim. eikö esimerkki ole oikein valittu, eikö toimen suhde

esineeseen ole sama?

[10] Aritmetiikka on teoreetista lukuoppia, josta erotetaan käytöllinen

luvunlasku, laskuoppi l. -taito (logistiké).

[11] Lautapeli (petteutiké) oli Kreikkalaisten kesken hyvin suosittua.

Sen keksijäksi mainitaan Palamedes. Pelissä siirreltiin kivosia

(pettoi) laudalla, joka oli jaettu ruutuihin. Peli oli monenlaatuista

(pólis y.m.)

VI:n alku: Kun Sokr. tahtoo näyttää selviin, että useammalla taiteella

saattaa olla yksi sukukäsite yhteisenä, mutta kuitenkin saattavat erota

keskenään, on hänen tarpeen käyttää useampia esimerkkejä rinnakkain.

[12] Ehdotuksen tekijä kansankokouksissa kirjoitutti ensin ehdotuksensa

pöytäkirjurin listaan, kunnes se puheenjohtajan käskystä luettiin julki

kokoukselle. Jos samasta asiasta jo ennen oli tehty ehdotus, jätettiin

jälkimmäisen alusta pois tavanmukaiset kaavalauseet ja sanottiin vain

lyhyesti: muissa kohdin ehdotus sisältää samaa kuin sen tai sen

ehdotus; siinä kohden puhuja vain on eri mieltä että -- --.

[13] Laskuoppi voi toimia pelkillä parilla tai epäparilla luvuilla.

[14] Puheena on n.s. "skolion" eli laulu maljan ääressä, joka syntyi

kun edellä laulanut henkilö kurottamalla kanteleen ja myrtinoksan vaati

toista laulamaan. Nimi johdetaan s:stä skoliós (käyrä, mutkikas,

vinkkuroiva) ja selitetään sen mukaan eri tavoin. Toiset arvelevat

nimen aiheeksi sen, että laulunvuoro kiersi pöytää piirissä, toiset

että se meni ristin rastin vieraasta toiseen; toiset ajattelevat

säestävää säveltä, nómos skoliós, joka noudatti suurempaa vapautta kuin

juhlallinen n. orthios; tahi laulujen runomittaa, joka ollen vanhin

laji etupäässä logaoidista melos'ta, sai sen nimen kuusmittarunon

vastakohdaksi. Laulu laskettiin suoraapäätä, valmistamatta, ja otti

aiheekseen jonkun käytöllistä elämän viisautta lausuvan sananlaskun tai

jonkun mainion miehen ylistyksen. Tässä mainittu pöytälaulu kuului

seuraavasti:

Ygiainein men ariston andri thnatph,

deuteron de phuan kalon genésthai,

to de triton ploutein adólos,

kai to tétarton 'eban meta ton philon.

Platon kertoo jotenkin tarkoin laulun sisällön, jättäen kuitenkin pois

neljännessä sijassa tulevan onnen annin: "nauttia nuoruuden iloa

ystävineen".

[15] Alkuteoksen sana demiourgós merkitsee alkuaan (Homerossa) jokaista

julkisen, yleishyödyllisen toimen harjoittajaa, semmoista kuin lääkäri,

tietäjä, laulaja, seppä. Myöhemmin sillä merkittiin "mestaria" eli

jokaisen vapaan ammatin harjoittajaa.

[16] Tämä (paidotribes) opetti voimistelukoulussa (palaistra) poikia,

kun taas gymnastés tiedeperäisesti johti täysikasvuisten sekä

kilpataisteluissa esiintyvien ruumiinharjoituksia urheilukentällä

(gymnásion).

[17] Tässäkin (alkutekstissä) huomaa, miten Gorgias tavoittelee

anaphoran puhekuvaa sekä sanasointua asettamalla vierekkäin

samanjuurisia ja samanpäätteistä sanoja (paronomasia, homoioteleuton).

Muuten mainitsee hän kaunopuheisuuden kolme lajia: _genus iudiciale,

deliberativum_ ja oman alansa _demonstrativum_.

[18] peithous demiourgós (persuadendi opifex), "uskotusmestari"

l. -seppä (vrt. runoseppä) samoin kuin muillakin aloilla on

mestarinsa: taonnan mestari on seppä, terveyden tekijä lääkäri tai

voimistelunjohtaja, aineellisen vaurastuksen mestari rahamies j.n.e.

Itse nimitys ei lienekkään vasta Sokrateen sepittämä, vaan Gorgiaan

omasta koulusta peräisin.

[19] Zeuxis, muinaisajan mainioimpia maalareita, Sokrateen aikalainen,

oli syntyisin Herakleasta Ala-Italiassa. Hänen opettajansa Apollodoros

sai nimen skiagraphos, "varjomaalari", syystä että hän oppi oikein

jakelemaan varjot ja valot. Zeuxis piirteli kuvansa pehmeillä

ääriviivoilla ja antoi niille vienon värittelyn. "Penelopea" kiiteltiin

naisellisen sulouden perikuvaksi. -- "-- -- hän maalaa ja miten"

gráphon kai pos. Vaikeampi hyväksyä on lukuparsia g. k. pou, g. k. poi'

ou y.m. M. Schanz'in: graphon; hae ou; (vai eikö niin?) olisi ehkä

otollisin.

[20] Sokrates oli kysynyt, millainen puhetaiteen uskotus on. Siihen

Gorgias, nojaten edelliseen selontekoonsa (VII:n luv. lopussa), vastaa

aivan ulkopuolisesti, mainiten vain paikat ja henkilöt; mutta S. osaa

senkin tiedon avulla päästä asian ytimeen. -- Asiaa kehiteltäissä

ilmenee omituisesti G:n arkuus ja myöstyväisyys vastakohtana entiselle

itsetietoisuudelle.

[21] Oppimisen tulos on ymmärtämys (epistaeme), tieto. Tämän ja

uskomisen l. luulon (pistis) välinen erotus on Platonin opissa tärkeä,

ja siihen perustuu keskustelun kehitys tässäkin. Tiedossa yksinään on

oloperäinen totuus, mutta luulo on subjektiivinen, usein pettyvä.

[22] "uskottamaan": hän ei osaa sanoa, miten asiat todella ovat,

ainoastaan miltä ne näyttävät, semminkin kun kellon (klepsydra) tarkoin

mittaama aika ei sallinut pitkältä puhua.

[23] Lääkeopin kehittyessä tieteisempään suuntaan, etenkin Asklepion

pappien sitä viljellessä useilla eri paikoilla (Kos, Knidos, Rhodos

y.m.), tuli tavaksi, että valtiot ottivat palvelukseensa palkattuja

lääkäreitä. -- Samalla kuin S. esimerkeillä koettelee puhetaiteen

vastasaadun definitionin pätevyyttä, koettaa hän saada selville

Gorgiaan oikean ajatuksen tutkimalla puhetaiteen arvoa ja siveellistä

pontta.

[24] Sokrates on ihailevinaan puhetaiteen suurta merkitystä; Gorgias ei

huomaa ivaa siinä, vaan iloissaan innostuu taidettansa sulin suin

(laihaa ajatusta sanojen pauhinassa!) ylistämään, ja näin saa S. hänet

houkutelluksi oikean mielensä ilmaisemaan.

[25] Lääkärit olivat samassa myös apteekareita; he parantelivat tauteja

milloin itse keittämillään rohdoilla, milloin kirurgian keinoilla. He

sekä leikkelivät että polttivat pois vammoja.

[26] Gorgias ei voi vastustaa viettelystä, jo säädetystä

sukukäsitteestä poiketen, esittää kiisteleväin sofistaiu tapaan

taidettansa jonkinlaisena taistotaitona, jossa pääasiana tavoitellaan

vain omakohtaista kunniaa, huolimatta itse asiasta. Sanakiistasta

tehdään tavallinen urheilu. Kuuluuhan olleenkin sofistoja, jotka

osasivat yhtä uljaasti urheilla nyrkeillään kuin sanoilla. --

Nyrkkitaistelu, paini ja molempain yhdistymä, n.s. pankration, menivät

jo tavallisen voimistelun piiriä ulommas ja olivat atleettien

taidon-alaa. Miekkailua ja muuta säännönmukaista asetaistelua

harjoiteltiin vasta peloponnesolaissodan jälkeen.

[27] Puheena ovat tieteelliset keskustelut ja oppineet kiistat, joissa

usein turhamainen kunnianhimo olla oikeassa sysää syrjään itse totuuden

etson.

[28] Sokrateen ja Platonin kantaa kuvaava lause: totuuden tiedon

valaisema järki antaa tahdolle ja toimelle oikean, siveellisen suunnan;

järjen erehdyksestä tahtokin eksyy, synti sikiää.

[29] Gorgias mielisi jo päästä koko keskustelusta, vaikkei kehtaa sitä

tunnustaa. Arvonsa mukaisemmin hän voi vedota kuulijoihin saadakseen

syytä lopettaa. Hän pettyy kuitenkin toivossaan: kuulijat haluavat

kuulla lisää, Kallikles kai siinä toivossa että puhe siirtyisi hänen

alalleen, valtiotaitoon. Pelastaakseen kunniansa täytyy Gorgiaan

jatkaa. Hän näkee asemansa horjuvan, mutta koettaa peräytyä kunnialla:

supistamalla lausettansa yksityiskohtiin ("rahvaan kesken", "tässä

kohden") koettaa hän ylläpitää sen pätevyyttä mutta Sokrates johtelee

vain edelleen siitä. Hän ei salli G:n poiketa syrjään kiittelemään

puhetaidetta, vaan pakottaa häntä pysymään asiassa: mikä on puhetaiteen

olento ja tehtävä? Täten päästään tutkimaan tuon ylistetyn taiteen

siveellistä arvoa.

[30] Kats. Cap. X.

[31] Ikäänkuin jokainen itsestään tai sattumalta tietäisi, mikä on

siveellistä ja oikeaa! Näyttääpä Gorgiaalla itselläkin olleen hämärä

käsitys siitä opista.

[32] Todistus perustuu siihen perusoletukseen, että hyve on

ymmärtämistä. Todistetaan ex analogia. -- Hakasten väliset

puhevaihtelot on suomennettu vähän loogillisempaan muotoon korjatun

alkutekstin mukaan. Mutta joskin ne jätetään pois, ei synny mitään

häiriötä ajatusjuoksuu ymmärtämiselle.

[33] Polos työnnäikse taaskin kenenkään pyytämättä keskusteluun

auttamaan opettajaansa, jonka Sokrates -- niin hän luulee -- kavalasti

on viekoittanut ansaan. Että S. vain etsii totuutta eikä voittoansa

väittelyssä, sitä rajumielinen nuorukainen ei ota huomatakseen.

Moittimalla Sokratesta sivistymättömäksi todistaa hän omaa

älyttömyyttään. Poloksen puheet ja tuumat oikein ilmaisevat, kuinka

vähän sivistävää voimaa retoriikassa oli, kuinka vähän siitä oppi

oikeutta ja siveellisyyttä.

[34] empeiria ei empeirinen tiede, vaan kokemusperäinen taito l.

kätevyys.

[35] kháris mieltymys, viehätys puhujan persoonaan; hedoné hänen

kuulijoissa herättämänsä sulotunne.

[36] Siihen nähden että Polos äsken oli moittinut Sokrateen menettelyä

"sivistymättömäksi", varoo Sokrates taaskin loukkaavansa asianomaisia

lausumalla karvaan totuuden. Samalla kuin hän pistelee Polosta,

kohtelee hän Gorgiasta arastellen ja kohteliaasti.

[37] Koristelutaitoon (kommotiké) kuuluu puvun somistus, tukan

käherrys, hajuvoiteet, ihoruseet ja maalit y.m.

[38] "Raju" saattaa piloillaan vihjaista Poloksen nimeen: Polos, varsa

(Füllen, föl). S. tarkoittaa: Polos loogillisine virheineen on siihen

syy, ettei keskustelu suju säällistä menoa eteenpäin.

[39] "Valtiotaidoksi", politiké areté (Protagor.). Platonin käsityksen

mukaan on valtion päätehtävä kasvattaa kansalaisia kelpo ihmisiksi

kehittämällä ja hoitamalla heidän sieluaan.

[40] Mielistelyä käsitellään tässä oikein tieteellisessä

järjestyksessä. Ensinkin ihmisen hoito on joko todellinen (Sein) tai

näennäinen (Schein) s.o. mielistely. Edelleen kumpikin jakautuu

esineensä mukaan ruumiin ja sielun todellisiin tai näennäisiin

hoitokeinoihin (Kts. Johdanto); nämä vihdoin käsittelyn mukaan

positiivisiin ja negatiivisiin. Voimistelu ja lainsäädäntö laatii

kumpikin alallaan määräyksiä edistämään esineidensä (ruumiin ja sielun)

menestystä. Näiden sääntöjen rikkomisen tuottamat tuhot ja vammat

koettavat taas lääketiede ja lainkäyttö (rangaistus) poistaa ja

korjata. Samoin näennäisesti toimivat: koristelu ja sofistiikka

positiivisesti, keittotaito ja retoriikka negatiivisesti.

[41] aiathoméne ja gnousa, kaksi eri sieluntoimintaa: aisthésis,

aistihavainto, aistaitsee vain esineen ulkomuodon ja vaikutukset,

tajuamatta sen perintä olentoa; gnosis älyää käsitteellisellä,

järkiperäisellä ajatuksella asian tosi-olennon.

[42] oik. "niinkuin geometrit". Geometria sisältää myös korkeamman

aritmetiikan, sillä Kreikkalaiset käyttivät geometrista menetelmää

myöskin abstraktisten lukusuhteiden selvittämiseksi. Meistä tuntuisi

luonnolliselta asettaa heti seuraava matemaatinen suhta jonkun

aritmeetisen kaavalauseen mukaan, mutta Kreikkalainen noudattaen

matemaatisen tieteen kehitysmenoa, ajattelee kuvioiden ja viivojen

suhteisuutta.

[43] Sofista on filosoofin valekuva. Sofistiikkaa ei tässä kuitenkaan

verrata filosofiaaan, vaan lainsäädäntöön; filosofia käsittää yleensä

olemuksen perusteet, siis myös siveelliset ja valtiolliset, jotka tässä

dialoogissa ovat pääasiana. Nämät tulee lainsäätäjän saattaa voimaan,

olla siis myös filosoofi, kuten Platon valtiossaan tarkemmin

selittääkin. Platon erottaa sofistiikan ja retoriikan ja perustaa

tieteellisestikkin erotuksen. Gorgias ei tahtonut tulla luetuksi

sofistain joukkoon, vaikkei hän tuntenutkaan erotuksen perustaa.

[44] Anaxagoraasta ja hänen opistaan kts. kirjallishistoriall.

johdantoa.

[45] Polos luulee tällä vertauksella korottavansa taidettaan,

huomaamatta että hän sillä alentaa sen siveellistä arvoa.

[46] Polos ei ymmärrä Sokratesta, joka vain pitää silmällä seureita

väitteestä, että suuri valta sinänsä on jotain hyvää. "Enhän minä sitä

sano" eli tarkemmin: väitänhän päinvastoin.

[47] Sokrates alottaa todistuksensa erottamalla toisistaan toimen ja

sen tarkoituksen. Siinä kuultaa jo näkyviin Platonin teleologinen,

ehdotonta hyvää tähtäävä katsantotapa.

[48] Tarkoitetaan tukkukauppiaita ja muita rahamiehiä, jotka itse

kulkivat matkoilla tavaroita tilaamassa ja ostamassa tai muuten

heittäysivät asiapuuhiin ja huoliin.

[49] Viisaus, terveys, rikkaus edustavat sisällisiä, ruumiillisia ja

ulkonaisia tavaroita, kukin luokkaansa. Hyvän ja pahan keskivälisiin

kuuluu sekä toimia että esineitä.

[50] Polos jää jo pari kertaa sanattomaksi, kun arvaa väitteineen

joutuvansa häviölle. Pian koettaa hän jollain argumento ad hominem

peittää asiallisen tappionsa. Sokrates taas kun näkee, ettei häneen

pysty dialektinen selitys, koettaa tehooko esimerkin ase (XXV alku.)

[51] euphrémei, fave lingua, sanoo Sokrates, koska P. siveellistä

tunnetta loukkaavilla sanoillaan solvaisee kaikkea pyhää.

[52] "Das Leben ist der Güter höchstes nicht, Der Uebel grösstes aber

ist die Schuld". Vrt. Apologian 28 B seur., 29 B. 30 D. Krit. 48 B.

[53] Polos ei osaa vastata, koska tuon erotuksen teko on hänen

ajatussuunnalleen vieras, eikä hän tahdokkaan, koska aavistaa että

moinen rajanmääräys kumoisi hänen tähänastiset mielipiteensä ja

väitteensä. Hän toivoo voivansa kumota Sokrateen paremmin tosiseikoilla

kuin dialektiikalla.

[54] "Suurkuningas", Persian kuningas, jonka rikkaus ja valta oli

käynyt sananparreksi.

[55] Sivistynyt ja hyvä kalós kágathós, siveellisesti jalostunut. Siinä

kasvatuksen tulos, kaikkien hyveiden summa, ihmisen ihanne. -- Hyve on

Platonin mielestä yksi ja yhteinen kaikille; sofistat erottelivat

hyveistä säätyjen y.m. mukaan.

[56] Mitä tässä kerrotaan Arkhelaoksesta on historiallisia tosiasioita.

Isänsä Perdikkaan kuoltua v. 414 tempasi A. itselleen kuningasvallan

ja hallitsi vuoteen 399, jolloin eräs upseerinsa tappoi hänet

metsästysretkellä. Tihotöistään huolimatta perusti Arkhelaos

Makedonian myöhempää merkitystä edistämällä siellä helleeniläistä

hengenviljelystä. Hän haastoi hoviinsa mainioita runoilijoita ja

tiedemiehiä, esim. Euripideen; Sokratestakin mainitaan hänen kutsuneen.

Polos panee ivallisen sävyn sanoihinsa jutellessaan Arkhelaoksen

"urotöistä", paljastaen tällä kuitenkin vain oman siveellisen

lahoutensa. Hän ihailee tyrannissa tuota tahdon tarmoa, joka ei

häikäile mitään keinoja, kuuhan ne vain vievät perille.

[57] Nikias, etevä sotapäällikkö, joka sai surmansa Sicilian retkellä

(411), johti ylimyspuolueen maltillista suuntaa. Aristokrates kuului

taas äärimmäiseen harvainvallan-mieliseen ylimyspuolueeseen (Aristoph.

Aves 125). Arginusain tappelun jälkeen hän, oltuaan siinä johtaneita

päälliköitä, tuomittiin hengiltä. Näistä puhuu Sokrates ikäänkuin vielä

olisivat elossa. Vielä hän mainitsee Perikleen huonetta, Perikles itse

oli jo kuollut silloin kun Gorgias ensi kerran tuli Athenaan. Muuten

hän perheineen edusti kansanpuoluetta. Näin Poloksen puolella oli

edustajia kaikista puolueista. He olivat siinä yhtä mieltä kaikki, että

valtiollinen valta on korkein hyvä, johon oli pyrittävä jospa

vääryydenkin keinoilla. -- Liian kovalta tuntuu S:n tuomio Nikiaasta,

jota yleisesti tunnustettiin kelpo mieheksi ja jonka surkeaa loppua

Thukydideskin surkuttelee, kiittäen häntä "kaiken hyveen hartaaksi

viljelijäksi".

[58] Komeilla templilahjoilla nuo miehet todistivat hurskautensa sekä

arvollisen asemansa yhteiskunnassa.

[59] Se on mitätön, väärä kumoustapa, jonka Sokrates näköjään jättää

arvoonsa, mutta kohta tekee tyhjäksi asettamalla sen rinnalle oikean

todistuksen.

[60] tauta legein kai phronein on ystävyyden, samoin kuin diaphéresthai

vihollisuuden merkki. Idem velle atque idem nolle, ea demum firma

amicitia est (Sallustius). Kuinka hienosti Sokrates vastaa Poloksen

karmeihin kinastuksiin!

[61] Vrt selit. 59.

[62] Ivallista puhetta; vrt. XXVI alku. -- Polos luottaa ylpeillen

omaan taitoonsa, mutta Sokrates uskoo totuuden voimaan.

[63] Tämmöisiä tylyjä kidutuksia ei laki sallinut Helleenein kesken;

ainoastaan raju intohimo ehkä joskus niitä yritteli. Itämaiden tylyt

tyrannit niitä enimmin suosivat. Ei siis kumma, jos Sokrates pilalla

sanoo niitä "kumtnitusjutuiksi". Mutta semmoisiin turvaaminen

todistuksen verosta oli toinen näenäinen kumous eli valetodistus, yhtä

arvotoin kuin edellinen. -- Huomaa muuten, miten retoorisesti Polos

kasaa päälletysten kidutuksia toinen toistaan kamalampia.

[64] Taaskin kerran vetoo Polos läsnäolijain ajatukseen, ikäänkuin

totuus prinsiippikysymissä saataisi ilmi äänestämällä. Sokrates,

välttääkseen tämmöistä retoorista todistustapaa, suojeleiksen

sukkelasti parlamentaarisella taitamattomuudellaan. Se tapaus, johon

hän viittaa, sattui v:na 406, jolloin meritappelussa Arginusai-saarten

luona voiton saaneet päälliköt joutuivat kanteenalaisiksi, kun

taistelun jälkeen jättivät (myrskyn siitä estäessä) kaatuneiden ruumiit

korjaamatta. Kun heidän kohtalonsa päätettiin, sattui Sokrates fylensä

puolesta olemaan esimiehenä neuvoston kokouksessa. Koska kanne

päälliköitä vastaan oli laiton, koetti Sokrates estää äänestystä,

vaikka turhaan. Päälliköitä hän ei saanut pelastetuksi, vaan täytyi

heidän hengellään sovittaa luonnon epäsuopeutta.

Neuvoston (senaatin) jäseniä oli 500, 50 kustakin 10:stä fylestä

(suvusta). Täys'istuntojen välillä hoiti juoksevia asioita ja valmisti

esityksiä neuvoston kokouksiin yksi fyle vuorostaan, joka silloin oli

nimeltä "prytanoiva", sen tointa kutsuttiin prytaneiaksi ja sen jäsenet

olivat prytaaneja. Prytaanit nauttivat suurta kunnioitusta, saivatpa

m.m. aterioida valtion kustannuksella. He määräsivät jokapäivä

keskuudestaan arvalla yhden jäsenen esimieheksi neuvoston ja kansan

kokouksiin.

[65] Sokrates siirtyy uuteen lajiin kauneutta: henkisen toiminnan

tuloksiin. Huomaa miten seuraavat tärkeät käsitteet on suomennettu:

hedús, sulotunteinen, suloisalta tuntuva; hedoné, sulotunne, suloisuus,

aistisulo, nautinto; -- lyperós, (kipeästi koskeva) kipuisa,

kivuntunteinen; lýpe, kivun- l. kiputunne (tuska).

[66] "Tuo esiin", nim. erehdyksetkin karsittavaksi, ikäänkuin

lääkärille joka leikkaa liiat ja kasvannaiset pois.

[67] Platon on asettanut aktiviteetin ja passiviteetin vastakohdan

kategorian arvoon s.o. tehnyt siitä yleisen näkökohdan, jonka mukaan

ajatuksen esineitä voidaan loogillisesti tarkastaa. Kategorian jäsenet

ovat toisiinsa siinä suhteessa että toinen edellyttää tai tuo mukanaan

toisen ja kummallekkin kuuluu sama millaisuuden määräys.

[68] Platonin katsoen rangaistus ei ole etupäässä oikeuden kostoa sen

rikkojalle. Niinkuin lääkäri usein parantaa sairaan ruumiin

leikkaamalla tai polttamalla siitä vamman, samoin oikeus rankaisun

kirpeällä kivulla parantaa rikkojan sielun. Viitataanpa väliin

siihenkin, että rangaistukseen ei aina tarvitse kuulua ulkonaisia

tuskia, vaan nuhteinakin voi se vaikuttaa sieluun parantavasti.

[69] Vastaten hyvyyksien jakoa, erotetaan myös kolmenlainen paha l.

"huonous": ulkonainen, ruumiillinen ja henkinen l. sielullinen. Sielun

vaivaisuus ilmenee taas nelimuotoisena, sillä neljää päähyvettä vastaa

kutakin joku huonous: oikeutta vääryys, urheutta pelkuruus, viisautta

tyhmyys l. tietämättömyys, itsehillintöä l. mielenmalttia

hillimättömyys (irstaileva itsekkyys).

[70] Tämän Polos sanoo sydämmestään. Lakimiehen alallahan hän uneksi

kunniaa ja kultaa. Sitä varten hän puhetaituriksi pyrki.

[71] Tässä ikäänkuin erotetaan ihmisen persoonallinen minuus hänen

sielustaan. Sielun alempi, animaalinen puoli on turmeltunut, mutta sitä

ylempänä vallitsee vielä järki erottaen hyvän ja pahan.

[72] Polos on pitkin matkaa kiitellyt puhetaidetta sen käytöllisen

hyödyn takia. Keskustelu vie P:n vasten tahtoaankin siihen päätelmään

että tämä hyöty on mitätön.

[73] Täyttääkseen retoriikan muodolliset vaatimukset esittää Sokr.

vielä n.s. contrarium'in, suosimatta kuitenkaan itse puolestaan sen

sisältöä. Ei Sokrates pitänyt luvallisena kostaa pahaa pahalla (vrt.

Kriton 49 C).

[74] Sokr. ja Kall. katsoivat elämää ihan vastakkaiselta kannalta;

yhteistä heillä oli vain rakkaus, vaikka erilaisia esineitä kohtaan.

Leikillään arvelee S., että he kuitenkin tuon yhteisen tunteen varassa

voivat ymmärtää toisiaan. Filosofian harrastamista esittää Platon usein

lempisuhteen kuvalla. Tähän lempeen liittyi usein lempi henkilöihinkin,

jotka samaa tiedettä harrastivat. Niinpä Sokrates hellästi rakasti

niitä nuorukaisia, jotka olivat antauneet hänen johtoonsa kehittyäkseen

älyllisesti ja siveellisesti. Sokrateen paras suosikki oli Alkibiades,

jonka neron lahjoja hän ihaili; Pyrilampeen poika, Kallikleen kaunis

lemmikki, oli nimeltään Demos, joka merkitsee "kansaa" l. "rahvasta".

Tätä seikkaa Sokr. sukkelasti käyttää osottaakseen Kallikleen suhdetta

Athenan kansaan. Tämä kansa tarvitsi sekin johtajaa, mutta puhujat

eivät osanneet sitä johtaa, vaan noudattivat sen oikkuja.

[75] Leikillinen vihjaus Egyptiläisten eläinten palveluun.

[76] Tässä ajatellaan Athenan rikasten nuorten herrain vallatonta ja

nokkaviisasta käytöstapaa, jommoista he sofistain kouluissa oppivat.

Pöyhkeillen suurin sanoin puhuivat he häikäilemättä mistä aineesta

tahansa, kunhan se vain oli rohkeaa ja uutuudellaan viehätti suurta

yleisöä, arvosteluun kykenemätöntä rahvasta. Siitä näkyy, mitä

demegóros, "rahvaanpuhuja" tässä merkitsee. Mutta oudolta kuuluu kyllä

soimaus Kallikleen suussa, joka juuri itse oli "rahvaanpuhuja".

[77] Alkutekstin sanat aiheuttavat ajattelemaan hevosta, joka

heittopaulalla otetaan kiinni, jonka pannaan suitset suuhun ja jota

sitte suistetaan mihin mielitään. Niin kävi tavallaan Poloksen. Muuten

syyttelee Kall. Sokratesta sofistain vehkeistä.

[78] Kts. Hist. johdant. sofistoista. Erotuksen luontaisen ja

säädännäisen oikeuden välillä, keksi Hippias Eliiläinen.

[79] Orja kärsii, vapaa toimii; mutta kun ei heikomman oikeutta

(luonnon mukaan) ole olemassa, ei orjalle mitään vääryyttä tapahdu.

[80] "Parempi" ja "väkevämpi" ovat eri puolia samasta etevämmyydestä,

jolla on sekä älyn että aineellisen voiman keinot hallussaan.

[81] Kuvaava on Xerxeen ottaminen esimerkiksi tähän: se todistaa, että

epäsiveellisen katsantotavan valtaan päästessä kansallinen henki myös

laimenee.

[82] Katkerasti vertaa Kallikles kasvatusta petojen kesytykseen.

Lapsesta asti tukahutetaan ihmisiltä luonnollisen vapauden aisto, kun

heitä jos jommoisillakin käskyillä ja opeilla taivutetaan ja tenhotaan

tottelemaan "luonnottomia" lakeja.

[83] Kalliklesta ei arveluta turvautua Pindaroksen auktoriteettiin,

sillä ajan sivistys vaati kansalliseen runouteen perehtymistä.

Runoilijan ajatusta ei voi tarkalleen saada selville tästä runon

katkelmasta, mutta arvattavasti hän, tuota lakia esittäessään,

tarkoittaa kohtalon mahtavaa valtaa. On puhe Herakleen sankarityöstä,

kun hän ryösti Geryoneelta hänen kauniin karjansa. Katkelman viimeisen

säkeen on Boeckh täydentänyt: ergoisin Hrakléos epei Geryóna bóas --

Kyklopíon epi prothúron Eúrysthéos -- anaitaetas te kai apriátas

haelasen s.o. Herakleen töistä päätän sen, sillä ostamatta ja

pyytämättä ajoi hän Geryonen härät j.n.e. (Bergk poet. lyr. Gr. p. 344

ed. 3.)

[84] Vaikka Kallikles ei pidä lakeja semmoisinaan arvossa, on kuitenkin

sen joka tahtoo menestyä julkisen elämän uralla tarpeellista tuntea ne

samoin kuin muut kontrahdit ja sopimukset (symblólaia) sekä niissä

käytettyä lakimiehen kieltä.

[85] Voidakseen ihmisiä hallita ja hyväkseen käyttää, on tarpeen tuntea

heidän luonteitaan ja ajatustapojaan.

[86] Euripidestä puhujat ja sofistat mielellään siteerasivat syystä

että hänellä tapaa niin paljon mietelmiä ja yleisiä lauseparsia. Hän on

muutenkin valistussuunnan runoilijana hengen heimoa sofistoille.

Sitaatti on draamasta "Antiope".

[87] Tämä vertaus semmoisenaan osottaa vain että filosofian harjoitus

ei enää sovi aika miehelle. Sen ohessa ajatellee Kall. vielä toista

"tertium comparationis": filosofia on kuin joutavaa lapsen leikkiä,

joka ei tarjoo mitään vasituista mielen viehäkettä.

[88] s.o. Homeros, "runoilija" edellä muita. Kts. esim. Il. IX, 440

seur.

[89] Esitettyään mielipiteensä filosofiasta yleensä sovittaa Kall. sen

Sokrateeseen erityisesti, tosin suopeasti, mutta vihaisemman kannalta,

armollisen alentuvasti. -- Pannen vastakkain julkisen elämän ja

tieteellisen toiminnan l. filosofoimisen, liittää hän älykkäästi

esityksensä tästä asiasta saman "Antiope" näytelmän yhteyteen, josta jo

ylempänä säkeitä lainasi. Synnytettyään Zeus jumalalle kaksoispojat

Amphionin ja Zethoksen, joutuu Antiope enonsa Lykoksen luo Thebaan,

jossa L:n puoliso Dirke kohtelee häntä tylysti. Sill'aikaa kaksoiset

kasvavat paimenen hoidossa metsässä ja kehittyvät eri-luontoisiksi:

Amphion harrastaa soitantoa, vaan reipas roteva Zethos metsästelee ja

paimentelee. Antiope karkaa Dirken käsistä paimenen turviin. Dirke

saavuttaa hänet ja tahtoo sidottaa hänet rajun sonnin sarviin. Mutta

silloin A:n pojat, saatuaan paimenelta tietää syntyperänsä, astuvat

äitinsä avuksi. He sitovat Dirken kiinni sonniin, joka runtelee ja

kolhii hänet kuoliaaksi. Kuollessaan Dirke muuttuu lähteeksi. Mutta

Amphion ja Zethos pääsevät Theban valtiaiksi ja rakentavat linnan

muurin, jolloin Z. väkevin käsin kantaa paadet paikalleen, A. soittonsa

sävelillä liittää ne somasti sijoilleen. Tämän veljesten luonteiden

ja harrastusten vastakohdan antoi Euripides ilmetä heidän

keskustellessaan, jolloin kumpikin kiittelee omaa tointansa, halveksien

toisen tointa. Kallikles muuttaa runoilijan sanain merkitystä

selittämään valtiollisen ja tieteellisen toiminnan välistä vastakohtaa.

Sitä varten hän yhä edelleen lainaa säkeitä "Antiopesta", muunnellen

tarkoitustaan myöten merkitystä, jopa sanojakin.

[90] Kun pahantekijä verekseltä tavattiin, saattoivat

"ykstoistaismiehet" suoraan työntää hänet tyrmään, jopa teloittaakin.

Ennustukselta kuuluva vihjaus Sokrateen lopputuomioon riippuu dialogin

peliajatuksesta.

[91] Euripid.: allois ta kompsá taur' apheis sophismata.

[92] Sokrateenn hieno, miltei herttainen ironia eroaa silmään

sattuvasti siitä röyhkeästä tavasta, jolla Kall. kävi

elämänkatsantoansa esittämään. Lähtien näköjään kaukaisesta

vertauksesta, kuvailee hän sen sivussa K:n oikeaa olentoa, ollen

ivallaan ylistävinään tuon ujostelemattomuutta ja itsetietoisuutta.

[93] Kallikleen 3:sta toverista ei ole paljon tietoa: Tisandros

mainitaan vain tässä; Andron esiintyy Hippiaan kuulijana (Protag. 315

C); Nausikydes oli jauhokauppias (Xenoph. Mem. II, 7, 6). Naurettavalta

tuntuu tuo neljän nuoren herran neuvottelu, jossa he totisen näköisinä

ja ukkomaisen varovasti harkitsevat asiaa, jota eivät edes

tunteneetkaan -- filosofiaa, ja päättävät sen äänestyksellä!

[94] Kallikles oli sanonut "heikot ihmiset ja suuret joukot (oi polloi)

ne ne lakeja laativat". Hän koetti huomaamatta livahtaa pääasian --

"suuret joukot" -- ohitse ja panna etupäässä väkevät ja heikot

vastakkain. Tämän salakujeen Sokrates kuitenkin teki tyhjäksi ja tähtää

nyt tähän heikkoon kohtaan ensi iskunsa.

[95] Kallikles viivyttää vastausta, nähdessään jo takertuneensa omiin

sanoihinsa.

[96] Tällä kertaa K. taas pulassaan kääntää noiden kahden käsitteen

välisuhteen päinvastoin: äsken oli väkevämpi (kreitton) parempi

(beltion), nyt paremmuus sisältää väkevyydenkin -- niinkuin ei Sokrates

äkkäisi kujetta.

[97] Niin ylhäinen ja komea mies.

[98] Sokrates matkii koomillisesti Kallikleen halua turvata

mahtimiehiin, vannomalla semmoisen nimeen.

[99] ti dè autón. Tällä epämääräisellä kysymyksellä tahtoo Sokrates

vain ohjata huomiota siihen, missä suhteessa nuo "paremmat eli

väkevämmät" ovat itseensä. Genetiivin autón vaatii joko edell. arkhein

tai pléon ekhein, joten siis S:n kysymys täydellisenä kuuluu: Tuleeko

heidän saada itseäänkin enemmän etuja? tai: Tuleeko heidän hallita

itseäänkin? -- Kun Kallikles paraikaa ajattelee vain toisten

hallitsemista eikä tahdo tietää mitään itsehillinnöstä ja oikeudesta,

on kysymys hänelle äkkiyllätys eikä hän sitä älyä.

[100] S.o.: Juuri niitä -- hölmöjä -- sinä tarkoitat. Heille sopii

semmoinen itsehillinnön hyve, mutta ei aimomiehille. Näille sopii vain

vapaus, s.o., Kallikleen käsityksen mukaan vapaus siveyskäskyn

siteistä, tilaisuus rennosti tyydyttää aistiviettejänsä. Siinä se oikea

onni. Kallikles ei huomaa täten joutuvansa himojen orjaksi. Vrt.

alempana hänen sanaansa "palvella niitä", jolla hän huomaamattansa itse

tunnustaa orjuutensa.

[101] Vrt. sanapilaa: nómon, lógon kai psógon tarut ja marut, lorut ja

porut olisi jotakin sinnepäin. -- Kall. vielä vetoo vallitsevaan

siveysoppiin: voittaa hyvä hyvässä, paha pahassa. Vrt. Xenoph. Anab. I

9, II.

[102] Se oli -- Sokrateesta myös alkunsa johtaneen -- kyynillisen

koulun oppilause. Vrt. Xenoph. Memor. I 6, 10.

[103] Sokrates ryhtyy karakterisoimaan Kallikleen esittämää

elinohjelmaa sekä omaa kantaansa kuvilla, siten tyynnyttääkseen mieliä

Kallikleen kiihkeän puheen jälkeen sekä samalla valmistaakseen

kuulijoita tajuamaan seuraavaa dialektista selvittelyä. Runosäkeet ovat

kotoisin Euripideen Polyeidos-näytelmästä. Siinä kuuluu toinen säe

täydellisesti: -- to katthanein dè zaen káto nomizetai; siis: vaan

manalassa katsotaan kuolemista elämiseksi. Kallikleen käsityksen

mukainen elämä se todella kuolettaa sielun, vaan Sokrateen mukaan tulee

ihmisen "kuolemanruumiissa" asuessaan luoda itselleen ikuinen,

korkeampi elämä.

[104] to soma estin aemin saema -- Kreikkal. sanapila vastineeton

suomeksi. Samoin edempänä tavattavat. Vertauskuvat on saatu Philolaos

nimisen Pythagoralaisen kirjasta, joka Italiasta karkoitettuna tuli

Thebeen. Thebeläisten ystäväinsä Simmiaan ja Kebeksen puheista kai

Sokrates tunsi pythagoralaisen opin; siksi Platon koettaa antaa

Sokrateen puheelle epävarmuuden sävyn. Muuten jo Orphilaiset tapasivat

sanoa ruumista sielun tyrmäksi. Tavallisesti erottaa Platon 3 sielun

osaa (kts. Johdantoa). Tässä tarvitsee hän vain kaksi: varsinaisen

henkisen puolen l. järjen ja ruumiissa asuvan himopuolen. Sillä nyt oli

vain selvitettävä kysymys kummanko, sielun vai ruumiinko olennon, tulee

määrätä elämän järjestystä.

[105] Tällaisia pilapuheisia sanajohtoja suosiskeli Philolaos.

Koettaessamme niitä suomeksi mukailla olemme ehkä menetelleet rohkeasti

(ellei pahemmin!), sillä eihän pithanós ja píthos ole muuta kuin:

uskotteleva l. hetas uskomaan ja joku iso saviruukku. Samoin laita

sanapilan anéetoi, amúetoi. -- Tuo "Italialainen" saattoi tarkoittaa

Empedoklesta.

[106] anóetoi -- amúetoii: ne joita ei hallitse järki, vaan himo, siis

hillimättömät. He eivät ole "vihityt" viisauden "salaisuuksiin" eivätkä

sillä ole saaneet sieluansa puhtaaksi. Tähän kohtaan sopinee kuitenkin

paremmin sanan aistillinen merkitys "sulkemattomat" (múein, sulkea),

siis ne jotka ovat avoinna kaikille mailman ja aistillisuuden

viehätyksille, hillimättömät.

[107] 'Aides ja aeidés: Hades eli näkymätön, ruumiiton sielunelämä on

kehityksen tarkoitusperä, jonne ruumiillinen aistillisuus eli

himollisuus estää sielua pääsemästä. Sentähden Hades, Tuonela on

otettava kaksinaisessa merkinnössä: a) tuonpuolinen elämä, b) näkymätön

henkielämä jo täällä maan päällä; henkisyys on kummassakin yhteistä. --

Sielua yleensä verrataan tässä seulaan -- aihe kai saatu Danaidein

tarinasta -- samalla kun erästä sen osaa jo verrattiin aisti-astiaan.

Tuo veden kanto symbolisoi sitä totuutta, että sielu koettaen kaikin

voimin hankkia ravintoa himoille, itse joutuu aistillisuuden orjaksi,

muuntuu luonnoltaan lihalliseksi. Sen oireina tuo löyhyys ja

unheellisuus.

[108] gymnasíon: tässä kai tarkoittamatta ylempänä mainittua

oppikuntaa, yleensä vain "hengen oppipaja" l. "opin temmellyskenttä",

se sanojen ja käsitteiden alue, josta nyt uusi kuva otetaan.

[109] Nuo "astiat" ovat luonnolliset himot ja halut, joita täytellään

suloisilla viettien tyydykkeillä.

[110] Kallikles suostuu käyttämään Sokrateen kuvapuhetta, samalla kun

hän ehkä vihjaa Gorgiaan oppiin, joka Empedokleeseen nojaten selitteli

havaintoja virtailu-ilmiöillä.

[111] kharadríon; ei ole varma, mitä lintua tarkoitetaan, mutta sen

hottimainen nälkäisyys oli käynyt puheenparreksi.

[112] S:n täytyy todistaa, kuinka ilettäviin päätelmiin Kallikleen

periaate johtaa. Sille alalle saattaa hän hänet, ivallisesti kiitellen

hänen ujostelemattomuuttaan, joka ei kammo minkäänlaisia

johtopäätöksiä.

[113] Kallikles osottaa tällä lauseella ajatuksensa onttouden ja

mielivaltaisuuden.

[114] K. moittii Sokratesta, kun tämä kysyy häneltä muka itsestään

selvää asiaa. Mutta jos hyvä mahtuu sulotunteiseen, ei K.

johdonmukaisesti saisi sen ohessa myöntää mitään "tiedettä" ja

"urheutta" olevaksi. Luvussa LII alkava todistus perustuu tähän

ristiriitaan.

[115] Kansankokouksissa tuli ehdotuksentekijän omaan nimeensä liittää

sen deemoksen (kylän) nimi, josta hän oli kotoisin. Tätä tapaa

jäljittelee nyt Sokrates piloillaan; samaa menettelyä matkii Kallikles

-- ehkä suutuksissaan.

[116] "sekä myös hyvästä", mikäli nimittäin Kallikleen mielipiteen

mukaan "hyvä" on juuri "suloisassa".

[116 b] Viime sanoilla kieltää Sokrates Kalliklesta heti ajattelemasta

nälän tyydyttämistä. Kuinka valmis K. oli näin ajattelemaan, näyttää

hän vastauksessaan, liittäen siinä hädän varalta siihen mieleen käyvän

lauseen.

[117] Eleusiin mysterioita (salamenoja) oli kahta lajia, suuret ja

pienet. Suureen juhlakulkueeseen, jolloin Iakkhos vietiin Eleusiiseen,

ei saanut ottaa osaa, ellei sitä ennen Athenassa pikkujuhlassa ollut

siihen puhdistettu. Silloin sai pyhitettynä (mystaes) katsella pyhiä

kaluja ja riemuita muiden mukana juhlakulkueessa ja lopuksi vihittiin

osalliseksi suuriin mysterioihin. Sokrates ivailee Kalliklesta siitä

että hän ylpeästi halveksii ankaraa dialektista metodia.

[118] Kall. koettaa antaa Sokrateelle semmoisia vastuita, joilla hän ei

hamaan pääse, rupeepa miltei epäkohteliaaksi. Hän ei tahdo sanoa

ajatustaan. Sitä tehosammin vaikuttaa hänen nujertumisensa.

[119] Tämän huudahtaa Kall. tosissaan, koska tuo puhe todella kuuluukin

vähän sekavalta; siinä on lyhyeen muotoon supistettuna Kallikleen

sisällisesti ristiriitainen kanta. Sokrates saa siitä aiheen täydentää

ja perustella todistustansa.

[120] Jotka enemmän iloitsevat, ovat enemmän hyviä, jotka enemmän kipua

kärsivät, ovat enemmän huonoja j.n.e.

[121] dis kai tris kalón ta kalá légein te kai episkopeistai: tätä

gnoomia l. mietelmää sanotaau Empedokleen ensinnä käyttäneen.

[122] Niinkuin pienet lapset kärkkäästi sieppaavat kaikkiin kaluihin,

joita heille viihdykkeiksi kurotellaan. Kallikles koettaa uskotella

edellisen väitteensä olleen vain pilapuhetta, suojatakseen siten

peräytyrnistään.

[123] Vapaasti käännetty: to paron eú poiein. Ehkä = pitää pilkat ja

palkat hyvänänsä, nauraa hyvällä, nauraa pahalla, näyttää iloista

naamaa laihassa leikissä.

[124] tekhnikou dei. Kaikki toiminta edellyttää selvästi tajutun

tarkoituksen. Tätä tajuntaa edustaa määrä-henkilö, alallaan

ammattimies.

[125] Vrt. XIX ja XX.

[126] Huomattakoon, kuinka laajaperäisesti tätä toista puolta,

nautintoa, käsitellään, jotta nähtäisiin kuinka peräti huono ja halpa

se on.

[127] Puheen siirtyminen yhdestä useampaan sieluun on tarpeellinen,

jotta voitaisi ryhtyä tutkimaan valtiollista toimintaa.

[128] Sokrates valitsee esimerkit yhä ylempää, samalla kuin hän

lähenemistään lähenee puhetaidetta. Huilun puhallus oli soitannon alin

laji. Varsinaiset taiteilijat eivät sillä "suutansa pilanneet", vaan

huilunsoittoa harjoiteltiin elinkeinona pidoissa y.m.

[129] Ainoastaan kitaransoittoa julkijuhlien kilpakiistoissa lukee

Platon mielistelyksi. Mutta sellaista kitaransoittoa, joka edistää

soittelijan sielun sivistystä ja korottaa siveellistä mieltä, hän

suosittelee.

[130] Runoilijan tehtävänä oli harjoitella kuoroja sekä laulamaan että

hyppelemään, mikäli näytelmä kumpaakin vaati. Ei koko koorillista

lyriikkaa, semmoisena kuin se oli kehjennyt Doorilaisten kesken,

julisteta kelpaamattomaksi, vaan ainoastaan se osa siitä joka Dionysos

jumalan palveluksen liitossa oli päässyt Athenassa valtionkin suureen

suosioon. Valtio uskoi dithyrambien harjoitukset Dionyson juhlia varten

taiteilijain toimeksi ja siinä pidettiin kilpasoittajaisia (agones).

Dithyrambimeliikan perusti Arion noin v. 600. Sillä oli sitte useita

vaiheita. -- Kinesias (n. 420) oli hyvin suosittu dithyrambi-runoilija,

mutta hän oli etupäässä syypää sen laulunlajin pilaantumiseen. Hän on

noita "virrenvääntelijöitä", joista Aristophanes lausuu ivansa. (Pilv.

333). -- Meleksestä ei ole paljo tietoja.

[131] Ei Platon suinkaan olisi antanut niin epäedullista arvolausetta

teaaterista ja murhenäytelmästä, ellei se jo hänen aikanaan olisi

unohtanut siveellisen tehtävänsä, koko kansan kasvatuksen, ja alentunut

pelkäksi huvilaitokseksi. Nyt Sokrates paremmin ivalla sanoo sitä

"kunnianarvoisaksi" ja "ihmeteltäväksi".

[132] Naisetkin saivat käydä teaaterinäytäntöjä, ainakin tragedioja

katsomassa. -- Muuten teaaterissa-kävijä on kreikaksi oikeast.

"katselija" (théates). Mutta kielenkäytännössä siihen yhtyy sekä

katselu että kuuntelu. Ja kumpikin tuli kysymykseen kaikissa

Dionysilais-teaaterin esityksissä, joihin myös kuului dithyrambit.

[133] Ivallisesti sanottuna: he ovat mielestään vapaita miehiä, mutta

ovat todella -- jopa jo Kallikleenkin ajatuksen mukaan -- orjia.

[134] Ajattelee siis Sokrateskin jotakin lajia puhetaidetta

oikeutetuksi.

[135] Kallikles ei hiisku mitään Aristeideestä, jota Sokrates

edempänä mainitsee kiitoksella ja jonka Demostheneskin luki kelpo

valtiomieheksi. Mutta K. ei osannut antaa oikeaa arvoa A:n

vilpittömyydelle ja oman-edun-pyytämättömyydelle, jota hän osotti

isänmaansa politiikassa. -- "Joku aika sitten" (neosti) sanasta ei saa

päättää että tämä keskustelu olisi tapahtunut pian Perikleen kuoleman

jälkeen, neosti osottaa vain noihin muihin vasta mainittuihin

valtiomiehiin verraten suhteellisesti likempää aikaa.

[136] "Määrä-muotonsa"; eidos on esineen ulkonäkö, sen muoto, jonka

mestari ensin kantaa sielussaan ja näkee sisällisellä silmällään. Tästä

mielikuvasta johtuu käsitteet: peruskuva ja jälkikuva.

[137] Sokrates siirräiksen nyt näyttämään, että niinkuin elotonten

esineiden kunnollisuutta arvostellaan yleisten ominaisuuksien,

järjestyksen ja sopusuhdan mukaan, niin on ruumiissa ja sielussakin

erityisiä ominaisuuksia näitä vastaamassa. Kallikleen vastaus "kaiketi

tarkoitat" osottaa, että hän sydämessään kyllä vieraksui ja vastusteli

tämmöistä käsitystä, mutta että hänen järkensä täytyi se hyväksyä.

[138] areté käytetään näin ensin yleismerkinnössä "hyvä kunto",

voidakseen sitten esiintyä siveellisessä merkinnössä "kunto, hyve",

virtus.

[139] nómimón te kai nómos, "oikeanmukaisuus ja laki" eli ehkä

(sielunvoimien) oikea sopusuhta. Sielun alalla nómos on melkein samaa

kuin tazis yleensä, niinkuin táttein merkitseekin: säätää. Vrt. Phaidon

114 E.

[140] Valtiomiehenä voi puhuja jakaa kansalle lahjoja: sotasaalista,

juhlanäytäntöjä, theoriká y.m. mutta hän voi myös ottaa siltä veroja ja

vaatia siltä monenlaisia uhrauksia yleisiin tarkoituksiin. Näilläkin,

eikä ainoastaa puheilla, hän voi kansaansa kasvattaa.

[141] Päästäkseen tunnustamasta tappiotansa, tahtoo Kall. keskeyttää

väittelyn jättäen sen tuloksen epäiltäväksi. Mutta Sokrates tahtoo

jatkamalla keskustelua opettaa Kalliklesta kurittamaan ajatuksiaan ja

mielensuuntaansa, koska hän suosii kurittomuutta sekä opissaan että

käytännössä, keskustellessaan.

[142] Saatikka keskusteluja. -- Uskonnollinen arkamielisyys vaati

nähtävästi jumalaistarun t. sadun kertomista päähän asti siten

välttääkseen jumalien vihaa.

[143] Epikharmos Kos saarelta eli ikänsä Siciliassa persialaissotain

aikoina harjoitellen lääketiedettä ja pythagoralais-empedokleiläistä

filosofiaa. Kuuluisammaksi on hän tullut ilvenäytelmillään, joissa oli

siveellinen ydin. Runsailla mietelauselmillaan ne suuresti herättivät

Platonin mielenkiintoa. Tässä mainittu säe kuuluu Athenaeuksen mukaan:

tà prò toú dú´ andres elegon, eis egon apokhréo; (yksinkös mun täytyy

jaksaa kahden eestä haastella?)

[144] Sokrates vastaa leppeällä leikkipuheella Kallikleen sanoihin

luvussa XLI. Koska häntä pilkalla on verrattu Amphioniin Euripideen

näytelmässä, on hän puhuvinaan Amphionin nimessä Zethokselle, siten

puolustaakseen filosoofin tointa.

[145] Usein Kreikan valtiot myönsivät "hyväntekijän" kunnianimen

kansalaisille tai muukalaisille, etenkin ulkomaisille valtiomiehille ja

ruhtinaille, heidän ansioittensa tähden valtiota kohtaa. "Hyväntekijän"

nimi piirrettiin marmoritauluun. (Kts. jo Herodot. VIII 85).

[146] Sokrates näkyy tahallan valinneen édú ja agathón sanoille eri

predikaatit: suloisa syntyy, ilmestyy hävitäkseen taas, mutta hyvä on

olemukseltaan pysyväinen. Kts. Phileb. 53 C. ja 54 C.

[146 b] Sokrates koettaa vielä saattaa Kalliklesta keskusteluun

osalliseksi, koska toteennäyttö oli ehtinyt juuri tähän kohtaan, kun K.

keskeytti keskustelun.

[147] Sokrates voi helposti todistaa, että tästä yhdestä sophrosyne'n

itsehillinnön l. mielenmaltin, siveyden hyveestä seuraa kaikki muut

hyveet. Siltana niihin on velvollisuuksien (tà prosaekonta)

täyttäminen.

[148] Alkukielen eú te kai kalós prattein merkitsee sekä toimia

tehtävänsä hyvin ja oivasti, että: olla oivassa tilassa, voida hyvin

(vert. engl. how do you do?), josta johtuu merkintö: olla onnellinen.

Helposti huomataan kuitenkin, ettei tällä kahdamielisellä merkinnöllä

harjoiteta salakujetta toteennäytössä. Onnellisuus perustuu oikeaan

toimintaan, tämä taas oikeaan tietoon -- ja vice versa.

[149] Sokrates juontaa johtopäätelmiksi juuri ne väitteet, jotka hänen

keskustelussaan Poloksen kanssa pahiten olivat Kalliklesta loukanneet

Tämä saa ne nyt niellä uudestaan.

[150] "päämäärä -- tähdättävä -- jännittää" -- joutsenammunnasta

otettua kuvapuhetta.

[151] Himojaan hillitsemätön kuritta-eläjä on itse asiassa "rosvo",

mutta semmoisena elää hän löytämättä mitään elon määrää, siis kurjana.

"Die böse That fortzeugend Böses muss gebären."

[152] Luonnossa ja luomakunnassa vallitsee valtasääntönä suurenmoinen

sopusointu osien kesken ja näiden sekä kokonaisuuden välillä, ja samaa

sääntöä kuvastaa myös valtio ja ihmissielu siveyden tilassa. Näin on

Sokrateen mailmankatsomus peruspohjaltaan siveellinen. Siihen hän tässä

vain sivumennen vihjaisee. -- Ne "viisaat", joista tässä puhutaan,

lienevät etupäässä Pythagoraan lahkokuntaa. P:n sanotaankin ensin

maininneen mailmaa kósmos nimellä. Ehkäpä ajattelee Sokrates myös

Empedoklesta, joka luuli lemmen eli sopusoinnun ja vihan vastakkaisten

voimain mailmassa vallitsevan.

[153] Absoluutinen etujen tasajako, isótes, ei Platonin mielestä ollut

yhteiskunnassa mahdollinen, vaan ainoastaan suhteellinen, kyvyn ja

sivistyksen sekä siihen perustuvan yhteiskunnallisen aseman ja arvon

mukainen: korkeampi asema, tärkeämpi toimiala vaatii myös suurempia

aineellisia etuja. (Plat. Lait VI 757 B.) Tämmöinen sopusuhtainen

etujen jako on isótes geometriké, s.o. mittausopin rajoittama; se

yksinään takaa oikeudellisen tilan valtiossa. Sen vastakohta on

Kallikleen ihailema pleonezía, enemmän- l. liian-otto, jossa väkevämpi

sortaa heikomman oikeutta. -- Muuten Platon pitää matematiikkaa

filosofian valmistusasteena. Siitäpä hänen ovensa päällä oli kirjoitus:

medeis ageométretos eisoto mou tèn stégne (Älköön geometriaa

taitamaton astuko minun majaani!) Mutta Kallikles halveksui

matematiikkaa ja siten myös filosofiaa.

[154] "Infamia notati" -- -- "Intelligitur autem severissimum _atimias_

genus, quod reum ipsum ejusque posteros omnibus civium juribus in

perpetuum privabat" (Stallbaum).

[155] Oik. "leikataan pois". Rahoja säilytettiin tavallisesti

nahkakukkarossa vyötäisillä. "Kukkaronleikkaajat" harjoittelivat

ammattiaan väentungoksessa torilla, kylpylöissä y.m. samaan tapaan kuin

nykyajan taskuvarkaat. Sokrates näyttää, mihin epäsiveellisiin

johtopäätöksiin joudutaan noudattamalla Kallikleen periaatteita,

mainiten erittäin ilkeitä väärinteon muotoja.

[156] Kall. lausuu riemunsa siitä että Sokrates, jonka mielipiteihin

hänen niin monasti vasten tahtoaan täytyi myöntyä, kerrankin puhuu kuin

hänen omasta sydämmestään. Kohta hän kuitenkin taas pettyy -- jos

toivoi saada Sokratesta paremmin puolelleen taipumaan.

[157] Sanoopa jo Homeros Od XVII, 218: os aiei tòn homaion agei theos

os tòn homaion.

[158] Näin halpoja ja huonoja tarkoitusperiä täytyy kasvatuksen alentua

tähtäämään, kun miestä tahdotaan etupäässä pyrkimään itsekästä valtaa

valtiossa saavuttamaan. (Vrt. vastakohdan vuoksi moitteita luvussa XL).

[159] Se käänne, minkä puhe Kallikleen odottamatta on ottanut, ei

miellytä häntä. Se on hänestä vain mielivaltaista kiistakujetta.

[160] Kallikles arvoo elämää kalleimmaksi tavaraksi, jopa liiankin

kalliiksi, kun hänelle on pääasiana elämä semmoisenaan, huolimatta

siitä elääkö ihminen hurskaasti vai pahasti.

[161] Noin 30 penniä. Matkat olivat siis hyvin halvat, kun koko perhe

kimsuineen kamsuineen pääsi Egyptistä tai Pontosta Athenaan parilla

markalla (drakma = 1 Smk).

[162] Näin kylmän järkevästi ja pintapuolisesti antiikki yleensä --

jopa Sokrateenkin moinen henki -- harkitsi. Ei sen mieleen tullut, että

sairaankin elämällä voi olla arvonsa ja merkityksensä ja että pahalle

ihmiselle on sula armo saada elää ehtiäkseen parantaa elämäänsä.

[163] "Sermonibus quasi telis obruere". Kuvapuhe vihjaisee

sotakoneseppäin koneihin ja niiden ammuksiin.

[164] Terävästi viittaa Sokrates ristiriitaan Kallikleen periaatteen

ja käyttöpuolisen menettelyn välillä: luonnostaan ovat ihmiset

muka yhdenvertaiset, mutta missä niin tarvitaan, ylpeilee hän

syntyperällään. -- Pari riviä alempana "millaiset tahansa":

väliäpitämättä siveellisestä laadusta, ovatko hyviä vai huonoja.

[165] Ammoisista ajoista oli salliman usko yleinen Helleenein kesken

(vrt. Il. VI, 488), vaikka Kall. pilkkaa sitä naisten uskoksi. Samoin

Epikurolainen Vellejus Cic. de natura deorum I 20, 25. Totta kyllä

kuulee naisten usein lohduttavan itseään sillä, että se oli niin

sallittu. Mutta tämmöisellä uskolla on helpompi rohkeasti kohdata

vaaroja kuin Kallikleen hienolla sivistyksellä, joka elämää liian

lempien kalpenee kuoleman edessä.

[166] Thessalian naiset harjoittelivat halusta myrkyn keittoa ja

noituutta. Velhovehkeillään, joissa heitä autteli yötär Hekate,

juteltiin heidän eräästi noituneen kuunkin alas taivaalta. Mutta siitä

kosti heille jumalatar sokaisemalla heiltä silmät ja tappamalla heiltä

lapset (Suidas). Vrt. Horat. Epod. V, 45. -- "mikä meille on rakkainta"

tarkoittaa sielua, sen kuntoa ja hyvettä.

[167] Kall. alkaa epäröidä entisen mielipiteensä ja uuden välillä. Hän

on suuren yleisön kannalla; ei sekään hevin luovu vanhoista rakkaiksi

käyneistä uskoista, vaikka parempi tieto niitä jo näyttää vääriksi.

Siitä tuo epäröiminen. Vahva vakaumus uuden oikeisuudesta voi vasta

syntyä, kun sitä on tarkoin selitetty ja usealta puolen valaistu.

[168] Muutamilla vertauskohdilla koettaa Sokrates selittää, että

valtiomiehen toimi edellyttää useita valmistusasteita ja että --

päinvastoin kuin Athenassa oli tapana -- valtiomieheksi aikovaa olisi

tarpeellinen tutkia, saadakseen selville hänen tietonsa, taitonsa ja

edelliset aikaansaannoksensa.

[169] en to pitho tèn kerameian (manthánein): sananlasku varottaa

ryhtymästä suuriin toimiin, ennenkuin pystyy pieniin. Vrt. Laches 187

A. -- Savenvalanto oli Athenassa korkealle kehjennyt, joten sananlasku

sen alalta oli kylläkin likeltä saatavissa.

[170] Selittävien vertausten jälkeen alkaa tästä varsinaisen asian

esitys: valtiomiehen tärkeä tehtävä ja mitä se omaajaltaan vaatii. --

Sokrates tekee monta kysymystä peräkkäin ja pysähtyy jokaisen jälkeen,

odottaen vastausta.

[171] Valtion varoista maksettiin kansalaisille Perikleen

toimeenpanosta misthós stratiotikós (soturin ja tuomarin palkka),

sitten myös m. ekklesiastikós ja theorikós (kansankeräjissä- ja

teaaterissa-kävijän palkka). Niukkaa kitkutusta lie kyllä ollut tuo

elanto valtion kukkaron turvissa, mutta haitallisesti se kuitenkin

vaikutti kansalaisiin: se edisti velttoutta, kun palkkasotureilla

päästiin itse suorittamasta asevelvollisuutta; yhä enemmin ahnasteltiin

varsinkin noita teaaterirahoja, jopa niin, ettei valtiolle enää

tahtonut riittää rahaa sotatarpeihin. -- "Plato quum iudicaret eos, qui

rebus civilibus praeessent, neque auram popularem captare neque

privatas utilitates spectare debere, mirum profecto non est, quod tam

severe de Pericle iudicavit. Etenim inde ab eo tempore, quo is

rempublicam administravit, Athenienses valde corruptos esse historia

satis testatur. Nam adeo in segnitiem torporemque soluti sunt, ut nil

nisi dies festos apparatusque ludorum magnificos curarent; tam loquaces

exstiterunt, oste eis ouden heteron eúkairoin hae legein ti kai akoúein

kainóteron. Unde etiam conciones populares magno studio frequentabant,

non tam ut verum audirent, quam ut verborun suavitate delectarentur.

Quid quod a pristina morum simplicitate et frugalitate adeo

desciverunt, ut inter scorta iuvenes, alea viri et senes

comissationibus omnes vitam transigerent." (Stallbaum.)

[172] Athenassa oli eräs kansanvaltaa vihaava puolue, joka ihaili

Lakedaimonia kelpo valtion mallina ja toivoi sieltä valon koittoa

kotimaallensa, Lakonistat eli Lakomaanit. He matkivat ulko-oloissaan

lakonilaista tapain ankaruutta, kasvattivat viiksiä, pitivät lyhyttä

viittaa yllänsä, voimistelivat ankarasti y.m. Karaistakseen itsiään

harjoittelivat he innokkaasti nyrkkitaistelua, taisivatpa toisinaan

lyödä toisiltaan korvatkin säpäleiksi, josta saivat pilkkanimen

"rauskakorvat". Kallikles pistelee Sokratesta, vaikka syyttä, heidän

liittoon kuuluvaksi.

[173] Sokrates puhuu katkeralla ivalla. Jos he todella Perikleen

toimesta olisivat tulleet paremmiksi, olisi kaiketi heidän tuomionsa

täytynyt olla oikea; mutta jos se oli väärä, todistaa se että he P:n

aikana olivat huononneet.

[174] Peloponnesolaissodan toisena vuonna, kun Spartalaiset hävittivät

maata ja rutto teki tuhoja Athenassa, purkautui kansan kiukku häntä

vastaan, niin että hän, jouduttuaan syytöksen alaiseksi, tuomittiin

rahasakkoihin. (Thukyd. II 59, 65.) Platon on tässä tietävinään, että

tuomion syynä oli julkisten varojen kavallus. Ei kukaan muu tiedä siitä

mitään.

[175] Oik. "kesyjä". Ei mikään Hom:n paikka sanone sitä suoraan.

Sinneppäin puhuu kuitenkin Od. VI, 120. IX, 175. Tässä onkin etupäässä

vain käsite dikaioi erotettava agrioi'sta.

[176] Kimon, joka suosi liittoa Spartan kanssa, oli saanut toimeen avun

lähetyksen Spartalle 3:nessa messeniläissodassa. Mutta kun Spartalaiset

pilkaten palauttivat athenalaiset apurinsa Ithomen luota, sai Kimonin

vastustaja Perikles hänet ostrakismilla maasta ajetuksi v. 461.

Rangaistuksen oli oikeastaan määrä kestää 10 vuotta, mutta jo v. 457

kutsuttiin Kimon takaisin saman Perikleen toimesta.

[177] Themistokles lähti v. 471 Argokseen. Mutta kun Spartalaiset

syyttivät häntä osalliseksi Pausaniaan kavallukseen eli

persialais-ystävyydestä, vältti hän tutkinnon pakenemalla Persian

kuninkaan luo. -- Parosta vastaan tekemänsä onnistumattoman retken

johdosta joutui Miltiades syytteeseen "kansan pettämisestä" ja

tuomittiin kuolemaan; prytaanin ehdotuksesta kuolontuomio lievitettiin

sitte 50:n talentin sakoiksi.

[178] Erotusta hallitsevain ja palvelevain taidetten, oikeain

taidetten ja ammattitaitojen välillä (tékne] on kummankin nimitys),

johon jo kajottiin luvussa XIX seur., selitetään tässä tarkemmin.

[179] Olivat siihen aikaan mainioita herkkusuiden kesken. Mitkaikos oli

kotoisin Siciliasta, jossa keittotaito jo varhain kehittyi korkealle,

varsinkin Syrakusan rikkaassa, hekumallisessa kaupungissa. Hänen

kirjansa nimi oli opsartytiká. Leipurit leipoivat myös torttuja.

Muuten oli nisuleipä juhlaleipää; arkioloissa syöttiin tavallisesti

ohrarievää.

[180] Kall. närkästyikin todella, kun Sokr. todisti hänen

valtiotaidossa taitamattomaksi. S. ryhtyy nyt näyttämään, että kansan

intohimojen tyydyttäminen ilman siveellistä pohjaa kyllä saattaa luoda

valtiolle ulkonaisen loiston ja valtiomiehille mainetta, mutta että sen

surkastumisen syynä on juuri tuollainen näennäinen vaurastus.

[181] Sokrateen mielipide, että etevä valtiomies ei koskaan kukistu

asemaltaan ja että valtiomies kukistumallaan todistaa vain omaa

kyvyttömyyttään eikä voi syystä nurkua kansansa kiittämättömyyttä,

tuntuu jyrkkyydessään paradoksilta eikä voi olla muuta kuin osaksi

totta. Onhan monenkin etevän valtiomiehen täytynyt väistyä näyttämöltä,

jolla ei enää suotu hänelle tehtävää.

[182] Kumpikin ottaa tehdäkseen käsittelynsä alaista paremmaksi,

opettaa sille hyvettä: valtiomies lupaa kasvattaa kansaa l. valtiota

kokonaisenaan, sofista yksilöä. Kummankin työ jää menestymättä, jos

heiltä puuttuu kyky. Hyveenopettajan kelvottomuutta todistaa paraiten

hänen oma nurkumisensa oppilaittensa pahuudesta.

[182 b] os alethós demegorein on samalla vastaus Kall:n moitteeseen

alussa lukua XXXVIII: os alethós demegóros on.

[183] Kallikles, samoin kuin ihailtunsa Gorgias, halveksuu sofistoja,

vaikka heidän alansa, retoriikka, onkin miltei samaa "puuta ja maata"

kuin sofistiikka, ja Kall. periaatteiltaan on täysi sofista.

[184] Helleenejä yleensä loukkasi sofistain tapa ottaa palkkaa

opetuksestaan eikä Sokrateskaan voi olla sitä moittimatta. Heidän

mielestään tuo tapa edellytti liian halpaa käsitystä tieteestä ja

hyveestä -- ikäänkuin se olisi osto- eli kauppatavaraa.

[185] Urheilua opetettaissa -- pilailee Sokrates -- saattaa olla

kohdallaan että palkka maksetaan sikäli kuin oppi saadaan; sillä mitä

ketterämmäksi ja nopeammaksi oppilas harjaantuu, sitä suurempi on

vaara, että oppilas jonakin päivänä juoksee tiehensä jättäen

opettajansa maksamatta; mutta sofistan on laita päinvastoin: mitä

paremmin hän tehtävänsä täyttää, kasvattaen oppilaansa viisaaksi ja

hyväksi, sitä vähemmin on pelkoa siitä, että tämä pettää opettajansa.

[186] areté politiké, jota sofistat lupasivat opettaaa, käsitti sekä

oman talon että valtion hallitusta.

[187] Ei vielä panna vastakkain noita kahta elämää, _valtiollista ja

filosoofista_, vaan toistaiseksi kysytään vain, kumpaan valtiolliseen

toimitapaan olisi ryhdyttävä, otaksuen että Kallikles kehottaa

jompaankumpaan. Oikea vastaus kuuluisi: nykyoloissa ei kumpaankaan,

sillä toinen on epäsiveellinen, toinen nykyään mahdoton. Ainoa keino on

koettaa edistää yksityisten parannusta ja siten vaikuttaa koko valtioon

välillisesti.

[188] Mysialaiset olivat kovin halveksitut. Myson esksatos oli

puheenparsi = kaikkein kurjin. Cic. pro Flacco: "quid in graeco sermone

tam tritum atque celebratum est, quam si quis despicatui ducitur, ut

Mysorum ultimus esse dicatur?" Kallikles tarkoittaa siis: Nimitettäköön

sinua vaikka kaikkein kurjimmaksikin, mutta sun tulee kuitenkin niin

toimia, sillä muuten --

[189] Sokrates ennustaa tulevan surullisen kohtalonsa ja koskettelee

siis osaksi samoja asioita kuin "Puolustuspuheessaan" (kts. K.G.

Aminoffin suomennosta Helsing. 1898); eräs kohta tässä -- lääkäri

lasten käräjissä keitturin ollessa syyttäjänä mukaileekin ivallaan

Sokrateen oikeusjuttua, etenkin sitä kohtaa siinä, kuin häntä

syytettiin nuorison viettelijäksi.

[190] lógos ja mýthos ovat vastakohtia: edellinen esittää todellisia

tapahtumia, on tosi-tarina; jälkimäinen on satu, joka kertoo

kuvaus-aistin keksimiä seikkoja ja seikkailuksia. Sokrates tahtoo sanoa

että tarinan verhossa tässä esitellään vakava totuus. Tämän tarinan

muoto onkin jalo, kieliasu yksinkertaisen arvokas, melkein juhlallinen.

Puhevaihtelon keveä huolimattomuus on jäänyt pois ja sijaan tullut

juhlallisen tyyni eepillinen esitys.

[191] Kts. II. XV, 187 seurr.

[192] Homeros ei puhu vielä näistä saarista, vaan jumalien lemmikit

siirretään elävinä "Elysion kentälle" onnelliseen elämään. Vasta

Hesiodos tietää "Autuasten saarista", jonne kuoltuaan pääsevät eräät

ihmiset, sankarit ja urhot. Toisten täytyy pahuutensa palkaksi mennä

Hadekseen. Vähitellen kehkiää tämä usko, Pindaroksen y.m.

vaikutuksesta, niin, että kaikki hurskaat kuoltuaan siirretään

Autuasten saarille, samalla kun Tartaros on kaikkien pahojen

säilytyspaikka.

[193] Syy tuomarien erehdykseen on kaksinainen: objektiivinen,

mikäli tuomittava henkilö ei esiinny paljaana, semmoisenaan, ja

subjektiivinen, mikäli tuomarien oma älyämiskyky on vajava. Kummallakin

on haittana ruumiillisuus eli, myytillisesti puhuen, he ovat verhotut.

Verhoon sen laajimmassa merkinnössä kuuluu kaikki ulkonainen, minkä

mukaan ihmistä täällä maan päällä arvostellaan, kaunis muoto, korkea

asema, rikkaus y.m. Mutta aistillisuus on oikean arvostelun ja totuuden

tiedon tiellä. Vasta sen riisuttuaan ihminen ilmenee tosi-olennossaan,

niinkuin toisaalta sielu, vasta aistillisuuden kahleista kirvoitettuna,

puhtaalla ajatuksellaan, ikäänkuin sisällisellä silmällä, välittömästi

näkee totuuden.

[194] Platonin Prometheus, joka sopusoinnussa Jumalan kanssa toteuttaa

kaitselmuksen ikiaatteita, on aivan toisenmoinen kuin Aiskhyloksen

titaani, joka toimittaakseen ihmisille edistyskeinoja ja tehdäkseen

heidän elämänsä iloisemmaksi, uskallaiksen taisteluun jumaliakin

vastaan ja on tajuntaan heränneen, sivistystä kaipaavan ihmiskunnan

edustajana. Attikan kultissa esiintyy Prometheus Hephaistoksen ja

Pallaksen rinnalla ihmiskunnan hyväntekijänä, jona hänellä on nimi

pyrphóros.

[195] Tarkoitetaan Asfodelos-niittyä, josta Homeros puhuu esim. Od. XI,

539. XXIV, 13. -- "Tien-haarasta" vrt. Virg. Aen. VI, 540 seur. --

Minos, Kretan kuningas, oli viisas lainsäätäjä; Rhadamanthys ja Aiakos

olivat viisaita, hurskaita ja oikeamielisiä. Minos sopi Aasian

tuomariksi siitä paikallisesta syystä, että hän kanta-isänsä Phoinikian

valtiaan Agenorin kautta oli Aasiasta kotoisin. Muuten hän sekä

Rhadamanthys mainitaan Europa nymfan pojiksi.

[196] Kokemuksesta ja filosofiasta saatujen täydentäväin edellysten

perästä johdetaan tarinasta päätelmä koskien sielun ja vainajien

olotilaa toisessa elämässä.

[197] ezis käsittää samalla alkunaisen luonnon, luontaisen olennon

(physis) ja sen kehityskohdat l. "kokemat" ilot ja surut, hyvät ja

pahat (= therapeúmata kai pathaemata), on siis: luontaislaatu,

ololaatu.

[198] Ihmisen sieluntila kuoleman jälkeen sukeutuu tulokseksi hänen

kehityksestään maan päällä, jopa tavallaan vastaten ruumiin kehitystä.

Kehitys voi käydä hyvän tai pahan suuntaan, olla siveellinen tai

epäsiveellinen. Kun sielu kehittyy olentonsa mukaisesti, sukeuu siitä

hyveet ja kehitys on siveellinen. Sokrates esittää tässä kolme eri

päämuotoa sielun epäsiveellisestä ilmimuodosta: 1) Koska siveellisyyden

olento on oikeus, ilmenee etupäässä vääryys, vilppi ynnä sen rumin

laji, väärävala, jotka raastavat sielun haavoja täyteen. 2)

Siveellisyyden luontainen kehitys edellyttää totuuden-rakkautta ja

totuuden tietoa; vaan tämän kehitystä häiritsee valhe, joka vääntää

sielun kieroksi, pois totuudesta vinoon. 3) Voidakseen toimia ulospäin,

täytyy sielun noudattaa määräsuhtaa; jos siltä puuttuu tämä suhtamieli

l. kohtuus (sophrosýne), vaivaa sitä _suhdattomuus_, kuriton

kohtuuttomuus (akolasia), joka, sen mukaan mikä sillä kulloinkin on

esineenä, ilmenee vallanhimona, hekumana, ylpeytenä, yleensä himojen

irrallisuutena, joka hämmentää sielun eri osain sopusuhdan ja rumentaa

sen muodon.

[199] Niinkuin eivät teot (joita tuomarien ei tarvitse tunteakkaan),

vaan niistä sukeutunut sielun laatu määrää rangaistuksen, niin tämän

päätarkoitus Platonin mukaan ei ole pahain töiden kosto, vaan

rikollisen siveellinen parannus. Pelko pakottaa vakavasti miettimään,

tämä taas panee paremman tiedon sielussa vireille, kun pahan olento

hedelmästään oikein tuntuvasti ilmenee sille. Muutamat sielut on

kuitenkin pahuus jo niin tuiki turmellut -- ja sielun olennon

vihollisena sen täytyy sitä turmella, -- etteivät ne enää manalassakaan

voi kääntyä totuuden tielle ja parantua. Mutta nekin varottavalla

esimerkillään edistävät toisten parannusta. -- Muuten Platonin oppi

manalanrangaistuksesta edellyttää sielunvaellus-oppia, jota hän muissa

teoksissaan esittää.

[200] Kts. Odys. XI, 576-600. Thersiteestä Il. II, 211-277.

[201] sophrosýne-hyve velvoittaa ihmistä etupäässä huolehtimaan oman

sielunsa pelastusta, kieltämättä silti tekemästä hyvää toisillekkin.

Mutta polypragmonein on päinvastoin levotonta touhua ja häärinää, joka

sopimattomasti sekaantuu toisten tehtäviin ja oikeuksiin.

[202] Virkasauvaa, julkisen vallan merkkiä, pitivät julistaja, tietäjä,

pappi, kilpataiston-järjestäjä, tuomari y.m.

[203] Od. XI, 569.

[204] agóna käytetty kahdamielisesti, merkiten: 1) kilpataistelua

palkintoineen, jommoiseen koko elämää voi verrata; 2) käräjiä ja

vainajain käräjiä eli viimeistä tuomiota, josta paraikaa on puhe.

[205] Aiakos, Zeus jumalan ja Aigina nymfin poika. -- "Seisot siellä,

tyrmistyneenä -- --" sanan sanasta, kaksi paraasta saa Kallikles

takaisin soimaukseensa luvussa XLI.

[206] Kaksi eri elinsuuntaa, toinen ulkonäön, toinen tosiolennon

mukainen.

[A] Kun tähän asti on esitetty taiteiden (tieteiden) ja valetaiteiden

(empiiristen taitojen) välisiä suhteita ja päätteeksi niistä yleensä

sanotaan: "Näin ne, kuten olen sanonut (kts. XIX luv. alkupuolta),

eroavat toisistaan j.n.e." niin on muutamia oudoksuttanut käänne:

"mutta kun ne myös ovat liki toisiaan, niin sofista ja pihetaiturit

j.n.e." Sentähden on paikkaa epäilty pilautuneeksi ja koetettu

parannella: sophistai kai rétores omsit apogr. Vindob. 32, delev.

Schleiermacher. dikastai k. rétores olim Ast. (M. Schanz). Mutta eihän

siinä mitään outoa ole, jos taidetten ja harjaantumisten sijaan

asetetaan niiden edustajat, etupäässä tässä sofistat ja reetorit, koska

juuri on erotettava keskenään sofistiikka ja retoriikka, jotta

jälkimäisen käsite täysin selviäisi.

[B] o loste Pole: pieni letkaus Poloksen ja aikaisempain sofistain

näennäiselle tyylille. Vrt P:n tyylikästä lausuntoa II:n luvun lopussa.

[C] Toisen käsityksen mukaan (lukuparsi agathón te einai) kuuluisi tämä

lause: Eiköhän siis sinulle taaskin ilmene, että suuri valta on siinä,

kun jonkun toimiessa mielensä mukaan, siihen liittyy toiminnan

hyödyttäväisyys, ja että tämä on hyvää; ja se se juuri onkin tuo suuri

valta?

[D] P:n ensi lause on ivaa. Toisesta lauseesta puhuu hän jo täyttä

totta.

[E] "Näethän" -- kuvaa, millä hartaalla innolla Pol. y.m. ihmettelivät

tai kadehtivat tuota rohkeaa valtiasta. S:n leikillinen vastaus hieman

jähdyttää intoa.

[F] se = todistamistapa l. todistamistavan määrääminen; "kuten jo

sanoin" kts. XXVII:n loppupuolta.

[G] didónai diken merkitsee tosin sananjohdon mukaan oikeudenmukaista

rankaisua, mutta Sokrates nähtävästi ei katso sen merkityksen enää

olevan yleiselle tajunnalle selvän. Siksi hän nimenomaan huomauttaa,

että did. dik.. = kolázesthai dikaios. Pääpaino on sanalla dikaios.

Sitten vasta voi hän rakentaa johtopäätelmän: