_Toinen päätös_. (Pappi Kleinagoroksen ollessa esimiehenä

pylagorokset ja amphiktyonein valtuutetut sekä amphiktyonein

yhteiskunta päättivät kevätkokouksessa seuraavaa: koska

amphissalaiset jaettuaan keskenään pyhän alueen viljelevät ja

käyttävät sitä laidunmaanaan, ja koska he, kun heidät oli

estetty sitä tekemästä, aseellisina saapuivat paikalle sekä

väkivallalla estivät helleenit yhteisesti neuvottelemasta vieläpä

haavoittivatkin muutamia, niin tulee arkadialaisen Kottyphoksen

lähettiläänä mennä makedonialaisen Philippoksen luo ja pyytää,

että hän tulisi Apollonille ja amphiktyoneille avuksi eikä sallisi

jumalattomien amphissalaisten loukata jumalaa. Tämän johdosta

amphiktyonein neuvottelukokoukseen osaaottaneet helleenit

valitsevat hänet täysivaltaiseksi päällikökseen.)[113]

Lue myöskin silloisia aikoja koskevat tiedot, milloin tämä tapahtui. Se

oli näet juuri siihen aikaan, jolloin tuo toimi pylagoroksena. Lue.

_Aikamääritelmä_. (Mnesitheideen ollessa arkonttina,

anthesterion-kuun[114] 16:na p:nä.)[115]

Annapa kirje, jonka Philippos lähetti Peloponneesoksessa oleville

liittolaisille, kun theebalaiset eivät totelleet häntä, jotta selvästi

siitäkin näkisitte, että hän salasi hankkeittensa todellisen

tarkoituksen, hyökkäyksensä Hellasta, theebalaisia ja teitä vastaan,

vaikka olikin harrastavinaan yhteistä parasta ja toimivinaan

ampbiktyonein päätösten mukaan. Se, joka hänelle tarjosi tällaisia

tilaisuuksia ja tekosyitä, oli tuo. Lue.

_Kirje_. (Philippos, makedonialaisten kuningas, tervehtii

aseliitossa olevain peloponneesolaisten demiurgeja[116] ja

valtuutettuja sekä kaikkia muita liittolaisia. Koska ne

lokrilaiset, n.s. otsolit, jotka asuvat Amphissassa, loukkaavat

delphoilaisen Apollonin pyhättöä ja ase kädessä samoillen

hävittävät pyhää maa-aluetta, niin tahdon teidän kanssanne

avustaa jumalaa ja torjua pois ne, jotka rikkovat ihmisiä

velvoittavia jumalallisia säädöksiä. Sen tähden kokoontukaa

aseellisina Phokikseen, mukana ruokavaroja neljäksitoista

päiväksi, meidän ajanlaskumme mukaan loos-kuun[117] kuluessa,

ateenalaisten ajanlaskun mukaan boedromion-kuun[118] kuluessa,

korinttolaisten panemos-kuun.[119] Ne, jotka eivät koko

sotavoimallaan tule saapuville, pidämme keskinäisten

liittosopimustemme perustuksella rangaistukseen syyllisinä.

Jääkää hyvästi!)[120]

Te näette, miten hän salasi omat vaikuttimensa ja pakeni amphiktyoneja

koskevain verukkeiden suojaan. Kuka häntä nyt avusti näissä hänen

hankkeissaan? Kuka hänelle tarjosi tilaisuutta tuollaisiin

perusteluihin? Kuka on eniten syypää kaikkiin onnettomuuksiin? Kaiketi

tämä? Älkää kuitenkaan väittäkö, oi Ateenan miehet, kylämatkoillanne,

että Hellas tällaista on kärsinyt yhden ihmisen tähden. Ei yhden, vaan

useiden kelvottomain tähden, joita on joka paikassa, maa ja jumalat

paratkoon! Näistä on eräs tämä tässä, (159 §) jota minä puolestani, jos

totuuden suoraan saa lausua, empimättä pitäisin yhteisenä ruttona, mikä

tämän jälkeen kaiken häviön on aiheuttanut, koskipa se sitten ihmisiä

tai maita ja kaupunkeja. Se, joka kylvön on tehnyt, on syypää siitä

kehittyneeseen pahaan. Minä ihmettelen, miten te, nähtyänne hänet, ette

heti inholla käännä pois katseitanne. Mutta paljon on vielä teissä,

kuten näyttää, pimeyttä peittämässä totuutta.

Kosketeltuani tuon toimenpiteitä isänmaata vastaan, (160 §) osuin nyt

siihen, mitä minä itse vastustaessani noita ihmisiä valtiollisella

alalla olen toimittanut. Monesta syystä sopisi teidän, kuten

kohtuullista on, minua kuunnella, mutta varsinkin olisi häpeällistä,

jos te, Ateenan miehet, minun niin paljon vaivaa nähdessäni ja

puuhatessani teidän hyväksenne, ette sietäisi kuulla puhuttavankaan

siitä. Sillä minä näin, että theebalaiset ja melkeinpä tekin

Philippoksen kannattajien vaikutuksesta, jotka kummallakin taholla

erittäin olivat hänen turmelemiaan, sallitte hänen valtansa kasvaa,

mikä yleensä molemmille oli vaaranalaista ja vaati suurta

tarkkaavaisuutta, minä näin, että te ette ensinkään kiinnittäneet

siihen huomiotanne ettekä olleet varuillanne, vaan valmiit

toisianne[121] vihaamaan ja loukkaamaan. Silloinpa lakkaamatta koetin

tarkoin valvoa, ettei tuo tapahtuisi. Enkä minä yksin vain omasta

päästäni olettanut, että se menettely oli hyödyllistä, vaan minä

tiesin, että Aristophon ja edelleen Eubulos[122] kaiken aikaa tahtoivat

solmita ateenalaisten ja theebalaisten kesken ystävyysliiton, ja vaikka

he muissa asioissa usein vastustivatkin toisiaan, he siinä kuitenkin

olivat yksimielisiä. Näiden ympärillä sinä heidän eläessään

liehakoitsit kuin kettu imarrellen, nyt taas kuoleman jälkeen heitä

tietämättäsi syytät. Sillä siitä, mistä minua theebalaisiin nähden

moitit, sinä enemmän kuin minua syytät noita miehiä, jotka ennen minua

tuon aseliiton hyväksyivät.

Palaanpa tuohon takaisin. Kun tämä oli aiheuttanut amphissalaissodan,

ja hänen muut avustajansa yhteistoimin olivat herättäneet vihan

theebalaisia kohtaan, Philippos marssi silloin meitä vastaan, ja juuri

siitä syystä nuo hylkiöt yllyttivät puheenalaiset kaupungit vihaamaan

toisiaan, ja jos me emme ennen olisi vähän kavahtaneet, emme koskaan

olisi voineet toipua. Näin pitkälle nuo olivat johtaneet asiat. Mikä

teidän suhteenne silloin toisiinne oli, tulette huomaamaan, kuultuanne

seuraavat päätökset ja vastaukset.

_Päätökset_. (Heropythoksen ollessa arkonttina

elaphobolion-kuun[123] 24 p:nä p:nä Erekhtheis-phyleen johtaessa

hallintoa päätettiin neuvoston ja strategein suostumuksella

seuraavaa: Koska Philippos toisia naapurein kaupunkeja on

valloittanut, toisia paraikaa piirittää ja varsinkin valmistautuu

hyökkäämään Attikaan, ensinkään välittämättä meidän

liittosopimuksistamme, aikoen rikkoa valansa ja rauhan sekä

keskinäiset valalliset vakuutuksemme, neuvosto ja kansa on

päättänyt lähettää lähettiläitä hänen luokseen neuvottelemaan

hänen kanssaan sekä kehoittamaan häntä ensiksikin säilyttämään

meidän kanssamme hyvän sovun ja liittosopimukset; päinvastaisessa

tapauksessa taas kehoitamme häntä myöntämään kaupungille aikaa

neuvotteluun sekä tekemään aselevon thargelion-kuuhun[124]

saakka. Neuvoston jäsenistä valittiin lähetystöön Anagyrus-kuntaan

kuuluva Simos, phyleeläinen[125] Euthydemos ja Alopeke-kuntaan

kuuluva Bulagoras.)

_Toinen päätös_. (Heropythoksen ollessa arkonttina

munykhion-kuun[126] viime päivänä päätettiin ylipäällikön

suostumuksella seuraavaa: Koska Philippos koettaa vieroittaa

theebalaiset meistä ja toiselta puolen on varustautunut koko

sotajoukollaan hyökkäämään Attikaa lähinnä oleviin seutuihin,

välittämättä meidän ja hänen välillämme voimassa olevista

sopimuksista, neuvosto ja kansa on päättänyt lähettää hänen

luokseen airueen ja lähettiläitä, vaatimaan ja kehoittamaan häntä

tekemään aselevon, jotta kansa voisi neuvotella olosuhteiden

mukaan. Sillä tätä nykyä se vielä ei ole päättänyt ottaa osaa

sotaan, jos sille vain suodaan kohtuullisia ehtoja. Neuvoston

jäsenistä valittiin lähetystöön Nearkhos, Sosinomoksenp.,

Polykrates, Epiphroninp., sekä airueeksi Anaphlystos-kuntaan

kuuluva Eunomos.)[127]

Lue myöskin vastaukset.

_Vastaus Ateenalaisille_. Makedonialaisten kuningas

Philippos tervehtii ateenalaisten neuvostoa ja kansaa. Minä

hyvin tiedän, mikä teidän kantanne alusta pitäen minua kohtaan

on ollut ja kuinka innokkaasti te olette tahtoneet saada

puolellenne thessalialaiset ja theebalaiset, vieläpä

boiotialaisetkin. Mutta kun nämä eivät ole niin ajattelemattomia,

että sallisivat teidän määrätä heidän kantaansa, vaan menettelevät

omien etujensa mukaan, niin te äkillisen mielenmuutoksen jälkeen

olette lähettäneet minun luokseni lähettiläitä ja airueen ja

muistutatte sopimuksista sekä pyydätte aselepoa, vaikka minä en

mitenkään ole teitä loukannut. Kuitenkin kuultuani teidän

lähettiläitänne minä suostun vaatimuksiinne ja olen valmis

tekemään aselevon, jos te syrjäytätte väärät neuvonantajanne

ja osoitatte heille ansaittua ylönkatsetta. Jääkää hyvästi!

_Vastaus theebalaisille_. Philippos, makedonialaisten kuningas,

tervehtii Theeban neuvostoa ja kansaa. Olen saanut teidän

kirjeenne, jossa te olette todellakin vakuuttaneet minulle

sovintoa ja rauhaa. Minä kuitenkin tiedän, että ateenalaiset

kohdistavat teihin kaiken harrastuksensa, tahtoessaan saada

teidät suostumaan vaatimuksiinsa. Ennen minä epäilin, että te

tahtoisitte noudattaa heidän toiveitansa ja yhtyä heitä

kannattamaan. Mutta nähtyäni, että te olette tahtoneet säilyttää

rauhan minun kanssani mieluummin kuin seurata toisten mielipiteitä,

olen tästä iloinnut ja kiitän teitä sitä enemmän monesta syystä,

mutta erittäinkin sen tähden, että te näissä asioissa olette

paraiten valvoneet turvallisuuttanne ja osoitatte suosiotanne

minun asiaani kohtaan. Tämän toivon teille paljon merkitsevän, jos

vain edelleen noudatatte tuota periaatetta. Voikaa hyvin![128]

(168 §) Muodostettuaan täten kaupunkien välisen suhteen semmoiseksi

sekä kattaen hyväkseen tällaisia päätöksiä ja vastauksia Philippos

saapui sotavoimineen ja valloitti Elateian,[129] ikäänkuin me ja

theebalaiset emme koskaan voisi enää olla keskenämme yhteistoiminnassa,

tapahtuipa sitte mitä hyvänsä. Tiedätte tosin kaikki, mikä melu silloin

kaupungissa syntyi. Mutta sallikaa minun sentään lyhyesti teille

esittää ainoastaan pääkohdat.

Oli ilta. Sanansaattaja tuli prytaneille kertomaan, että Elateia oli

valloitettu. Siinä tuokiossa nämä kavahtivat ylös kesken syöntiään,

ajoivat väen myymälöistä torille ja sytyttivät palamaan heidän pajusta

nivotut kojunsa, toiset lähtivät kutsumaan strategit saapuville,

hälyyttivät kaikkialla, ja kaupungissa meluttiin. Seuraavana päivänä

prytanit kutsuivat neuvoston raatihuoneeseen, te taas marssitte

kansankokoukseen, ja ennenkuin edellinen oli loppuun neuvotellut ja

tehnyt ennakkopäätöksensä,[130] kaikki kansa oli jo asettunut istumaan

ylhäällä oleville paikoilleen.[131] Kun sitten neuvosto saapui sinne ja

prytanit esittivät, mitä heille oli kerrottu, sekä johtivat esiin

sanansaattajan puhumaan, kuuluttaja tämän jälkeen kysyi: kuka pyytää

puhevuoroa? Ei kukaan astunut esiin. Kun kuuluttaja useita kertoja

uudisti kysymyksensä, ei sittenkään kukaan esiintynyt, vaikka kaikki

strategit sekä kaikki puhujat olivat saapuvilla, ja yhteinen isänmaa

äänekkäästi kutsui puhumaan menestyksensä puolesta. Sillä se ääni,

minkä kuuluttaja lakien mukaan kajahutti, on syystä pidettävä isänmaan

yhteisenä äänenä. Kuitenkin jos niiden, jotka tahtoivat pelastaa

kaupungin, olisi pitänyt esiintyä, niin kaikki te ja muut ateenalaiset

olisitte nousseet ja astuneet puhujalavalle. Sillä minä tiedän, että te

kaikki tahdoitte pelastaa kaupungin. Jos rikkaimpien olisi pitänyt

esiintyä, heitä olisi ollut kolme sataa. Jos taas niiden, jotka samalla

olivat sekä hyvänsuopeita kaupungille että rikkaita, niin ne olisivat

astuneet esiin, jotka tämän jälkeen suorittivat valtiolle suurimmat

maksut; he näet sen tekivät isänmaanrakkaudestaan ja koska heillä oli

varoja siihen. Mutta tuo hetki ja tuo päivä luonnollisesti vaati ei

ainoastaan hyvänsuopaa ja varakasta, vaan myöskin sellaista miestä,

joka alusta pitäen oli seurannut tapahtumia ja oikein voi arvostella,

mistä syystä ja missä tarkoituksessa Philippos noin toimi. Sillä joka

tätä ei tiennyt eikä kauan ennen tarkoin ollut tutkinut, olipa sitten

miten hyvänsuopa tai rikas tahansa, hän kaikesta tästä huolimatta

kuitenkaan ei voinut ymmärtää eikä neuvoa teitä, mitä oli tehtävä.

Sellaisena miehenä, jota tilanne vaati, minä tuona päivänä näyttäydyin

ja astuin esiin sanoen teille sen, mitä teidän vielä tänään

tarkkaavaisesti tulisi kuunnella kahdesta syystä: ensiksikin, jotta

tietäisitte, että minä kaikista puhujista ja valtiomiehistä olin ainoa,

joka kovissa koettelemuksissa en jättänyt asemaani, johon

isänmaanrakkauteni minut oli sijoittanut, vaan keskellä yleistä pelkoa

puhuin ja kirjallisesti esitin sekä tarkoin tutkin, mitä teidän etunne

vaati; toiseksi, jotta te uhrattuanne nyt vähäsen ajastanne

saavuttaisitte paljoa enemmän kokemusta koko vastaiseen valtiolliseen

menettelyynne nähden. Minäpä siis esitin seuraavaa: "Minusta ne, jotka

kovin parkuvat, ikäänkuin jos theebalaiset kokonaan olisivat

Philippoksen käytettävissä, eivät tunne nykyistä tilannetta. Sillä jos

asianlaita olisi niin, minä hyvin tiedän, että me siinä tapauksessa

emme kuulisi hänen olevan Elateiassa, vaan rajoillamme. Kuitenkin olen

vakuutettu siitä, että hän on tullut, valmistaakseen Theeban olot

itselleen suopeiksi. Miten tämä on ymmärrettävissä", jatkoin minä, "sen

saatte minulta kuulla. Ne theebalaiset, jotka olivat joko rahalla

houkuteltavissa tai muuten petettävissä, hän kaikki on saanut

pauloihinsa. Niitä taas, jotka alusta pitäen olivat häntä vastustaneet

ja vieläkin ovat toisella kannalla, hän ei koskaan voi taivuttaa. Mitä

hän siis tarkoittaa ja minkä tähden hän on valloittanut Elateian?

Kehoittaakseen ja rohkaistakseen ystäviään, osoittamalla lähellä olevan

sotavoimansa ja järjestämällä lähistölle aseelliset miehensä ja

säikähdyttääkseen taas vastustajiaan, jotta he joko pelosta saataisiin

taipumaan vastoin tahtoansa taikka väkivallalla siihen pakotettaisiin.

Jos me siis tällä hetkellä", jatkoin minä, "pidämme parempana muistella

sitä, mitä ikävyyksiä theebalaiset mahdollisesti meille ovat

aiheuttaneet, ja epäilemme heidän pitävän vihollisten puolta, silloin

ensiksikin me tulemme tekemään sen, mitä Philippos toivoisi, toiseksi

pelkään, että nekin, jotka nyt ovat vastustavalla kannalla, yhtyisivät

häneen, ja kaikki sitten yksimielisesti olisivat Philippoksen puolella

ja yhdessä ryntäisivät Attikaan. Mutta jos te kuitenkin noudatatte

mieltäni ja tahdotte esitystäni tarkata ettekä vain puoluesyistä

vastustaa mitä minä puhun, toivon teidän olevan vakuutettuja puheeni

tarkoituksenmukaisuudesta ja torjuvan pois kaupunkia uhkaavan vaaran.

Mikä siis minun neuvoni on? Ensiksikin, että tällä hetkellä pelko

tykkänään on heitettävä pois, toiseksi, että mielenmuutos on tarpeen ja

että kaikki huolenpito on kohdistettava theebalaisiin. Sillä nämä ovat

onnettomuuksia paljoa lähempänä kuin te, ja vaara uhkaa heitä ensi

sijassa. Sitten tulee kaiken asekuntoisen väestön, sekä jalka- että

ratsumiesten, mennä Eleuksikseen ja kaikille osoittaa teidän itsenne

olevan aseilla varustettuja, jotta teidän kanssanne samanmieliset

theebalaiset voisivat samalla tapaa vapaasti puhua oikeuden puolesta,

nähdessään että myöskin te olette valmiit hyökkäyksen varalta

avustamaan niitä, jotka ovat päättäneet taistella vapauden puolesta,

samoin kuin Elateiassa oleva sotavoima on niiden tukena, jotka

Philippokselle myyvät isänmaansa. Tämän jälkeen käsken valita kymmenen

lähettilästä, joilla yhdessä strategein kanssa tulisi olla täydellinen

määräysvalta sekä ajasta, milloin retkelle on lähdettävä, että myöskin

muussa, mikä matkaa koskee. Miten lähettiläiden sitten Theebaan

saavuttuaan tulee käyttäytyä (kehoitukseni mukaan)? Kiinnittäkää nyt

tarkoin koko huomionne puheeseeni. Teidän ei sovi theebalaisilta mitään

pyytää (sehän olisi tilanteeseen nähden häpeällistä), vaan teidän tulee

luvata heille apuanne, jos he suurimman vaaran uhatessa sitä

vaatisivat, me taas voimme paremmin kuin nuo olla varuillamme. Jos he

tämän hyväksyvät ja noudattavat ehdotustamme, me olemme saavuttaneet,

mitä tahdomme, ja näin toimimme valtion arvoa vastaavalla tavalla;

mutta jos tämä ei sattuisi onnistumaan, he voisivat erehtyessään

syyttää itseään, me sitävastoin emme olisi tehneet mitään häpeällistä

tai alentavaa". Puhuttuani näin ynnä muuta sen tapaista istuuduin. Kun

kaikki sen hyväksyivät eikä kukaan väittänyt mitään vastaan, minä en

ainoastaan puhunut tätä, vaan myöskin ehdotin päätettäväksi, enkä

ainoastaan ehdottanut päätettäväksi, vaan myöskin vastaanotin

lähetystoimen, enkä ainoastaan vastaanottanut lähetystointa, vaan

myöskin taivutin theebalaiset; sanalla sanoen minä olen asian vienyt

perille alusta loppuun saakka ja olen tykkänään teidän hyväksenne

uhrautunut valtiota uhkaavien vaarojen aikana. Tuo minulle silloin

tehty päätös.

Minkä henkilön osan sinä, Aiskhines, tahdot minun sinulle antavan,

minkä itselleni tuona päivänä? Tahdotko, että minulla olisi

Bataloksen[132] osa, kuten sinä minua herjaten ja pilkaten kutsut,

sinulla taas jonkun uroon, joka ei olisi tavallinen ihminen, vaan

joku näyttämön sankareista, Kresphontes tai Kreon tai Oinomaos,[133]

jota sinä Kollytoksessa[134] niin pahoin pitelit? Niinpä minä,

Paiania-kuntaan kuuluva Battalos, silloin tuotin isänmaalle paljoa

enemmän kunniaa kuin sinä, Kothokidai-kuntaan[135] kuuluva Oinomaos.

Sinustapa ei missään ollut hyötyä, minä taas täytin kaikki kunnon

kansalaisen velvollisuudet. Lue minulle tuo päätös!

_Päätös_ (_Demostheneen_. Nausikleen ollessa arkonttina

Aiantis-phyleen pitäessä hallintoa skirophorion-kuun[136] 16 p:nä

Paiania-kuntaan kuuluva Demosthenes, Demostheneenp., esitti

päätettäväksi seuraavaa: Koska makedonialaisten kuningas

Philippos kuluneena aikana selvästi näyttää rikkovan Ateenan

kansan kanssa tekemänsä rauhan sopimukset, välittämättä

ensinkään valoista ja siitä, mitä kaikki helleenit pitävät

oikeana, ja koska hän anastaa kaupunkeja, jotka eivät mitenkään

hänelle kuulu, vieläpä asevoimalla on kukistanut muutamia

ateenalaistenkin kaupunkeja, vaikka Ateenan kansa puolestaan

hänelle ei ollenkaan ole tehnyt vääryyttä, ja koska hän tätä

nykyä yhä enemmän vain menettelee väkivaltaisesti ja raa'asti:

sillä myöskin muutamiin helleeniläisiin kaupunkeihin hän asettaa

vartiostoja ja kumoaa heidän valtiosääntönsä, toisia hävittää

myytyänsä asukkaat orjiksi, toisiin sijoittaa helleenein

asemesta muukalaisia asumaan, johtaen nämä heidän pyhätöilleen

ja haudoilleen; kuitenkin tämä kaikki on sekä hänen syntyperänsä

että oman luonteensa kanssa aivan sopusoinnussa, hänen, joka

siten käyttää ylenmäärin hyväkseen nykyistä suotuisaa onneaan

ja on unohtanut, miten hän itse pienestä ja mitättömästä

odottamatta on mahtavaksi paisunut. Niin kauan kuin Ateenan

kansa näki hänen ahdistavan ainoastaan muukalaisia ja hänen

oman käskyvaltansa alaisia kaupunkeja, se tuota loukkausta piti

omakohtaisesti jotenkin vähäpätöisenä. Mutta nyt nähdessään,

että toisia helleenein kaupunkeja ylpeästi kohdellaan, toisia

kukistetaan, sen mielestä on hirveätä ja esi-isäin maineelle

arvotonta välinpitämättömästi katsella, miten helleenit joutuvat

orjiksi. Sen tähden Ateenan neuvosto ja kansa on päättänyt

toimeen panna rukous- ja uhrimenoja ateenalaisten kaupungin ja

maan suojelusjumalille ja -sankareille ja tarkoin säilyttäen

muistossaan miehuulliset esi-isät, jotka helleenein vapauden

turvaamista pitivät suuriarvoisempana omaa isänmaataan,

työntää vesille kaksisataa laivaa ja määrätä laivanpäällikön

purjehtimaan aina Pylaihin saakka ulottuville ulapoille ja

jalka- ja ratsuväenpäällikön johtamaan jalkaväen ja ratsuväen

muodostamat sotavoimat Eleusikseen, niinikään se on päättänyt

lähettää lähettiläitä muihin helleenein valtioihin, varsinkin

theebalaisten luo, sen tähden että Philippos on lähinnä heidän

maataan, ja kehoittaa heitä huolehtimaan omasta ja muiden

helleenein vapaudesta, Philipposta ensinkään pelkäämättä. Ateenan

kansa näet ei tulisi muistelemaan entisiä pahoja tekoja, jos

kaupungeilla on ollut keskinäisiä vihamielisiä suhteita, vaan

se tulisi avustamaan sotavoimalla, varoillaan sekä ampuma- ja

muilla aseillaan, tietoisena siitä, että helleeneille itselleen

on mainehikasta keskenään taistella valta-asemasta mutta että

esi-isien sekä maineelle että miehuudelle olisi arvotonta, jos

vierassyntyinen mies heitä hallitsisi ja riistäisi valta-aseman.

Sillä Ateenan kansa ei pidä Theeban kansaa vieraana sukulaisuuden

eikä heimolaisuuden puolesta. Se muistelee myöskin omien

isiensä hyviä töitä theebalaisten esi-isiä kohtaan. Sillä

Herakleen pojathan,[137] joilta peloponneesolaiset olivat

riistäneet heidän isiltäperityn valtakuntansa, he palauttivat

takaisin, voitettuaan taistelussa ne, jotka koettivat vastustaa

Herakleen jälkeläisiä. Myöskin Oidipus[138] ja muut hänen

kanssaan karkoitetut ovat luonamme saaneet suojan ja paljon

muita mainehikkaita ystävyyden osoituksia on meidän puoleltamme

theebalaisten ja muiden helleenein osaksi tullut. Sen tähden

Ateenan kansa ei nytkään tule alttiiksi jättämään theebalaisten

ja muiden helleenein etuja. Se näet on päättänyt heidän

kanssaan solmita sekä asetoveruuden että avioliittoa koskevan

liittosopimuksen sekä itse antaa ja vastaanottaa valallisia

vakuutuksia. Lähettiläät olivat: Paiania-kuntaan kuuluva

Demosthenes, Demostheneenp., Sphettos-kuntaan kuuluva Hypereides,

Kleareroksenp., Phrearroi-kuntaan kuuluva Mnesitheides,

Antiphanoksenp., Phlya-kuntaan kuuluva Demokrates, Sophiloksenp.,

sekä Kothokidai-kuntaan kuuluva Kallaiskhros, Diotimoksenp.)[139]

(188 §) Tämä oli Theebaa koskevan sovinnollisen suhteemme ensi alku ja

järjestäminen, kun sitä ennen nuo olivat saaneet aikaan molempien

kaupunkien välisen vihan, vihollisuuden ja epäluulon. Kaupunkia

uhkaavan vaaran tuo päätös haihdutti kuin pilven. Oikeamielisen

kansalaisen velvollisuus olisi ollut silloin kaikille huomauttaa siitä,

jos hän jotakin parempaa olisi voinut esittää, eikä nyt moittia. Sillä

valtiomies ja väärä ilmiantaja, jotka ylimalkaan eivät mitenkään ole

toisiinsa verrattavissa, eroavat keskenään varsinkin seuraavasti.

Toinen ilmaisee ajatuksensa ennen tapahtumia ja on sekä onneen että

olotilaan nähden vastuunalainen ei ainoastaan niille, jotka hän

puolelleen on taivuttanut, vaan vieläpä jokaiselle, joka tiliä vaatii.

Toinen taas on ääneti silloin, kun pitäisi puhua; jos taas jotakin

onnettomuutta tapahtuu, hän saattaa sen pahaan huutoon.

Silloin siis hetki oli, kuten sanoin, otollinen sen miehen esiintyä,

joka rehellisesti huolehtii valtiosta, se oli rehellisten puheiden

hetki. Minä menen niinkin pitkälle, että myönnän olleeni väärässä, jos

joku vielä nytkin jotakin parempaa voi neuvoa, taikka jos ylimalkaan

joku muu menettely kuin minun valitsemani olisi ollut mahdollinen.

Sillä jos vielä tätä nykyäkin joku on huomannut jonkun toimenpiteen,

jonka toteuttaminen silloin olisi ollut hyödyksi, niin myönnän, ettei

se olisi saanut jäädä minulta huomaamatta. Mutta jos ei ketään nyt ole

eikä silloin ollut eikä vielä tänä päivänäkään kukaan voi mitään muuta

esiintuoda, niin mitä olisi valtiomiehen silloin pitänyt tehdä? Kaiketi

valita paras, mitä silloin oli nähtävissä ja toimeen pantavissa.

(191 §) Tämänpä, Aiskhines, juuri tein, kuuluttajan kysyessä: "kuka

tahtoo julkisesti puhua", ei: "kuka tahtoo entisten tapahtumain

johdosta syyttää", eikä: "kuka voi tulevaisuudesta mennä takaukseen?"

Kun sinä kansankokouksessa tuona hetkenä istuit äänetönnä, silloin minä

esiinnyin ja puhuin. Koska et silloin mitään esittänyt, osoita ainakin

nyt ja sano, mikä neuvo, jota minun olisi pitänyt hyväkseni käyttää,

tai mikä valtiolle otollinen hetki on jäänyt minulta huomaamatta? Mihin

aseliittoon, mihin yritykseen minun paremmin olisi pitänyt saattaa

kansalaiset osallisiksi?

Mutta entisyys aina kaikkialla saa mennä menoaan eikä siitä suinkaan

enää kukaan neuvottele. Tulevaisuus tai nykyisyys sitävastoin vaatii

valtiomiestä olemaan asemellaan. Silloinhan onnettomuudet näyttivät

osaksi olevan odotettavissa, osaksi jo tapahtuneen, ja niiden valossa

tarkastele valtiollisen toimintani suuntaa äläkä panetellen minua syytä

entisten tapahtumain johdosta. Sillä kaikki päättyy niin kuin jumala on

tahtonut, valtiomiehen toiminnan suunta juuri paljastaa hänen

tarkoituksensa. Älä siis syytä minua siitä, jos Philippos sattui

voittamaan taistelussa, sillä jumalan kädessähän asian loppupäätös oli

eikä minun. Mutta osoita minulle ensin, milloin en kaikkea, mikä

inhimillisesti ajatellen oli tarjona, käyttänyt hyväkseni enkä oikein,

huolellisesti ja innokkaasti voimieni mukaan sitä toimittanut,

tai etten ryhtynyt kunniallisiin ja valtion arvoa vastaaviin

välttämättömiin toimenpiteisiin -- vasta sitten syytä minua. (194 §)

Mutta jos puhjennut myrsky tuli ylivoimaiseksi ei ainoastaan meille,

vaan myöskin kaikille muille helleeneille, mitäpä silloin olikaan

tehtävissä? Asianlaita oli sama, kuin jos joku tahtoisi haaksirikosta

syyttää laivan isäntää, joka turvallisuuden varalta oli kaikki tehnyt

ja laivansa varustanut kaikella, mistä pelastuksen luuli riippuvan,

mutta jonka laivan myrsky sittenkin yllätti, niin että varustuksetkin

vahingoittuivat, vieläpä kokonaan ruhjottiin. "Mutta enhän minä

johtanut laivaa", hän voisi sanoa; samoin minäkään en ollut

sotapäällikkönä enkä kohtalon herra, vaan tuo vallitsi kaikkea.

Harkitsepa ja tarkastele seuraavaa. (195 §) Jos sallimus siitä

huolimatta, että taistelimme yhdessä theebalaisten kanssa, meille oli

suonut tuollaisen tuloksen, mitäpä olisikaan silloin ollut

odotettavissa, jos nuo eivät olisi olleet sotatovereinamme, vaan

menneet Philippoksen puolelle, jonka hyväksi tuo silloin kaiken äänensä

korotti! Ja jos taistelun riehuessa kolmen päivämatkan päässä Attikasta

kaupungissa niin suuri vaara ja pelko syntyi, mitähän olisikaan ollut

odotettavissa, jos tuo sama onnettomuus olisi kohdannut itse maata?

Tiedäthän, että yhden t. parin, kolmen päivän aika kansalaisille

runsaasti antoi tilaisuutta järjestyä, kokoontua ja huoahtaa kaupungin

pelastuksen puolesta. Muuten silloin -- ei ole tarvis huomauttaa,

miltä kaikelta koettelemukselta me säästyimme jonkun jumalan

hyväntahtoisuudesta ja siitä syystä, että kaupunki oli ikäänkuin

suojattu tuolla aseliitolla, jota sinä syytät.

Tämän kaiken esitän teille, tuomarit, ja ulkopuolella seisoville

kuuntelijoille näin seikkaperäisesti, kun taas tuolle hylkiölle olisi

riittänyt lyhyt ja selvä esitys. Sillä jos sinulle yksin tulevaisuus

oli aivan selvä, niin olisihan sinun silloin pitänyt puhua, kun valtio

neuvotteli näistä asioista. Jos taas edeltäpäin et voinut mitään

aavistaa, olet vastuunalainen, kuten kaikki muutkin, tuosta

tietämättömyydestäsi. Miksi siis sinä minua tästä enemmän ahdistat kuin

minä sinua? Sen tähden puheestani selviää, että minä olin paljoa sinua

parempi kansalainen (muuhun en vielä kajoa), minä kun uhrauduin sen

puolesta, mikä kaikille näyttäytyi edulliselta, enkä huolehtinut enkä

välittänyt omasta vaarastani, sinä taas et mitään muuta parempaa neuvoa

esittänyt (sillä muuten kehoitustani ei olisi noudatettu), etkä

itsekään tarjoutunut mitenkään puheenalaista asiaa edistämään, vaan

menettelit, kuten kelvoton ja valtiolle vihamielisin ihminen, ja vaikka

näin olit toiminut, olet vielä tahtonut seurauksia arvostella. Samaan

aikaan kuin nuo valtion periviholliset, Aristratos Naxos-saarella ja

Aristoleos Thasoksessa,[140] tuomitsevat Ateenan ystäviä, Aiskhineskin

Ateenassa syyttää Demosthenesta. (198 §) Kuitenkin se, joka helleenein

onnettomuuksista vain mainetta ja etuja itselleen tahtoo niittää, on

paremmin ansainnut kuolla kuin syyttää toista. Se, jolle samat

olosuhteet ovat edulliset kuin valtion vihollisille, ei voi olla suopea

isänmaataan kohtaan. Tämän sinä selvästi olet osoittanut niin hyvin

elämälläsi ja teoillasi kuin valtiollisella toiminnallasi ja toiselta

puolen myöskin toimettomuudellasi. Jos jotakin suoritetaan, mikä teistä

näyttää hyödylliseltä, silloin Aiskhines on ääneti. Mutta jos jotakin

epäonnistuu tai ei tapahdu, kuten olisi pitänyt, silloin Aiskhines

ilmestyy, aivan niinkuin suonenkatkelmat ja kouristukset silloin

kiihtyvät, kun ruumista joku onnettomuus on kohdannut.

Koska hän niin suuresti tapahtumain lopputulosta painostaa, tahdon

puolestani huomauttaa eräästä seikasta, niin oudolta kuin se

näyttääkin. Älköön kukaan Zeuksen ja muiden jumalain nimessä

rohkeuttani ihmetelkö, vaan harkitkoon myötätuntoisesti mitä puhun. Jos

näet tulevaisuus kaikille olisi ollut vallan selvä ja kaikki sen

edeltäpäin olisivat tienneet, ja sinä, Aiskhines, olisit sitä huutaen

ja kirkuen julkikuuluttanut ja vakuuttanut, sinä, joka et kuitenkaan

sanaakaan suustasi päästänyt, niin ei silloinkaan kaupunki olisi

saattanut toisin menetellä, jos se isien tai tulevan sukupolven

maineesta tahtoi välittää. Meistä näyttää yrityksissään siltä

puuttuneen onnea, mikä on yhteistä kaikille ihmisille, kun jumala sen

sallii. Jos taas valtio vaatiessaan kaiken johdon silloin käsiinsä

tuosta valta-asemastaan olisi luopunut, olisi sitä syytetty siitä, että

oli jättänyt kaikki Philippokselle alttiiksi. Sillä jos taistelutta se

olisi hylätty, minkä puolesta esi-isämme olivat antautuneet mihinkä

vaaraan tahansa, silloin jokainen olisi kironnut sinua, mutta ei

valtiota eikä minua. Millä silmillä olisimmekaan silloin jumalan

nimessä katselleet kaupunkiin saapuneita ihmisiä, jos olot olisivat

muodostuneet nykyiseen tilanteeseensa, Philippos olisi valittu

johtamaan ja määräämään kaikkea, mutta toiset, estääksen sen

toteutumista, ilman meitä olisivat yhtyneet vapaustaisteluun, sen

sijasta että kaupunki entisinä aikoina toki ei koskaan pitänyt

maineetonta turvallisuutta mainehikkaista taisteluista johtuvia vaaroja

parempana? Tietäköön jokainen helleeni ja muukalainen, että niin hyvin

theebalaiset kuin ennen heitä mahtaviksi paisuneet lakedaimonilaiset,

vieläpä itse persialaisten kuningaskin sangen mielellään ja suopeasti

sallivat kaupungin ryhtyä mihin yrityksiin tahansa ja säilyttää mitä se

omisti, kunhan se vain noudatti määräyksiä ja myönsi jollekin toiselle

helleeneistä valta-aseman? Mutta tämä ateenalaisille luonnollisesti ei

ollut esi-isien perinnäistavan mukaista, ei siedettävää eikä

luonteenomaista. Ikimuistoisista ajoista ei kukaan ole voinut koskaan

taivuttaa kaupunkia liittymään niihin, jotka mahtavuudestaan huolimatta

tekivät vääryyttä, ja alistumaan orjana palvelemaan turvallisessa

asemassa, vaan se on aina lakkaamatta antautunut vaaroihin ja

taistellut valta-aseman, kunnian ja maineen puolesta. Tätäpä juuri te

pidätte niin kunniakkaana ja luonteenne mukaisena, että esi-isistänne

eniten ylistätte niitä, jotka siten ovat toimineet. Syystäpä kyllä.

Sillä jokaisen täytyy ihmetellä kuntoa niiden miesten, jotka

kärsivällisesti jättivät kaupungin ja astuivat laivoihin, ollakseen

noudattamatta toisten käskyjä, ja valitsivat päällikökseen

Themistokleen, joka neuvoi niin tekemään, mutta Kyrsiloksen, joka oli

kehoittanut mahtikäskyjä tottelemaan, he taas kivittivät, (205 §)

samoin kuin hänen vaimonsakin meidän vaimomme.[141] Sillä ateenalaiset

eivät silloin kaivanneet neuvonantajaa tai sotapäällikköä, joka heidät

saattaisi orjuuteen, olkoonpa sitten heidän asemansa muuten ollut

kuinka onnellinen tahansa, eivätkä he tahtoneet elääkään, jos eivät

vapaina saaneet elää. Jokainen heistä arveli syntyneensä ei ainoastaan

isäänsä ja äitiänsä, vaan myöskin isänmaataan varten. Mikä eroitus on

olemassa näiden välillä? Se, joka luulee syntyneensä ainoastaan

vanhempiansa varten, odottaa kuolemaa sallimuksen määräämänä ja

luonnollisena olotilana. Ken taas myöskin isänmaalleen on syntynyt, hän

on valmis vaikkapa kuolemaan, jotta ei tarvitsisi nähdä sen orjuudessa

elävän, ja hän pitää niitä röyhkeyden ja häpeän ilmauksia, joita

orjailevassa valtiossa täytyy kärsiä, kuolemaakin kauheampina.

Jos minä nyt yrittäisin väittää, että minun onnistui johtaa teidän

ajatuksenne oikeaan suuntaan esi-isäin arvoa vastaavalla tavalla,

jokainen voisi syystä minua moittia. Julkisesti näet tahdon vakuuttaa,

että juuri tuo valtiollinen suunta oli teidän oma valitsemanne, ja

osoitan, että valtiolla jo ennen minua oli tuo mielenlaatu, mutta

toiselta puolen myöskin sanon itse ottaneeni osaa kaikkien yritystenne

suoritukseen. Kun tuo taas syyttää minua kaikesta ja käskee teidän

ankarasti kohdella minua, ikäänkuin olisin syypää valtiota

kohdanneisiin kauhuihin ja vaaroihin, hän koettaa tällä hetkellä

minulta poistaa kunnian, mutta tosioloisesti hän ainaiseksi teiltä

riistää jälkimaineen. Sillä jos te tulette tuomitsemaan tuon, sen

tähden ettei minun valtiollinen toimintani ole parhaaksemme koitunut,

osoittaudutte te erehtyneenne ettekä kärsivän onnettomuuksia epäsuopean

kohtalon kolhimina. Mutta te, Ateenan miehet, ette suinkaan erehtyneet,

antauduttuanne vaaroihin kaikkien vapauden ja menestyksen puolesta,

ette totta tosiaan, sen vannon niiden esi-isiemme nimessä, jotka

Marathonin luona eivät vaaroja pelänneet, jotka Plataian luona

taistelivat ja Salamiksen ja Artemisionin luona ryhtyivät

meritaisteluun, vannon useiden muiden sankarein nimessä, jotka lepäävät

julkisissa haudoissaan, sankarien, jotka valtio hautasi katsoen

täydellä syyllä heidän kaikkien yhtä hyvin ansainneen saman kunnian,

Aiskhines, eikä ainoastaan niiden, jotka onnen suosimina voittivat.

Sillä kaikki täyttivät urhoollisten miesten tavalla velvollisuutensa,

jokaisen osaksi taas tuli jumalan suoma kohtalo. Edelleen sinä, kirottu

asiakirjain kaupustelija, tahdot näiden luopuvan kunnioituksestaan ja

ystävyydestään minua kohtaan sekä puhut voitonmerkeistä, taisteluista

ja entisistä urotöistä, ikäänkuin tällä nykyisellä riitakysymyksellä

olisi mitään tekemistä noiden asiain kanssa. Mutta missä mielessä minun

sitten, sinä kuulu näyttämösankari,[142] olisi pitänyt astua

puhujalavalle esiintyessäni valtion neuvonantajana asiassa, joka koski

sen korkeimpia etuja? Puhumaanko jotakin, joka olisi ollut omiansa

alentamaan esi-isien arvoa? (210 §) Syystä olisin silloin ansainnut

kuoleman. Sillä ei teidänkään, Ateenan miehet, sovi yksityisiä ja

valtiollisia oikeusasioita tuomita saman periaatteen mukaan, vaan

jokapäiväiseen elämään kuuluvissa yksityisasioissa teidän tulee ottaa

huomioon erityiset niitä koskevat lait ja tosiseikat, valtiollisten

asiain käsittelyssä taas tarkata, mitä esi-isien kunnia vaatii. Myöskin

saadessanne virkasauvanne ja -merkkinne,[148] jokaisen teistä tulee

samalla muistaa, että tarvitsette valtiolle sopivan mielenlaadun

astuessanne tuomitsemaan valtiollisissa oikeusasioissa, jos te muuten

arvelette, että teidän tulee toimia esi-isien arvoa vastaavalla

tavalla.

Mutta kajottuani esi-isien mainetöihin olen poikennut kyseenalaisista

päätöksistä ja toimenpiteistä. Tahdon näin ollen palata takaisin

siihen, minkä silloin jätin.

Kun me tulimme Theebaan, tapasimme Philippoksen ja thessalialaisten

sekä muiden liittolaisten lähettiläät saapuvilla, meidän ystävämme

olivat pelonalaisia, tuon taas rohkeita. Että minä tätä en oman hyötyni

vuoksi puhu, lue kirje, jonka me lähettiläät silloin heti lähetimme.

Kuitenkin tuo panetteluissaan niin liioittelee, että jos jotakin

edullista tapahtuu, hän väittää olosuhteiden vaikuttaneen sen, eikä

minulla siinä muka ollut mitään ansiota; sitävastoin olin kohtaloineni

syypää kaikkeen, mikä toisin päättyi. Niinpä minä valtiomiehenä ja

puhujana hänen mielestään en mitään näyttänyt vaikuttavan puheista ja

neuvotteluista aiheutuneisiin toimenpiteisiin, jotavastoin aseiden ja

sotaretken tuottamiin onnettomuuksiin olen yksin syyllinen. Onkohan

häikäilemättömämpää tai ilkeämpää panettelijaa tavattavissa? Lue kirje!

_Kirje_.

Kun theebalaiset olivat kutsuneet kokoon kansankokouksen, he johtivat

nuo[144] ensin esiin, nämä kun olivat liittolaisia. Tultuansa sitte

esille he pitkissä puheissaan suuresti ylistivät Philipposta, meitä

taas ankarasti syyttivät muistellen kaikkea sitä, mitä te joskus olitte

toimineet theebalaisia vastaan. Sanalla sanoen, he vaativat heitä

olemaan Philippokselle kiitollisia hänen tekemistään hyvistä töistä ja

rankaisemaan meitä heidän kärsimästään vääryydestä. Heidän tuli

vaihtoehtosesti joko sallia noiden (makedonialaisten) marssia heidän

alueensa läpi teitä vastaan tai yhdessä heidän kanssaan hyökätä

Attikaan; samalla he myöskin huomauttivat, että heidän neuvojensa

seurauksena todennäköisesti Attikan sekä eläimet että ihmiset ja muu

omaisuus tulisi kuulumaan Boiotialle, meidän puheistamme taas johtuisi,

että Boiotiaa sodalla hävitettäisiin. Myöskin he tämän lisäksi paljon

muuta puhuivat, mikä kauttaaltaan tuohon kohdistui. Mitä me

sitten tähän vastasimme, sen kertomista sanasta sanaan pitäisin

kunnianasianani, syrjäyttäen kaiken muun koko elämässäni. Mutta pelkään

kuitenkin, että näiden seikkain esitys tuntuisi turhanpäiväisesti teitä

rasittavan, mielestänne nuo ajat jo ovat olleet ja menneet ja niiden

mukana silloiset tapahtumatkin hukkuneet ikäänkuin vedenpaisumukseen.

Kuulkaa sentään, mitä me neuvoimme heille ja mitä he vastasivat meille.

Otapa ja lue se!

_Theebalaisten vastaus_.

Tämän jälkeen he kutsuivat ja lähettivät hakemaan teidät. Te lähditte

liikkeelle ja tulitte avuksi. Jättääkseni välillä olevat seikat

siksensä, he ottivat teidät niin ystävällisesti vastaan, että,

raskasaseisten ja ratsumiesten majaillessa ensin kaupungin

ulkopuolella, päästivät tuon sotajoukon kaupunkiin ja koteihinsa

lastensa sekä puolisoittensa luo, mikä kalleinta heille oli.

Tuona päivänä theebalaiset antoivat kaikille ihmisille mitä

mainehikkaimman kolminkertaisen todistuksen teidän miehuudestanne,

oikeamielisyydestänne ja itsennehillitsemisestä. Myöskin tahtoessaan

mieluummin taistella yhdessä teidän kanssanne kuin teitä vastaan, te

heidän mielestään olitte Philipposta urhoollisemmat ja teidän asianne

paremmin oikeutettu. Niinikään jättäessään teidän käsiinne mitä he ja

kaikki paraiten tahtovat suojella, lapsensa ja vaimonsa, he ovat

osoittaneet luottavansa teidän itsehillintäänne. Kaikessa tässä he

teitä, Ateenan miehet, näyttivät oikein arvostelleen. Eikä kellään

ollut edes perusteetontakaan aihetta mistään teitä moittia, kun

sotajoukkonne oli marssinut kaupungin sisään. Niin maltillisesti

käyttäydyitte. Otettuanne osaa ensimmäisiin taisteluihin, te, ensin

joella[145] ja myöhemmin talvisessa kahakassa[146] kahdesti olitte ette

ainoastaan nuhteettomia, vaan myöskin ihmeteltäviä järjestyksessänne,

varustuksissanne ja innossanne. Tämän johdosta muut teitä ylistivät,

itse taas toimititte jumalille uhri- ja juhlamenoja. Mielellänipä

kysyisin Aiskhineelta, oliko hän silloin mukana ottamassa osaa uhreihin

ja iloitsemassa kansan kanssa, kun tämä tapahtui ja koko kaupungissa

kaikkialla oli harrasta intoa, riemua ja ylistystä, vai istuiko hän

kotonaan alakuloisena vaikerrellen ja suutuksissa yleisen onnen

johdosta. Sillä jos hän silloin oli saapuvilla ja yhtyi toisten iloon,

kaiketi hän nyt käyttäytyy kauheasti tai oikeammin jumalattomasti,

vaatiessaan teitä päättämään, että se ei olekaan parasta, mitä hän

itse, pyytäen jumalat todistajiksi, piti sellaisena, teidän, jotka

jumalien nimessä olette valanne vannoneet. Jos hän taas ei ollut

saapuvilla, totta totisesti hän moninkerroin on ansainnut kuolla, jos

hän suri nähdessään sen, minkä johdosta muut iloitsivat? Lue minulle

myöskin nämä päätökset.

_Uhrimenoja koskevat päätökset_.

Näin te silloin toimititte uhrimenoja, theebalaiset taas arvelivat

pelastuksestaan saavansa kiittää teitä, ja tilanne oli muuttunut niin,

että ne, jotka arvelivat, että apua oli pyydettävä noiden ihmisten

toimenpiteiden tähden, itse nyt voivat muita auttaa seuraamalla minua.

Mutta millaista ääntä Philippos silloin piti ja miten hän sen johdosta

oli levoton, näette hänen Peloponneesokseen lähettämistään kirjeistä.

Ota ja lue ne minulle, jotta huomaisitte, saivatko mitään aikaan minun

mielenlujuuteni, harhaiskuni ja vaivannäköni sekä monet ehdottamani

päätökset, joita tuo nyt ivaa.

(219 §) Tosin teillä, Ateenan miehet, ennen minua on ollut mainioita ja

eteviä puhujia, tuo tunnettu Kallistratos,[147] Aristophon,[148]

Kephalos, Thrasybulos[149] y.m. lukemattomia. Mutta kuitenkaan ei

kukaan noista ole koskaan kokonaan antautunut mihinkään valtion parasta

tarkoittavaan toimenpiteeseen, vaan toinen teki päätösehdotuksen ja

valittiin lähettilääksi, toinen valittiin lähettilääksi, mutta ei

ehdottanut mitään päätöstä. Sillä jokainen noista tahtoi rauhassa elää

ja vielä lisäksi myöskin turvapaikan, mihin vetäytyä, jos jotakin

onnettomuutta tapahtuisi. Miten siis sinulla, joku ehkä sanonee, oli

niin paljo voimaa ja uskallusta ennen muita, että voit yksin suorittaa

kaiken? Tätä en tahdo väittää, vaan minä olin niin vakuutettu valtiota

uhkaavan vaaran suuruudesta, ettei se näyttänyt minulle antavan

ensinkään tilaisuutta ajattelemaan omaa turvallisuuttani, vaan siinä

oli yltä kyllin, jos ei mitään jäänyt suorittamatta, mikä oli tehtävä.

Itse puolestani olin vakuutettu siitä, mahdollisesti lyhytnäköisesti,

mutta olin kuin olinkin vakuutettu, ettei kukaan olisi omiansa paremmin

ehdotuksia tekemään ja niitä perille viemään kuin minä, ja ettei kukaan

lähettiläänä innokkaammin ja tunnollisemmin toimisi kuin minä. Sen

tähden olin valmis kaikkeen. Lue Philippoksen kirjeet.

_Kirjeitä_.

(222 §) Tämmöiseen asemaan minun valtiotaitoni saattoi Philippoksen,

Aiskhines. Sellaista ääntä hän nyt piti, hän, joka tätä ennen ylpeästi

oli valtiolle niin monta korskeata puhetta suustaan päästänyt. Tämän

tähden nuo ansiosta ovat minut seppelöineet, ja sinäkään, vaikka

olitkin läsnä, et sitä vastustanut, Diondas[150] taas, joka teki

vastaehdotuksen, ei saavuttanut vaadittavaa äänimäärää. Otapa minulle

esille nuo päätösehdotukset, jotka silloin hyväksyttiin, Aiskhineen

tekemättä vastaehdotusta.

_Päätöksiä_.

Nämä päätökset, Ateenan miehet, sisälsivät sanasta sanaan samaa, mitä

ennen Aristonikos,[151] nyt taas Ktesiphon täällä ehdotti. Eikä

Aiskhines myöskään itse vastustajana esiintynyt eikä kannattanut

vastaesitystä. Silloin hän kuitenkin olisi voinut syyttää Demomelesta,

joka tuota ehdotti, sekä Hypereidesta[152] paljoa suuremmalla syyllä

kuin tätä (Ktesiphonia), jos hän muuten täyttä totta nyt minua syyttää.

Minkä tähden? Sen tähden, että tuo voi vedota noihin ja oikeuksien

päätöksiin sekä siihen, ettei hän syyttänyt heitä, vaikka he tekivät

saman ehdotuksen kuin hän, eivätkä lait salli valittaa asiain johdosta,

jotka laillista tietä ovat loppuun suoritetut, ja lisäksi vielä monesta

syystä. Silloin olisi itse asia semmoisenaan päätetty, eikä

edellämainittuja ennakkopäätöksiä olisi ollut sen hyväksi olemassa.

Mutta silloin hän luuloni mukaan ei voinut niin toimia, kuten nyt, että

hän syytää esiin vanhoilta ajoilta ja useista päätöksistä kokoon

haalimiansa häväistysjuttuja, joita ei kukaan tänään tuntisi eikä voisi

edeltäpäin aavistaa esitettävän, ja että hän on puhuvinaan jotakin

tärkeää saatettuaan sekaisin asiain kehityskulun ja sovitettuaan

tapahtumiin vääriä vaikuttimia oikeitten sijasta. Tämä ei silloin olisi

ollut mahdollista, vaan kaikkien puheiden olisi pitänyt olla

todenmukaisia, kun tositapahtumat olivat niin lähellä, joista jokainen

teillä vielä oli hyvässä muistissa ja melkein tavoiteltavissa. Sen

tähden hän on välttänyt tosiasioihin perustuvia tutkimuksia ja tullut

tänne muka pannakseen toimeen, kuten minusta näyttää, puhekilpailun

eikä minun valtiollisia toimiani koskevaa tarkastusta, ja niinpä asia

koskeekin vain sanoja eikä valtion hyötyä.

Sitten hän viisastelee ja sanoo, ettei teidän tule ottaa huomioon tuota

kotiperäistä mielipidettänne, joka teillä oli tänne tullessanne, vaan,

niinkuin te tilinlaskua pitäessänne, vaikka luulettekin tilintekijällä

rahoja olevan jäljellä, kuitenkin olette tyytyväisiä, jos laskut tasan

päättyisivätkin tekemättä mitään ylijäämää, samoin tulee teidän nyt

yhtyä siihen, mitä hänen puheestaan käy ilmi. Tarkatkaa edelleen,

kuinka löyhää perusteiltaan kaikki näyttää olevan, mikä ei totuuden

kanssa ole yhtäpitävää. Sillä juuri tuolla sukkelalla esimerkillään hän

on myöntänyt, että teidän käsityksenne mukaan minä puhun isänmaan, hän

Philippoksen puolesta. Hän näet ei koettaisi saada mielenmuutosta

teissä aikaan, jos meistä ei olisi olemassa tuollaista käsitystä.

Myöskin tulen helposti osoittamaan, että hän ajaa väärää asiaa

vaatiessaan teidän muuttamaan mielipiteenne, en rahatilejä esittämällä

(sillä tuollainen laskutapa ei voi tosiasioita ensinkään valaista),

vaan lyhyesti muistoonne palauttamalla jokaisen seikan ja käyttämällä

teitä, jotka itse kuulette asian, samalla sekä tuomareina että

todistajina. Sillä minun valtiotaitonihan, jota tuo syyttää, on saanut

aikaan, että theebalaiset, kuten kaikki luulivat, eivät hyökänneet

maahamme Philippoksen kanssa, vaan yhdessä meidän kanssamme

taistelivat, torjuakseen pois hänet; edelleen että sota ei raivonnut

Attikassa, vaan viisisataa stadionia kaupungista Boiotian rajamailla,

että merirosvot Euboian taholta meitä eivät ryöstäneet ja raastaneet,

vaan Attika koko sota-ajan meren puolelta sai olla rauhassa;

että Philippos ei anastanut Bysantionia eikä saanut valtaansa

Hellespontosta, vaan bysantionilaiset taistelivat meidän kanssamme

häntä vastaan. Onko tämä tosiolojen selostus sinusta siis verrattava

laskutileihin? Vai onko se päinvastoin tarkastamatta kuitattava, ettei

ikuisiksi ajoiksi pysyisi muistissa? Tämän ohessa en vielä sitä ota

huomioon, että toiset saivat tutustua Philippoksen julmuuteen, joka

kaikkialla oli nähtävissä, missä hän vain pääsi valtiaaksi, ja että te

kaikeksi onneksenne olette saaneet nauttia Philippoksen ystävyydestä,

jonka varjossa hän koetti toteuttaa myöskin muut vallanhimoiset

hankkeensa. Mutta tämän syrjäytän.

Sitävastoin arkailematta julistan, että oikea ja parjaushaluton puhujan

arvostelija ei tee tuollaisia syytöksiä, kuin mitä sinä nyt latelet,

keksiessäsi kaikenlaisia esimerkkejä ja matkiessasi erityisiä

puhetapoja ja ruumiinliikkeitä (sillä siitä tietysti, huomaathan,

helleenein kohtalo suuresti riippuu, käytänkö tätä vai tuota

sananpartta ja ojennanko käteni sinne vai tänne), vaan oikea

arvostelija tahtoo tosiolojen mukaan päättää itse, mitä apukeinoja ja

sotavoimia valtiolla silloin oli, kun minä ryhdyin asioihin käsiksi, ja

mitä minä tultuani johtoasemaan sille lisäsin, ja mikä asema

vastustajillamme silloin oli. Jos sotavoimia olisin vähentänyt, hän

olisi voinut osoittaa vian olevan minun puolellani, jos taas niitä

olisin lisännyt, hän ei olisi voinut parjata. Kun sinä olet tällaista

selostusta karttanut, minä puolestani tulen asiaa valaisemaan. Te

saatte myöskin nähdä, puhunko todenmukaisesti.

Kaupungin voimanlähteinä olivat silloin saaret, tosin eivät kaikki,

vaan pienimmät. Sillä ei Khios eikä Rhodos eikä Kerkyra ollut

puolellamme. Verotulot tekivät neljäkymmentäviisi talenttia ja nämä oli

jo edeltäpäin kerätty. Raskasaseisia ja ratsumiehiä oli ainoastaan

kotimaisia. Mutta se taas oli kaikista peloittavinta ja vihollisille

erittäin suotuisaa, että noiden toimesta (Aiskhineen ja hänen

kannattajainsa) kaikki naapurimme, megaralaiset, theebalaiset,

euboialaiset, olivat tulleet pikemminkin vihollisiksemme kuin

ystäviksemme. Tässä asemassa kaupunki silloin oli, eikä kukaan voi tätä

perättömäksi väittää. Tarkastakaa toiselta puolen, miten Philippos,

jota vastaan meidän piti taistella, oli asiansa järjestänyt. Ensiksikin

hän itsevaltiaasti hallitsi asetovereitaan, mikä sota-asioissa on

kaikista tärkeintä. Edelleen nuo olivat aina asestettuina. Toiseksi

hänellä oli rahaa yltä kyllin ja hän voi vapaasti mielitekojaan

tyydyttää, tarvitsematta edeltäpäin tehdä päätösehdotuksia ja

julkisesti neuvotella sekä alistua panettelijain tuomittavaksi ja

joutua syytteenalaiseksi lainvastaisesta menettelystä, eikä hän ollut

tilivelvollinen kellekään toiselle, vaan oli kuin olikin itsevaltias

johtaja ja herra kaikin puolin. Mitä sitten minulla oli, minulla, joka

olin hänen vastustajansa (sitäkin sietää oikeudenmukaisesti harkita)?

Ei mitään. Sillä ensiksikin te myönsitte noille hänen palkkalaisilleen

vapaan puhevallan samoin kuin minullekin, mikä oli ainoa oikeuteni, ja

aina kun nuo rähinällään minut voittivat (se tapahtui usein milloin

mistäkin syystä), silloin tekin siis olitte toimineet vihollisten

hyväksi. Mutta kaikesta tästä epäkohdasta huolimatta taivutin kuitenkin

teidän liittolaisiksenne euboialaiset, akaialaiset, korinthilaiset,

theebalaiset, megaralaiset, leukadilaiset sekä kerkyralaiset, joilta

saatiin yhteensä 15,000 palkkasoturia ja 2,000 ratsumiestä omien

sotavoimain lisäksi. Suoritettavan veroerän kohotin mitä suurimpaan

määrään. Jos sinä, Aiskhines, taas puhut joko theebalaisten tai

byzantionilaisten tai euboialaisten oikeutetuista vaatimuksista ja nyt

väität, että kaikkien olisi pitänyt suorittaa samat maksut, niin

ensiksikään et näy tietävän, että jo tätä ennen kaupunkimme varusti

niistä helleenien puolesta taistelevista kolmisoutulaivoista, joita

yhteensä oli 300, eikä se sen tähden luullut olevansa huonommassa

asemassa kuin muutkaan eikä tahtonut tuomita neuvonantajiaan, ollen

paheksumatta sitä, mikä oli tapahtunut (se olisikin ollut häpeällistä.)

Päinvastoin se kiitti jumalaa siitä, että oli voinut suorittaa toista

vertaa enemmän kuin muut kaikkien pelastukseksi, silloin kun yhteinen

vaara uhkasi helleenejä. Edelleen teet näille huonon palveluksen

parjatessasi minua. Sillä mitä varten siitä nyt puhut, mitä silloin

olisi pitänyt tehdä, kuin itse puolestasi, vaikka olitkin kaupungissa

ja neuvotteluissa läsnä, et mitään tuonsuuntaista ehdotusta tehnyt, jos

se muuten olikaan mahdollista silloisissa oloissa, jolloin meidän

vähemmän tuli noudattaa tahtoamme kuin yleisen tilanteen vaatimuksia.

Sillä olihan tuo jo valmiina tekemään vastatarjouksia ja viipymättä

vastaan ottamaan luotamme karkoitetut ja vielä lisäksi antamaan heille

rahapalkintoja.

Mutta jos minua syytetään hyvin suoritetuista toimenpiteistäni, mitä

arvelunne mukaan nuo jumalattomat ihmiset silloin olisivat tehneet

taikka sanoneet, jos minä kultavaa'alla olisin punninnut menoerät, ja

kaupungit olisivat luopuneet ja menneet Philippoksen puolelle, ja tämä

samalla olisi päässyt Euboian, Theeban ja Byzantionin valtiaaksi?

Tietysti väitettäisiin, että heidät oli jätetty oman onnensa nojaan ja

pois karkoitettu, vaikka ne olisivat tahtoneet meihin liittyä.

Edelleen, että "Philippos byzantionilaisten avulla on päässyt

Hellespontoksen hallitsijaksi ja samalla yksin määräämään helleenein

viljan tuonnista, theebalaisten aiheuttama ankara, rajaseuduilla

yltynyt sota on siirtynyt Attikaan, ja Euboian puolelta hyökkäävät

merirosvot ovat tehneet meriliikkeen mahdottomaksi". Näin todellakin he

puhuisivat ja paljon muuta tämän lisäksi. Oi, Ateenan miehet, väärä

ilmiantaja on kelvoton, kelvoton aina sekä kauttaaltaan parjaus- ja

moitteenhaluinen. Tuo hylkiö on luonteeltaan aivan kuin kettu, joka

alusta pitäen ei koskaan ole tehnyt mitään kunniallista eikä jaloa, tuo

perin surkuteltava apina ja maaseudun kiertelevä Oinomaos,[153]

köykäiseksi punnittu puhuja. Sillä mitä hyötyä sinun hirveästä

puhetaidostasi on ollut isänmaalle? Nytkö menneistä asioista tahdot

meille puhua? Ikäänkuin lääkäri, käytyään sairaiden potilaidensa luona,

ei ensinkään puhuttelisi heitä eikä neuvoisi, miten he taudistaan

voisivat päästä, vaan seuraisi mukana, kun jollekulle vainajalle

osoitettaisiin viimeistä kunniaa, ja hautakummulla lausuisi: "jos tuo

ihminen olisi toisin menetellyt, hän ei olisi kuollut". Mieletön,

vieläkö tahdot puhua? Niinpä tulette huomaamaan, etten minä ensinkään

ollut syypää myöskään valtion onnettomuuteen, jonka johdosta sinun,

katalan, pitäisi vaikeroida eikä rehennellä. Tarkatkaa seuraavaa. Mihin

tahansa minut lähettilääksi valitsittekin, en missään joutunut

alakynteen väitellessäni Philippoksen lähettiläiden kanssa enkä

voitettuna lähtenyt tieheni, en Thessaliasta, en Ambrakiasta, en

Illyriasta, en thraakialaisten kuninkaiden luota, enkä sanalla sanoen

mistään muualtakaan, en lopuksi Theebastakaan, vaan siellä, missä hänen

lähettiläänsä puheellani lyötiin, hän asevoimallaan hyökäten jälleen

pääsi voitolle. (245 §) Tästä nyt syytät minua etkä häpeä pilkata muka

tarmon puutetta sen miehen, jonka, kuten sinä vaadit, olisi pitänyt

olla Philippoksen sotavoimiakin väkevämpi? Ja pelkästään sanojeni

vaikutuksesta tämän tuli tapahtua? Enhän voinut hallita mitään muuta?

En sotamiesten sydämiä, en taistelevien onnea enkä sotapäällikkyyttä,

josta sinä vaadit minun tiliä tekemään. Niin nurjamielinen olet. Mutta

puhujan tilivelvollisuutta tutkikaa tarkoin. Siitä en tahdo kieltäytyä.

Mitä se sitten on? Tapahtumain alkusyyt ja seuraukset tulee tuntea,

niitä edeltäpäin aavistaa ja muille edeltäpäin ilmoittaa. Juuri niin

minä olen tehnyt. Edelleen myöskin jokaisen toimettomuus, vitkallisuus,

tietämättömyys ja riidanhalu, mitkä kansalaisten väliset epäkohdat

eivät ainoassakaan vapaassa valtiossa ole vältettävissä, on mitä

vähimpään poistettava ja sen sijaan intoa viritettävä yksimielisyyteen,

ystävyyteen ja velvollisuuden täyttämiseen. Tämänhän kaiken olen

suorittanut, eikä siinä kukaan koskaan ole havaitseva mitään

laiminlyöntiä puoleltani. (247 §) Jos siis joltakin kysyttäisiin, miten

Philippos pääasiallisesti pääsi päämääränsä perille, kaikki

vastaisivat: "sotajoukollaan sekä palkitsemalla ja lahjomalla

valtiomiehiä". Minä puolestani en ole ollut sotavoimiemme komentaja

enkä johtaja, joten siis en ensinkään ole tilivelvollinen tuohon alaan

kuuluvista toimenpiteistä. Mutta milloin lahjain vastaanotto tai

siitä kieltäyminen oli kyseessä, silloin minä Philippoksen olen

voittanut. Sillä samoin kuin ostaja on voittanut sen, joka rahoja

vastaanottaessaan hänen tarjouksensa on hyväksynyt, niin sekin, joka

kauppaan ei ole suostunut eikä lahjoista välittänyt, on ostajan

voittanut. Niinpä valtio, mikä minua koskee, on ollut voittamaton.

Tämän siis olin saanut aikaan ja lisäksi muuta samantapaista paljon

muun ohella, jonka vuoksi tuo (Ktesiphon) oli oikeutettu tekemään

minuun nähden puheenalaisen ehdotuksensa. Mitä aihetta te kaikki

puolestanne olitte hänelle siihen antaneet, tulen heti sanomaan. Heti

taistelun jälkeen keskellä kauhuja ja vaaroja kansa ensiksikin hyväksyi

kaupungin pelastusta koskevat ehdotukseni, vaikka se oli nähnyt ja

kuullut kaikki toimenpiteeni, kun taas toiselta puolen ei olisi ollut

ihmeteltävää, jos rahvas ei olisi ymmärtänyt menettelyäni, ja kaikki,

mitä kaupungin suojelukseksi olin tehnyt, vartiostojen sijoitus,

suojakaivokset, muureihin myönnetyt varat, toteutui päätösehdotusteni

mukaan. Toiseksi (249 §) kansa valitsi minut ennen muita hankkimaan

viljaa. Kun sitten liittoutuneet, jotka tahtoivat minua vahingoittaa,

olivat minua vastaan tehneet kanteensa, tilintekoa koskevat syytöksensä

ja ilmiantonsa ynnä kaikkea muuta tuontapaista, alussa tosin eivät

persoonallisesti, vaan toisten välityksellä, joten he itse siten

luulivat pysyvänsä salassa, minä syystä kyllä pelastuin kaikista noista

vaaroista ensiksikin jumalain avulla, toiseksi teidän ja muiden

ateenalaisten avulla. (Tehän epäilemättä tiedätte ja muistatte, kuinka

minut ensi aikoina joka päivä haastettiin oikeuteen ja miten he eivät

jättäneet hyväkseen käyttämättä Sosikleen[154] ymmärtämättömyyttä,

Philokrateen[155] panettelua, Diondaksen[156] ja Melantoksen[157]

raivoa eivätkä mitään muutakaan keinoa.) (250 §) Tämä on totuus ja se

on omiansa todistamaan valantehneiden tuomarein eduksi, jotka olivat

valanvelvoituksesta tietoisia. Kun te siis vapautitte minut vastaani

tehdyistä kanteista ettekä suoneet syyttäjille täyttä äänimäärää,

päätitte samalla minun parhaiten toimivan valtion hyväksi.

Suoriutuessani taas lainvastaisen menettelyn syytöksistä, olen

osoittanut, että ehdotukseni ja puheeni ovat olleet lainmukaisia. Kun

te hyväksyitte minun tilintekoni, olette myöntäneet minun oikein ja

lahjomattomasti suorittaneen kaikki. Kun siis asianlaita oli tämä,

millä nimellä Ktesiphonin sopii toimenpiteitäni todenmukaisesti

mainita? Tietysti sillä nimellä, mitä niistä hänen huomionsa mukaan

kansa, valantehneet tuomarit sekä järkähtämätön totuus käyttivät.

(251 §) "Niin tosiaankin", hän myöntää, "mutta onhan Kephalokselle se

mainehikasta, ettei häntä koskaan ole syytetty valtiollisesta

rikoksesta".[158] Se onkin jumalan tähden suuri onni! Mutta tokkopa

sitä oikeastaan vikana on pidettävä, että minua usein on syytetty,

mutta ei koskaan todistettu syypääksi vääryyteen? Kuitenkin, Ateenan

miehet, mitä tuohon (Aiskhineeseen) tulee, voisi minun osakseni tulla

sama maine kuin Kephaloksenkin. Sillä kirjallisesti hän ei koskaan

minua ole syyttänyt eikä jatkanut syytöstään oikeudessa, joten sinunkin

tulee myöntää, etten ole Kephalosta huonompi kansalainen.

(252 §) Kaikkialla täten hänen ymmärtämättömyytensä ja parjailunsa

tulevat näkyviin, erittäin selvästi siinäkin, mitä hän onnesta on

lausunut. Minä puolestani ylimalkaan pidän sitä ihmistä mielettömänä,

joka toista soimaa hänen kohtalostaan. Sillä jos se, joka ennen muuta

kehuu omia saavutuksiaan ja luulee olevansa onnellisimmassa asemassa,

on tietämätön, kestääkö hänen onnensa iltaan saakka, miten siitä sitten

voikaan puhua tai toista syyttää? Kun hän monen muun ohella myöskin

tästä kerskailee, niin tarkatkaa, Ateenan miehet, ja harkitkaa, kuinka

paljoa oikeammin ja inhimillisemmin minä puhun onnesta. Minä puolestani

pidän valtion onnea oivallisena, ja huomaan myöskin dodonalaisen

Zeuksen[159] sitä meille ennustavan; se kohtalo taas, joka nyt kaikkein

ihmisten osaksi tulee, on kova ja kauhea. Sillä onhan jokainen

helleeneistä tai barbaareista tähän aikaan saanut kärsiä suuria

onnettomuuksia? Mutta minä pidän valtion hyvänä onnena sitä, että me

olemme valinneet mainehikkaimman osan ja olemme niitä helleenejä

paremmassa asemassa, jotka ovat arvelleet lakkaamatta voivansa

onnellisina elää, jättäessään meidät kohtalollemme alttiiksi. Että

meitäkin onnettomuudet ovat kohdanneet, eikä kaikki ole tapahtunut

tahtomme mukaan, siinä arvelen kaupunkimme saaneen kokea kaikkien

ihmisten kohtaloa, joka meidänkin päällemme on tullut. Mitä taas

omakohtaisesti minun ja kaikkien meidän muiden onneen tulee, on

mielestäni oikein, että sitä arvostellaan yksityisolojen puitteissa.

Näin minä omasta mielestäni oikein ja todenmukaisesti arvostelen onnea

koskevia olosuhteita ja, kuten luulen, teidänkin mielestänne. Hän taas

puolestaan väittää, että minun yksityinen kohtaloni on enemmän

vaikuttanut kuin valtion yhteinen onni, pieni ja vähäpätöinen enemmän

kuin hyvä ja suuri. Miten tämä voisi olla mahdollista?

Jos sinä, Aiskhines, kuitenkin olet päättänyt kauttaaltaan tutkistella

onneani, niin tarkastele ensin omaa osaasi, ja jos huomaat minun

asemani olleen edullisemman, niin lakkaa parjaamasta sitä. Silmäilepä

siis onneasi heti alusta pitäen. Älköön, jumalan nimessä, minua kukaan

syyttäkö tylyydestä. Sillä minä pidän sitä mielettömänä, jos joku

toista häpäisee hänen köyhyytensä takia, taikka ylpeilee sen johdosta

että on rikkaudessa kasvatettu. Mutta tuon hylkiön häväistyksen ja

panettelun tähden minun täytyy kajota myöskin sellaisiin seikkoihin;

kuitenkin tulen niitä koskettelemaan, mikäli olosuhteet myöntävät, niin

lieveästi kuin mahdollista.

Minulle, Aiskhines, pojasta pitäen oli mahdollista saada tarvittavaa

kouluopetusta ja päästä sellaiseen taloudelliseen asemaan, ettei ollut

pakko köyhyyden tähden ryhtyä mihinkään häpeälliseen tekoon. Jätettyäni

taakseni poika-iän voin omaisuuteni mukaan toimia: kustantaa kuoroja,

varustaa sotalaivan, suorittaa varallisuusasteikkoni määräämiä veroja,

eikä minun tarvinnut jättää sikseen yksityistä eikä yleistä

anteliaisuutta, vaan saatoin hyödyttää sekä valtiota että ystäviäni.

Kun olin päättänyt antautua valtion palvelukseen, menettelin siten,

että sain usein kunniaseppeleitä isänmaaltani ja useilta muilta

helleeneiltä, ettekä tekään, minun vihamieheni, yrittäneet väittää,

ettei valitsemani valtiollinen suunta olisi ollut kunniakas. (258 §)

Tämmöinen kohtalo tuli minun osakseni eläessäni, ja vaikka voisin

paljon muutakin sanoa siitä, en tuohon tahdo kajota, vaan koetan olla

varuillani, etten loukkaisi ketään, jos ylpeilisin onnestani. Sinä

taas, kunnianarvoinen mies, joka muita halveksit, silmäile sinäkin,

millaista oma kohtalosi on ollut. Poikasena kasvoit suuressa

köyhyydessä, lakkaamatta työskennellessäsi isäsi kanssa

kouluhuoneustossa, hämmentäessäsi mustetta, pestessäsi sienellä

penkkejä ja lakaistessasi luokkahuonetta, etkä ollut vapaa poika,

(259 §) vaan palvelija. Mieheksi vartuttuasi sinä luit ääneen

rukouslauselmia äitisi loihtimistoimituksissa sekä avustit muuten

häntä; vyötit öisin vihittäviä hirvivasikan vuotaan, sekoitit

juomauhreja, puhdistit ja hieroit ihmisiä savella ja liidellä ja

noustuasi puhdistustyöstäsi käskit heidän sanomaan: "olen pahan

välttänyt, paremman löytänyt", samalla ylpeillessäsi, ettei kukaan siten

koskaan ole ulvonut, minkä minä puolestani uskon; sillä älkää luulko,

ettei hän osaisi ihmeteltävän heleästi ulvoakin, hän, joka niin

korkeassa äänilajissa huutaa. Päivin sinä johdit (260 §) sitten

kumina- ja valkopoppeliseppeleillä verhottuja juhlakulkueita pitkin

katuja, vaskenvärisiä käärmeitä pahoinpidellessäsi ja huiskiessasi

niitä pääsi päällä huutaen: "Euoi, Saboi", ja siinä sivussa tanssien:

"Hyes Attes, Attes Hyes". Samalla eukot sinua kutsuivat esilaulajakseen

ja johtajakseen, murattiseppeleen- ja korinkantajakseen y.m.

kunnianimillä, ja sinä sait palkaksesi leivoksia, rinkeleitä sekä

tuoreita hunajakakkuja.[160] Voisihan joku tämän johdosta täydellä

syyllä ylistellä itseänsä ja onneansa? Kun sinä kirjoittauduit

kansalaisten luetteloon[161] -- olkoonpa se sitten tapahtunut miten

tahansa (tuohon en kajoa) -- kun siihen kirjoittauduit, sinä valitsit

itsellesi heti sangen hauskan toimen, alempien virkamiesten kirjurin ja

palvelijan paikan. Erottuasi viimein siitä ja tehtyäsi kaikkea, mistä

muita syytät, silloin et suinkaan elämälläsi tuottanut häpeää entiselle

toiminnallesi, vaan tarjouduit palkkaa vastaan palvelemaan Simykasta

ja Sokratesta, noita n.s. "syvästi ähkyviä" näyttelijöitä,[162]

näyttelit kolmannen näyttelijän osaa ja varastit toisten

hedelmämaista viikunoita, viinirypäleitä ja öljymarjoja, kuin mikäkin

hedelmäinkaupustelija, ja sait sen johdosta enemmän iskuja kuin noissa

näytelmätilaisuuksissa, joita te elämän ja kuoleman uhalla toimeen

panitte. Sillä leppymätön ja katkera sota oli teidän ja katsojain

välillä, ja näiltä saamasi lukemattomat iskut oikeuttavat sinut

pilkaten sanomaan niitä kurjiksi, jotka eivät sellaisessa löylyssä ole

olleet.[163] Mutta sivuutanpa sen, minkä köyhyys ehkä on aiheuttanut,

ja käyn tarkastamaan sinun luonteesi ikäviä puolia. Ensiksikin sinä

valitsit sellaisen valtiollisen suunnan, kun näet kerran päähäsi oli

pälkähtänyt antautua sille alalle, että isänmaan onnen aikana elit

omasta puolestasi kuin arka jänis, pelokkaana ja vapisten, aina

odottaen kohtalon iskua pahoista töistäsi, joista olit tietoinen; mutta

milloin toiset olivat epäonnistuneet, silloin sinä näyttäydyit

rohkeaksi ennen muita. Mutta ken tuhansien kansalaisten kuoleman

johdosta uhmailee, minkä rangaistuksen tämä elävien puolelta onkaan

ansainnut? Paljon muuta hänestä minulla olisi sanottavaa, mutta jätän

sen siksensä. Sillä en ole tarpeeksi häikäilemätön, mainitakseni

kaikkea siivotonta ja ruokotonta, mitä hänen viakseen voisin osoittaa,

vaan ainoastaan sitä, minkä kosketteleminen minulle itselle ei ole

häpeäksi.

Vertaile nyt, Aiskhines, meidän elämänvaiheitamme toisiinsa

rehellisesti ja suopeasti! Kysy sitten näiltä, kummanko kohtalon kukin

itselleen tahtoisi valita. Sinä avustit koulussa, minä kävin koulua.

Sinä palvelit vihkiytymistilaisuuksissa, minä vihkiydyin. Sinä olit

kirjurina, minä puhujana kansankokouksessa. Sinä esiinnyit

näyttelijänä, minä katsojana. Sinä epäonnistuit, minä vihelsin. Sinä

toimit valtiomiehenä vihollisten hyväksi, minä isänmaan. Sanalla

sanoen, tänään minua arvostellaan, olenko seppeleen ansainnut, eikä

kukaan päälleni kanna mitään rikosta; sinua taas pidetään vääränä

ilmiantajana, ja ratkaistava on, saatko vielä tuota tointa harjoittaa,

vai tuleeko sinun siitä lakata, kun sinulle ei anneta viidettä osaakaan

äänimäärästä. Olethan siis eläessäsi saanut nauttia oivallista onnea,

sinä, joka minun kohtaloani moitit.

Esitä vielä todistukset valtiolle suorittamistani raha-avustuksista.

Näiden ohella lue minulle myöskin runosäkeet, joita sinä herjaat:

"Kidasta kuoleman mä tulin ja porteilta pimeyden."

"Tahtomattani, tietäös, onnettomuuksista ilmoitan".[164]

Niin, tuhon surkean sinulle kelvottomalle ennen muita jumalat

tuottakoot ja sitten kaikki nämä läsnäolevat sinulle, kurjalle

kansalaiselle ja näyttelijälle!

Lue todistukset.

_Todistukset_.

Minun suhteeni valtioon siis oli tällainen. Yksityiselämästäni taas

vaikenen, vaikkapa kaikki ette tietäisikään, että olen ollut valmis

palvelemaan, ollut ystävällinen ja tarvitseville avulias, enkä tahdo

siitä puhua enkä todistusta esittää, en sitäkään, että olen muutamia

vihollisistani vapauttanut, muutamia avustanut heidän tytärtensä

naittamisessa, enkä muutakaan sentapaista mainitse. Sillä minä

ajattelen seuraavaan tapaan. Minun mielestäni[169] se, joka on hyvää

kokenut, muistaa tämän aina, ja se, joka on hyvää tehnyt, unohtaa sen,

jos näet toisen tulee esiintyä rehellisen ihmisen tavoin, toisen taas

miehenä, joka ei ole pikkumainen. Muistella omia hyviä töitään ja

niistä puhua on melkein samaa kuin niitä parjata. Tällaista en tule

tekemään, en houkutuksestakaan, vaan olen tyytyväinen, miten minua

siinä arvosteltaneenkin.

(270 §) Tahdon näin ollen yksityiset oloni jättää sikseen ja vielä

vähäsen teille puhua julkisesta toiminnastani. Jos sinä, Aiskhines,

tämän auringon alla voit mainita ketään ihmistä, joko helleeneistä tai

muukalaisista, joka ensin Philippoksen ja sitten Aleksanterin

hallituksen aikana olisi ollut vahinkoa kärsimättä, mielelläni myönnän,

joko minun kohtaloni eli onnettomuuteni, miten sinä sitä nimittänetkin,

olleen syypään kaikkeen. Mutta jos useat niistäkin, jotka eivät koskaan

minua ole nähneet eivätkä ääntäni kuulleet, ovat kärsineet lukuisia ja

kauheita onnettomuuksia, eivätkä ainoastaan yksityiset henkilöt, vaan

myöskin koko kaupungit ja kansakunnat, niin onhan paljoa oikeampaa ja

todenmukaisempaa olettaa kaikkien ihmisten yhteisen kovan kohtalon sekä

tapahtumain ankaran ja onnettoman juoksun aiheuttaneen tämän kaiken.

Mutta tämän sinä nyt sivuutat ja syytät minua, joka valtiomiehenä

johdin kansalaisten asioita, vaikka tiedät tuon moitteen osittain,

joskaan ei kokonaan, kohtaavan kaikkia ja eniten sinua. Sillä jos minä

yleensä yksinvaltaisesti olisin asiat johtanut, teillä toisilla

puhujilla olisi aihetta syyttää minua. Mutta jos te kaikissa

kansankokouksissa olitte läsnä, ja valtio julkisesti tahtoi harkita

yhteishyvää koskevia asioita, ja jos neuvoni silloin kaikista näyttivät

parhailta ja varsinkin sinusta (sillä hyväntahtoisuudesta sinä minulle

et suonut toiveitteni toteutumista sekä kunniaa ja mainetta, jotka aina

toimiani seurasivat, vaan sen tähden, että tosiseikat sinut yllättivät,

ja oli selvää, ettei sinulla ollut mitään parempaa sanottavaa), niin

teethän nyt aivan väärin ja jumalattomasti, jos noita tapahtumia

soimaat? Ethän silloin voinut tätä parempaa esittää? Ainakin minusta

kaikki muut ihmiset näyttävät pitävän varmoina järkähtämättöminä

tosiseikkoina seuraavat esittämäni asiat. Jos joku tahallaan tekee

vääryyttä, seuraa sitä viha ja rangaistus, mutta joka vastoin tahtoaan

on erehtynyt, hän saa sen anteeksi rangaistusta kärsimättä. Ken taas

vääryyttä tekemättä ja erehtymättä on antautunut ajamaan kaikkien

mielestä hyödyllistä asiaa, onnistumatta siinä enemmän kuin kaikki

muutkaan, onhan väärin häntä sen tähden parjata ja soimata, (275 §)

vaan yhdessä hänen kanssaan tulee surra. Näin ollen kaikki tämä ei

näytä olevan ainoastaan kirjoitettujen lakien mukaista, vaan itse

luontokin kirjoittamattomine lakineen sekä inhimillisten tunteiden

perustuksella on sen niin määrännyt. Mutta Aiskhines on raakuudessa ja

parjaushalussa niin suuresti voittanut kaikki muut ihmiset, että hän

syyttää minua siitä, jota hän itse on onnettomaksi sattumaksi sanonut.

Mutta lisäksi hän on itse esittävinään kaikki puheensa vilpittömästi ja

hyväntahtoisesti, mutta minua hän käskee teidän varoa ja valvoa, etten

pettäisi enkä kavaltaisi teitä, koska minä muka olen kauhea ihminen,

keinottelija ja sofisti y.m., ikäänkuin kuulijat todellakin voisivat

olla huomaamatta, millainen mies se puhuja itse on, joka ensin omat

viat sälyttää toisen päälle. Minä näet tiedän teidän kaikkien tuntevan

tämän ja olevan sitä mieltä, että tuo kaikki paljoa paremmin soveltuu

häneen itseensä kuin minuun. Myöskin tiedän hyvin, että minun

puhetaitoni -- myönnettäköön se;[165] kuitenkin toiselta puolen

ymmärrän kuulijain enimmäkseen määräävän, millä menestyksellä puhujat

esiintyvät; sillä mikäli te osoitatte myötätuntoisuuttanne ja olette

hyvänsuopeita itsekutakin kohtaan, sikäli puhujakin tuntee olevansa

tehtävänsä tasalla. Jos siis minulla on tuontapaista kokemusta, tulette

kaikki huomaamaan, että aina sekä yleisissä että yksityisissäkin

asioissa olen esiintynyt teidän puolestanne enkä koskaan teitä vastaan;

mutta tuon taito sitävastoin on näyttäytynyt ei ainoastaan vihollisten

hyväksi, vaan myöskin kansalaisia vastaan pidetyssä puheessa, jos joku

häntä on solvaissut tai muuten loukannut. Hän näet ei käytä

puhelahjaansa oikein eikä valtiota hyödyttävällä tavalla. Sillä

rehellisen ja kunnon kansalaisen ei sovi yhteishyvää valvomaan

valituilta tuomareilta vaatia, että he tukisivat joko hänen kiihkoansa

tai vihaansa tai muuta sentapaista, eikä hänen sovi tuossa

tarkoituksessa tulla eteenne ja sallia varsinkaan sellaisen mielialan

olemustaan vallita; mutta jos siihen on pakko, on oloja tyynesti ja

sävyisästi arvosteltava. Milloin valtiomiehen ja puhujan sitten tulee

intohimoisesti esiintyä? Silloin kun vaara uhkaa valtion yhteisetuja,

kun kansa on tekemisissä vastustajainsa kanssa, vain siinä tapauksessa.

Tämä juuri on ylevämielisen ja kunnon kansalaisen velvollisuus. Ettei

hän koskaan minua ole vaatinut tilintekoon yleisestä eikä -- lisään

vielä -- yksityisestäkään rikoksesta, koskipa se sitten valtiota tai

häntä itseään, mutta että hän siitä huolimatta kuitenkin nyt on

valittanut seppelöimistäni ja ylistystäni vastaan sekä tuhlannut siihen

niin pitkiä puheita, kaikki tämä ei suinkaan todista lainkaan

suopeutta, vaan yksityistä vihaa, kateutta ja pikkumaisuutta. Se taas,

että hän on jättänyt siksensä taistelun minua itseäni vastaan, mutta

syyttää tuota (Ktesiphonia), osoittaa suurinta kelvottomuutta. Sen

tähden sinä minusta näytätkin, Aiskhines, panneen vireille koko tämän

oikeudenkäynnin, antaaksesi jonkunlaisen näytteen puhe- ja

esitystaidostasi etkä suinkaan aiheuttaaksesi minulle rangaistusta

vääryydenteosta. Mutta eivät sanat suinkaan eikä äänen sointu tuota

puhujalle kunniaa, vaan se, että hänellä on samat harrastukset kuin

kansan enemmistöllä ja että hän vihaa ja rakastaa samoja henkilöitä

kuin isänmaa. Kellä on tällainen mielenlaatu, hän kaikki sanottavansa

sanoo hyvänsuopeudesta. Mutta joka palvelee niitä, joiden puolelta

kaupunki aavistaa vaaran itseään uhkaavan, ei yhdessä kansansa kanssa

seiso samalla pohjalla eikä hänellä myöskään ole samoja tulevaisuuden

toiveita. Mutta huomaatko? Minähän harrastin kansan etuja enkä

tavoitellut erityistä tai yksityistä päämäärää. Niinkö sinäkin? Vai

miten? Sinä, joka heti taistelun jälkeen[166] lähettiläänä matkustit

Philippoksen luo, joka oli syypää silloisiin isänmaan onnettomuuksiin,

vaikka aina tätä ennen, kuten kaikki tietävät, olitkin kieltänyt

olleesi missään tekemisissä hänen kanssaan. Kuka siis on valtion

pettänyt? Tietysti se, joka toisin puhuu, toisin ajattelee? Ketäpä

kuuluttaja suuremmalla syyllä kiroaisi? Tietysti tuollaista henkilöä?

Sillä mistä suuremmasta rikoksesta puhujaa voitaisiinkaan syyttää kuin

siitä, että hän toisin puhuu, toisin ajattelee? Sinuthan on huomattu

tuollaiseksi. Siitä huolimatta kuitenkin kehtaat avata suusi ja

uskallat katsoa näitä silmiin? Arveletko, että he eivät tunne, mikä

miehiäsi olet? Vai luuletko kaikkien niin torkkuvan ja niin unohtaneen

menettelysi, etteivät muistaisi sinun sodan kestäessä kansalle

pitämiäsi puheita, jolloin vannomalla vannoit, ettei sinulla ollut

mitään tekemistä Philippoksen kanssa, vaan että minä muka

persoonallisen vihan takia sinua syytin sellaisesta, missä ei ollut

perää. Mutta niin pian kuin sanoma taistelusta oli saapunut, unohdit

heti entiset vakuutuksesi ja sen sijaan myönsit ja väitit olevasi

hänen ystävänsä ja tuttavansa, vaikka todellisesti olit hänen

palkkapalvelijansa. Sillä millä luonnollisella oikeudella tuo

vaskirummun päristäjättären Glaukothean poika, Aiskhines, olisi

Philippoksen seurustelukumppani tai ystävä tai tuttava? Sellaista

aihetta minä en lainkaan huomaa, vaan tuon palkkaamana sinä ryhdyit

turmelemaan kansalaistesi menestystä. Mutta vaikka sinä noin ilmeisesti

kaikkien todistusten mukaan olet ollut kavaltaja ja vaikka tapahtumain

johdosta itsekin olet tullut omaksi ilmiantajaksesi, sinä solvaiset ja

moitit minua siitä, johon kaikki muut voisit huomata paremmin

syypäiksi.

Paljon jaloa ja suurta, Aiskhines, valtio minun toimestani on päättänyt

ja perille vienyt, jota se ei ole unohtanut. Todistuksena siitä olkoon

myöskin seuraava. Kun kansa heti onnettomuuden jälkeen tahtoi jonkun

puhumaan kaatuneiden muistoksi, se ei sinua valinnut, niin

kaunisääninen kuin oletkin, vaikka olit ehdotettu, niinikään ei

Demadesta, joka vasta oli rauhan solminnut, ei Hegemonia eikä

ketään muutakaan teistä, vaan minut. Vaikka sinä sitten yhdessä

Pythokleen[167] kanssa raa'alla ja hävittömällä tavalla esiinnyit,

minkä Zeus ja muut jumalat antakoot anteeksi, ja syytitte ja parjasitte

minua, kuten nytkin, niin sitä mieluummin kansa kuitenkin valitsi

minut. Syyn tunnet hyvin; kuitenkin minäkin tahdon sen sinulle

ilmoittaa. Kansalaisille näet oli kumpikin tunnettua, sekä minun

hyväntahtoisuuteni ja tarmoni, millä tehtäväni suoritin, että myöskin

teidän kelvottomuutenne. Sillä mitä te vannoen olitte kieltäneet

onnellisissa oloissa, sen te myönsitte onnettomuuden kohdatessa

valtiota. Näin ollen niitä, jotka yhteisten onnettomuuksien sattuessa

pelkäämättä luulivat voivansa ilmaista todellisen mielenlaatunsa, jo

entuudestaan pidettiin vihollisina, mutta nyt he ilmeisesti olivat

sellaisia. Edelleen arvelitte olevan sopimatonta, että se, joka

kaatuneiden kunniaksi puhui ja ylisti heidän urhoollisuuttaan, oli

näiden vihollisten kanssa asunut saman katon alla ja syönyt samassa

pöydässä. Eikä liioin sopinut, että se, joka helleenein onnettomuuksien

johdosta murhaajain kanssa vietti ilojuhlia ja lauloi voittolauluja,

tänne tultuaan nauttisi kunniaa: ei sopinut näyttelijän tavalla vain

puhuen itkeä noiden miesten kohtaloa, vaan sydämessään piti tuntea

surua. Tämän mielialan he itsessään ja minussa huomasivat, vaan eivät

suinkaan teissä. Sen tähden he valitsivat minut eivätkä teitä. Eikä

ainoastaan kansa näin tehnyt, vaan myöskin kaatuneiden isät ja veljet,

jotka kansa silloin oli valinnut huolehtimaan hautajaismenoista,

menettelivät samoin; kun heidän näet olisi pitänyt panna toimeen

vainajain muistoksi suruateria jonkun kaatuneita lähimmän sukulaisen

luona, niinkuin yleensä tapana oli, he toimittivat sen minun luonani.

Ja syystä kyllä. Sillä vaikka sukuperänsä puolesta jokainen olikin

vainajia läheisempi kuin minä, niin valtiolliseen mielenlaatuun nähden

minä olin heille kaikille kuitenkin tutunomaisin. Sillä ken heidän

pelastuksestansa ja onnestansa niin suuresti oli huolehtinut, hänhän

syvimmin surikin heidän valitettavaa, ansaitsematonta kohtaloaan.

Luepa tuolle se kivikirjoitus, minkä kaupunki valtion puolesta päätti

heidän muistokseen piirtää, jotta näkisit, Aiskhines, että nimenomaan

tässäkin olet ollut ymmärtämätön ja jumalaton panettelija. Lue!

_Kivikirjoitus_. (Kaukana isänmaastaan nämä kohottivat taisteluun

aseensa ja torjuivat vihollisten ylpeyden; mutta taistellessaan

he eivät säilyttäneet henkeään, vaan valitsivat Hadeen voittonsa

ja urhollisuutensa yhteiseksi palkintotuomariksi, puolustaessaan

helleenejä, ettei heidän tarvitsisi iestä niskalleen sijoittaa

eikä sietää kauheaa orjuuden taakkaa. Isänmaa kätkee helmaansa

useimmat kaatuneitten luut, koska Zeus näin on kuolevaisille

määrännyt. Ainoastaan jumalat ovat erehtymättömät ja saavuttavat

päämääränsä; ihmisten ei ole suotu välttää kohtaloaan.)

Kuuletko, Aiskhines? (Tässähän juuri sanotaan) "jumalat ovat

erehtymättömät ja saavuttavat päämääränsä". Ei valtiomiehestä, vaan

jumalista riippuvaksi se on tehnyt taistelevien onnen. Miksi siis sinä,

hylkiö, soimaat minua tästä ja latelet solvauksia, joita jumalat sinuun

itseesi ja puoluelaisiisi kohdistakoot.

Paljon muun ohella, josta hän minua on syyttänyt ja parjannut, oi

Ateenan miehet, olen sitä eniten ihmetellyt, ettei hän muistellessaan

silloisia kaupungin onnettomuuksia osoittanut hyvänsuopealle ja

rehelliselle kansalaiselle ominaista mielenlaatua, ei itkenyt eikä

mielessään kärsinyt muutakaan sentapaista, vaan äänekkäästi ja iloisena

huutaen täydestä kurkustaan hän luuli minua varmasti syyttävänsä, mutta

itse asiassa todistikin itseänsä vastaan, ettei hänellä ollut mitään

yhteistä muiden kanssa vaikeiden koettelemusten aikana. Kuitenkin sen,

joka hänen tavallaan hoki huolehtivansa laeista ja valtiosäännöstä,

olisi pitänyt, jos ei muuta, niin ainakin samaa surra ja samasta iloita

kuin kansa eikä valtioasioista puhuessaan liittäytyä vihollisten

puolelle. Näin sinä nyt selvästi olet menetellyt, hokiessasi, että minä

olin syypää kaikkeen ja valtio minun vuokseni sortui onnettomuuksiin,

vaikka te ette alkujaan minun hallitukseni ja politiikkani johdosta

ryhtyneet helleenejä avustamaan. (293 §) Sillä jos teidän puoleltanne

annettaisiin minulle se tunnustus, että te minun kehoituksestani

aloitte vastustaa tuota helleenejä vastaan paisuvaa valtaa, te

antaisitte minulle suuremman lahjan, kuin mitä kaikki muut ovat

saaneet. Mutta enpä minä puolestani tätä tahdo väittää (tekisinkin

väärin silloin teitä vastaan), ja toiselta puolen hyvin tiedänkin,

ettette sitä myöntäisi. Jos tämä ei olisi niin paatunut, hän minuun

suunnatun persoonallisen vihansa tähden ei loukkaisi ja alentaisi

melkoisesti teidän kunniaanne.

Mutta miksi tätä moitin, vaikka hän minua syyttää ja parjaa muusta

paljoa ilkeämmästä menettelystä? Sillä, kautta maan ja jumalien, ken

minua Philippokselle muka osoittamistani harrastuksista syyttää, hän on

valmis kaikkea väittämään. Kuitenkin, Herakleen ja kaikkien jumalain

nimessä, jos pelkästään totuutta silmällä pidetään ja kaikki valheesta

ja vihasta aiheutunut puhe jätetään syrjään ja rehellisesti tahdotaan

tarkastaa, kutka ne oikeastaan olivat, jotka kaikkien mielestä täydellä

syyllä olivat aiheuttaneet nuo onnettomuudet, niin samankaltaisia kuin

tämä on joka kaupungissa nähtävissä, mutta ei minun kaltaisiani. Oli

olemassa sellaisia, jotka Philippoksen vallan vielä heikkona ja

kauttaaltaan pienenä ollessa oman voitonhimonsa tähden, huolimatta

lukuisista varoituksista ja kehoituksista sekä parasta tarkoittavista

neuvoistamme, heittivät alttiiksi yhteiset edut, pettäen ja turmellen

kukin omat kansalaisensa, siksi kunnes olivat saaneet heidät orjiksi,

kuten[168] thessalialaiset _Daokhos, Kineas ja Thrasydaos_;

arkadialaiset _Kerkidas, Hieronymos ja Eukampidas_; argoslaiset

_Myrtis, Teledamos ja Mnaseas_; eelisläiset _Euxitheos, Kleotimos ja

Aristarkhmos_; messeenialaiset, jumalain vihaaman[169] _Philiadeen_

pojat _Neon ja Thrasylokhos_; sikyoonilaiset _Aristratos ja Epikhares_;

korinthilaiset _Deinarkhos ja Demaretos_; megaralaiset _Ptoiodoros,

Helixos ja Perilas_; theebalaiset _Timolas, Theogeiton ja Anemoitas_;

euboialaiset _Hipparkhos, Kleitarkhos ja Sosistratos_. Ei päivä

riittäisi, luetellakseni kaikki petturit. Kaikki nämä, oi Ateenan

miehet, ovat kukin omassa isänmaassaan aiheuttaneet samoja päätöksiä

kuin nuo täällä meillä, nuo hylkiöt sekä imartelijat ja kirotut

ihmiset, jotka kukin oman isänmaansa perinpohjin ovat tuhonneet ja sen

vapauden ensin Philippokselle, sitten Aleksanterille kevytmielisesti

alttiiksi jättäneet. Nuo ne henkilöt olivat, jotka onnellisuutta

arvostelivat vatsan vaatimusten ja häpeällisten himojensa mukaan, jotka

riistivät vapauden ja hävittivät itsenäisen, tyrannein mielivallasta

riippumattoman olotilan, mikä oli muinaisten helleenein onnen

päämääränä ja kulmakivenä.

(297 §) Tästä näin häpeällisestä ja ilkeästä salaliitosta tai

oikeammin, suoraan puhuakseni, katalasta helleenein vapauden

kavaltamisesta valtio on vapaa kaikkien ihmisten edessä minun

valtiollisten toimenpiteideni johdosta, samoin kuin minäkin olen vapaa

teidän edessänne. Vielä sitten kysyt, minkä ansion takia itselleni

vaadin tuota kunnianosoitusta? Tiedä siis, että silloin kun kaikki

valtiomiehet, sinusta lähtien, olivat ensin Philippoksen, sitte

Aleksanterin lahjomat, silloin minua ei mikään voinut kiihoittaa eikä

yllyttää, ei yleinen tilanne eivätkä houkuttelevat puheet ja suuret

lupaukset, ei toivo eikä pelko rahtuakaan poikkeamaan siitä, mitä pidin

isänmaalle oikeana ja edullisena; enkä koskaan teidän tavoin ole

menetellyt, kuten vaaka, joka vajoo oman edun puolelle, vaan aina olen

kaikissa neuvoissani noudattanut vain suoraa, rehellistä, lahjomatonta

vakaumustani ja saatuani aikalaisteni kesken tärkeimpäin asiain johdon

käsiini suoritin valtiomiehenä kaiken tämän puhtaasti ja rehellisesti.

(299 §) Tästä syystä vaadin itselleni kunnianosoitusta. Tuon muurin

rakennuksen, josta minua ivaat, ja juoksuhaudan arvelen ansaitsevan

kylläkin kiitosta ja ylistystä, mikä on aivan luonnollista. Kuitenkin

pidän tuota paljoa vähempiarvoisena valtiollista toimintaani. En

kivillä enkä tilleillä ole kaupunkia varustanut enkä eniten sellaisista

toimenpiteistäni ylpeile. Mutta jos tahdot muurin rakennustani

rehellisesti tarkastella, tulet huomaamaan aseita, kaupunkeja ja

paikkakuntia, satamia ja laivoja, vieläpä suuren määrän ratsuja ja

miehiä niitä puolustamassa. Nämä minä varustin Attikan suojeluksen

esimuuriksi, mikäli inhimillisesti käsittäen oli mahdollista; sillä

muurilla minä varustin koko maan enkä ainoastaan Peiraieusta tai

kaupungin ympäristöä. Myöskään Philippoksen tuumiin ja varustuksiin

nähden minä en joutunut alakynteen -- kaukana siitä, vaan liittolaisten

sotapäällikköjen ja sotavoimien täytyi sallimuksen tieltä väistyä. Mitä

todistuksia on tästä? Selviä ja ilmeisiä. Tarkatkaapa.

Mitä olisi hyvänsuopean kansalaisen silloin pitänyt tehdä, mitä

valtiomiehen, joka kaikella huolella ja innolla nuhteettomasti tahtoi

valtiota johtaa? Tietysti Attikan turvaksi varustaa meren puolelta

Euboia esimuuriksi, maan puolelta Boiotia, ja taas Peloponneesokseen

päin olevien paikkakuntain suojaksi miehittää siihen rajautuvat

lähiseudut. Edelleen huolehtia, miten viljavarain tuonti kaikkialla

meille turvallista tietä suoritettaisiin aina Peiraieukseen saakka?

Niinikään toiselta puolen lähettää apuväkeä ja, suullisesti ja

kirjallisesti ajamalla asiaa, koettaa säilyttää silloin ennestään

hallussamme olevat paikat, Prokonnesos,[170] Kherronesos ja Tenedos, ja

toiselta puolen huolehtia, miten olisi mahdollista hankkia uusia

ystäviä ja asetovereita, kuten Byzantion, Abydos,[171] Euboia?

Edelleen, miten vihollisilta riistettäisiin heidän suurimmat

sotavoimansa ja kaupungille taas hankittaisiin puuttuvia varoja? Tämä

kaikki saatiin aikaan minun ehdotuksistani ja valtiotaidollani. Jos

näitä neuvojani, oi Ateenan miehet, ilman kateutta tahdotaan

tarkastella, käy selville, että ne myöskin oikein ja perin

nuhteettomasti pantiin toimeen, ja ettei minun puoleltani yhtään

tilaisuutta mennyt ohitse, jota en olisi tuntenut tai hyväkseni

käyttänyt, laiminlyömättä mitään, mikä vain yhden miehen voimissa ja

päätettävissä oli. Jos taas jonkun jumaluusolennon tai sallimuksen

voima tai sotapäällikköjen taitamattomuus tai niiden kelvottomuus,

jotka teidän kaupunkinne kavaltivat, tai kaikki nuo tekijät yhdessä

saivat aikaan turmiota koko valtiossa, kunnes se sortui, mitä vääryyttä

Demosthenes silloin teki? Jos jokaisessa helleenein kaupungissa olisi

ollut yksikään henkilö, jolla olisi ollut sama asema kuin minulla

täällä meillä, jos Thessaliassa ja Arkadiassa olisi ollut ainoakaan

minun mielipiteitäni kannattava mies, niin ei yhdenkään helleenin

tuolla eikä tällä puolen Thermopylaita olisi tarvinnut kärsiä nykyisiä

onnettomuuksia, vaan kaikki olisivat voineet vapaina, itsenäisinä sekä

aivan huolettomina turvallisesti ja onnellisesti asua omassa

isänmaassaan, ja näistä niin suurista ja hyvistä eduista he olisivat

teille ja muille ateenalaisille voineet olla kiitollisia minun

valtiotaitoni johdosta. Jotta tietäisitte, etteivät minun sanani

läheskään kykene kuvaamaan tositoimiani, koska esityksessäni olen

tahtonut karttaa mahdollista vastenmielisyyttä kuulijain puolelta, ota

ja lue minulle ja muille julki ehdotuksieni mukaan tehty apujoukkojen

luettelo.

_Apujoukkojen luettelo_.

Tällaiset toimenpiteet soveltuvat kelvolliselle ja kunnon

kansalaiselle, ja jos ne olisivat onnistuneet, olisimme epäilemättä

kaikkein mielestä tulleet varsin mahtaviksi, ja täydellä syyllä; mutta

vaikka toisin kävikin, on meillä ainakin se lohdutus, että hyvä maine

on pelastunut eikä kukaan voi kaupunkia ja sen politiikkaa moittia,

vaan täytyy pahoitella kohtaloa, joka niin oli sallinut asiain päättyä.

Eipä hänen, jumalan tähden, olisi kaupungin etuja pitänyt alttiiksi

jättää eikä myydä itseänsä vastustajille ja isänmaan hyödyn sijasta

tehdä vihollisille palveluksia, hänen ei olisi pitänyt panetella sitä,

joka oli päättänyt sekä suullisesti että kirjallisesti tehdä ja

toteuttaa isänmaan arvoa vastaavia ehdotuksia, ei muistella ja

mielessään hautoa sitä, jos joku persoonallisesti joten kuten häntä

ehkä oli loukannut, eikä väärin ja kostonhimoisesti vetäytyä syrjään,

kuten sinä usein teet. Epäilemättä on kuitenkin joskus paikallaan,

oikein ja suorastaan valtiolle hyödyllistäkin vetäytyä syrjään,

niinkuin useat kansalaiset teistä empimättä tekevät. Mutta tämä ei

nauti sellaista lepoa -- kaukana siitä, vaan vetäytyen valtiollisesta

toiminnasta syrjään, milloin hänelle hyväksi näyttää (ja se tapahtuu

usein), hän vartoo, kunnes olette kyllästyneet tavallisesti esiintyvään

puhujaan tai jotakin onnettomuutta tai muuta ikävyyttä (paljohan

sellaista sattuu ihmisten kesken) on tapahtunut. Silloin, tällaisessa

tilaisuudessa hän äkkiä, kuten tuulenpuuska, lepotilastaan syöksyy

esiin ja siinä tuokiossa hän silloin puhuu kuuluvasti, sulloo yhteen ja

syytää ulos selvästi ja henkeään vetämättä sellaisia sanoja ja

puhetapoja,[172] jotka eivät lainkaan hyödytä eivätkä hyvää vaikuta,

vaan päinvastoin vahingoittavat jokaista kansalaista ja tuottavat

häpeää yhteiskunnalle. Varmaankin, Aiskhines, tällaisesta

harrastuksesta ja huolehtimisesta, jos se olisi rehellisestä ja

isänmaan etuja silmällä pitävästä sydämestä lähtenyttä, olisi koitunut

jaloja ja kauniita sekä kaikille hyödyllisiä tuloksia: kaupunkien

liittosopimuksia, uusia apulähteitä, kaupan kehittämistä, hyödyllisten

lakien säätämistä ja julkisten vihollisten vastustuskeinoja. Sillä

entisinä aikoina kaikkea tätä tutkittiin, ja myöskin lähinnä kulunut

aika on antanut monta esiintymistilaisuutta kelvollisille ja kunnon

miehille, joiden joukossa sinua ei tavata, ei ensimmäisenä miehenä, ei

toisena, ei kolmantena, ei viidentenä, ei kuudentena, sanalla sanoen ei

lainkaan missään, ei ainakaan silloin kun isänmaalle onni oli suopea.

Sillä minkä aseliiton kaupunki on solminnut sinun toimestasi? Mitä

avustusta se on saavuttanut, mitä luottamusta tai mainetta? Minkä

lähetystoimen, minkä palveluksen sinä olet suorittanut, joka

olisi lisännyt kaupungin kunniaa? Mitkä kotimaiset tai mitkä

yleiskreikkalaiset tai muukalaiset asiat sinun johdollasi onnellisesti

on perille viety? Mitä sotalaivoja, mitä ampumakoneita, mitä

laivaveistämöitä, mitä muurin rakennuksia, mitä ratsuväkeä sinä olet

saanut aikaan? Mitä sinä yleensä olet edistänyt? (312 §) Mikä

yleishyödyllinen enemmän varakkaita kuin vähävaraisiakaan koskeva

raha-asiallinen helpotus sinun toimestasi on toteutettu valtion

puolelta. Ei mikään. Mutta, hyvä ystäväni, vaikka oletkin kaikesta

tästä aivan osaton, olethan toki osoittanut hyväntahtoisuutta ja

uhrautuvaisuutta? Missä? Milloin? Sinä kelvottomin kaikista ihmisistä,

sinähän et silloinkaan esiintynyt, jolloin kaikki, jotka vain kerran

olivat äänensä puhujalavalta kohottaneet, ponnistelivat yhteisen

pelastuksen puolesta, sinä et mitään antanut, et silloinkaan, -- vaikka

et suinkaan ole vähävarainen, kun hiljakkoin Aristonikos,[173]

saadakseen kansalaisoikeutensa takaisin, pani toimeen yleisen

rahankeräyksen. Mitenpä tuo olisi ollutkaan mahdollista? Olithan

lankomieheltäsi Philomokselta perinyt rahaa enemmän kuin viisi

talenttia ja summoriain esimieheltä[174] saanut kahden talentin

suuruisen rahalahjan, vahingoittaaksesi laivanvarustusta koskevaa

lakiehdotustani.[175] (313 §) Mutta tämän tahdon syrjäyttää, jotta

siirtymättä asiasta toiseen itse pääsisin erilleni puheenalaisista

seikoista. Myöskin edellisestä selviää, että sinä et ollut mitään

antamatta köyhyyden vuoksi, vaan sen tähden, että varoit toimia niitä

vastaan, joiden asiaa kauttaaltaan ajoit. Missä sinä siis olet ollut

elinvoimainen, milloin loistelias? Silloin, kun piti esiintyä

näitä[176] vastaan, sinä olit kaikista kaunopuheliain, muistiltasi

paras ja oivallisin näyttelijä, tuo traagillinen Theokrines.[177]

Sitten olet muistellut ennen eläneitä kunnon kansalaisia ja jalosti

siinä teet. Kuitenkaan ei ole oikein, Ateenan miehet, että hän käyttää

hyväkseen ennakolta teidän hyvänsuopeuttanne kaatuneita kohtaan,

arvostelee ja heihin vertaa minua, teidän aikalaistanne. Sillä

tietäähän jokainen, että kaikkia eläviä enemmän tai vähemmän

kadehditaan, mutta kuolleita ei enää kukaan heidän vihollisistaankaan

vihaa? Vaikka asianlaita on tämä, minua kuitenkin arvostellaan ja

tarkastellaan niiden mukaan, jotka ennen minua ovat eläneet. Eihän

toki. Sillä se ei ole oikein eikä kohtuullista, Aiskhines, vaan sinun

tulee verrata minua itseesi ja mihin toiseen tahansa vielä elävistä

kätyreistäsi. Tarkkaa myöskin seuraavaa. Kumpi on kaupungille

mainehikkaampaa ja parempaa, käyttääkö ennen eläneiden suurenmoisia

hyviä töitä (sillä kukapa niiden suuruuden voisi määritellä)

välikappaleena nykyjään elävien ihmisten toimien halventamiseksi ja

tahraamiseksi, vai jakaako kaikille, jotka uskollisesti jotakin suurta

saavat aikaan, heille tuleva kunnia ja suosio? Vieläpä uskaltaisin

väittää, että minun valtiollisella toiminnallani ja politiikallani, jos

sitä joku tahtoisi tarkastella, on yhdenkaltaisia ja samoja päämääriä

kuin noilla silloin eläneillä ylistetyillä miehillä, sinulla taas

samoja kuin niillä, jotka silloin heitä panettelivat. Sillä selvää on,

että myöskin noina aikoina semmoisia oli olemassa, jotka pilkaten

aikalaisiansa ylistivät ennen eläneitä, mikä kauttaaltaan oli

kelvotonta ja sinun tapaistasi menettelyä. Tämän jälkeen sanot, etten

minä ensinkään ole noiden kaltainen. Sinäkö sitten heidän kaltaisensa,

Aiskhines, tai veljesi[178] tai joku muu puhujista? Minä puolestani

väitän, ettei kukaan teistä (ole heidän kaltaisensa). Päinvastoin sinä,

kunnian mies, puhutellakseni sinua kerran siten, vertaile eläviä

eläviin ja heidän aikalaisiinsa, niin kuin aina on tapana menetellä

kaikkien muidenkin suhteen, esim. mitä runoilijoihin, tanssijoihin ja

kilpataistelijoihin tulee. Philamnon[179] ei seppelöimättä lähtenyt

Olympiasta tiehensä, sen tähden että hän oli heikompi karystolaista

Glaukosta,[180] vaan hän seppelöitiin ja julistettiin voittajaksi,

koska hän taisteli paraiten niistä, jotka kilpailivat hänen kanssaan.

Niinpä sinäkin vertaa minua nykyjään eläviin puhujiin, itseesi ja

keneen toiseen tahansa. En ketään väisty. Silloin kun kaupungin tuli

valita se, mikä sille oli edullisinta, ja kaikki yleensä kilpailivat

isänmaanrakkaudesta, näyttäydyin minä paraiten puhuvan, ja kaikki

suoritettiin päätös- ja lakiehdotusteni sekä lähetystöjeni mukaan,

teikäläisistä sitävastoin ei kukaan koskaan esiintynyt, paitsi jos oli

tarpeen solvaista näitä. Kun sitten se tapahtui, mitä ei koskaan olisi

pitänyt tapahtua, eikä enää välitetty valtiomiehistä, vaan niistä,

jotka käskyjä alttiisti noudattivat ja olivat valmiit palkasta

pettämään isänmaan asian sekä imartelemaan muukalaista, silloin sinä,

samoin kuin jokainen näistä, olit asemassasi suurenmoisena ja

loisteliaana hevosenelättäjänä,[181] minä sitävastoin olin voimaton,

sen myönnän, mutta hyvänsuopeampi näille[182] kuin te. Kaksi

ominaisuutta, oi Ateenan miehet, tulee kunnon kansalaisella olla (sillä

siten sallittaneen minun itsestäni moitteettomasti sanoa): hänen tulee

onnellisissa oloissa isänmaalle säilyttää mainehikas ja etevä asema ja

kaikessa toiminnassaan alati rakkautensa sitä kohtaan. Sillä tämän

määrää luonnollinen taipumus, isänmaan mahtavuus ja voima taas on

muusta riippuvainen. Helposti tulette huomaamaan, että minä tälle

rakkaudelle aina olen ollut uskollinen. Tarkatkaa itse! En silloinkaan

koskaan luopunut rakkaudestani teihin, kun minut vaadittiin

viholliselle jätettäväksi,[183] kun minut tahdottiin haastaa

amphiktyonein[184] oikeuteen ja milloin uhkauksilla, milloin

lupauksilla koetettiin saada taipumaan ja kun nuo kirotut vastaani

yllytettiin kuin villipedot. Sillä heti alun pitäen olin valtiollisessa

toiminnassani valinnut suoran ja rehellisen tien, nim. edistää ja

kartuttaa isänmaan kunniaa, mahtavuutta ja mainetta sekä elää

ainoastaan niiden hyväksi. Enkä minä iloitse ja riemuitse muukalaisten

onnesta enkä touhua torilla ilmoitellen tuota ilosanomaa kättä

puristamalla niille, joiden luulen siitä edelleen kertovan sinne,[185]

samoin kuin en myöskään kauhuissani, valittaen ja allapäin kuule

kerrottavan valtion menestyksestä. Näin nuo jumalattomat kaupungista

tekevät pilkkaa, ikäänkuin eivät itseänsä samalla pilkkaisi, sekä

luovat katseensa ulospäin, kun he helleenein onnettomuuksissa

iloitsevat ja riemuitsevat muukalaisten onnesta ja pitävät tätä omana

voittonaan, jonka ainaista säilyttämistä muka on valvottava. (324 §)

Älköön siis yksikään teistä, kaikki te hyvät jumalat, tähän suostuko,

vaan päinvastoin lahjoittakaa myöskin näille parempaa mielenlaatua ja

ymmärrystä; mutta jos he ovat parantumattomia, hävittäkää heidät

sukupuuttoon perinpohjin niin mailla kuin merillä ja suokaa meidän

muiden mitä pikimmin vapautua uhkaavista kauhuista ja turvallisesti

päästä nauttimaan onnellista tulevaisuutta![186]