PAOLA, LIONARDO, NOORA, sitten GORELLO ja ANGELO.
LIONARDO. Kutsuit minua, Paola.
PAOLA. Mitä on tapahtunut?
LIONARDO. He valmistavat hyökkäystä.
PAOLA. He... valmistavat... hyökkäystä!
LIONARDO. Yön hiljaisuudessa häärivät hälyten ja meluten. Varmaan
jotakin on odotettavissa.
PAOLA. Ja Manfred! Onko hän... heidän... (Ääni takertuu
kurkkuun.)
LIONARDO. Olen lähettänyt Angelon vakoamaan. Luultavasti hän pian
palaa.
PAOLA. Mutta vaikka hyökkäisivätkin päällemme, miksi pelkäisimme?
Eivätkö muurimme ole yhtä lujat, sotamiehiemme kädet yhtä vahvat kuin
ennenkin?
LIONARDO. Vihollisella on liittolainen, yötä avuliaampi, aseita
voimakkaampi, sotajoukkoja mahtavampi -- epäluulo, tuo näkymätön
hiipivä kummitus, joka sotamieheltä katkaisee jännitetyn hermon, tekee
tarkan silmän sokeaksi mutta pakenijan jalkoihin sitoo lentimet.
PAOLA. Epäluulo... meissäkö?
LIONARDO. Turmiollinen kulkupuhe on salaisesti levinnyt sotamiehiimme
ja tehnyt heidät kunnottomiksi. Sanotaan että petos on tekeillä, että
joku linnassa on salaisessa liitossa vihollisten kanssa.
NOORA. Petos? Kaikki pyhät varjelkoot!
PAOLA (purskahtaa ilkeään nauruun).
NOORA. Paola! Sinä olet hirmuinen.
PAOLA. Mahdollisuuden portit aukenivat minulle ja minä katsoin sen
helvettiin.
NOORA. Voi minua, voi minua onnetonta!
PAOLA. Petosta! Petosta meissä, joiden ritarikilven kunnia on ollut
nunnan rukousta puhtaampi! Kuulkaa, esi-isieni hahmot, kuule sinä,
Giordano, esi-isäni, ankara ja jalo esi-isäni, jos on mahdollista,
niin lähetä salama, joka polttaa meidät pois maasta, ettei nimemme
maine, ettei linnamme rauniotkaan voisi todistaa häpeäämme.
LIONARDO. Alan aavistaa kauheita! Paola, onneton, oletko...
GORELLO (tulee). Angelo etsii teitä!