Edelliset. ELVAS.
TAVORA. Poikani! |
MOREIRA. Olemme petetyt! | Yht'aikaa.
AATELISMIEHET. Mitä tietää tämä? |
ELVAS. Se on siis totta! Isä! Ystävät! Mitä täällä teette!
MOREIRA. Miksi epäluulosi on meitä etsinyt?
TAVORA. Ah, minä olen petetty! Oma lapseni on minut pettänyt.
Luiz-poikani, katso harmaita hiuksiani, ethän niitä tahtone saattaa
mestauspölkylle? Olen hukassa! Ajattele äitiäsi. Tapasithan ennen
olla niin hyvä. Ah, en tiedä mitä sanon.
ELVAS. O, isä! Sinäkin! Mitä tulee minun enää uskoa tässä maailmassa?
O, ennen soisin että minä olisin sinun sijassasi ja sinä minun,
kuin että -- Mutta, ei mitään soimauksia! -- ethän pane hankettasi
täytäntöön, teethän sovinnon --?
MALAGRIDA. Kuolema tuolle jumalattomalle herjaajalle! Herra, salamasi
on vaiti vain siksi, ettei ennättäisi tikariemme edelle.
TAVORA (hiukan tointuneena). Lupaan sinulle mitä tahdot, kunhan et vain
ilmaise meitä; ei hiustakaan katkaista Beatricesi päästä; itse saat
pitää kaikki mikä omasi on; ethän voi nähdä isääsi laahattavan
mestauspölkylle Lissabonin roskaväen ilkkuessa -- Hyvä Jumala! Kuinka
olen minä voinut siittää noin kovasydämmistä? Ajattele esi-isiämme!
ELVAS. Pombal ei vielä tiedä mitään, enkä minä tahdo teitä perikatoon
saattaa, jos vain heitätte salahankkeenne. Silloin menen täältä.
MOREIRA. Te ette mene mihinkään. Näette, että täällä on meitä
tarpeeksi monta pidättämään teitä. Vaikka koettaisitte huutaakin,
niin ette voisi saada ääntänne kuulumaan. Ja jos voisittekin, niin
saatte olla varma, että samassa tuokiossa isänne tikari tapaa hänen
sydäntään.
ELVAS. Mitä tehdä? O, Jumala! Valkeutta sydämmeeni! Valkeutta
aivoihini! (Kolkutetaan.)
MOREIRA. Varmaankin yksityissihteeri José! -- Ken siellä?
ÄÄNI ULKOA. S:t Fransisco Xavier!
MOREIRA. Mitä? Outo ääni!
MUNKKI (syösten sisään sivuhuoneesta). Kunnianarvoiset herrat! Koko
kartano on täynnä sotamiehiä. Pelastukoon, ken voi.
ÄÄNI. Kuninkaan nimessä, avatkaa!
MOREIRA (Elvasille, joka aikoo vastata). Jos isänne henki on teille
rakas, niin vaiti! Vielä voimme pelastua. Vaatikaa sitte mitä mielitte.
ÄÄNI. Avatkaa, kuninkaan nimessä!
MOREIRA. Tässä on salaovi, josta käytävän kautta johtaa salainen
tie meidän veljeskuntamme taloon. (Avaa salaoven ja syöksee sen
kautta ulos; toiset hankkiutuvat seuraamaan häntä. Hetken kuluttua hän
kuitenkin kääntyy takaisin.) Haa! Nyt olemme hukassa. Näin sotilaita
vilahtelevan sielläkin. Ah, ei toki, -- vielä on toivon haametta!
(Hurjasti.) Jos joku meistä on tehnyt Jumalalle palveluksen, niin
muistuttakoon nyt Häntä siitä. Kun Hän vain tällä hetkellä kuulisi
rukouksemme, niin saisi Hän sittemmin kieltää meiltä vaikka kaikki.
(Kaikki laskeutuvat polvilleen, Elvaskin konemaisesti, ottavat esiin
rukousnauhansa ja alkavat hartaasti rukoilla. Kun kehoitukseen ei ole
vastausta saatu, aletaan ulkoapäin särkeä ovea. Kun se on tehty,
nähdään Pombal, soturien keskellä.)