MOREIRA (hiljaa Alessandrolle). Oletteko puhutellut päällikköä?
ALESSANDRO. Hän on meille suosiollinen. Lupasi ryhtyä niin
nurinpuolisiin toimiin, että hankkeemme helpottuisi. Miehellä on
summaton joukko velkojia, ja kuka voi estää kansanjoukkoa
levottomuuksien aikana ottamasta hengiltä yhtä ja toista koronkiskojaa
juutalaista. Lausuin myöskin viittauksen Pombalin tiluksien
ryöstämisestä -- se teki asianmukaisen vaikutuksen.
MOREIRA. Niinkuin se on monessa muussa paikassa tehnyt. -- Ah, jospa
meillä vain olisi tarpeeksi kultaa! Tosin kyllä monet veljeskunnan
jäsenet käyvät luvatonta kauppaa, mutta kun sitten voittorahoja
tarvittaisiin, niin on ne kulutettu turhuuksiin. (Tavoralle.)
Oletteko hävittänyt kaikki paperit, jotka jollakin tavalla voisivat
todistaa meitä vastaan?
TAVORA. Olkaa huoleti! Periaatteenani on, etten koskaan jätä jälkeeni
mitään, joka voisi minut paljastaa. Tämä on todellakin tärkeä päivä.
Tuntee luonnossaan tällä hetkellä olevansa historiallinen henkilö.
MOREIRA. Jeesuksen pyhän veljeskunnan jäsenet! Kenraalimme on Roomasta
uskonut minun toimekseni tämän tärkeän asian, joka on muuttava
Portugalin kohtalon ja tekevä veljeskuntamme yhtä hyödylliseksi kuin
ennenkin. Ajan kiire on pakottanut minua toimimaan omavaltaisesti.
Yhdessä kohdassa tahdon kuitenkin kysyä neuvoanne. On mahdollista, että
yrityksemme ei onnistu, että kansanjoukot kukistetaan, että ystävämme
pettävät meidät, että Jumala ei katso vielä hetken tulleen. Maailma
silloin tietysti tekoamme sadattelee. Olen siinä tapauksessa niin
asettanut, että kaikki varjo lankeaa meihin, mutta veljeskuntamme
säilyy puhtaana. Veljeskunnan prokuraattori silloin nimittäin
julistaa meidät kelvottomiksi jäseniksi, joiden kanssa veljeskunta
ei tahdo olla missään tekemisissä, ja antaa meidät alttiiksi
Pombalin kostolle. Jos taas sanomme, että toimimme veljeskunnan
nimessä, niin pelastamme tosin henkemme, sillä silloin ei
Pombalkaan uskalla meitä hätyyttää, niinkuin hän ei Oportossakaan
uskaltanut, mutta silloin on veljeskuntamme asia Portugalissa ehkä
hukassa. Teinkö oikein, kun valitsin edellisen?
KAIKKI JESUIITAT. Teit; me olisimme tehneet samoin.
MOREIRA (synkkänä). Olemme näin ehkä antautuneet kuoleman omaksi, mutta
sellaisen kuoleman, joka on enemmän kuin kaikki elämä.
TAVORA. Otatte asian liian vakavalta kannalta. Oikein minua
säikäytätte. Minusta yrityksemme on niin taattu, ettei se voi mitenkään
huonosti onnistua. (Lafoens on sillaikaa sanonut tunnussanan ja päässyt
sisään.)
MOREIRA. Vihdoinkin tulet, poikani. Olen kauan sinua odottanut. Nyt ei
ole enää muita poissa, kuin Aveiron herttua ja yksityissihteeri José,
joka on luvannut antaa meille muutamia tietoja.
LAFOENS. Isä, olen tullut tänne, mutta en ole vielä kokonaan teidän.
Tahdon ensin saada täyden selvän kaikista teidän hankkeistanne. Älkää
sitä katsoko epäluottamukseksi, sillä tiedättehän, että suuresti
teitä kunnioitan. Kenties ette minua käsitä, mutta minun täytyy
kuitenkin kysyä: aiotteko minulle kruunua vai ettekö?
MOREIRA. Vasta tunnin tai parin kuluttua voin antaa teille
vastauksen. (Syrjään.) Silloin lienee tiettynä, onko kuningas elossa
vai eikö.
LAFOENS. Luotan teihin.
MOREIRA. Tämän viime vuorokauden joka sekunti on ollut minulle kuin
vuosi. On niin kuin täytyisi minun tunnustella päätäni, ovatko
hiukseni jo vaalenneet. Mutta -- hengen väsymystä ei laisinkaan!
(Kolkutusta. Kuuluu tunnuslause: S:t Fransisco Xavier;
ovi aukenee.)