KUNINGAS, myöhemmin TEXEIRA.
KUNINGAS. Olen siis ainakin hetkeksi päässyt noista suututtavista
hallitushuolista! (Soittaa. Kantapoika tulee.) Onki Texeira etehisessä?
KANTAPOIKA. On.
KUNINGAS. Kutsu hänet sisään! (Kantapoika menee. TEXEIRA tulee.)
Mutta, pyhän Sebastianin nimessä, näytättehän lopen kuihtuneelta,
ystävä! Ettehän tietenkään ole käynyt karmelinunnain luostarissa
päin? Ha, ha, ha!
TEXEIRA. Tulen ruumiin luota, sire.
KUNINGAS (ilkeästi ällistyneenä). Mitä aioinkaan sanoa? Tulettehan
tänä iltana Aveiron herttuan naamiaisiin?
TEXEIRA. Sire, minä tulen sisareni ruumiin luota.
KUNINGAS. Mitä sanot, mies? Kauniin Ferdinandanko? Eihän toki?
TEXEIRA. Totta. Hän on epätoivoisena hukuttanut itsensä; abbedissa
oli saanut tietää kaikki. Mutta ennen kuin hän menetti itsensä,
haastoi hän meidät molemmat Jumalan tuomioistuimen eteen.
KUNINGAS. Pyhä Sebastian! Ole minulle armollinen! (Horjuu) vereni
hyytyy kauhusta. Mutta, jumal'auta, syytön olen minä. Kuka olisi
luullut, että se häneen niin kovasti koskisi? Mutta puhuhan, mies!
Mitä siinä seisot ja tuijotat?
TEXEIRA. Sire!
KUNINGAS (keskeyttäen). Vai niin, tahdot syyttää minua. Minä kai se
ensin toin hänet nähtävilleni, minä kai se itseäni kiihoitin
kuvailemallani hänen kauneuttaan! Kirottu tuo sinun avuliaisuutesi!
Nyt minä siitä kärsin. Eikö ole niin kuin tuo vainaja seisoisi
keskellämme ja syytellen tuijottaisi kiillottomin silmin
taivasta kohti? Näetkös? (Hurjistuen.) Kas tuossa! (Hänen katseensa
osuu ristiinnaulitun kuvaan.) Olen unohtanut tänä aamuna lukea
isämeitääni. (Tarttuu rukousnauhaansa ja rukoilee hartaasti.)
TEXEIRA. Sire, rauhoittukaa! Minä otan päälleni kaiken syyni kun hän
meitä Kaikkivaltiaan edessä syyttää. Mitä minulle tapahtuneekin,
niin se ei ole mitään sen suhteen, että menettäisin armaan
kuninkaani suosion. Minä se teitä viettelin ja salasin teiltä, että
hän oli nunna.
KUNINGAS. Tietenkin, tietenkin! Sinä olet ystäväni, ainoa ystäväni.
Sinä vastaat puolestani. Ah! Kevennät omaatuntoani. Minä
olenkin syytön. En todellakaan tiennyt, että hän oli nunna;
luulin että hän vain oli noviisi. Sinä vastaat kaikesta, minä
olen silloin levollinen. Me luetamme messuja hänen sielunsa
pelastukseksi, sata vahakynttilää pannaan palamaan. Sinä saat itse
rahastohuoneesta ottaa niin paljon rahaa kuin tahdot. (Hetken
kuluttua kauhistuneena.) Luuletko todellakin että hän syyttää meitä
-- sinua, aioin sanoa, -- Jumalan istuimen edessä?
TEXEIRA. Sire! Verenne on häiriössä. Eikö koko Europa teitä ylistä
hurskauden esikuvana? Eikö hänen paavillinen pyhyytensä antanut
teille siunattua kultaruusua? Eikö teillä ole pullollinen sitä
oikeata verta, jota yksi ainoa pisara jo ottaa pois kaikki synnit?
KUNINGAS. Olet oikeassa. Muista, kuinka suuren summan tahdot
rahastosta. Olen viimeaikoina jättänyt kirkonkäyntini, semmoista ei
saa enää tapahtua. En koskaan enää tahdo olla tekemisissä nunnain
kanssa, sen lupauksen teen pyhälle Sebastianille. (Haaveksien.)
Ja kuitenkin hän oli niin kaunis! Nyt vasta tunnen, kuinka kaunis
hän oli. Tekisi mieleni loihtia esiin kuvasi. (Äkisti.) Pois,
jumalattomat ajatukset! En tahdo enää häntä ajatella. (Tarttuu
rukousnauhaansa ja rukoilee.)