POMBAL (pikaisesti). Niin kyllä. Vaan ei, ei! Hänestä vaiti! Sen
pirullisempaa ei mikään jesuiitta-oppilaskaan voisi keksiä, kuin että
hän olisi petollinen. Ehkä ne toisetkin -- Mutta joka tapauksessa
minun tulee olla varma.
JOSÉ. Huomaan, että minun tulee heitä urkkia.
POMBAL. Niin! Erotan sinut näön vuoksi palveluksestani, vieläpä sinun
tulee ilmaista muutamia vähäpätöisiä salaisuuksiakin, niin saat
helpommin sanallesi sijaa. Toimesi on vaarallinen, voit pian joutua
kiinni, ja silloin tiedät, mikä sinua odottaa. Jesuiitoilla on varmat
tikarit. Mieti tarkoin!
JOSÉ. Olen jo kymmenen vuotta miettinyt; olen valmis.
POMBAL. Vaikka onnistutkin, niin saat häpeätä osaksesi. Roskakansa
laulaa pilkkalauluja sinusta ja rehelliset ihmiset sylkevät sinuun.
Jokaisessa silmässä, johon tahdot luottavasti katsahtaa, näet
epäluuloa. Olet yksin.
JOSÉ. Puhutte näin, ja tiedätte kuitenkin, että olen juutalainen. Onko
juutalaisella mitään kunniaa kristityn silmissä? Jos tietäisivät,
mikä olen, eivätkö minua polkisi pahemmin kuin koiraa? Niin!
Metsäkoiralla on usein aatelismiehen silmissä kunnia, jonka se voi
menettää, -- juutalaisella ei vähääkään.
POMBAL. Olet se, miksi sinut luulin. En anna mitään lisäkäskyjä.
Mieti itse, miten tehtäväsi suoritat. Hyvästi! (Menee.)
JOSÉ (yksin). Urkkija! Haa! Kun kuulin tuota sanaa minusta käytettävän,
niin tuntui kuin ajan kello olisi minuun katsoen seisahtunut, vaikka
se muihin nähden kiirehti eteenpäin. Tuota sanaa vain kammoin, --
onhan koko elämäni ollut petosta. (Hurjasti.) Jos yhdellä ainoalla
nuolella voisin hävittää kaiken sen, mitä vihaan, niin kernaasti
nuoli kimmahtakoon takaisin ja tappakoon minut. (Äänettömyyttä.) Nyt
toimeen! Aikani on tullut. (Menee.)