POMBAL. José! Minulla on toimi sinua varten. Kymmenen vuotta sitten
eräs vaimo-parka joutui syytteenalaiseksi inkvisitsionin edessä --
tarvitseeko minun sanoa sinulle, kuka se oli. Jos minä silloin olisin
ollut ministeri, niin olisin hänet vapauttanut; en ollut, raukka joutui
polttoroviolle. Koitin henkeni vaaralla säästää maatani häpeästä,
joka valistunutta ulkomaata kauhisti, -- koitin vaimon pelastaa
polttolavalta. Munkit ja jesuiitat olivat silloin vielä liiaksi
vallalla, en voinut mitään. Silloin tuli tuon vaimoparan poika luokseni
ja vannoi pyhän valan luvaten, oli asia mikä hyvänsä, hengellään ja
verellään palkita sen vaaran, jonka alaisena koitin pelastaa hänen
äitinsä. Nyt on valasi täyttämisen hetki tullut.
JOSÉ. Herra! Äitini siunaus on teillä. Käskekää!
POMBAL. Otin pojan hoitooni, kasvatin häntä, annoin hänen nähdä
maailmaa, valmistin hänestä, en palvelijaa, vaan uskotun. Kymmenen
vuotta olen ollut yht'aikaa hänen suojelijansa ja ystävänsä, olen
luottavasti hänen käsiinsä uskonut suurimmat valtion salaisuudet.
José! Aika on sinun osottaa, että olet ansainnut sen, mitä olen
hyväksesi tehnyt.
JOSÉ. Herra, lisää hyvyyttäsi sanomalla, mitä minun tulee tehdä.
POMBAL. Olisin tähän toimeen voinut valita muita, -- epätoivon
rohkaisemia, paatuneita sydämmiä. En sitä tehnyt; valitsin sinut,
sillä (astuen hänen eteensä ja katsoen häntä tiukasti silmiin) sinä
olet juutalainen. Älä kiellä, älä ainakaan kielelläsi, se on
petollinen, se antoi sinut ilmi maatessasi. Valitsin sinut sentähden,
että olet niitä hyljätyitä, joita odottaa ryöstö ja rovio, jos
viholliseni voittavat, vaan joiden ihmisoikeutta minä puolustan ja
suojelen. Sinä et minua petä mistään Juudaan palkasta, sillä sinulla
on muistoja kostettavana ja toiveita voitettavana. Jos sielusi
arastelisi, niin ajattele vain äitisi viimeistä hetkeä ja sano sitten
itsellesi: "jos kaikki olisi ollut niinkuin nyt, niin et sinä olisi
häpeällistä kuolemaa saanut."
JOSÉ. Sanasi, herra, peittävät ehkä pohjattoman syvyyden, mutta käske
vain, ja minä syöksyn siihen.
POMBAL. Kun murhaaja ihmistä ahdistaa, niin tämä ei epäile riistää
häneltä hänen aseitaan puolustaakseen itseään.
JOSÉ. En sanoja pelkää. Mitä pitää minun tehdä, mikä tulee minun olla?
POMBAL. Urkkija. (Lyhyt äänettömyys.) Asemani näyttää nyt
turvallisemmalta kuin koskaan, viholliseni nyt etäämmältä
päämäärästään kuin ennen. Jesuiitat ovat hovista karkoitetut,
ylhäisaatelin kanssa olen sopinut. Hovi -- mitäpä siitä? Mitä,
valaiseeko salalyhty pimeätä huonetta? Niin kauan kuin he täällä
salakättä ihmisiä hallitsevat, ei vapauden, ei minun työni voi
menestyä.
JOSÉ. Ovathan heidän uskollisimmat ystävänsä heistä luopuneet. Eikö
yksin Tavoran sukukin --
POMBAL. Tämä sovinto -- niin, mitä Tavora pattovalasta välittää! Haa!
Tuo juhlallisuus kirkossa oli kenties vain Juudaan suutelo, jotta
voisivat sitten helpommin pettää.