Samana päivänä illallisen jälkeen tuli Everley yhdessä Fredrik
Bremerin kanssa noutamaan Samuelia sosialistien kokoukseen, missä
hänen tuli kertoa seikkailunsa.
Kokous pidettiin pimeässä salissa ruokatavarakaupan yläkerroksessa.
Siellä olivat kaikki ne henkilöt, jotka Samuel oli tullut tuntemaan
edellisenä iltana, ja parisenkymmentä muuta henkilöä. Useimmat heistä
olivat ammattityömiehiä, mutta olipa joukossa myöskin jokusia,
jotka näyttivät hyvin toimeentulevilta myymälänomistajilta tai
kirjanpitäjiltä. Samuel pani merkille, että kaikki kutsuivat toisiaan
tovereiksi ja jokuset niiden joukossa puhuttelivat häntäkin samalla
tavalla, mikä herätti omituisia tunteita hänessä. Kokoukseen tuli
myöskin muutamia naisia, joista yksi toimi puheenjohtajana.
Everley piti aluksi puheen sekä luki Samuelin kehotuksen samalla
kertoen mistä se oli aiheutunut. Tämän jälkeen pyysi hän Samuelia
astumaan esiin. Nuorukainen sävähti. Hetken kuluttua valtasi
hänet kuolettava kauhistus. Ajatus, että jos hän kaikkien näiden
henkilöiden läsnäollessa ei voisikaan puhua, tunkeutui hänen
mieleensä. Jos hän tulisi aivan hervottomaksi, kykenemättömäksi
ajatuksiaan esittämään, niin mitähän nuo vieraat henkilöt hänestä
silloin sanovat? Hän puristi kätensä nyrkkiin -- mitä sillä on
väliä, mitä he ajattelevat hänestä! Köyhät kärsivät ja totuus vaatii
voimakkaasti päästä oikeuksiinsa! Hän tahtoo puhua ympärillään
oleville ihmisille siitä, mikä häntä painosti.
Hän alkoi puhua, kertoen kuinka oli tullut ryöstetyksi, ja kuinka
oli turhaan etsinyt työtä sekä siitä, mitenkä poliisi oli hänet
pidättänyt ja sulkenut tyrmään. Nähtyään ympärillään olevan ihmisiä,
jotka häntä ymmärsivät, tunsi hän itsensä levolliseksi eikä enään
ajatellut itseään. Hän puhui lähes puolituntia, ja kun hän lopetti,
vallitsi kokoushuoneessa todellinen innostus hänen pyhään ja korkeaan
asiaansa.
Samuelin lopetettua puheensa nousi Everley puhumaan.
-- Toverit! sanoi hän. Olen jo vuoden ajan vaatinut, että
paikallisyhdistyksemme tulee ryhtyä taisteluun lausuntovapauden
puolesta tässä kaupungissa. Nyt on oikea hetki taistelun
alottamiseksi. Ellemme siihen ryhdy nyt sopivan tilaisuuden
tarjoutuessa, saatamme kernaasti luopua kaikista vaatimuksistamme.
-- Kannatetaan, huusi Beggs, vanha puuseppä.
-- Minä olen ottanut itselleni vapauden tilata kokouskutsumuksia,
jatkoi Everley, sillä aikaa ei ole hukattavana, ja minä olen
vakuutettu siitä, että toverit tulevat hyväksymään toimenpiteeni.
Ehdotan nyt, että paikallisyhdistys päättää panna toimeen kokouksen
huomisiltana ja että nämät kaksituhatta kokouskehotusta, jotka
minulla täällä on, jaetaan kaupungille salaisesti tänä yönä.
-- Kannatetaan, sanoi mrs Barton.
-- On merkittävä, lisäsi Everley, että emme tule saamaan mitään apua
sanomalehdiltä. Ja meikäläisten, kuten seurakunnan jäsenienkin, tulee
saada kuulla tämä juttu kokonaisuudessaan.
Tämän jälkeen luki hän kokouskehotuksen, joka hyväksyttiin
yksimielisesti.
-- Vielä ehdotan, jatkoi Everley, että yhdistyksemme käyttää
tilaisuutta hyväkseen ja taistelee itselleen oikeuden katukokouksien
toimeenpanemiseen Lockmanvillessä. Te tiedätte, että poliisi aina
työlakosta asti on kieltänyt sellaisten kokouksien pitämisen, mutta
minä ehdotan, että me torstai-iltana pidämme kokouksen Tori- ja
Isonkadun kulmauksessa, missä ilmotamme yleisölle tämän asian, sekä
että me sen jälkeen jatkamme taistelua pitämällä katukokouksia joka
ilta niinkauvan, kunnes olemme saaneet itsellemme oikeuden niiden
pitämiseen.
Samuel saattoi miesten kasvojen ilmeistä havaita, miten vakava tehty
ehdotus heistä oli. Everley piti vielä kiihkeän puheen. Työväestö
kaupungissa on menettänyt viimeisenkin toivonsa ammattiyhdistyksiin
ja kärsii suuresti vallitsevasta kovasta ja kalliista ajasta. Nyt,
jos koskaan, oli sovelias hetki, jolloin työväenluokan silmät
voidaan saada näkemään oikeita parannuskeinoja olojen korjaamiseksi.
Ja sosialistit ovat voimattomia sentähden, että sallivat poliisin
itseään holhoa. Nyt täytyy kansan pitää puolensa poliisi valtaa
vastaan.
-- Mutta käsitättehän sen, että sellainen menettely on samaa, kuin
joutua vankilaan, sanoi tohtori Barton.
-- Kyllä minä sen käsitän, vastasi Everley. Vankilaan tulemme
otaksuttavasti joutumaan useampia kertoja. Mutta jos me alusta
asti, pidämme lujasti kiinni päätöksestämme, niin voimme saavuttaa
voiton, sillä me voimme saada kansan puolellemme ja myöskin murtaa
sanomalehtien salaliiton olla meistä mitään mainitsematta.
-- Tämä on asia, jota meidän tulee tarkoin punnita, sanoi nainen,
joka oli puheenjohtajan paikalla.
-- Minä olen valmis tekemään sen mitä voin, sanoi lakimies. Minä
tarjoon puhujille maksuttomasti apuani oikeuslaitoksissa tai tulen
minä myöskin ensimäiseksi antamaan vangita itseni -- kumpaa vaan
toverit haluavat.
-- Me tulemme menettämään paikkamme, sanoi joku salissa kauvempana
oleva.
-- Sitä meidän täytyy miettiä, sanoi Everley. Te tiedätte hyvin,
miten paljon minä tähän asti olen toimintani takia menettänyt.
Samuel kuunteli korvat höröllä ja jännittyneenä keskustelua.
Kokoukseen osaaottavat olivat ihmisiä, joiden tulot eivät olleet
hänen tulojaan suuremmat, ja jotka mielisuosiolla jättäytyivät
samalle mahdille, joka oli hänet ruhjonut. Siellä oli myöskin mies,
joka oli menettänyt silmänsä lasitehtaassa, toinen, eräs rautatien
jarrumies, joka juuri oli päässyt sairaalasta, kun oli menettänyt
toisen jalkansa. Siellä oli myöskin miehiä, valjuja ja nälän
surkastuttamia, sekä heidän nälkäisiä vaimojaan ja lapsiaan. Mutta
siitä huolimatta uhrasivat he aikansa ja ansionsa, antoivat koko
olemassaolonsa ja koko elämänsä ihmisten vapauden ja oikeuksien
ylevän asian hyväksi. Oliko hän milloinkaan ennen tavannut sellaisia
miehiä, kuin täällä oli koossa? Oliko hän koskaan uneksinutkaan
sellaista miestä?
Hän oli ajatellut, että hän oli yksin ja että hän kantaa hartioillaan
kaikki ihmisyyden rasitukset. Ja täällä on väkeä, joka on valmiina
kannattamaan häntä ja hänen pyrkimyksiään. Keskustelusta voi hän
lisäksi havaita, että nämät miehet muodostavat osan laajalle
levinneestä järjestöstä, jonka paikallisosastoja löytyy jokaisessa
kaupungissa kautta koko maan. Heillä on omat vaalikokouksensa,
he äänestävät kaikissa vaaleissa omia ehdokkaitaan, julkaisevat
useita sanomalehtiä, aikakauskirjoja ja muuta kirjallisuutta. Ja he
muodostavat osan armeijan miehistöstä, armeijan, joka yhteisesti
toimii kaikissa sivistysmaissa. Mihinkä tahansa kapitalismi on
tunkeutunut hallitsevaksi, siellä myöskin liittyy miehiä yhteiseen
taisteluun sitä vastaan; ja joka päivä kasvaa heidän voimansa,
-- eikä löydy ketään, joka voisi heidän kasvavaa voimaansa ja
vaikutustaan hillitä.
Nämät miehet olivat luoneet katseensa uuteen aikaan, joka on
lähestymässä, ja heissä paloi vakaumuksen pyhä tuli. Samuel
tajusi, miksi he panivat painoa sanalle "toveri", jota he toisiaan
puhutellessaan käyttivät; he olivat miehiä, jotka olivat kiinteästi
toisiinsa sidotut yhteisten muistojen ja armottomien vihollisien
harjottaman vainon ja ahdistamisen kautta. Nämät miehet tiesivät,
mikä heitä on uhkaamassa tällä hetkellä: ei ainoastaan poliisi
patukkoineen ja sapeleineen, ei ainoastaan rikkaiden ja mahtavain
tukeman "Sanoman" harhaan johtavat ja valheelliset tiedot, vaan
koko valtiollinen ja taloudellinen valta, joka keskittyy sellaisiin
persooniin kuin Hickman ja Wygant ovat. Ne uhkaavat vangitsemisella
ja vankilalla, häpeällä ja nöyryytyksillä, ehkäpä taloudellisella
tuholla ja nälkäkidutuksellakin. Vain siten menetellen saavat he
kansan suun tukituksi ja kansan korvat suljetuiksi.
-- Toverit, sanoi nuori lakimies. Jokainen ihmisyyden edistysaskel on
riippunut siitä, että on löytynyt miehiä, jotka ovat olleet valmiit
uhraamaan itsensä ja elämänsä. Kaikkialla, missä meidän liikkeemme
on levinnyt ja kasvanut voimakkaaksi, on se tapahtunut vainojen
alaisena ja niiden uhalla. Ennemmin tai myöhemmin täytyy meidän olla
siihen valmistuneita; me voimme varrota vuoden, mutta emme koskaan
voi saada mitään toimeen, ennenkuin uskallamme uhmata seurauksia.
Sen vuoksi pyydän teitä kaikkia yhtymään lupaukseen: että me puhumme
Lockmanvillen kaduilla ensi torstai-iltana ja tulemme jatkamaan
katupuheita niin kauvan, kun olemme taistelleet itsellemme ne
oikeudet, jotka meille Amerikan kansalaisina kuuluvat.
Hetkisen vallitsi huoneessa juhlallinen hiljaisuus Everleyn
lopetettua puheensa. Senjälkeen miehet ja naiset toinen toisensa
perästä selittivät olevansa taisteluun halukkaita.
-- Minä olen ollut ilman työtä neljä kuukautta? selitti eräs
miehistä, ja minulle on luvattu tointa ensi viikoksi. Jos tulen
vangituksi, niin olen varma, etten sitä työtä tule saamaan. Mutta
minä tahdon siitä huolimatta puhua.
-- Ja minä olen toimessa Wygantin puuvillatehtaassa, sanoi toinen.
En pysy kauvan nuorena ja työkykyisenä, ja kun tulen poisajetuksi
työpaikastani, tuntuu se raskaalta. Mutta minä tahdon olla mukana.
-- Ja minä myös, pisti väliin Lippman, sikaripuotin omistaja.
Vaimoni voi hoitaa liikettäni, lisäsi hän. Ilmoitus otettiin vastaan
yleisellä naurulla.
Tämän jälkeen nousi Fredrik Bremer ylös.
-- Isäni on tullut varovaiseksi, huudahti hän, mutta minä tahdon
myöskin puhua!
-- Ja minä, ilmotti Samuel. Minä uskon, että minusta tulee
sosialisti. Sallitteko minun auttaa teitä?
-- Pieninkään apu ei tule ylenkatsottua näin ratkaisevalla hetkellä,
kuin tämä, sanoi Everley. Meidän täytyy seisoa tykkiemme luona,
sillä jos he onnistuvat murskata meidät tällä kerralla, viipyy kauan
ennenkuin voimme saada äänemme taasen kuuluviin.
Kokoushuoneen eräästä nurkkauksesta alkoi kuulua laulua. Toiset
yhtyivät lauluun, mikä paisui niin valtavaksi hymniksi, että huoneen
katto oli ilmaan kohota.
-- Mitä tämä on? kuiskasi Samuel Fredrikille.
-- Se on laulu, jota kutsutaan "Punaiseksi lipuksi", vastasi Fredrik.
Samuel istui kuin noiduttuna kuunnellen laulua.