Kokouksesta lähtiessään hajaantuivat toiset kokouksen osanottajat
eri suuntiin jakaakseen kiertokirjeitä, mutta Everley ja Fredrik
seurasivat uutta ystäväänsä Samuelia tämän kotiin ja odottivat kunnes
hän oli saanut lukituksi asuntonsa oven ja siten saapunut varmaan
suojapaikkaan. Kokouksessa olivat he jo jättäneet Samuelille muutamia
sosialistisia sanomalehtiä ja lentokirjasia, joiden tutkimiseen
Samuel käytti suurimman osan seuraavasta päivästä. Ne antoivat
hänelle selvän kuvan koko siitä ihmeellisestä liikkeestä, jonka
kanssa hän oli viime päivinä joutunut kosketuksiin, ja ne selvittivät
hänelle koko sen julman järjestelmän, minkä rattaisiin hän oli
kietoutunut.
Se oli kaikkityyni niin täydellisen selvää, että Samuel tunsi itsensä
katkeroituneeksi kansalle, joka ei sitä vieläkään ymmärtänyt. Hän
kulutti aikaansa sillä, että mielikuvituksessaan taisteli kaikkien
niiden kanssa, jotka hän tunsi: veljiensä kanssa, Finneganin,
Charlie Swiftin, master Albertin, mr Wygantin, professori Stewartin
ja tohtori Vincen kanssa. Kaikkein enin hänen mielikuvituksensa
työskenteli miss Gladyn kanssa. Hän kuvitteli, kuinka tulisi olemaan
vallankumouksen jälkeen, jolloin hän tulisi olemaan kuuluisa mies ja
miss Glady köyhä, ja hän jalomielisesti voisi antaa hänelle anteeksi.
Kun Sofia tuli kotiin, kertoi Samuel kaikki hänelle. Samuelin ei
tarvinnut suurestikaan vähäisiä tietojaan ja voimiaan käyttää,
saadakseen Sofiasta kumouksellisen. Hänestä tuli, kuten sosialistit
sanovat, täysin "luokkatietoinen".
Paikallisen yhdistyksen jäsenet olivat olleet koko päivän levottomia
Samuelin vuoksi. Everley oli käynyt hänen luonaan kaksi kertaa
iltapäivän kuluessa tullakseen vakuutetuksi siitä, että hän oli
turvassa. Ja taas illallisen jälkeen saapui Everley kertoen, että
Beggs ja Lippman, sekä Bartonin puolisot ja hän itse tulevat Samuelin
henkivartijoiksi ja seuraavat häntä kokoukseen. Kiertokirjeet olivat
herättäneet tavatonta huomiota. Koko kaupunki puhui Samuelin asiasta
ja poliisi oli aivan suunniltaan kiukusta, kun sitä oli sillä tavalla
nenästä vedetty.
Niin joutui kokousaika. Tuntui kuin suuri varjo olisi vetäytynyt
kaiken yli. Ihmiset olivat hermostuneita ja levottomia. Samuel
mittaili huonettaan pitkin askelin kulkien edestakaisin.
Hänen puheensa järkytti häntä. Hän näki edessään innostuneen joukon,
jolle hän paljastaisi kaiken sen vääryyden, joka heitä kohtaan oli
harjotettu. Tästä puheesta riippui paljon! Epäonnistuminen puheessa,
merkitsi epäonnistumista kaikessa -- kaikki, mitä hän tähän asti
oli tehnyt, silloin tuhoutuisi. Oi, kun hänellä vaan olisi ääntä
huutaakseen orjuutetuille ja vääryyttä kärsineille kaikki ne asiat,
jotka hänellä olivat sydämellään!
Hänen ystävänsä olivat sanoneet, että he tulevat neljännestä
vailla kahdeksan, mutta he tulivat jo puoli kahdeksan ja istuivat
vartoomaan. He katsoivat sopivammaksi, etteivät mene kokoukseen
ennenkun juuri kellonlyönnillä. Sillä aikaa tutustuttivat he Samuelia
tekemäänsä sotasuunnitelmaan.
Tohtori Barton tulisi avaamaan kokouksen puheella, missä esittelisi
Samuelin. Johtaakseen poliisia harhaan, tulisi hän avajaispuheessa ja
esittelyssä tarkasti esiintuomaan kaikki ne varsinaiset asianhaarat,
jotka tahdottiin kansalle esittää. Hän tulisi kertomaan niistä
kahdestakymmenestä tuhannesta dollarista, jotka Hickman maksoi
Slatterylle, kuten Wygant oli tunnustanut Samuelille. Ja hän tulisi
myös kertomaan, kuinka nuorukainen oli tullut ulosajetuksi Sant
Matheuksen kirkosta. Jos poliisi yrittäisi sekaantua puheeseen,
tulisi tohtori jatkamaan, kunnes hänet vangittaisiin. Tämän jälkeen
tulisivat toiset yrittämään uudelleen puhua useammissa eri paikoissa,
kunnes heistä kuusi tulisi pidätetyiksi. Näin menetellen ei Samuel
tulisi ensinkään puhumaan, vaan "säästettäisiin" hän vapaaksi
tulevia kokouksia varten, ja myöskin Everley, joka tulisi heitä
puolustamaan tuomioistuimen edessä. Uusia kiertokirjeitä jaettaisiin
seuraavan päivän iltapuolella ja uusi yritys katukokouksen pitämiseen
tehtäisiin seuraavan päivän iltana.
Kaikki tämä selosteltiin nuorukaiselle ja sen jälkeen koko pieni
seurue Iäksi matkaan. Tohtori Barton ja Everley kulkivat Samuelin
kumpaisellakin sivulla, mrs Barton, mrs Stedman ja Sofia heidän
takanaan; Beggs ja Lippman lopettivat kulkueen. Siten marssivat he
pitkin katua pitäen silmiään avoimina ja joka kerta, kun heidän
täytyi sivuuttaa jonkun vastaantulevan, pysyivät he hänestä
kohtuullisen matkan päässä.
He tulivat kokouspaikalle. Kadun kulmauksessa seisoi vanha ja
nuori Bremer sekä tusinan verran muita kansalaisia, jotka heti
ympäröivät äsken saapuneet. Valtava joukko väkeä on noudattanut
kutsumusta, sanoivat he. Kokouspaikka on tungokseen asti täynnä
ja kansaa tulvailee kaukana kokouspaikkaa rajoittavilla kaduilla.
Poliisivoimaa oli vahvasti tuotu paikalle sekä sijotettu eri tahoille
kokouspaikalle ja sen ympäristöön. Varmasti oli joukossa myöskin
useita etsiviä poliiseja. Kellon kahdeksaa lyödessä saapui paikalle
ystäväin pieni joukko. Odottavassa ihmisjoukossa vallitsi jännittävä
surina, kun he alkoivat tunkeutua tungoksessa eteenpäin. Samuelin
sydän löi raivokkaasti ja hänen polvensa horjuivat, niin että ne
tuskin kykenivät häntä kannattamaan. Kansajoukko vetäytyi sivuun
päästääkseen heitä esille. Pian olivatkin he keskellä joukkoa, missä
muutamia sosialisteja seisoi vartioiden puolta tusinaa laatikkoja,
joilta puheet tulisivat pidettäväksi.
Kuluttamatta silmänräpäystäkään, astui tohtori Barton yhdelle
laatikoista.
-- Kansalaiset! alotti hän selvällä sointuvalla äänellään.
Silmänräpäyksessä valtasi ympäröivän kansanjoukon hiljaisuus ja
tuhannet kasvot kääntyivät puhujaa kohti.
-- Olemme täällä, jatkoi puhuja, hyvin tärkeän asian takia...
Samalla tunkeutui poliisi läpi väkijoukon hänen luokseen:
-- Oletteko saaneet luvan tämän kokouksen pitämiseen? kysyi hän.
-- Meiltä on kielletty lupa, ilmotti tohtori kansanjoukolle. Me
olemme täällä lainkuuliaisina kansalaisina ja vaadimme itsellemme
lausuntovapautta, mikä kuuluu meidän rajoittamattomiin ja
luonnollisiin oikeuksiimme.
-- Te ette saa puhua! selitti poliisimies. -- Kaupungin hallitus
täällä Lockmanvillessä on antanut lahjoa itseään! huusi tohtori.
-- Te ette saa puhua, uudisti poliisimies tiukasti.
-- Henry Hickman on maksanut muutamalle valtuusmiehelle
kaksikymmentätuhatta dollaria saadakseen ehkäistyksi
vesijohtoehdotuksen hyväksymisen, sanoi puhuja.
-- Astukaa alas! käski poliisi, aikoen tarttua kiinni häneen.
-- Minä en lakkaa puhumasta, muuten kuin väkivallan edessä,
selitti tohtori. Minä olen täällä pannakseni vastalauseen
lahjomisjärjestelmää vastaan.
-- Astukaa alas ja olkaa hiljaa! tiuskasi poliisi.
-- Se on hävytöntä! Se on hävytöntä! kuului ääniä väkijoukosta.
-- Antakaa hänen puhua!
-- Tämä ilmianto tehtiin Sant Matheuksen kirkon kirkkoneuvostolle,
jatkoi puhuja, ja kirkkoneuvosto kieltäytyi toimittamasta
minkäänlaista tutkimusta asiassa sekä karkotti kirkosta erään
seurakunnan jäsenistä. Ja nyt me olemme täällä...
Tohtori Barton vedettiin alas laatikon päältä kesken puhettaan ja
poliisi tarttui hänen kaulukseensa.
-- Väkivaltaa! huusi väkijoukko. Antakaa hänen jatkaa!
-- Vangitkaa puhuja! kirkuivat toiset.
Syntyi ankara hälinä kokoontuneessa väkijoukossa. Joukon keskellä
näkyi Lippman, toinen järjestyksessä niistä, jotka olivat valitut
uhrautumaan. Hän hyppäsi nopeasti erään vanhan kannon päälle vähäsen
syrjässä siitä paikasta, missä Barton pidätettiin, sekä huusi täyttä
kurkkua:
-- Henry Hickman on maksanut Slatterylle kaksikymmentätuhatta
dollaria siitä, että on saanut vesijohtoehdotuksen valtuustossa
hylätyksi. Ja sen kautta ansaitsee hän sekä Lockmannin pesä itselleen
kymmenentuhatta dollaria kuukaudessa. Ja Wygant on tunnustanut päivän
pääpuhujalle, että hän pakottaa kaupungin hallituksen tanssimaan
hänen pillinsä mukaan voidakseen saada itselleen erityisiä oikeuksia
ja etuja...
Näin pitkälle ehdittyään tarttui eräs poliisikonstaapeli Lippmania
niskaan ja veti hänen alas puhujapaikalta sekä pakotti hänen
vaikenemaan kiukkuisten vastalauseiden kaikuessa ympärillä olevasta
väkijoukosta. Oli selvää, että kansa oli saapunut paikalle saadakseen
kuulla Samuelin puhetta ja oli kiukustunut siitä, kun tuli narratuksi
siinä suhteessa. Se ilmeni kovaäänisinä vastalauseina, joten poliisit
tunsivat itsensä iloisiksi siitä, kun olivat niin mieslukuisina
paikalle saapuneet.
Näitä jännittäviä tapahtumia olivat Samuel ja Everley seuranneet
saippualaatikkojen tarjoomalta vallitsevalta paikalta. Äkkiä tarttui
Samuel ystävänsä käsivarteen ja sanoi osottaen:
-- Mikä mies tuolla on? Väkijoukon äärimmäiseltä reunalta näkyi suuri
ja roteva mies, joka tunkeutui raivokkaasti eteenpäin heilutellen
nyrkkejään ilmassa ja huutaen:
-- Se on hävytöntä! Käykää päälle vaan!
-- Minä en tiedä, vastasi Everley. Minä en ole koskaan ennen häntä
nähnyt.
-- Tämä on poliisiväkivaltaa, huusi mies. Lyökää poliiseja! Ruhjokaa
heitä! Ajakaa ne pois!
Everley tarttui Samuelia käsivarteen ja lausui liikutettuna:
-- He ovat lähettäneet miehen tänne, siitä minä olen varma!
Viranomaiset tahtovat saada aikaan epäjärjestystä.
Siinä samassa näki Everley ja Samuel miehen kumartavan ja ottavan
maasta tiilikivenkappaleen, minkä heitti keskellä väkijoukkoa olevaa
poliisiarmeijaa kohti.
-- Pidättäkää tuo mies, huusi Everley osottaen tiilikiven heittäjää.
Syvän suuttumuksen valtaamana hyppäsi hän alas laatikolta ja alkoi
pyrkiä miehen luokse läpi taajaan sulloutuneen väkijoukon.
Väkijoukko alkoi levottomasti liikehtiä. Kuului erilaisia huutoja.
Samuel näki, mitenkä useat miehet painivat epäjärjestystä
aikaansaaneen miehen kanssa. Mutta Samuel näki myös, että poliisit
olivat jo ottaneet esiin pamppunsa, sekä alkaneet niillä lyödä
lähinnä olevia kansanjoukosta. Eräs rotevannäköinen ja paksu
ylikonstaapeli komensi poliisijoukkoa ja ajoi takaisin poistuvia
kokouksen osanottajia työntämällä kapulallaan heitä vatsaan.
Tämän kestäessä oli seuraava puhuja, eräs nainen, kavunnut eräälle
laatikolle, mistä huusi kimeällä äänellä:
-- Me olemme sosialisteja! Me muodostamme ainoan valtiollisen
puolueen, joka uskaltaa ja tahtoo Lockmanvillessä puhua
työväenluokan puolesta! Me panemme vastalauseemme tätä väkivaltaa
vastaan! Me vaadimme puhe- ja kokoontumisvapautta! Meidän
kaupunginhallituksessamme vallitsee lahjomisjärjestelmä!
Samassa kuuli Samuel takanaan melua. Hän kääntyi äkkiä ympäri -- ja
ihan oikeassa silmänräpäyksessä. Eräs raa'an näköinen, huonoissa
repaleissa oleva mies oli tunkeutunut hänen luokseen läpi taajaan
tunkeutuneen kansanjoukon. Samuel näki miehen kohottavan kättään,
jossa piteli jotakin mustaa esinettä, ja suuntaavan ruhjoavaa iskua
hänen päähänsä.
Samuel kumartui alas nostaen käsivartensa ylös suojakseen. Hän tunsi
kovaa, kiivasta kipua ja käsivarsi laskeutui voimattomana sivulle.
Jotakin sattui hänen päähänsä tehden otsan yläpuolelle haavan, josta
lämmin verisuihku ruiskahti esiin ja sokaisi hänen silmiään. Hän
kuuli Beggsin, joka seisoi hänen vieressään, huutavan:
-- Heittäytykää maahan!
Hän ymmärsi, että hänen henkensä oli vaarassa. Esiintunkeutunut mies
tahtoi hänen elämäänsä. Salamannopeudella heittäytyi hän maahan
suojellen päätään vahingoittumattomalla kädellään niin hyvin kun hän
voi.
Hänen ympärillään käytiin ankaraa taistelua. Ihmiset tunkeutuivat
hänen päälleen huutaen ja joku potkasi häntä kipeästi jalkaan.
Maassa ryömien pääsi hän jonkun matkaa etenemään, pitäen päätään
taistelevien jalkojen tasalla. Hän kuuli Beggsin huutavan apua
sekä Johan ja Fredrik Bremerin vastaavan huutoon. Hän kuuli vielä
kansanjoukon ulvovan ympärillään, poliisiylikonstaapelin kuuluvat
komentohuudot ja poliisien patukkojen ruhjovat iskut, jotka
raskaina putosivat miesten ja naisten päähän. Sitten menetti hän
tajuntansa ja jäi liikkumattomana makaamaan omasta verestään paikalle
muodostuneeseen lätäkköön.
Samaan aikaan oli vielä kolme puhujaa toinen toisensa jälkeen
yrittänyt saada äänensä kuuluville. Heidät pidätettiin kuitenkin
heti huolimatta raivostuneen kansanjoukon valtavista vastalauseista.
Kun puhujat oli pidätetty, alkoi äkkiä väkijoukon keskuudesta
kuulua naisäänen laulua. Toiset yhtyivät lauluun, se paisui yhä
valtavammaksi, kunnes laulun sointuvat säveleet voimakkaana kaikuivat
yli hälinän ja metelin. Laulu oli sama, jonka Samuel oli kuullut
sosialistiyhdistyksen kokoushuoneessa. Sen nimi oli _"Punainen
lippu"_.
Suuri osa kansanjoukosta ei osannut laulun sanoja, mutta he
hyräilivät säveltä, siten paisuttaen sävelien valtavaa mahtia. Kun
poliisit kulettivat vankejaan poliisiasemalle, jatkui laulua yhä,
ja laulaen saattoi suuri kansanjoukko pidätettyjä oikeuksiensa
puolustajia aina poliisiasemalle asti. Tuon tuostakin kuului
väkijoukosta paheksumishuutoja poliiseille ja kehotussanoja
vangituille.
Kansanjoukko kokoontumispaikalla alkoi laulun kestäessä poistua.
Taistelukentälle jäi vain vähäinen joukko peloissaan olevia ihmisiä,
jotka ympäröivät kahta maassa makaavaa ihmisruumista. Toinen näistä
oli Samuel, joka tunnotonna makasi veressään. Toinen oli Sofia, joka
uskollisesti oli pysynyt Samuelin vieressä, ja nyt nyyhkyttäen, surun
ja kauhun murtamana, makasi hänen rinnoillaan.
Kaukaa kuului vielä mukaansa tempaavan, innostavan laulun sointuisat
säveleet.