Saavuttuaan kotiinsa sai hän kokea uuden yllätyksen, sillä siellä
istui hieno ja hyvin puettu nuori mies, joka odotti häntä saadakseen
puhua hänen kanssaan.
-- Nimeni on Pollard, sanoi hän, _"Lockmanvillen Sanomain"_
toimituksesta. Haluaisin saada uutisen teistä.
-- Uutisen minusta! huudahti nuorukainen hämillään. --
-- Niin, haastattelun, selitti mr Pollard. Minä haluan saada vähäsen
tietoja siitä kokouksesta, jonka aijotte pitää.
Samuel tunsi itsessään samallaista järkyttävää tunnetta, jota
jokainen yhteiskunnallinen uudistaja sekä ennen että vielä
myöhemminkin on saanut kokea. Hän istui mrs Stedmanin pienessä
arkihuoneessa ja kertoi vielä kerran seikkailunsa. Mr Pollard oli
aivan nuori äskettäin yliopistosta saapunut sanomalehtimies ja hänen
lyijykynänsä liikkui nopeasti muistiinpanokirjan lehdillä.
-- Karaistukaa, selitti hän. Tämä on huomiota herättävä asia.
Samuelille olivat nämät erinomaisia uutisia. Ne hämmästyttivät
häntä niin, ettei hän joutanut niitä lähemmin miettimään. Mitä se
kannattaa kutsua kokousta ja pitää puheita, kun voidaan saada asia
painetuksi sanomalehteen? Siitähän jokainen saa sen lukea ja pääsee
oikeaan käsitykseen kaikesta eikä tarvitse pelätä mitään virheitä ja
erehdyksiä. Sitäpaitsi lukevat ihmiset sanomalehtiä vapaahetkinään,
jolloin heillä on hyvää aikaa asioita perinpohjin ajatella.
Kun mr Pollard oli lähtenyt, riensi Samuel suurimmalla kiireellä
puhumaan asiasta Everleyn kanssa.
-- Teidän ei tarvitse painattaa kokouskutsumusta, sanoi hän, minä
kerroin hänelle missä kokous tullaan pitämään.
Everley vaan hymähti Samuelin kiihkolle.
-- Me toimitamme kokouskutsumukset jaetuksi kuitenkin, sanoi hän.
Odottakaa siksi kun saatte nähdä mitä "Sanomat" asiasta kertovat.
-- Mitä ajattelette? kysyi Samuel. Everley ei halunnut selittää
ajatuksiaan lähemmin, vaan kehotti Samuelia odottamaan. Samuelin
uutiset eivät näyttäneet tekevän häneen sitä vaikutusta kuin niiden
olisi pitänyt tehdä, tuumi Samuel.
Samuel palasi kotiinsa. Myöhemmin iltapäivällä, kun mrs Stedman oli
mennyt myymälään ostoksille, naputettiin hänen ovelleen. Samuel
riensi avaamaan ja suureksi hämmästyksekseen näki hän Bill Finneganin
edessään.
-- Hyvää päivää, nuori ystäväiseni, sanoi Finnegan.
-- Hyvää päivää, vastasi Samuel.
-- Mitä minä olen kuullut -- sinähän aijot pitää puheen?
-- Kyllä. Mutta mistä te sen tiedätte?
-- Olen saanut tietää sen Gallaganilta. Slattery oli puhunut siitä
hänelle.
-- Slattery? Hänkin on niinmuodoin saanut tietää siitä?
-- Tuhat tulimmaista, luuletko sinä häntä puoluejohtajaksi?
Finnegan katsoi ympärilleen tullakseen vakuutetuksi siitä, että he
olivat kahdenkesken.
-- Sammy, sanoi hän. Minä olen tullut luoksesi kaikessa ystävyydessä
antaakseni sinulle vihjauksen ja toivon sinulla olevan kylliksi
ymmärrystä selviytyäksesi puuhasta jälkeenpäin.
-- Mitä se on? kysyi Samuel.
-- Älä vaivaa itseäsi puhumalla kokouksessa.
-- Minkä vuoksi en saisi puhua?
-- Senvuoksi, ettei sinun sallita sitä tehdä.
-- Mutta kuinka voidaan minua siitä estää?
Seurasi hiljaisuus silmänräpäykseksi.
-- Se on hullua, mitä aijot tehdä, sanoi Finnegan sen jälkeen. Sinä
voit luottaa minuun, että sinulle tulee jotakin tapahtumaan, jos sinä
aijot jatkaa puuhiasi.
-- Mitä saattaisi tapahtua?
-- En tiedä, poika -- ehkä putoat virtaan.
-- Putoan virtaan?
-- Niin, -- tai saat lyijysateen kalloosi jonakin iltana jossakin
pimeässä kujassa. Minä en tosin voi sanoa sinulle mitä tulee
tapahtumaan, ainoastaan sen, että sinä et tule pitämään aikomaasi
puhetta.
Samuel tuli aivan hämilleen.
-- Se ei voi olla teiltä vakavasti sanottua, sopersi hän.
-- Kyllä varmaan. Miksikä ei?
Samuel ei vastannut.
-- Minä en voi ymmärtää, minkätähden tahdot tehdä tämän, jatkoi
Finnegan, tai kuka on sinun takanasi? Sen mukaan kun minä ymmärrän,
olet sinä päässyt selville joistakin rumista asioista, joita
sivumennen sanoen, vähäsen on tässä kaupungissa: Slattery, Patt Mc
Cullagh, kaupungin valtuusto, Wygant, Hickman ja myöskin Bertie
Lockman -- eikö totta?
-- Kyllä! sanoi Samuel. Mutta siitä en minä aikonut puhua.
-- Eivät he tiedä mistä sinä aijot puhua, mutta heillä ei ole halua
asettaa itseään hyökkäystesi alaiseksi. Tämän vuoksi ei aijota antaa
sinun ensinkään puhua.
-- Mutta voiko todellakin sellaista tapahtua? kysyi poika
mielenliikutuksen valtaamana.
-- Sellaista sattuu alinomaa ja sehän on aivan luonnollista. Eihän
kansa muuten tulisi käsittämäänkään sellaisia asioita ja puhuisi
niistä?
-- Kyllä, luonnollisesti, vastasi Samuel. Ja se se juuri minua
suuresti hämmästyttää.
-- Jaa, sanoi Finnegan, mutta heidän ei anneta ymmärtää sitä. Etkö
sinä sitä käsitä?
-- Kyllä, minä käsitän, kuiskasi Samuel.
-- Katsoppas, Sammy, on olemassa eräs nurkkakopla, joka hallitsee
tässä kaupungissa ja he aikovat jatkaa edelleenkin hallitustaan.
Etkö luule heillä olevan keinoja, joita käyttämällä saavat tukituksi
sinunlaiseltasi suun.
-- Mutta, mister Finnegan, sehän olisi samaa kuin murhaa!
-- No niin, sitä ei heidän kuitenkaan tarvitsisi itse tehdä, kuten
kai ymmärrät. Kun mister Henry Hickman haluaa saada kananpojan
päivällisekseen, ei hänen ole pakko itse vääntää siltä niskoja nurin.
Samuelilla ei ollut mitään vastattavaa tähän. Hän istui kauhun
valtaamana.
-- Minä tunnen nämät hommat, näetkös, sanoi Finnegan, ja minä haluan
vaan antaa sinulle ystävällisen neuvon. Ja mitä saakelia tarvitsee
sellaisen poikanaskalin, kuin sinä olet, puuhailla toisten hyväksi?
-- Mitä minä muutakaan voisin tehdä? kysyi Samuel.
-- Tehdä? Hanki itsellesi sopivaa työtä ja nai sellainen tyttö, josta
pidät. Sinä et koskaan tule oikein ymmärtämään elämää, ennenkuin olet
saanut itsellesi lapsia.
Samuel puristeli vain päätään, sillä tämä ehdotus ei häntä
miellyttänyt.
-- Minä tahdon koettaa pitää itseni kaukana kaikesta puuhasta, sanoi
hän, mutta tämä puhe minun _täytyy_ pitää.
Finnegan lähti tiehensä tuumivaisena puristellen päätänsä ja
mutisten itseksensä. Samuel kiirehti takaisin ystävänsä lakimiehen
luokse. Seurauksena tästä käynnistä oli, että Everley vaati häneltä
juhlallisen lupauksen, ettei hän mene ulos pimeän tultua.
-- Minä muistan, mitä tässä kaupungissa tehtiin lakon aikana, sanoi
Everley ja minulla ei ole vähintäkään halua asettaa itseäni tai
jotakin toista vaaroille alttiiksi. Senjälkeen, kun lopetettiin
täkäläiset ammattiyhdistykset, olemme me ainoastaan täällä jälellä.
Samuel pysyttäytyi illan kotona ja kertoi Sofialle kaikki
kokemuksensa sekä kuvaili niitä ihmisiä, joita oli oppinut tuntemaan.
Tyttö oli aivan haltioissaan ihastuksesta.
-- Ah, tiesinhän minä, että apu oli tuleva! Minä tiesin, että apu oli
tuleva! huudahteli hän.
Vaikka olikin hyvin väsynyt, saattoi Samuel tuskin nukkua
mielenliikutuksensa takia. Aikaisin aamulla nousi hän ylös ja meni
ulos ostamaan "Lockmanvillen Sanomain" irtonaisnumeroa.
Hän seisahtui kadun kulmaukseen ja aukasi sanomalehden. Hän heitti
silmäyksen "Sanomain" ensi sivulle -- siellä ei löytynyt mitään
kokouksesta. Hän tarkasti takasivun ja senjälkeen sivun toisensa
perästä löytääkseen uutisen. Mutta hän ei löytänyt siitä mitään.
Silloin ryhtyi hän uudelleen lukemaan lehteä entistä tarkempaan,
tutki jokaisen otsikon, löytämättä sittenkään sitä, mitä etsi.
Vielä kolmannen kerran hän kävi läpi lehden lukien tarkasti läpi
jokaisen pienimmänkin uutisen, mutta turhaan. Kun hän näin oli
kuluttanut "Sanomain" lukemiseen tunnin aikaa löytämättä mitään, tuli
hän vihdoinkin vakuutetuksi, ettei hänen asiastaan ollut lehdessä
riviäkään.
Kun Everley sinä aamuna saapui konttoriinsa, tapasi hän Samuelin
eteisessä odottamassa. Nähdessään sanomalehden hänen kädessään nauroi
nuori lakimies.
-- No, oletteko löytäneet uutista? kysyi hän.
-- En, sitä ei ole täällä! vastasi Samuel.
-- Minä arvasin hyvin, että niin sen kanssa tulee käymään, sanoi
Everley. Mutta minä katsoin parhaaksi, että te itse voitte hankkia
sen kokemuksen itsellenne.
-- Mutta mitä se merkitsee? kysyi Samuel.
-- Se johtuu siitä, että Lockmanvillen hallitusherrain koplalla on
satatuhatta dollaria kiinitettynä "Sanomiin".
Samuel ällistyi ja seisoi ystäväänsä tirkistellen.
-- Nyt näette mitä se on, kun tahtoo olla sosialistina! sanoi Everley
nauraen.
Ja Samuel näki sen.