-- Mitä pidätte tästä, kysyi Everley.
-- Se on mainio, virkkoi Samuel ihastuneena.
-- Minä kustannan kokouskutsumuksen levittämisen, lisäsi lakimies.
Huolehdin myös siitä, että tiedonanto paikallisosaston jäsenille
lähetetään postiin vielä tänä iltana. Tulkaa nyt, niin etsimme
käsiimme pari osaston jäsentä keskustellaksemme asiasta heidän
kanssaan.
He lähtivät ulos. Bremer palasi kotiin työhönsä, mutta Samuel ja
Everley menivät sisään erääseen sikarimyymälään, joka sijaitsi saman
kadun varrella. Myymälän omisti eräs vähäinen Venäjän juutalainen,
jonka hauskannäköisiltä kasvoilta tumma silmäpari lausui vieraat
tervetulleiksi.
-- Toveri Lippman, sanoi Everley, saan esitellä sinulle herra
Prescottin.
Myöskin "toveri Minsky" tuli myymälään pihanpuolella olevasta
työhuoneesta. Hän oli sikarintekijä ja hänen paljaat käsivartensa
olivat hyvin keltaiset ja näivettyneet. Everley kertoi heille
lyhyesti Samuelin seikkailuista ja esitti mitä hän oli aikonut tehdä.
Se tulinen kiihko, jolla molemmat kuulijat vastaanottivat Everleyn
kertomuksen ja esityksen, ei jättänyt epäilyksen varjoakaan siitä,
etteivät he olisi asian puolella. Parisen korttelia etempänä, eräässä
kulmauksessa, sijaitsi pieni työhuone, jossa työssään harmaantunut
vanha puuseppä, "toveri Begg", tarttui Samuelin käteen ja piti sitä
kuin ruuvipihdissä ilmottaessaan hyväksyvänsä hänen menettelynsä.
Senjälkeen lähtivät he tohtori Bartonin, erään nuoren lääkärin luo,
jonka Everley sanoi olevan tukipisteenä kaupungin paikallisessa
sosialistiyhdistyksessä.
-- Hän on saanut kasvatuksensa ulkomailla, selitti Everley, joten
hänellä ei ole meikäläisten lääkärien ahdasta käsityskantaa. Sen
lisäksi on hänen vaimonsa todellinen kaunopuhuja.
Mrs Barton oli nainen, jonka rakastettavat ja lempeät kasvot
muistuttivat Samuelille hänen äitinsä valokuvaa. Koko ajan, kun
Everley kertoi Samuelin seikkailuja, silmäili nuorukainen mrs
Bartonia ja koetti päästä selville hänen mielipiteistään ja siitä
kummallisuudesta, että hän oli sosialistipuhuja.
Hetkisen kuluttua tuli tohtori Barton sisälle ja hänelle piti
Samuelin seikkailut kertoa uudelleen. Molemmat kiintyivät niin
vieraihinsa, että pyysivät heitä jäämään murkinalle. Keskustelussa
käsittelivät he kysymystä koko laajuudessaan ja Samuel tunsi saavansa
luottamusta asiansa oikeuteen siitä varmuudesta, millä he kävivät
asiaan käsiksi. Ei tarvittu pitkiä selittelyjä heidän kanssaan, sillä
he näkyivät jo etukäteen tietävän mitä oli tehtävä. He näyttivät
omaavan ikäänkuin taika-avaimen, jonka avulla saattoivat päästä
tunkeutumaan Lockmanvillen sisäiseen elämään. Ja se teki heille
mahdolliseksi ymmärtää kaiken ja tuntea, kuten hän tunsi, sekä
käsitellä asiaa kaikkia mahdollisuuksia huomioonottaen.
Kaikki nämät olivat hämmästystä herättäviä kokemuksia Samuelille.
Vielä joku tunti sitten oli hän ollut huutavan äänenä korvessa,
villiytynyt ja yksinäinen ja täällä oli nyt joukko liittolaisia,
mitkä näyttivät nousseen ikäänkuin maasta. He olivat miehiä, jotka
tarkasti tiesivät, mitä tarvitaan ja kuinka voidaan saavuttaa se,
johon pyritään; miehiä, jotka eivät tarvitse mitään opastusta
tarttuakseen työhön käsiksi vahingoittamatta hänen korkeaa
asiaansa. He käsittelivät asiaa aivan kuin olisivat sentapaisissa
asioissa puuhailleet kaiken ikänsä. Hän tunsi itsensä siinä määrin
hämmentyneeksi, että oli vähällä unhottaa minkälaista väkeä he olivat.
Mutta se selvisi taas hänelle äkkiä, kun he olivat palanneet takaisin
Everleyn konttoriin. Hän istui ja tuijotti nuorta juristia niin
huolestuneella ilmeellä, että tämä kysyi:
-- Miten nyt on laitanne?
-- Sanokaa minulle, mister Everley, sanoi nuorukainen, kuinka
sellaiset ihmiset, kuin Bartonit, voivat uskoa vapaaseen rakkauteen?
-- Uskoa vapaaseen rakkauteen! Mistä ihmeestä te olette tullut siihen
käsitykseen?
-- Eivätkö he sitten usko vapaaseen rakkauteen? tiukkasi Samuel.
-- Luonnollisesti ei. Kuka on sanonut, että he siihen uskovat?
-- Mutta hehän ovat sosialisteja!
Everley lakkasi työstään ja nauroi sydämellisesti.
-- Kuinka te olette saaneet sellaisen ajatuksen? kysyi hän.
-- Kas, sanoi Samuel, minä olen kaikkialta lukenut että sosialistit
uskovat vapaaseen rakkauteen.
-- Vartokaa kunnes olette päässeet kunnolliseen alkuun
uudistustyössänne, sanoi nuori lakimies nauraen, silloin näette, mitä
olette oppineet.
-- Mutta, änkytti Samuel hämmästyneenä, eivätkö sitten sosialistit
usko vapaaseen rakkauteen?
-- Yksi ja toinen heidän joukostaan voi tehdä niin, sanoi Everley.
Minä tunnen erään, joka uskoo peikkoon, toisen joka uskoo paaviin ja
kolmannen, joka lujasti uskoo Aatamiin ja Eevaan. Enkä minä voi sanoa
mihin he kaikki uskovat.
-- Nähkääs, jatkoi Everley selittäen, me muodostamme valtiollisen
puolueen, joka ei voi estää henkilöitä vapaasti liittymästä meihin.
Ja sentähden, kun sosialistipuolue on alati kasvava puolue, lukeutuu
kannattajiimme kaikenlaista väkeä, joilla on mitä moninaisimpia
ihanteita. Me emme voi sitä auttaa!
-- Mutta, huudahti Samuel, te olette uskonnon vihollisia!
-- Meillä ei ole mitään tekemistä uskonnon kanssa, vastasi Everley.
Me olemme, kuten sanoin, valtiollinen puolue. Jotkut joukostamme ovat
huomanneet välttämättömäksi jättää kapitalistien kirkot, mutta siitä
ette suinkaan voi meitä moittia.
-- Ei, ei suinkaan, myönsi Samuel, ja lisäsi senjälkeen:
-- Mutta ettekö tahdo hävittää hallituksen?
-- Päinvastoin, me tahdomme vahvistaa sitä. Mutta ensiksi täytyy
meidän ottaa se pois kapitalisteilta.
-- Mutta _mihin_ te sitten uskotte? kysyi Samuel hämmästyneenä.
Everley selitti, että sosialistit koettavat järjestää ja kasvattaa
työväenluokkaa jouduttaakseen välttämätöntä taloudellista muutosta.
He haluavat ottaa maan ja kaivokset, rautatiet ja tehtaat
kapitalistien käsistä.
-- Me katsomme, että sellaiset laitokset eivät saa kuulua
yksityisille, vaan koko kansalle. Silloin tulee työtä jokaiselle
ja jokainen saa täyden korvauksen työstään eikä kenelläkään ole
tilaisuutta elää tekemättä työtä.
Samuel istui hetkisen hiljaa selvitellen asiata itselleen.
-- Mutta, huudahti hän hyvin ällistyneenä, sehän on aivan niinkuin
_minäkin_ uskon.
-- Luonnollisesti, vastasi toinen, se on aivan niinkuin te uskotte ja
se on sitä, johon terve järki uskoo.
-- Mutta -- mutta -- änkytti poika. Olenko minä sitten sosialisti?
-- Yhdeksänkymmenettäosaa kansasta koko maassa on sosialisteja,
vastasi Everley, vaikka eivät vielä ole itse havainneet sitä.
-- Mutta, huudahti Samuel, teidän pitää opettaa heitä.
-- Me teemme parhaamme, sanoi Everley myhäillen. Tulkaa auttamaan
meitä...
Samuelia tämä hämmästytti.
-- Mutta kuinka on kansa saanut näin väärän käsityksen
sosialisteista, kysyi hän.
-- Kansan käsitys on sellainen kuin heidän herransa ja isäntänsä
haluaa kansalla olevan.
Samuel tarttui suonenvedontapaisesti tuoliinsa.
-- Se on niinmuodoin liittoutumista! huudahti hän.
-- Aivan niin, sanoi Everley. Se on hallitsevan luokan liittoutumista
kansaa vastaan. He omistavat sanomalehdistön, kirjat, yliopistot,
kirkot ja hallituksen, joiden kautta he puhuvat kansalle valheita ja
pitävät kansaa heille kuuliaisena.
Samuel seisoi naama naamaa vastaan kapitalismin äärimäisen hirviön
kanssa. Se on kyllä huonosti, että kapitalismi omistaa ne varat
ja välikappaleet, joilla kansan on elettävä, ja että se niiden
avulla nälällä kiduttaa ja hivuttaa työläisten ruumiita. Mutta että
kapitalismi omistaa heidän sielunsakin ja johdattaa harhaan heidän
henkisen elämänsä?! Pidättää heitä tieltä, jota myöten -- kulkemalla
voisivat pelastua. Se oli hänelle aivan uutta, sillä se oli hänen
mielestään suurin kaikista rikoksista.
-- Minä en voi tätä uskoa, sanoi hän mielenliikutuksensa takia
vaikeasti hengittäen.
Nuori lakimies vastasi levollisesti:
-- Tulkaa ja työskennelkää kanssamme jokunen aika, niin saatte sen
itse nähdä.