Samuel ei koko yönä hitaistakaan nukkunut. Milloinkaan ennen ei
hän ollut suudellut ketään naista, mutta nyt oli himo herännyt, ja
hänen sisimmästään tulvehti esille mitä odottamattomimpia tunteita
riistäen hänet mukanaan. Pelko ja kaipaus raatelivat häntä. Milloin
oli hän mitä hurjimman innostuksen vallassa, milloin vajosi hän mitä
syvimpään epätoivoon. Hän kaipasi miss Gladya, mutta muut seikat
asettuivat hänen tielleen, eikä hän voinut käsittää, miksi joutui
niin kovin kärsimään.
Rakastamisessa olisi ollut tarpeeksi, mutta olla sellaisen naisen
rakkauden esineenä kuin miss Glady, se oli melkein käsittämätöntä...
Useita tunteja harhailtuaan kadulla meni Samuel häntä tapaamaan.
Tyttö otti hänet vastaan uteliaan näköisenä ja huudahtaen:
-- Kerro minulle kaikki!
Ja hän kuunteli melkein mykkänä hämmästyksestä.
-- Tuon te sanoitte isälleni! huudahti hän useita kertoja. Ja mister
Hickmanille! Ja ukko Curtisille! Samuel! Samuel!
-- Kaikki se oli totta, miss Glady, huomautti Samuel.
-- Niin -- mutta -- sanoa heille sellaista!
-- He ajoivat minut pois kirkosta. Oliko heillä siihen oikeutta?
-- En tiedä, vastasi tyttö. Oi, jumalani, mikä meteli tästä nyt
tuleekaan!
-- Ja mitä aijotte te nyt tehdä? kysyi tyttö hetken kuluttua.
-- En tiedä. Tahtoisin puhua teidän kanssanne siitä asiasta.
-- Miten olette itse ajatellut?
-- Minun täytyy paljastaa heidät kansalle. Miss Glady heitti häneen
pikaisen silmäyksen.
-- Oh, ei, Samuel, sitä te ette saa tehdä! -- Miksi en, miss Glady?
-- Siksi... ettei se keino kelpaa.
-- Mutta, miss Glady...
-- Se ei sovi, Samuel. Ja paljon paremman vaikutuksen tekee puhuminen
ihmisten kanssa yksityisesti, kuten olette tähänkin asti tehnyt.
-- Mutta kenen kanssa nyt vielä on puhuttava?
-- En tiedä. Meidän pitää lähemmin ajatella asiaa.
-- Minun asiani koskee teidän isäänne ja mister Hickmania, miss
Glady, eivätkä he enään halua kuunnella minua!
-- Ehkä eivät, mutta muistakaa, mitä jo olette heille tehnyt.
-- Mitä minä sitten olen tehnyt?
-- Ajatelkaa, miten olette heitä häpäissyt.
-- Mitä se hyödyttää, miss Glady? Ettekö tiedä, että heillä vielä on
vääryydellä hankkimansa rahat.
Molemmat istuivat hetken sanattomina.
-- Minä olen tätä asiaa ajatellut, sanoi hetken kuluttua Samuel
syvästi huolissaan. Minulle on sälytetty raskas kuorma, ja minun
täytyy pitää huolta siitä, että juttu saa kunnollisen lopun. Mutta
minä pelkään, että se käy kiusalliseksi teille. Te mahdollisesti
arvelette niin, että te ette voi mennä naimisiin minun kanssani.
Nämä sanat saivat miss Gladyn kiivaasti syöksähtämään ylös.
Hämmästyneenä hän tuijotti Samueliin.
-- Mennä naimisiin teidän kanssanne! virkkoi hän voiden tuskin saada
ääntään kuuluviin.
-- Niin, vastasi Samuel, mutta vaikeni nähdessään tytön kasvojen
ilmeen.
-- Mennä naimisiin teidän kanssanne! toisti tyttö läähättäen.
He vaikenivat hetkiseksi ja tarkastelivat toisiaan.
-- Minkätähden, Samuel? huudahti tyttö lopuksi.
-- Miss Glady, vastasi Samuel alakuloisena, te sanoitte rakastavanne
minua.
-- Niin, vastasi tyttö, mutta luonnollisesti...
Sitten puristi hän huulensa tiukasti yhteen ja huudahti:
-- Ei, tämä menee jo liian pitkälle!
-- Miss Glady!
-- Samuel, sanoi tyttö, me olemme olleet kuin kaksi ajattelematonta
lasta, mutta me emme saa jatkaa samaan tapaan.
Nuorukainen veti henkeään, niin suuresti hän hämmästyi.
-- En minä ollenkaan voinut uskoa, että te ottaisitte asian niin
vakavasti, jatkoi tyttö. Minä olenkin tehnyt väärin teitä kohtaan.
-- Te siis... te siis ette rakastakaan minua! sanoi nuorukainen
läähättäen.
-- Tjaa... niin... ehkä, vastasi tyttö; miten minä voisin sen
selittää? Mutta ei naimisiin mennä siksi että rakastetaan, Samuel.
Samuel katseli häntä hämmästyneenä.
-- Minä luulin, että me leikimme keskenämme ja että te sen käsititte.
Ehkä ei se ollut aivan viisasta...
-- Leikimme keskenämme! kuiskasi nuorukainen äänen melkein
kieltäytyessä tottelemasta.
-- Te otatte kaiken niin kauhean vakavalta kannalta, virkkoi tyttö.
Minä en todellakaan voi ymmärtää, että teillä oli mitään oikeutta...
Miss Glady! huudahti nuorukainen äkillisen tuskan vallassa, ja tyttö
vaikeni katsahtaen häneen kauhistuneena.
-- Tiedättekö, mitä olette minulle tehnyt? kysyi Samuel.
-- Samuel, sanoi tyttö vapisevalla äänellä, minä olen sekä
hämmästynyt että liikutettu. En voinut hetkeäkään ajatella mitään
sellaista, ja teidän täytyy asettaa raja tunteillenne, ennenkuin se
on liian myöhäistä.
-- Mutta minä rakastan teitä! huusi Samuel mielettömästi.
-- Niin, vastasi tyttö voimakkaasti liikutettuna, se on kiltisti
tehty. Mutta teidän täytyy ottaa huomioon muutamia asioita.
-- Te... te sallitte minun syleillä teitä, miss Glady! Te sallitte
minun ajatella teistä siten! Mitä pitää miehen tehdä? Kuinka pitää
minun tämä ymmärtää? Minä en ollut koskaan ennen rakastanut naista.
Ja te... te petitte minut...
-- Samuel, te ette saa puhua noin! keskeytti hänet tyttö. En voi
kuunnella sitä. Tässä on tapahtunut erehdys, ja teidän täytyy unohtaa
kaiken. Teidän täytyy poistua. Me emme enään koskaan saa tavata.
-- Miss Glady! huudahti Samuel kauhun valtaamana.
-- Niin, toisti tyttö, teidän täytyy mennä...
-- Te ajatte minut ulos! sanoi hän vetäen raskaasti henkeään. Oh,
miten voitte tehdä niin? Ajatelkaa, mitä olette minulle tehnyt!
-- Samuel, virkkoi tyttö suuttuneena, tämä on suoraa hullutusta.
Teillä ei ole oikeutta jatkaa näin. Teillä ei koskaan ole ollut
oikeutta... ajatella sellaisia asioita. Kuinka voitte te siinä määrin
unohtaa paikkanne?
Samuel hypähti ylös kuin ruoskaniskun kohtaamana.
-- Paikkani! huudahti hän melkein tukehtumaisillaan.
-- Niin, vastasi tyttö.
-- Ymmärrän, ymmärrän! huudahti Samuel. On taasen kysymys minun
paikastani. Minulta puuttuu taasen rahoja.
-- Miten voittekaan sanoa niin, Samuel! siitä ei ole kysymys, vaan...
-- Siitä se on, ei mistään muusta kuin siitä! Minä olen vain
köyhä poika eikä minulla ole mitään mahdollisuuksia. Te sanoitte
rakastavanne minua, ja minä uskoin teitä. Te olitte niin kaunis,
ja minä uskoin teidän olevan hyvänkin. Minä melkein suutelin sitä
maata, jolla te kuljitte! Minä olisin teidän tähtenne tehnyt mitä
tahansa, kuollut puolestanne! Minä ajattelin teitä päivät läpeensä,
minä näin teissä korkeimman hyvyyden, itse täydellisyyden. Ja nyt --
nyt te sanotte ainoastaan leikkineenne kanssani. Te käytitte minua
itsekkäisiin huvittelutarkoituksiinne -- aivan samaten kuin teette
muillekin köyhille ihmisille.
-- Samuel!
-- Aivan samoin kuin teidän isänne tekee lapsille hänen tehtaassaan,
kuin teidän serkkunne tekee niille tyttöraukoille, jotka hän
viettelee, kuin te itse teette kaikille, joitten kanssa joudutte
kosketuksiin.
Suuttumus oli tytön muuttanut kasvoiltaan purppuranpunaiseksi.
-- Kuinka uskallatte te puhua minulle tuolla tavoin! huudahti hän.
-- Minä uskallan sanoa totuuden kenelle tahansa! Ja tämä on totuus
teistä. Te olette samanlainen kuin kaikki muutkin -- samanlainen
kuin muutkin luokkanne ihmiset. Te olette loisia, verenimiöitä, te
puristatte elämän muista ihmisistä. Ja te, miss Glady, te olette
pahin kaikista, sillä te olette nainen. Te olette kaunis, ja teidän
pitäisi olla sellainen, kuin minä kuvittelin teidän olevan. Mutta te
käytätte kauneuttanne ansana te teette sillä lopun ihmisten elämästä.
-- Lopettakaa, Samuel!
-- Ei, minä en tahdo lopettaa! Teidän täytyy kuunnella minua! Teidän
tarkoituksenne oli viekotella minua, te tahdoitte leikkiä kanssani,
te tahdoitte nähdä, mitä minä tekisin. Te ette hetkeäkään ajatellut
minua tai minun oikeuksiani tai sitä pahaa, mitä voitte tuottaa
minulle. Ja nyt olette te väsynyt ja käskette minun lopettamaan. Te
pyydätte minun muistamaan asemaani. Mitä muuta tarkoitusta varten
olen minä mailmassa kuin huvittaakseni teitä? Mitä muuta varten
on työtätekevä kansanluokka olemassa kuin säästääkseen teiltä
kaikenlaiset vaivat, pitääkseen teitä kauniina ja onnellisena? Mitä
muuta tarkoitusta on köyhillä lapsilla kuin vaatteiden kutominen
teille? Ja te -- millä korvaatte te heidän hukatun elämänsä, heidän
orjuutensa ja kärsimyksensä?
-- Samuel Prescott! huudahti tyttö tuntien itsensä syvästi
loukatuksi. Minä en tahdo enään kuulla sanaakaan!
-- Aivan samoin sanoi teidän isännekin. Ja teidän serkkunne. Ja
teidän pappinne. Ja tehän voitte soittaa palvelijaanne ja antaa
hänen ajaa minut ulos. Mutta siihen ei tämä asia lopu, siitä voitte
olla vakuutettu. Me kyllä löydämme jonkun keinon teitä vastaan,
te sortajat! Kansa ei ainiaaksi jää teidän orjaksenne, se ei aina
uhraa elämäänsä valmistaakseen teille tilaisuuden laiskuuteen ja
ylellisyyteen! Te olette siihen syntynyt, teillä on syntymästänne
asti ollut kaikki, mitä te mailmassa olette voinut toivoa. Ja te
luulette sen voivan iankaiken jatkua. Mutta muistakaa, että kansa,
jota te sorratte, ei ajattele samalla tavoin. Me olemme kyllästyneet
sallimaan teidän varastaa ja pilkata meitä. Ja me taistelemme! Me
taistelemme! Me emme aijo ikuisesti nähdä nälkää ja kärsiä kidutusta!
Kesken sanatulvaansa vaikeni Samuel katseessaan kauhu, kun yhtäkkiä
muisti puhuvansa miss Gladylle. Voimakkaat nyyhkytykset alkoivat
häntä vapistuttaa, hän peitti käsillään kasvonsa ja purskahti itkuun.
Sitten syöksyi hän tiehensä.
Hän juoksi kadulla kuin ahdistettu eläin, hän oli suunniltaan
tuskasta ja etsi paikkaa, johon voisi piiloutua. Ja juostessaan otti
hän esiin vaalistuneet kuvat, joita kantoi lähellä sydäntään, repi ne
kappaleiksi ja heitti kadulle.